Lunta ja aurinkoa

Koskaan aikaisemmin emme ole päässeet perille Salt Lake Cityyn valoisaan aikaan, mutta viime keskiviikkona se onnistui. Kolmesta lennosta kaksi ensimmäistä oli ajallaan, ja Amsterdamissa piti pistää juoksuksi, että ehdimme koneeseen. Seattlessa maahantulomuodollisuudet veivät pitempään kuin koskaan ennen, ja jouduimmekin kiilaamaan turvatarkastusjonossa, jotta ehtisimme viimeiselle lennolle. Se olikin hieman onnekkaasti puoli tuntia myöhässä, ja ehdimme kentällä vähän istahtaakin.

Lyhyet vaihtoajat ovat matkan etenemisen kannalta tosi hyvät, mutta voi sitö stressin määrää, kun joutuu seisoskelemaan jomoissa, joissa kaikilla muillakin on kiire koneeseen ja joulunviettoon rakkaisen kanssa. Paluumatkalla meillä on vain yksi vaihto Pariisissa, ja siihen on aikaa neljä tuntia - enemmän kuin tulolentojen kahdelle vaihdolle yhteensä. 

Jo heti torstaina kävimme REI:ssa vuokraamassa sukset ja lumikengät. Lähes samantien ajoimme Mount Dell-nimiseen piakkaan hiihtämään. Täällä laduille päästäkseen pitää maksaa, ja tuolla hinta oli 7 dollaria per nenä. Latuja oli yhteensä ehkä kymmenisen kilsaa, ja maisemat todella upeat. Sukset olivat sellaista 'no waxing' -mallia eivätkä kummemmin luistaneet. Hienoa oli kuitenkin hiihtää hyvin hoidetuilla laduilla auringossa. Kerran ajauduin umpihankeen, kun sukset eivät alamäessä kääntyneetkään samaan suuntaan kuin latu. Onneksi alla oli mukavan pehmeää puuteria.

Perjantaina lähdimme hiihtämään Solitude Nordic Centeriin, jossa olimme aikaisempinakin vuosina käyneet. Täällä monessa paikassa aina kysellään, mistä olemme. Nordic Centerin yksi työntekijä ilahtui ikihyviksi, kun kuuli että olemme Suomesta. Hän on aikeissa osallistua Rajalta rajalle -hiihtoon 2017. Pieni maailma.

Hiihdin siskon kanssa vajaat pari tuntia taas ihan häikäisevän upeissa maisemissa. Pakkastakin oli ihan kipakasti. Sukset eivät juurikaan luistaneet, mutta pitivät kyllä ylämäissä tosi hyvin. 

Eilen heräsimme Peten kanssa jo kuudelta kiivetäksemme lumikengillä Mount Airen huipulle. Lähdimme liikkeelle parkkipaikalta kuun paistaessa, ja pikkuhiljaa aurinkokin tuli näkyviin. Pakkasta oli noin 12 astetta, ja lunta oli satanut edellisinä päivinä niin, ettemme nähneet reittiä kunnolla. 

Pehmeää puuterilunta oli jopa vyötäröön saakka, joten eteneminen oli hidasta ja edellä menneellä Petellä aika paljon raskaampaa. Ajauduimme ilmeisesti reitiltä liikaa oikealle ja edessä alkoi olla vain vaikeakulkuista pusikkoa. Päätimme kääntyä takaisin kunhan aurinko olisi kunnolla noussut vuorten takaa. Olipas taas hieno reissu!