lauantai 3. tammikuuta 2009

Luistelemassa (ja antibioottikuurilla)

Palasimme Espooseen keskiviikkoaamuna, ja kerrankin 10000 kilometrin matka sujui kommelluksitta molempiin suuntiin. Torstain lepäilimme kotona ja perjantaina olikin jo työpäivä.

Kävin perjantaina iltapäivällä lääkärissä, joka totesi poskiontelontulehduksen. Myös kurkunpää on tulehtunut ja siksi alkaa yskittää, kun puhun. Hiljaiseloa siis...

Nyt olemme kuitenkin mökillä, ja täällä onkin loistava talvikeli: kirkas taivas ja 12 astetta pakkasta. Järven jää on jäätynyt peilikirkkaaksi ja tasaiseksi, vasta toisen kerran seitsemän vuoden aikana. Kävimme yhdessä luistelemassa järven ympäri aikaisemmin päivällä, ja lapset ovat jäällä edelleen, vaikka on jo melkein pimeää.

Aikaerorasitus vielä vähän painaa päälle; nukuimme viime yönä yli 12 tuntia, toissayönä valvoin puoli kahdesta neljään, Pete muutamaa alkuillan tuntia lukuunottamatta lähes koko yön. Uni tuli siis tarpeeseen! Lenkille pääsen toivottavasti jo ensi viikolla, kunhan lääkkeet ensin tekevät tehtävänsä. Maratonkoulukin jatkuu taas keskiviikkona, ja sinne olisi kyllä päästävä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti