sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tekniikkatreeniä

Eilen kävimme Peten kanssa James Dunnen juoksutekniikkatreenissä Esport Arenalla. Juoksua otettiin taas videolle sivusta ja takaa, ja hidastuksia verrattiin toukokuun alussa otettuihin videoihin. Meitä kurssilaisia oli yhteensä neljä, ja kaikilla oli muutosta tapahtunut parempaan suuntaan. Omista videoista oppi paljon, ja myös muiden juoksemista ja jamesin kommentointia oli mielenkiintoista seurata. Minulla kädet ovat nyt paremmassa asennossa kuin keväällä. Silloin roikotin niitä ihan liian alhaalla. Jalka tulee myös paremmin maahan, ei enää läheskään niin isossa kulmassa kantapää edellä kuin viimeksi. Voi olla että mm. edelliset juoksukenkäni (Asics Nimbus) osaltaan vaikuttivat siihen, että juoksin niin paljon kantapää edellä. Brooksit ovat nyt paremmat, ja askel kehittynyt muutenkin hyvään, vähemmän selkää rasittavaan suuntaan. Edelleen lantio voisi olla suoremmassa, askel nopeampi ja jalka nousta takana korkeammalle. Näitä nyt sitten taas treenailen.

Kävin aamupäivällä juoksemassa reilun tunnin ennenkuin piti lähteä Peten huoltajaksi Pääkaupunkijuoksuun. Vähän ketuttaa nyt, kun Sports Tracker näyttää vauhteja ihan miten sattuu. Aamun lenkilläkin tuli näköjään juostua yksi syherökilsa Otaniemessä 2.24 min km-vauhtia... Vähitellen voisin ajatella vanhan Polarin mittarini (ja Sports Trackerin!) korvaamista jollain paremmalla, jossa olisi mukana myös GPS. Sekin olisi ihan kiva, ettei tarvitsisi pitää puhelinta mukana lenkillä.

Pääkaupunkijuoksu juostiin taas aurinkoisessa syyssäässä. Tässä muutama kuva Petestä reitin varrella:



Kolmen kilsan kohdalla näin Jussi Utriaisenkin taputtelemassa ja moikkailemassa kärjelle. Pian hän siitä kuitenkin lähti treenailemaan toiseen suuntaan. Olin reitin varrella parissa eri kohdassa, ja jossain vaiheessa olin astunut koiran kakkaan. Sitä oli jäänyt lenkkarin pohjaan, ja kävellessä sitä tarttui näköjään lahkeeseenkin. Yöks! Voi kun koirien omistajat voisivat kerätä ne koiriensa jätökset pusseihin ja viedä edelleen roskiksiin.


Peten loppuaika tänään oli 1.47:01. Hyvähyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti