sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viisi viikkoa

Viisi viikkoa ehti vierähtää niin, ettemme ehtineet mökille ollenkaan. Nyt viikonloppuna ehdimme sinne, ja olihan se kivaa vaihtelua tähän kiireiseen kaupunkielämään. Onneksi ei ollut kuolleita eläimiä nurkissa, kärpäsiä lukuunottamatta. Niitä olikin todella paljon, eniten ikkunoiden välissä. Mistäköhän ne sinnekin pääsevät? Kevätpurot lorisivat ja pari joutsentakin nähtiin, ehkä jopa se sama pariskunta kuin aikaisempina kesinä. Kesän mökkihommia ole alkanut pikkuhiljaa kirjoittaa muistiin yhä pitenevälle listalle. Lähinnä maalaushommia sisällä ja ulkona, parkkipaikan kitkemistä, soran levittämistä ja omenapuiden istuttamista. Ehkä ne hommat nyt tulee tehtyä kun ne on oikein listattu.


Suomusjärvellä Agrimarketkin on muuttanut nimensä S-Raudaksi. Nimi oli tosin muuttunut vasta kassakuittiin, mutta kai ne kyltitkin vaihtuvat kevään kuluessa. Kauppareissulla kuulimme senkin, ettei meidän kylällä ole enää lehmiä. Ei niitä pariin vuoteen ole ulkona näkynytkään, mutta kaupunkilaisena luulin etteivät ne vaan pääse ulos.

Pari sairaspäivää osui viime viikolle, eivätkä ne määrät muinakaan päivinä niin kamalan isoja olleet. Veikkaanpa, että treenitunnit lähtevät hyvään nousuun parin viikon sisällä, kun ulkopyöräilykausi vihdoinkin alkaa!

ma juoksu 1 h
ti pilates 45 min, spinning 1 h
ke sairas
to sairas
pe uinti 50 min
la juoksu 40 min, lihaskunto 10 min
su uinti 1 h

yhteensä 5 h 25 min

4 kommenttia:

  1. Oi, onpas kodikkaan näköinen mökki teillä! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirjam! Piti singahtaa ulos kuvaamaan kun oli niin hieno sininen hetki. Jotain kiehtovaa siinä on, kun ulkona on hämärää ja sisällä valoisaa. Se näyttää pakostakin kodikkaalta.

    VastaaPoista
  3. Hei Pia!

    Aivan ihanalta näyttää tuo teidän mökki :) Minä olen kanssa mökki-ihminen henkeen ja vereen ja malttamattomana tässä jo odottelen että pääsisi mökkikauden taas vihdoin alottamaan. Onneksi ei ole enää kun muutama kituviikko jäljellä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanne! Pääsiäsenä me taas mennään mökille, toiveissa on samalla päästä avaamaan maantiekausi!

    Hauskaa mökkeilykesää!

    VastaaPoista