maanantai 26. syyskuuta 2011

Sovitusta

Pete osti cyclocross-pyöränsä 5-6 vuotta sitten ja minä maantiekilpurini reilu vuosi sitten. Kumpaakaan ei sen kummemmin soviteltu, kateltiin vain päällisin puolin että koko on suunnilleen oikea. Petellä on välillä kipeytynyt ajaessa alaselkä, minulla taas yläselkä. Satulakaan ei ole tuntunut erityisen hyvältä, mutta kaikkeen tottuu. Jossain jutustelussa Arjan kanssa kävi ilmi, että Teemu tekee pyöräsovituksia. Niinpä sovimme sellaisen eiliseksi.

Melko paljon korjattavaa löytyikin. Peten satulaa laskettiin tarkkojen mittausten jälkeen kolme senttiä, ja kannatin käännettiin niin, että ohjaustankokin on nyt paljon entistä alempana. Asento on nyt jopa ihan sporttisen näköinen verrattuna aikaisempaan. Klossejakin siirrettiin hieman taaksepäin. Muutosten jälkeen nilkan liike näytti paremmalta, eikä pyöritykseen tule kuolioita kuten vanhalla setupilla näytti tulleen. Jos asento tuntuu liian matalalta, kannatinta voi nostaa yhdellä pykälällä. Nyt vaan totuttautumaan!

Minulla suurin ongelma oli satula. Se ei tarjonnut tarvittavaa tukea, ja istuin ajaessani joko liian edessä tai takana. Sain kokeillakseni satulan Arjan cc-pyörästä, ja sehän oli ihan kuin nojatuoliin olisi istahtanut! Selkä liikkui heti luonnollisemmin, eikä alaselkään tullut painetta. Satulan korkeus oli ok, mutta klosseja siirrettiin minullakin vähän taaksepäin. Niin saan lantiosta ja takareisistä enemmän voimaa ajamiseen. Sitäkään en tiennyt, että ajaessa kannattaa painaa kantapäätä alaspäin. Pyörääni vaihdettiin viime kesänä vähän alkuperäistä pitempi (10 cm) stemmi, nyt sain ohjeeksi vaihtaa lyhyemmän (8 cm) takaisin ja laittaa ohjaustangon ehkä hivenen alemmaksi.

Laitoin uuden satulan heti tilaukseen, ja kyllä nyt sitä odotan jotta pääsisin kokeilemaan miten kovaa pyörä näillä muutoksilla sittten kulkee. Kohta on jo niin kylmä ja pimeä, että ajelut pitää siirtää saunaan, mutta olisi se kiva päästä maantielle vielä ainakin kerran syksyn aikana.

Pete nappasi aika kivan kuvan Jussi Utriaisesta eilen:


Ei oikein sauvakävelypappa näytä tietävän kumpaan suuntaan lähtisi alta pois!

2 kommenttia:

  1. Voi tuollainen sovitus tulisi kyllä tarpeeseen! Olen joka toinen päivä sitä mieltä, että mun pyörä on sopiva ja joka toinen päivä taas tuntuu, että se on vähän liian pitkä. Penkki on huono, mutta siihenkin tottuu, kuten sanoit... Tarkoitus olisi kyllä katella uutta ennen kevättä. Stemmiä ei ehkä pysty lyhentämään, se on kovin lyhyt jo nyt :/

    VastaaPoista
  2. Ammi, mulle jäi sovituksesta tosi hyvä fiilis, enkä nyt oikein malttaisi edes odottaa satulan saapumista! Aika monta asiaa siihen pyöräasentoon lopulta kuitenkin vaikuttaa, eikä kaikkea jaksaisi (tai osaisi) kirjoistakaan lukea.

    VastaaPoista