Kolmen tunnin peekoo

Tällaisena harmaana ja sateisena päivänä on välillä vaikea miettiä miten toteuttaisi treeniohjelmaan merkityn "180 minuuttia PK". Pari päivää sitten yritin herätellä aviomiehessäni innostusta lähteä kokeilemaan Kivikon hiihtohallia. Omakin innostus tosin lopahti, kun tajusin, ettei siellä ole sitä hiihtoon niin itsestäänselvästi kuuluvaa raitista ilmaa. Ei siis tarvinnut aviomiehen laittaa suksia kuntoon.

Eilen meillä oli kiva treenipäivä pienellä porukalla. Se alkoi Märskyssä 3000 metrin uinnilla, joka sisälsi kaikenlaisia tuttuja ja uusiakin drillejä sekä vähän nopeuttakin, kun uimme 10x50 m minuutin lähdöillä. Uinnin jälkeen söimme lounaat kahvila Uppopullassa, ja sovimme tapaavamme juoksutreeniä varten Otaniemen urheilukentällä.

Pahaksi onneksi ulkona oli aamupäivän aurinko vaihtunut iltapäivän sateeseen, ja päätimme siirtää juoksutreenin Esport Arenalle. Sinne päästyämme saimme huomata, että radat olikin varattu juoksukilpailuja varten. Lopulta päädyimme reiluksi puoleksi tunniksi Otahallin kuntosalille ennenkuin meille voima- ja liikkuvuustreeniin sieltä varattu tila vapautui.

Otahallin Aalto-salissa teimme alkuun juoksutekniikkaharjoitteita, ja niissä kyllä erottuivat oikeat juoksijat. Varsinkin loikat etenkin yhdellä jalalla ovat minulle tosi vaikeita, hyvä että osaan edes hyppiä yhdellä jalalla! Ei siis ihme, että juoksu on hidasta.

Voima- ja liikkuvuustreeni oli sekin mukavaa, vaikka selkä siitä kipeytyikin. Pitäisi näköjään pysytellä tutummissa liikkeissä tai ainakin kokeilla kaikkea uutta maltilla. En osaa pitää keskivartaloa niin tiukkana kuin pitäisi, ja tunnistan epäsopivat liikkeet vasta niitä kokeiltuani. 

Eilisen pitemmän treenipäivän jälkeen tänään piti siis päättää, miten vietän oman treenisessioni, kun ei siitä sisähiihdosta kiinnostunut meistä kumpikaan. Pete lähti maastopyöräilemään, mutta koska selkäni on viime viikkoina siitäkin kipeytynyt, päädyin sauvakävelemään. Kolme tuntia juoksua olisi ollut liian iso rasitus ja sauvojen kanssa kävellessä saan sykkeen vähän korkeammalle kuin ilman.

Lähtiessäni satoi, mutta onneksi sade laantui nopeasti ja keli oli lopulta ihan ok. Kävelin lopulta reilut 21 kilometriä, joista reilut puolet Espoon kaunista rantaraittia. Vesi on nyt todellä ylhäällä, ja lenkin vikoilla kilometreillä kastuivat tossutkin kun vesi oli katkaissut rantaraitin lähellä Otaniemen lintutornia. 

Nyt on meillä hieman erilainen itsenäisyyspäivä, kun poikamme on armeijassa. Aika paljon olen kuluneen vuoden aikana miettinyt niitä äitejä ja isejä, jotka ovat joutuneet lähettämään parikymppiset tai vieläkin nuoremmat poikansa rintamalle. Oma poikani osallistui viime viikolla kurssinsa loppusotaan Helsingin metrotunneleissa ja Kampissa. Hän päätyi myös Puolutusvoimien harjoituksesta tekemään videoon, josta tämä stillkuva (oma poikaseni pälyilee keskellä):

Nuorten varusmiespalvelukseen astuvien miesten ja naisten maanpuolutustustahtoa kehui myös prikaatikenraali Toveri, kun viime tammikuussa kävimme Santahaminassa tutustumassa varusmiesten oloihin. Olen iloinen siitä, että vajaan parin viikon päästä poikani on oman panoksensa isänmaalle ainakin toistaiseksi antanut ja pääsee taas kotiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää!