tiistai 29. joulukuuta 2015

Maastopyörällä Moabissa

Salt Lake Citystä on noin neljän tunnin ajomatka Moabiin. Niinpä jo ennen matkaa meillä heräsi ajatus maastopyöräilystä siellä. Haaveet saivat pienen kolauksen, kun Moabissakin on tullut lunta ja ollut paljon pakkasta. Päätimme kuitenkin lähteä reissuun, koska onhan se retkeilykin ihan kivaa.

Matkalla on vain pieniä kaupunkeja, huoltoasemia ja hiilikaivos, mutta vuorimaisemat olivat upeat. Moab on pieni kylä, jossa kaikki on yhden pääkadun varrella: hotellit, ravintolat, pyörävuokraamot. 

Ensimmäisenä päivänä ajoimme Arches National Park -kansallispuistoon, jossa käy yli miljoona vierailijaa vuosittain. Nyt on onneksi hiljaisempaa, ja parkkipaikoilla hyvin tilaa. Kävimme katsomassa hienoja kivimuostelmia. Osan viereen pääsi autolla (Balanced Rock), joihinkin piti kävellä vähän pitempi matka (Delicate Arch). Tässä pari kuvaa päivältä:





Vierailusta jäi ihan epätodellinen, surrealistinen fiilis. Mittasuhteet olivat ihan valtavat, siellä todella tunsi itsensä pieneksi. Sääkin oli tosi hieno, joitakin asteita pakkasta ja kirkas, sininen taivas. Japanilaisia turisteja tosin oli bussilasteittain mutta onnistuin saamaan kuvia, joissa oli vain omia ihmisiä. Sesonkiaikaan se on kuulemma lähes mahdotonta. 

Seuraavalle päivälle suunnittelimme vielä pitempää kävelyreissua, kunnes hotellille päästyämme Atte halusi käydä sitä vastapäätä sijaitsevassa pyörävuokraamossa. Siellä selvisi, että pyöriä todellakin voisi vuokrata, ja että ihan lähellä olisi myös meille sopivia reittejä. Suunnitelmat muuttuivat lennossa ja kahdeksan hengen porukasta puolet valitsikin maastopyöräilyn kävelyreissun sijaan.


Aamulla puimme lähes kaikki mukana olleet vaatteet päälle ja vuokrasimme täpärit ja kypärät. Vuokraamossa oli sata pyörää, ja me olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, joten sopivat pyörät löytyivät helposti. Kun meillä vielä oli mini-pick-up, saimme kaikki neljä pyörää mukaan vaivatta. 



Ajoimme Moab Brands -nimisellä alueella. Siellä oli reittejä laidasta laitaan, ja ajelimme siellä reilut pari tuntia. Reittejä oli helppo seurata varsinkin nyt, kun maassa oli vähän luntakin. Pyörä tuntui tosi kivalta, ja pikkuhiljaa aloin siihen luottamaan vähän enemmän. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin täysjoustomaastopyörällä, ja kyllä sillä tuntui helpommin etenevän kuin omalla jäykkäperällä. Sellaisiakin paikkoja toki löytyi, että meni tunkkaamiseksi. Toisilla enemmän kuin toisilla...

Tässä tutkitaan reittikarttaa. Opastetolppia oli niin taajaan, ettei eksymiseen oikein ollut mahdollisuutta. Reitistöllä ei meidän lisäksemme ollut ketään muita, joten vastaantulijoita tai ohittelijoita ei tarvinnut varoa. 


Pienet kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta hienoille maisemille. Tämä kokemus jää kyllä muistojen kirjaan oikein isoilla kirjaimilla.


Siellä se Pete ajaa alamäkeä keskellä kuvaa punaisessa kypärässään.



Oli kyllä hienoa, että haave maastopyöräilystä Moabissa toteutui. Seuraavan kerran sinne olisi kiva mennä syyskuun loppupuolella, kun ei ole ihan näin kylmä ja Moabissa olisi useammat paikat auki. Nyt esimerkiksi ravintolatarjonta oli heikohkoa.

2 kommenttia: