Paras toistaiseksi löytämämme paikka tälle testille Espoossa on Röylän temporeitti, pituudeltaan 9,7 km. Ajelimme autolla Oittaalle ja sieltä sitten verrailimme tempon lähtöpaikalle. Peteä vähän harmitti mennä autolla, mun mielestä se oli vain ihan fiksua toimintaa, kun saatiin näin tehtyä täsmätreeni. ja jos oltaisiin ajettu kotoa saakka, olisi aikaa mennyt puolisentoista tuntia enemmän.
Tempon lähtöpaikalle saavuttuani ajoin vielä temporeitin alkua viisi minuuttia täysiä, minkä jälkeen verrailin kymmenisen minuuttia takaisin lähtöpaikalla. Siinä ei sitten auttanut muu kuin huokaista syvään, laittaa Garmin päälle ja alkaa polkea.
Wattimittarin kanssa ajaminen oli vähän jännempää kuin aikaisempina vuosina ilman. Heti alussa on pieni ylämäki, ja watit nousivat sellaisiin lukemiin, että tiesin etten jaksaisi samaa tahtia maaliin saakka. Yritin pitää watit kuitenkin koko ajan sisällä ajamani testituloksen yläpuolella, koska olin kuullut, että ulkona voisi tulla vieläkin parempia tuloksia. Ylämäissä tehot pysyivätkin helposti ylhäällä, alamäessä oli paljon, paljon vaikeampaa.
Alla olevasta graafista (Strava Effort Comparison) näkyy, että alussa jäin koko ajan enemmän ennätystuloksestani, mutta vähän puolivälin jälkeen aloin ottaa menetettyjä sekunteja kiinni. Violetti viiva kuvaa siis eilisen vedon eroa ennätysajeluun samalla reitillä viime toukokuussa. Silloin olen varmaankin lähtenyt liian kovaa ja jaksaminen on sitten kärsinyt. Nyt näin koko ajan paluumatkalla watit, ja kun ne aina alaspäin viettävällä tieosuudella putosivat, yritin kiivaasti saada ne taas parempiin lukemiin. Tuli siis tsempattua.
Vähän temporeittiä pitemmälle piti ajaa, jotta sain 20 minuuttia täyteen. Pete oli loppusuoralla ottamassa kuvaa:
Watit nousivat jonkun verran sisällä ajetuista, mutta syke jäi vähän alle. Aika oli neljä sekuntia huonompi kuin viime vuonna ajamani ennätys. Strava on muuten ihan todella kätevä näiden segmenttien vertailuun, kun edelliset ajat samalla reitillä löytyvät vaivatta. Suosittelen kokeilemaan Premium-jäsenyyttä! En muuten ajanut vetten päällä alkuverrassa, kämmäilin vaan mittarin kanssa, ja se oikaisi järven yli. Itse ajoin kyllä teitä pitkin!
Pyöräperheemme sai viime viikolla uuden jäsenen, kun poikamme osti itselleen uuden maantiepyörän. Pyöräliikkeessä työskentelyllä näyttää olevan sellainen sivuvaikutus, että lähes kaikki ansaitut eurot kulutetaan samaisessa pyöräliikkeessä. Toissa kesän hommista jäi kivaksi muistoksi täysjoustomaastopyörä, ja nyt kotiin tuotiin titaanirunkoinen Colnago-maantiepyörä.
En ole ennen tiennytkään, että pyörän voi kasata niinkin tarkkaan, että mietitään jopa, mihin kohtaan vaijereiden suojakuoren teksti laitetaan. Tässä pyörässä sekin on mietitty:
Teksti (Campagnolo) on tietysti tuossa takavaihtajan vaijerin mutkassa niin, että se näkyy taaksepäin. Taitaa pojalla nyt olla perheen hienoin pyörä... Yhteiset lenkit saavat kuitenkin vielä odottaa, kun me Peten kanssa lähdemme lauantaina reiluksi viikoksi Espanjan Calellaan pyörälomalle Arjan ja Teemun kanssa. Leiriohjelma tuli meiliin jo alkuviikosta, joka päivälle näyttää riittävän kehittävää tekemistä. Märkäpuvutkin pakataan mukaan, jos vaikka saisimme avattua avovesikauden samalla.
Tällä kertaa otamme omat pyörät mukaan. Pyörääni vaihdettiin ketju ja takapakka, jossa on nyt vähän paremmin ylämäkiin sopivat välitykset. Ketju vaihdettiin ensimmäisen kerran itse, ja se meni vähän liian kireälle. Tempoa ajaessa pitikin olla tarkkana, etten vaihtanut isolla eturattaalla ihan pienimmille vaihteille takana, kun rissat menivät ääriasennossa jo vaakasuoraan. Olisi voinut takavaihtaja livahtaa pinnojen väliin, mikä ei olisi ollut kiva. Jos poikani nyt muistaisi huomenna työpäivänsä aikana ostaa minulle vielä toisen uuden ketjun, niin välttyisin vaaralta Espanjan nousuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti