Tärinäkylmä

Joskus sää suosii, tänään ei. Pakko se oli kuitenkin pyöräilemään lähteä, kun treeniohjelmassa oli 3,5 tuntia fillaria.  Jo eilen ajoin ekan kerran maantiellä tri-pyörälläni, niin tänäänkin.

Sääennusteesta katsoin, että koko päiväksi olisi luvassa sadetta ja lämpöä 5-7 astetta. Pete heräsi vähän aikaisemmin ja lähtikin omalle lenkilleen jo ennen kuin minä heräsin. Minun starttiaikani oli 9.00. Eilen olin katsellut sopivan noin 80 kilsan reitin valmiiksi. Latasin sen Suuntoon, kun en saanut sitä ladattua Gaminin vehkeeseen. Mikäköhän siinäkin on? Toisaalta oli ihan kätevää, että reitti on eri laitteessa niin, pystyin koko ajan helposti pitämään silmällä watteja ja sykettäkin reitin lisäksi.



Lähdin ajamaan lenkkiä myötäpäivään, ja ehdin kyllä kirota reittivalintaani monta kertaa. Reilun tunnin ajelin kevyen liikenteen väylillä, ja eteen tuli tietöitä ja huonosti merkittyjä kiertoreittejä, hiekkaa, punaisia valoja ja graniittikiviä risteyksissä ihan riittämiin. Eteneminen oli tuskallisen hidasta, ja toivoin että renkaat säilyisivät ehjinä hiekalla ajamisesta huolimatta.

Kun sitten vihdoin Kauklahden perukoilla pääsin maantielle, alkoi sataa ihan kunnolla. Pysähdyin Mankin huoltoasemalla vessassa ja sen jälkeen aloin posottaa kolmea kahdenkymmenen minuutin vetoa. Sade ei tauonnut, ja kaikki alkoi olla aika märkää.

Tässä sadekuva:

Ja fiilikset:

Kun ajoin kovempaa, oli melkein lämmin. Nyt en katsonut wattimittaria, koska olin kuullut, että watit ovat ulkona yleensä vähän kovemmat kuin sisällä, ja koska rillit alkoivat olla jo niin märät ja huuruiset, ettei mittarin pienistä numeroista oikein saanut edes selvää. Yhdessä jyrkässä alamäessä alkoi olla jo vähän liian jännittävää, kun jarrujen pito oli merkittävästi heikentynyt, ja oikealle kaartuvassa tiessä oli pitkittäinen iso railo. Sain sen onneksi väistettyä ja pysyin pystyssä.Toisen vedon jälkeen palautellessa alkoi jo tulla vähän kylmä. 

Laskeskelin, että kolmas veto päättynee jonnekin Veikkolan tienoille ja niin kävikin. Siinä alkoi olla jo tosi kylmä, mutta eipä auttanut muu kuin lähteä ajamaan vanhaa Turuntietä kotiin päin. En enää saanut vaihdettua isommalle eturattaalle, kun vasen käsi oli niin jäässä. Bembölessä tuntui jo melkein, kuin olisin perillä, vaikka sieltäkin on matkaa meille puolisen tuntia. Hampaat alkoivat kalista ja takarattaankin vaihdevivun käyttö oli haasteellista.

Reilun kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen olin kuitenkin onnellisesti kotona. Jätin pyörän pihaan ja astuin sisään. Pete tuli auttamaan, kun en kylmästä tärisevillä sormilla saanut kypärän solkea auki. Suihkussa aloin lämmetä, ja vasta neljän-viiden tunnin sohvakoomailun jälkeen pesin pyörän ja pullot. Niin hiekkaisena en pyörää ollut vähään aikaan nähnytkään. 

Muita trikoopellejä ei tänään Espoon tai Kirkkonummen suosituilla pyöräteille tullut vastaan. Pientä toivetta Peten näkemisestä olin mielessäni herätellyt, ja osin siksi lähdinkin lenkille myötäpäivään kun arvelin hänen ajavan suunnilleen samaa reittiä vastapäivään. 

Vasta kotona selvisi, että Peten matka oli katkennut välinerikkoihin. Alkumatkasta puhkesi eturengas - kuulemma ihan omaa syytä, kun vannenauha oli eilen tullut vaihdettua vain takavanteeseen. Noh, ensimmäinen renkaanvaihto meni kuulemma hienosti. Parin tunnin ajon jälkeen satoi jo kunnolla, kun eturengas puhkesi uudelleen. Tässä vaiheessa Pete herätti hätiin poikamme, joka ajoi autolla paikalle ja auttoi renkaan vaihtamisessa.  Siitä sitten taas liikkeelle, kunnes takarengas tyhjeni parinsadan metrin ajon jälkeen. Se oli viimeinen pisara: kylmettynyt Pete tuli pyörineen pojan autokyydillä kotiin.

Ensi viikonlopun pyörälenkeille on toiveissa vähän aurinkoisempaa tai ainakin poutaisempaa keliä. Sekin ajatus ehti mielessä pyörähtää, että onneksi kahden viikon päästä saadaan ajella lyhyissä hihoissa ja shortseissa Espanjassa.