torstai 24. maaliskuuta 2016

Kuopiossa uimassa

Teemme Peten kanssa parhaillaan matkaa Rukalle. Päivän treenin päätimme uida Kuopiossa, kun ajattelimme sen vähän piristävän istumisesta väsynyttä kroppaa. Ja oikeassa oltiin!

Löydimme hallin helposti navigaattorin avulla, eikä sinne mennessä paljon tarvinnutkaan viitostieltä poiketa. Kassan palvelu oli todella ystävällistä, saimme vaihtorahoissa pari 50-senttistäkin,joilla pukuhuoneen kaapit sai lukkoon. Uudessa paikassa on likinäköisellä aina vähän hankalaa, kun ei kauempaa näe minne mikin ovi johtaa ja missä on vessa. Emme voineet Peten kanssa edes sopia sitä, missä näkisimme uikkarit vaihdettuamme, kun emme oikein tienneet mitä odottaa. Pienen haahuilun ja silmien siristelyn jälkeen löysimme kuitenkin toisemme altaan ääreltä.

Porukkaa oli uintiradoilla aika vähän, enempi oli vesijuoksijoita, joille olikin varatu ruhtinaallisesti tilaa. Menimme radalle, jossa ilmeisesti joku triathlonisti-kolleega sai uintiopetusta. Hän sanoi radalle mahtuvan muitakin jo ennen kuin ehdin kysyä. Uimme saman treenin kuin yleensä lauantai-aamuisin, mutta lyhensimme hieman pääsarjaa. Treenin pituudeksi tuli lopulta 2400 m, ja siihen meni 50 minuuttia.

Niiralan halli oli ihan ok, vesi ehkä aavistuksen lämpimämpää ja myös sameampaa kuin Märskyssä. Tilaa kuitenkin oli, ja valoa tulvi sisään isoista ikkunoista. Plussalaatikkoon meni tämä treeni, vaikka istumisesta jäykistynyt kroppa ei ihan vauhdikkainta menoa tarjonnutkaan.

Ennen uintia teki mieli vähän verrytellä kasvolihaksiakin ja irvistää. Tai ehkä mua jännitti uusi halli tai jotain.



Uinnin jälkeen on taas paljon kivempi istua autossa. Just käytiin Iisalmessa kaupassa, ja enää matkaa on 300 km!


4 kommenttia:

  1. Aika loisto idea tehdä treeni pitkän ajomatkan keskellä! :) Tuntikausien autossa istuminen on kyllä raskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui kyllä hyvältä uida välillä, vaikka monen tunnin autossa istumisen jälkeen alkoi vähän laiskottaa, ja aika helposti olisi voinut jäädä menemättä. Selkäänkään ei sattunut istuminen enää uinnin jälkeen. Perillä oltiin tosin vasta puoli yhdeltätoista...

      Poista
  2. Hei mun "kotihalli" :D tai siis oon alkanut käymään uimassa, koska polvi kiukuttelee taas enemmän ja vähemmän. Kassalla istuva täti on tosi symppis ja lainaa mullekin aina sen puuttuvan 50 sntisen.
    Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti tilaa oli tuossa hallissa ja tosiaan superystävällinen rouva kassalla. Kiitos, reissulla on ainakin toistaiseksi todella kivaa!

      Poista