Ironman Vichy 28.8.2016

Ranskan perinteikkäässä kylpyläkaupunki Vichyssä on samana viikonloppuna ensin lauantaina puolikas ja sitten sunnuntaina kokonainen Ironman. Kisoissa oli tänän vuonna yhteensä yli 4000 osallistujaa, mikä näkyi jonoina ja ruuhkina kisakeskuksen liepeillä. Kisakeskus on parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja yli 35 asteen helteessä aika moni muukin oli miettinyt, että rekisteröitymään tai kisainfoon mennessään istuu mieluummin ilmastoidussa autossa kuin kävelee kamalassa helteessä paikan päälle.

Kisainfossa kertottiin varmaan suunnilleen samat asiat ranskaksi ja englanniksi. Pohjoismaissa on tottunut siihen, että asiat tapahtuvat tarkasti suunnitelman mukaan, täällä oli enemmän vallallaan sellainen eteläeurooppalainen rento meininki. Esimerkiksi kisainfon pitopaikan suhteen oli hieman epäselvyyttä, ja kaikki ohjattiin istumaan maalialueelle kunnes ranskaksi annettiin ilmeisesti ohje siirtyä sittenkin pasta party -telttaan ja sinnehän mekin sitten muiden perässä taas jonotimme. Saimme ruuat ja melkein ehdimme jo syödäkin kaiken, ennenkuin info alkoi. Paljon tehokkaammin homma hoidettiin esimerkiksi Jönköpingin puolimatkalla.

Aika selvää oli jo perjantaina, että märkäpukukielto tulee, kun veden lämpötila oli 25 astetta eikä ilma ollut viilenemään päin. Mietimme (aika lyhyen aikaa) swimskinien ostoa, mutta koska niillä oli expossa hintaa lähes 300 € kappaleelta, emme ostaneet. Onneksi, sillä myöhemmin kuulimme, että nekin oli kisassa kielletty. Swimskin laitetaan uinnin ajaksi kisa-asun päälle ja se ilmeisesti jollain tavalla nopeuttaa uintia. En ole koskaan sellaista kokeillut, mutta ainakin Havaijilla se taitaa olla suosittu ja myös sallittu.

Kisa-aamuna ajoimme lähtöpaikalle autolla, kun pyörät ja muut kisaa varten tarvittavat romppeet olimme vieneet vaihtopaikalle jo edellisenä iltana. Aika pian kaiuttimista kerrottiinkin, että märkäpukukielto on tosiasia, ja kaikki neopreeni on uinnissa kielletty. Olin tähän toki varautunut, ja ottanut mukaan uimapuvun, jonka puin topin ja trishortsien päälle. Ei kamalan nätti, mutta tarkoituksenmukainen kostyymi.

Aamulla ennen lähtöä jonossa renkaiden pumppaukseen:

Uinnin lähtö oli ns. rolling start, eli kilpailijat päättivät itse paikkansa jonossa oman tavoiteaikansa mukaan. Peten kanssa menimme 1:10-1:15 ajan kieppeille. Lopulta tuli se oma vuoro hypätä laiturilta järveen ja alkaa uida. Tilaa tuntui olevan, mutta pian aika paljon myös ohitettavia. Pari kertaa piti uida tiukastakin välistä ja tuli vähän kontaktia. Uinti oli kahtena kierroksena, ja välissä juostiin joitakin kymmeniä metrejä laiturilla, kunnes hypättiin uudelle kierrokselle. Uinti tuntui ihan mahtavalta ja oli hienoa katsoa, kuinka aurinko nousi talojen takaa. Uitu matka oli merkitty isoilla poijuilla 500 m välein. Katsoin kelloa vain ekan kierroksen jälkeen, kun olin uinut 40 minuuttia. Toiseen kierrokseen meni minuutti kauemmin.

Vaihto meni sekin mukavasti, tilaa riitti naisten teltassa. Naisia oli muutenkin suhteessa todella vähän, vain 261 ilmoittautunutta, kun miehiä täydellä matkalla oli yli 1600. 

Aikaisempina vuosina pyöräilyn ekat kilsat oli ajettu todella huonolla asfaltilla, mutta nyt se pätkä oli asfaltoitu uudelleen ja saimme ajaa alun ihan tasaista baanaa. Pyörä oli sekin kahtena kierroksena. Reitti kulki ranskalaisessa maalaismaisemassa maissipeltojen keskellä, ja aina välillä poikettiin johonkin pikkukylään. Olimme ajaneet reitin autolla perjantaina, joten se oli suunnilleen tuttu jo ensimmäisellä kierroksella.

Huoltopisteitä oli reilun parinkymmenen kilsan välein - ihan riittävästi siihen, että pärjäsin kahdella juomapullolla. Tyhjentyneen vesipullon vaihdoin uuteen jokaisella huoltopaikalla. Myös geeliä, banaania, kolaa ja patukkaa oli tarjolla. Huoltopisteet oli rakennettu jokainen vähän omalla tavallaan niin, etteivät tarjottavat olleet kaikissa samassa järjestyksessä. Muistaakseni Köpiksessä järjestys oli aina sama ja ennakoitavissa eli siis minusta parempi.

Pyörällä pyrin pitämään tavoitetehoa yllä mahdollisimman tasaisesti. Olo oli vahva ja hyvä. Ylämäissä jäin muista, alamäissä ja osin tasaisellakin sitten ohittelin. Koko ajan oli ympärillä porukkaa. Pyöräilyn aikana ripsotteli vettäkin pariin otteeseen, ja aurinko oli pilvessä. Kilpakumppaneilta kuulin, että sateen aikana tuuli olissi ollut kova, mutta minun kohdalleni en puuskia ainakaan muista sattuneen. Tuomareita liikkui paljon moottoripyörillä, ja penalty boxeissakin näytti sen tuloksena olevan porukkaa. Siistiä oli ajo, ei isoja peesiporukoita tai sinkoilua sinne tänne. Myöhemmin juoksun aikana näin kuitenkin paikkailtuja kyynärpäitä, joten kai siellä jotain pientä kolinaa oli ollut.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä pysähdyin ja kävin vessassa. Pete oli ohittanut minut 70 km ajon jälkeen reitin ainoassa kunnon nousussa ja ehdotti, että antaisin tulla vaan siinä ajaessa, mutta ei minusta nyt ollut siihen. Toisen kerran pysähdyin tarkistamaan eturengasta, kun se alkoi pitää märällä asfaltilla ihmeellistä ääntä. Oli onneksi ihan kunnossa. 

Pyöräreitin loppuosa oli kivaa laskua vaihtoalueelle. Vichyn kisa oli aikaisemmin Challenge-sarjaa, ja silloin pyöräreitti ajettiin eri suuntaan. Challenge-logoja näkyikin vastaantulevien kaistalla aina siellä täällä. Risteykset oli hyvin merkitty, ja isommissa oli poliisit liikenteenohjaajina. Vajaa puolet reitistä oli suljettu kokonaan liikenteeltä, osalla reittiä tuli autoja vastaan.

Pyöräilyn jälkeen oli sitten juoksun vuoro. Kävin taas vessassa, ja nyt tajusin ottaa mukaan juotavaa ja syötävää niin, että saisin senkin ajan käytettyä hyväksi. Aikaa maratonin juoksemiseen oli laskujeni mukaan yli kahdeksan tuntia, ja tiesin pääseväni maaliin vaikka kävellen. 

Juoksureitti oli joen vartta kahteen suuntaan. Aurinko oli tässä vaiheessa tullut ihan kunnolla esiin pilviverhon takaa, ja lämpöä oli reilusti yli 30 astetta. Neljä kertaa kierrettävän 10,5 kilometrin reitin varrella oli kuusi huoltopistettä. Tarjolla oli taas vettä, Cokista, patukoita, geelejä, banaania, appelsiinia, suolakeksejä ja kivennäisvettä. Myös suihkuja oli kaksi joka huoltopisteellä ja ne viilensivätkin aika tehokkaasti kuumentuvaa kroppaa. Osa juoksureitistä oli onneksi varjossa.

Juoksussa Sinan mies Sami otti minustakin kuvan:

Juoksuun lähtiessä fiilis oli hyvä ja juoksu tuntui paremmalta kuin esimerkiksi Hietsun olympiamatkan kisassa. Aika nopeasti olo meni kuitenkin huonompaan suuntaan, kun vatsa teki tepposet. Suunnitelma oli juosta kaikki huoltopisteiden välit, mutta jo toisella kierroksella jouduin kävelemään yhä pitempiä pätkiä. Huolloista otin geeliä, vettä, kolaa ja kerran banaaniakin, mutta vatsa oli auttamattomasti sekaisin ja energiat vähissä. Vessassa tuli käytyä tämän tästä. Aloin juostessa laskea askelpareja aina sataan ajatuksena että kyllähän minä nyt kaksisataa askelta jaksan juosta, kunnes en sitten jaksanutkaan. Alkoi pyörryttää ja etoa.

Yksi päivän hienoista hetkistä oli, kun kuulin ystäväni Terhin huutavan nimeäni aidan takaa. Hän oli ihan mahtava superkannustaja myös juoksussa ja toisella kierroksella osasi vielä kertoi, mitä Petelle kuuluu. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka juuri silloin Petelläkin oli kuulemma vähän vaikeaa.

Se hyvä puoli kävelemisessä on, että tulee juteltua muiden kisaajien kanssa. Tapasin azerbanistanilaisen miehen, joka kertoi olevansa maansa ensimmäinen Ironman, jos ehtii maaliin ennen cut-offia - toivottavasti ehti. Viimeiset kilsat kävelin norjalaisen miehen kanssa, jonka vaimo oli Norsemanilla viime ja tytär tänä vuonna. Pari sataa metriä ennen maalia sain rypistettyä vielä jonkinlaista juoksuakin, ja heti maaliintulon jälkeen näin Peten odottavan minua heti maaliviivan takana. Tässä kohtaa rennosta tyylistä oli hyötyä, Köpiksessä häntä oli hätistetty pois odottamasta. Toimitsija antoi mitalini Petelle, joka ripusti sen kaulaani ja otti meistä vielä tämän kuvankin: 

Heti maaliintulon jälkeen:

Ja kymmenen minuuttia myöhemmin:

Yhteenvetona kisasta voisin todeta, että märkäpukukielto uinnissa oli minulle ehkä ihan hyväkin juttu, eipähän ainakaan kroppa kuumentunut vielä siinä vaiheessa liikaa. Pyörällä ajoin mielestäni ihan niin kuin pitikin, mutta helteessä kisaamista ja etenkin juoksua pitää vielä harjoitella. Vatsa ei oikeastaan vielä vuorokaudenkaan jälkeen tunnu normaalilta, eikä ole edes nälkä.

Vichyyn päästäkseen pitää nähdä hieman enemmän vaivaa kuin moneen muuhun Ironman-kisaan. Ehkä siksi sitä ei myydä loppuun. Tänäkin vuonna rekisteröityminen suljettiin vain noin viikko ennen kisaa.  Kaikki kuitenkin toimi ihan hyvin, etenkin kisapäivänä. Etukäteen tiesimme tietenkin, että helteen mahdollisuus on suuri. Viime viikko olikin kaikkein kuumin Vichyssä koko kesänä ja lauantaina oli vielä kuumempi kuin sunnuntaina. Tänään maanantaina oli vain 21 astetta.

Me lensimme Helsingistä Geneveen torstaina ennen kisaa ja ajoimme vuokra-autolla Vichyyn. Perjantaina kävimme ajamassa parin tunnin lenkin kisareitillä ja lauantaina seurasimme puolikkaan kisaa. Lento kotiin on huomenna tiistaina jo yhdeltätoista, ja siksi muutimmekin vähän suunnitelmaa ja ajoimme Geneveen lentokenttähotelliin jo tänään. Vältämme näin yhden todella aikaisen herätyksen ja mahdollisesti hermoja raastavan Lyonin läpi ajamisen aamuruuhkan aikaan. 

Lisäys

Ai niin, ne ajat: Uinti 1.21:40, pyöräily 6.09:54, juoksu 5.30:55 eli vaihtoineen yhteensä 13.18:54.

Matkalla sattuu ja tapahtuu

Eilinen oli niin kiire päivä, että treenikin jäi väliin. Työpäivän jälkeen aloitimme parin tunnin pakkausoperaation, jonka jälkeen kävimme kentällä tekemässä check-inin lennolle ja luovuttamassa ruumaan menevät matkatavarat eli pyörälaukut ja yhden ison matkalaukun. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä lentokentällä oli iltakahdeksan maissa mukavan rauhallista eikä jonoja missään.

Pyörälaukut vuokrasimme jo toisen kerran TriathlonSuomelta ja ainakin vaikutti siltä, että pyörien pakkaaminen laukkuihin sujui helpommin kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Pete osaa! Viime vuonna laukkujen kuljetus omalla autolla osoittautui hankalaksi, kun ne eivät mahtuneet autoomme yhtä aikaa. Nyt tilanne oli parempi, kun meillä oli lainassa tyttären Peugeot 206, johon ne mahtuivat päällekkäin, kun takapenkin taittoi pois tieltä.

Aamulla saimme tyttäreltämme kyydin kentälle. Vasta turvatarkastusjonossa huomasin, että unohdin lompakon kotiin. Se oli unohtunut sohvalle, kun eilen illalla vielä viimeiseksi maksoin kaikki laskut ja tarvitsin lompakossa ollutta tunnuslukukorttia. Kukaan ei ollut kotona kysynyt (vaikka tapiohin on kuulunut), että onko pass, pengar ja biljett nyt mukana! Vähän aikaa mietin, että mitäs muuta siellä nyt olikaan enkä oikeastaan kaivannut kuin luottokorttia. Täytyy varmaan pysyä Peten kanssa tiiviisti yhdessä koko matka, etenkin potentiaalisissa ostotilanteissa!

Lento meni ihan mukavasti, ja matkalla tapasimme muutamia muitakin suomalaisia Vichyn kisaan osallistujia. Toista pyörälaukkua piti odottaa juuri sen verran, että sen kohtalo alkoi mietityttää, varsinkin kun ei tiedetty, kumman pyörä siinä toisessa laukussa oli. Tulihan se sieltä lopulta viitisentoista minuuttia myöhemmin kuin kaikkien muiden pyörät.

Autokin (Renault Scenic) oli meitä odottamassa. Takapenkki alas taitettuna kaikki kolme isoa laukkua mahtuivat hyvin kyytiin. Auto oli parkkeerattu niin ahtaaseen paikkaan, että aika monta hetkeä sitä piti nitkuttaa vain joitakin senttejä eestaas, kun parkkitutka huusi sekä edessä että takana. Minä näytin merkkejä auton ulkopuolella ja Pete käänsi autoa muutama sentti kerrallaan oikeaan suuntaan. Olimme tien tukkona parkkihallissa ja joku taisi siinä jo torveakin soitella. Siitäkin selvittiin!

Ajomatkaa oli kolmisensataa kilsaa, ja lopulta pääsimme perille hotelliin. Huone on tosi hieno, suihkujakin on kaksin kappalein. Kylppäri on ehkä hienoin hotellihuoneessa näkemäni.

Illalla kävimme rekisteröitymässä. Saimme reput, uimalakit ja kaiken muun tarvittavan. Niin lämmin oli, että hiki vaan valui pitkin selkää. Matkalla Expoon näimme uintipaikan ja kävelimme pitkät pätkät joenrantaa, joka sunnuntaina on osa juoksureittiä. Nyt on kaikki tälle päivälle allokoidut hommat suoritettu, paitsi että tankkausjuomaa pitäisi vielä joitakin desejä saada juotua. 

Huomenna on ohjelmassa pyörien kasaus ja lyhyt pyörälenkki.

Kisavalmisteluja

Ironman Vichy on tänään aikaa tasan viikko. Maanantaista keskiviikkon olen vielä töissä, torstai-aamuna lennämme Geneveen ja ajamme sieltä vuokra-autolla Vichyyn reilut 300 kilsaa. Olen pariin kertaan varmistanut Finnairilta, että pyörälaukut varmasti mahtuvat mukaan, toivottavasti ei sitten tule torstaina siihen liittyen mitään yllätyksiä. (Paitsi tietenkin jotain lisämaksuja pyörälaukkujen kuljettamisesta.)

Tänä vuonna hankimme triathlon-lisenssit Suomen Triathlonliiton kautta, ja ne tulivatkin sähköpostiin muutamassa päivässä. Aikaisemmissa ulkomaan kisoissa olemme aina heränneet lisenssiasiaan niin myöhään, että ainoa mahdollisuus on ollut hankkia päivälisenssit paikan päältä. Se maksaa suunnilleen saman verran kuin koko vuoden voimassa oleva lisenssi Triathlonliitolta. Jos kisaa useamman kerran ulkomailla, liiton lisenssi on siis myös kokonaisedullisempi. Vichyn kisassa liiton lisenssistä on sekin hyöty, ettei tarvitse hankkia lääkärintodistusta siitä, että terveys riittää Ironman-kilpailuun, sillä sitä ei vaadita, kun kilpailulisenssin myöntäjä on ITU:n alainen liitto. 

Pyörän kanssa on viime viikkoina ollut vähän harmia, kun takajarru oli alkanut laahata ja jotain muutakin meteliä on takaosastolta etenkin ylämäissä kuulunut. Vähän ihmettelin parin lenkin jälkeen, että miten alas se keskinopeus oikein on vajonnutkaan (ja kuinka kovaa nuo kaverit oikein ajavat), vaikka watit ovat olleet ihan siellä missä pitääkin. Vein pyörän Kivenlahden pyörähuoltoon viime viikolla, ja olen ehtinyt jo hakea sen takaisin kotiinkin. Ketju vaihdettiin, samoin takajarrupalat sekä takajarrun ja takavaihtajan vaijerit. Kiekot on nyt rihdattu ja vähän vinossa ollut vasemman etujarrun kahvakin on nyt suorassa. Vähän laittoa taisi olla siinä pyörässä!

Ennätysodotuksin lähdin siis eilen ajamaan FTP-testiä Röylän tempon maisemiin. Kamalan ähinän ja puhinan jälkeen sainkin pari wattia lisää 20 minuutin ajon keskiwatteihin. Olin varmaan juonut ennen tempoa turhan paljon vettä, kun alussa tuli huono olo. Siihen saattoi vaikuttaa sekin, että lähdin vähän liikaa takki auki ajamaan; näin jälkeenpäin ajatellen tasaisemmalla ajolla olisi voinut tulla vielä vähän parempikin tulos. Yritän malttaa paremmin sitten seuraavalla kerralla.

Pyörät katolla Oittaalla.

Tänään kävimme ystäväpariskunnan kanssa sunnuntailenkillä Kirkonummen suunnalla. Peräkanaa ajoimme Veikkolaan, ja siellä hajaannuimme kahteen porukkaan. Iloinen jälleennäkeminen koitti lenkin jälkeen Bembölen kahvituvalla. Siirtymineen lenkille kertyi pituutta melkein kolme tuntia. Lähdimme Peten kanssa ajamaan kotoa, ja tuntui vaihteeksi ihan mukavalta laittaa pyörä valmiiksi omalla pihalla. 

Joitakin hankintoja olen kisaa ajatellen tehnyt: uudet klossit ja tummat uimalasit vahvuuksilla on jo ostettu, vielä pitäisi löytää satulan taakse yksi pulloteline. Vichyssä on tämänhetkisten ennusteiden mukaan niin lämmin keli, että ei haittaa vaikka pyörään saisi paikan vielä kolmannellekin pullolle. Jää nähtäväksi, saanko aikaiseksi vaihtaa uudet tankoteipit rispaantuneiden tilalle vielä ennen kisaa. Tankoteippikin taitaa olla sitä varten jo hankittu, enää puuttuu vain itse toiminta.

Alkavalle viikolla on treeniohjelmassakin tekemistä lähes jokaiselle päivälle. Viikko alkaa mukavissa merkeissä huomenna Seurasaaren ympäriuinnilla, jonka koodi treeniohjelmassa on AV 60 min. 

Pitkä avovesiuinti

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä kävimme eilen Kaitalammella uimassa. Matkalla muistimme taas yhden hyvän syyn olla käymättä siellä, nimittäin ruuhkat Kehä Ykkösellä. Leppävaaran tunneli oli taas suljettu, ja sen avaamista odotellessa tuli ainakin vartti lisää matka-aikaan.

Noh, onneksi uintikaverimme oli ihan samassa ruuhkassa, ja kurvasimme parkkipaikalle lähes samaan aikaan. Ilma oli sateinen, mutta onneksi rannassa on sentään sellainen pieni grillikatos, jossa voi pukea märkäpuvun ja jonne voi jättää tavarat uinnin ajaksi.

Eilinen uintiseura, taustalla grillikatos.

Kaitalammen laiturilta on noin kilometri kauimmaiselle poijulle. Peten kanssa uimme sinne kaksi eestaas ja sen jälkeen vielä vartin, jotta saimme tavoitteena olleet 90 minuuttia täyteen. Välillä alkoi sataa vähän enemmänkin, mutta uidessahan sade ei lainkaan haittaa. Jalkaterät tuntuivat hieman viileiltä heti alusta lähtien, mutta muuten oli ihan lämmin olo lukuunottamatta viimeistä kierrosta, jolloin vasemman käden pikkurilli alkoi taas muuttua tunnottomaksi. Vesi taisi olla 17-18 -asteista, jo selvästi viileämpää kuin mihin kesällä on tottunut.

Maisemat olivat hienot sateisen harmaasta päivästä huolimatta. Välillä vähän harmitti, että olin jättänyt kameran reppuun, kun en halunnut uidessa alkaa pysähdellä kuvia ottamaan. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut, ne rannan kalliot ovat niin jylhät.

Siinä laiturille viimeistä kertaa uidessani tajusin, että minulla on ihan kamala nälkä. Voi olla, että siihen vaikutti sekin, että haistoin savua ja ajattelin jonkun tulleen katokseen grillaamaan. Aavistukseni osuikin oikeaan, sillä kun nousin vedestä huomasin katoksessa kolmen nuoren porukan makkaroineen, ulkofileineen ja salaatteineen. Siinä vieressä mietin vain, että miksen ottanut omia eväitä mukaan.

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että nuoret eivät jaksaneetkaan syödä kaikkia herkkujaan, ja sain heiltä ylimääräiseksi jääneen ihanan kuuman grillatun makkaran. Kiva päätös uintireissulle!

Lepo. Lepo. Lepo. Lepo.

Jos viime viikolla treenasinkin ahkerasti, tällä viikolla on enemmän lepäilty. Huomasin ylirasituksen oireita (yöhikoilu, rytmihäiriöt, väsymys) ja sain ohjeeksi pitää neljä päivää treenivapaata. Päikkäreitäkin suositeltiin, mutta niissä tuli valitettava sarja epäonnistumisia. Sen sijaan nuokahtelin parina iltana Yle Areenan ja Komisario Lewisin seurassa. Sarjan maisemat, miljöö ja kieli ovat ihania, mutta joku siinä silti saa minut melkein unen partaalle.

Meidän perheessä Pete on minua parempi palautumisessa, tämä on huomattu useamman yhdessä treenatun vuoden aikana. Hän puksuttaa menemään vähän enemmän ja myös kovempaa. Minulla taas alkaa näköjään kone piiputtamaan, kun tehotreeniä ja kisaa sattuu samalle viikolle.

Lepopäivien pitäminen tuntui nyt ihan helpolta, vaikka yleensä minun onkin helpompi treenata kuin olla treenaamatta. Sekin varmasti auttoi, että sain valmentajalta siihen "luvan". Omin neuvoin lepopäivien pitäminen olisi varmasti ollut vaikeampaa, enkä todennäköisesti olisi ainakaan pitänyt niitä neljää peräkkäin.

Minulla levon tarpeesta kertoo parhaiten se, että sydän alkaa tehdä ylimääräisiä lyöntejä. Ortostaattista sykettä mittailin usean kuukauden ajan, mutta lopulta sen tulkitseminen oli aika vaikeaa, yleensä treenasi aina vaikka syke olisi ollut mitä. Omegawaven kanssa pari vuotta sitten oli vähän sama juttu; se näytti että aina on hyvä päivä treenata. Siinäkin oli muuttujia ihan riittämiin, eikä tulosten tulkitseminen siksi ollut ihan yksiselitteistä. Oman kropan tunteminen ja kuuntelu taitaa olla se paras keino, ja siinä alan ehkä päästä vähän jo jyvälle.

Olen joskus miettinyt, tuntuuko olo kehossa nyt erilaiselta kuin silloin joskus kolmekymppisenä, kun en juurikaan liikkunut. Uskon, että olen jotenkin nyt jotenkin tietoisempi kropastani. Tekee esimerkiksi mieli venytellä kesken työpäivän, ja aamutreenin jälkeen koko päivän on sellainen lämmin olo, kun veri kiertää kunnolla. Seistessäni joskus mietin, että onhan paino nyt koko jalkapohjalla, myös niillä vasemman jalan varpailla, joiden joskus on huomattu vähän lintsailevan kropan kannattalemisen vastuusta.

Mitään sellaista tuntemusta tai mittaria en kyllä vielä ole keksinyt, että voisin olla varma pystyväni uimaan 3,8 kilometriä, pyöräilemään 180 kilometriä ja sitten vielä juoksemaan maratonin saman päivän aikana. Joku satavarma varmistuskeino olisi kyllä tosi hyvä!

Viime vuotinen Kööpenhaminan Ironmankin pyörii mielessä - miten koville se otti ja kuinka väsynyt olin kisan jälkeen. Sen muistan, että maalisuoran alussa nostin kädet ylös ja vähän lähempänä maalia mietin, että jaksaisinkohan tehdä sen vielä uudelleen. Vähän kyllä hirvittää miettiä nyt Vichyn kisaa. Ehkä tämä toinen kerta on pahempi, kun tietää mitä on edessä ja tavoitteena on maaliin pääsyn lisäksi myös parantaa loppuaikaa.

Toisaalta olen saanut treenailla koko vuoden terveenä, ja kroppa on pääsääntöisesti kestänyt treeniä ihan hyvin. Pakko uskoa, että maaliin taas päästään, jos ei mitään yllättävää satu matkalla.

Tähän loppuun vielä oma motivaatiokuva, jonka yhdistelin Peten Next Triathlon Helsingin perusmatkan fiidistä löytämistä maaliintulokuvista. Täytyy Vichyssä muistaa tuulettaa vähän näyttävämmin (siis jos jaksan nostaa kädet ylös vielä maalisuoralla).

Juhuu, kohta maalissa!

Viikon treenipoimintoja

Viime viikolla kävimme kerran kiertämässä Seurasaaren jo toisen kerran tänä kesänä. Oli melko tuulinen päivä, ja aallokko sen mukainen. Uimme pienellä porukalla aika tiiviissä ryhmässä. Petri toki kävi tekemässä normaalit siksakkinsa, mutta pysyi kuitenkin ihan näköetäisyydellä.

Vesi oli niin lämmintä, että melkein olisi voinut ajatella uivansa ilman märkäpukua. Sinilevääkään ei näkynyt. Muita uimareita ei näkynyt, mutta melojia sitäkin enemmän. Uintiin meni tunti ja seitsemän minuuttia, matkaksi Ambit2 S näytti 3400 m. Saaren itäreunalla uitiin vähän kivillekin, mutta ei onneksi törmätty mihinkään.

Treeniviikko huipentui lauantain FTP-testiin pyörällä. Sopivaksi testipätkäksi valikoitui Kisko-Kiikala tie, jossa sopivan maltillista ylämäkeä mukavan pitkälti. Testin alku meni ihan hyvin, ja etenkin ylämäessä watit oli helppo pitää ylhäällä. Matkalle sattui kyllä niitä loivia alamäkiäkin, joissa välittömästi tuli sellainen pieni helpotuksen tunne kunnes huomasin, että samalla watitkin ovat valahtaneet taas liian alas. Yritin sitten ärräpäillä saada jalat pyörittämään kunnon tehoja. Kahdenkymmenen minuutin keskiwatit jäivät aavistuksen edellisen enkan yläpuolelle.

Sitä emme kyllä olleet osanneet reittisuunnittelussa ottaa huomioon, että Kiikalassa järjestettiin samana lauantaina katuautojen kiihdytystapahtuma Burnout Party. Ei siitä muuta haittaa ollut, paitsi että tiellä oli tuohon aikaan paljon normaalia enemmän liikennettä.

Moottoritie Turkuun.

Sunnnuntaina saimme mökille vieraita, ja kävimme kimpassa ensin uimassa pari kilsaa ja sitten pyöräilemässä reilut kolme tuntia. Lenkki oli sellainen kiva tikkarin mallinen. Muistojen kirjaan tallensin etenkin sen parin kilsan pätkän, kun ajoimme Porintietä, jolla autot ajoivat ohi sataa ja vettä tuli sekä taivaalta että edellä ajavan takarenkaasta päälle ihan riittävästi. Loppumatkasta paistoi onneksi taas aurinko.

Tässä ei vielä satanut.

Next Triathlon Helsinki perusmatka 31.7.2016

Ihka ensimmäinen tri-kisani oli Kiskon perusmatka vuonna 2010, ja viime sunnuntaina starttasin kymmenennelle perusmatkalleni. Next Triathlon Helsinki järjestettiin nyt ensimmäisen kerran, ja kisatapahtumat olivat Hietaniemen uimarannan välittömässä läheisyydessä. Pakkohan kisaan oli osallistua, kun kerrankin se on lähellä ja pyöräosuus tuttuakin tutummalla Länsiväylällä.

Uintireitin kävimme Peten kanssa uimassa jo perjantai-aamuna. Facebookissa oli ollut jotain arvuuttelua sinilevän määrästä, mutta ainakaan mitään isoja lauttoja ei siellä ollut uintifiilistä haittaamassa. Yritin kyllä uida suu kiinni, mutta ei siitä mitään tullut. Kovinkaan paljon en vettä niele, mutta koska hengitän suun ja nenän kautta ulos, suu on melkein aina auki. Perjantaisesta uintikokeilusta ei tullut mitään oireita, joten en ollut huolissani kisauinnistakaan sunnuntaina.

Kisainfossa kävimme jo lauantaina. Oli mielenkiintoista kuulla, miten ajojärjestelyt oli suunniteltu, sillä Länsiväylällä oli tarkoitus ajaa vasemmanpuoleisimman kaistan vasemmassa reunassa niin, että ohitukset tehdään oikealta. Vähän mietitytti, mutta kisassa kaikki sujui hyvin.

Lauantai-iltana laitoin kaikki kisakamppeet kuntoon, ja sunnuntai-aamuna lähdimme autolla keskustaan päin. Saimme sen parkkeerattua mukavasti Ruoholahteen, josta oli alle kilometrin pyörämatka Hietsuun. 

Peten kanssa kisa-aamuna.

Kisapaikalla tein normaalit valmistelut - laitoin vaihtopaikan kuntoon, kävin vessassa ja tein hyvän uintiverran ennen omaa lähtöä.

Kaikki naiset lähtivät samaan aikaan, seitsemän minuuttia miesten yleisen sarjan lähdön jälkeen. Poijut olivat mukavan isot ja oranssit, ja reitti mukavan selkeä. Töräyksestä lähdettiin liikkeelle niin leveällä rintamalla, ettei ruuhkaa suuremmin syntynyt. 

Pari minuuttia ennen lähtöä. 

Ekalla poijulla alkoi uusi puku kiristää käsivarsista. Saman ongelman olin huomannut perjantaisella testiuinnilla, mutta ajattelin, ettei se ehkä kisassa haittaa. Turha luulo. Puristava tunne jatkui ihan loppuun saakka. Parikin uintivalmentajaa on minulle viimeisen vuoden aikana sanonut, että yläkroppaan on tullut lihaksia, joten sitä kai se sitten on. Koskaan ennen ei mikään paita ole kiristänyt hartioista tai käsistä. Paitsi yksi Zaran paitis; Zara-naisellakaan ei varmaan sitten ole lihaksia. 

Lähtö ja turvakajakki.

Cafe Regatan rannassa näytti olevan reilusti katsojia ja Soutustadion näytti kivalta mereltä. Sinilakkisia edellisen lähdön miehiä alkoi tulla vastaan, mutta hyvin mahtui ohittamaan ja uimaan omaa linjaa. Regatasta uinnin maaliin oli jonkinlaista vasta-aallokkoa, joten yritin vähän lyhentää vetoa ja tihentää tahtia. Oli ihan Peten uintikeli, ja siitä huikkasinkin hänelle päästyäni rantaan. Kertoi myöhemmin, ettei saanut viestistäni ihan selvää.

Uinti 1500 m: 26:51

Ensimmäisessä vaiheessa jouduin vähän aikaa etsimään pyörääni, kun ilmeisesti muistin välikön väärin. Kuivasin vähän kasvoja ja laitoin sukatkin jalkaan.

Eka vaihto: 2:48

Pyörällä ajettiin ensin noin kilsa kortteliajoa, sitten noustiin Länsiväylälle. Minulla oli uinnin jälkeen aika hengästynyt olo, ja aloin heti juoda vettä, pari hörppyä silloin tällöin. Ensimmäinen kierros oli melko tukkoista menoa, enkä saanut watteja pysymään tavoitelukemissa millään. Länsiväylän kääntöpaikka tuntui kuitenkin tulevan melko nopeasti, ja sen jälkeen tuuli oli sivumyötäistä, joten vauhti nousi ennen kuin piti taas hiljentää kaupunkialueella.

Käännöspaikka Hietsussa oli niin kapea, että kun edelläni ajanut otti vasemman klossin irti, minäkin tein samoin vaikka se harmittikin. Halusin ottaa kaiken varman päälle, ettei tule turhia kommelluksia ennen kauden pääkisaa, johon sunnuntaina oli aikaa tasan neljä viikkoa.

Toisella kierroksella ajo tuntui sujuvammalta, mutta jäin edelleen tehotavoitteestani. Ikäsarjamiehiä alkoi tulla ohi, yleensä muutaman porukoissa. Pyörällä join lopulta melkein kaksi pulloa vettä ja otin kaksi geeliä. Pyöräosuus oli 42,5 km eli vähän pitempi kuin perusmatkalla yleensä.

Pyörä 42,5 km: 1.27:50 ja toinen vaihto 2:51

No sitten lähdettiin juoksuun. Juoksu oli vaikeaa ja hidasta, porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta. Juoksureitti juostiin kolmena kierroksena, ja kyllä siinä niitä vauhdikkaita ohittelijoita katsellessa tuli aika ajoin melkoinen askelkateus, Reitti taisi olla parisataa metriä alimittainen, ja juoksuvauhtini aavistuksen hitaampi kuin Jönköpingissä puolimatkalla heinäkuun alussa.

Reitti oli kuitenkin kiva, rantaa ja viilentävää merituultakin. Huolloissa otin aina pari kävelyaskelta ja join lasin urheilujuomaa ja kaadoin päälleni viilennykseksi vettä. Jossain juoksun synkässä vaiheessa ajattelin, että jos tämän kisan perusteella pitäisi päättää täydelle matkalle lähtemisestä, niin voisi jäädä lähtemättä.  

Juoksu 10 km 1.02:38, loppuaika 3.02:55. Sijoitus N40 10/24 eli kympin sakkiin kuitenkin!

Omasta juoksusta ei ole (onneksi) kuvaa, mutta tässä Pete pinkoo maaliin:

Niin kova oli vauhti, että ehdin kuvata vain takaapäin. Pete oli neljäs M50-sarjassa!

Kisan plussalaatikkoon laittaisin nämä asiat:

• Energian ja nesteen saanti onnistui suunnitellusti
• Uinti sujui hyvin pukuongelmasta huolimatta
• Kivat reitit ja keli
• Mukavan lähellä kotia
• Mahtavaa kannustusta reitin varrella, kiitos siitä katsojille ja kanssakilpailijoille!

Ja sitten vielä miinukset oman suorituksen kannalta:

• Tehot jäivät pyörällä ja juoksussa alakanttiin
• Vaihdot olisivat voineet olla säpäkämpiä, ilmaista aikaa olisi ollut voitettavissa fiksummin toimimalla. 
• Uusi kisapuku: ei jatkoon!