Kisaa!

Osallistuimme Peten kanssa tänään HyPyn järjestämään perusmatkan triathlon-kisaan Rajamäen ja Nurmijärven kauniissa maisemissa. Kisassa uitiin 1500 m, pyöräiltiin 45 km ja juostiin 10. Ilmoitin meidät mukaan jo aikoja sitten, ja jotenkin tuntui siltä, että tämä kauden eka kisa tuli sittenkin eteen aika nopeasti. Kisajännitystä varmaan! Säätiedotusta tuli seurattua normaalia ahkerammin, kun kaikki ennusteet viittasivat sateeseen. Onneksi sitä kunnon sadetta ei sitten tullutkaan!

Valmistautuminen sujui hyvin, torstaina oli ylimääräinen lepopäivä ja perjantainakin vain lyhyt aamulenkki ohjelmassa. Illaksi olin varannut meille pöydän Postresista. Ilta oli synttärilahja Petelle; sellainen koko perheen kokemus, josta olemme puhuneet jo vuosia. Söimme kuuden ruokalajin illallisen, ja vajaat neljä tuntia tuli pöydässä istuttua. Oli just niin kivaa ja hyvää kuin etukäteen olin toivonutkin.

Vasta liian myöhään törmäsin tähän Chrissie Wellingtonin 50 kohdan ohjeeseen kisaan valmistautumisesta. Jo neljännessa ohjeessa hän kehottaa olemaan kokeilematta mitään uutta ennen kisaa. Onneksi meillä oli edessä vain perusmatkan kisa eikä mitään vatsaongelmia ilmennyt, vaikka aika montaa uutta juttua eilen syötiinkin.

Aamiaisen jälkeen aloimme pakata autoa. Pumppasin renkaat, ja jotenkin kämmäsin koko homman, sillä takarenkaan venttiili hajosi kun venkutin pumppua siitä irti. Onneksi olin juuri saanut pumpattua renkaan kuntoon. Ylimäärinen venttiilin osa vaan jäi sisälle pumppuun. Jos ei se sieltä kotikonstein irtoa, pitää varmaan ostaa uusi pumppu.

Sääksjärvelle tullessa piti ilmoittautua ja viedä pyörä katsastukseen, jossa tsekattiin että jarrut toimivat. Sitten piti vaan laittaa vaihtopaikka kuntoon ja märkäpuku päälle.

Uintiosuus uitiin todella kirkasvetisessä Sääksjärvessä. Nyt laitoin korvatulpatkin korviin, koska olen huomannut, ettei niillä uidessa tule samaa huippausta uimasta noustessa kuin ilman. Uin normaalia matkavauhtia, ja pari kertaa vähän matkaa peesasinkin. Olipas kiva, kun kerrankin näki jalat eikä vain pelkkiä kuplia edessä. Nopeasti alkoi molemmilla kerroilla kuitenkin tuntua siltä, että siksakkia mennään ja niinpä aloin uida ihan omaa uintia. Mitään ihmeempää kontaktia ei muihin uimareihin tullut, eikä se vesi ihan niin kylmää ollut kuin olin pelännyt. En pitänyt sykemittaria ranteessa, joten uintiaikani selviää vasta kun tulokset julkaistaan.

Vaihdossa sain märkäpuvun melko helposti riisuttua, ja laitoin pyöräkengät jalkaan ilman sukkia. Uskoakseni ensimmäinen vaihto meni ihan sutjakasti. Pyöräreitti oli mukava ja melko tasainen. Taas tuli ihmisiä takaa ohi, varsinkin ekalla kierroksella. Pari ikävää juttua sattui matkalla. Ensimmäisellä kierroksella ajoin suoraan, kun olisi pitänyt kääntyä oikealle Kiljavan suuntaan. Risteyksessä oli tyttö ohjaamassa liikennettä, mutta hänellä oli kädet alhaalla, joten ajelin risteyksen ohi. Vasta hänet ohitettuani tajusin, että siitä olisi varmaan pitänyt kääntyä. Jarrutin ja käännyin takaisin. Liikenteen ohjaaja pyyteli anteeksi ja sanoi ettei näyttänyt merkkiä, koska "kaikki muutkin ovat nähneet nuolet". No, minä en nähnyt. Joitakin kymmeniä sekunteja siinä varmaan meni hukkaan.

Toisella kierroksella minut ohitti joku mies, joka ei sitten ohituksen jälkeen enää polkenutkaan alamäessä vaan jäi siihen eteen tientukkeeksi. Saavutin hänet nopeasti ja menin ohi. Parin kilsan päässä seuraavassa ylämäessä hän ohitti minut taas - oikealta! Melko vaarallista mielestäni. Ja kai niitä liikennesääntöjä olisi pitänyt kaikkien osallistujien noudattaa... Tällaisen sääntöfriikin kauhu on kyllä joku joka tekee kisassa ihan mitä sattuu.

Toisessa vaihdossa laitoin sitten sukatkin jalkaan ja otin yhden geelin. Pyörällä olin ottanut niitä jo kaksi. Siinä puuhaillessani tuli jo voittajakin maaliin. Vahingossa pistin toiseen jalkaan ensin pyöräilykengän, kunnes tajusin että juoksemaanhan tässä ollaan lähdössä. Juoksureitti oli tosi hieno, reilun levyinen kävelytie kauniin metsän halki. Päätin, että ekan vitosen otan rauhallisesti ja kiristän sitten lopussa, jos voimia vielä riittää. Viiden kilsan kohdalla oli huoltopiste, jossa join vähän urheilujuomaa. Melko pian kääntöpaikan jälkeen näin, että seurakaverit Henna ja Jenni ovat jo melko lähellä takana, ja siinä olikin riittävästi syytä pistää jalkoihin vähän vipinää. Lopulta siinä onnistuinkin, ja olin maalissa kolmen tunnin ja viiden minuutin uurastuksen jälkeen.

Olipa mukava ja hyvin järjestetty kisa! Ennätyskin parani melkein kymmenen minuuttia, vaikkei kolme tuntia vielä alittunutkaan. Kuvia ei nyt ole omassa kamerassa, toivottavasti niitä kuitenkin löytyy tutuilta! Ainakin monta kertaa poseerasin seurakavereiden kanssa kuvaajille.