Maasturi

Viime torstaina sain uuden pyörän kotiin. Se on Cube Ltd Race, ja tarkemmat speksit löytyvät täältä. Tällä pyörällä ajan työmatkoja talvisin, osallistun ainakin yhteen seikkailukisaan ja haaveilenpa ajelevani vähän metsäpoluillakin. Kävin kokeilemassa pyörää Lauttasaaren pyörähuollossa ja hyvältähän se tuntui. Kun vielä sain vaihdossa pienen hyvityksen vanhasta Focus-hybridistäni ja säästyin sen myymisen vaivalta, tein kaupat. Valot, polkimet, pumpun ja satulalaukun siirsin (tai oikeastaan Petri siirsi) vanhasta Focuksesta. Lokasuojat, nastarenkaat (Schwalbe Marathon Winter) ja soittokello ovat ihkauudet. Väriä en päässyt valitsemaan, kun mustat olivat loppu.



Perjantaina ajoin uudella pyörällä töihin ensimmäistä kertaa. Viime viikolla oli Hesarissakin hyvä juttu siitä, kuinka jotkut ihmiset ovat tehneet työmatkastaan luksusta taittaen sen esimerkiksi hiihtämällä tai pyöräilemällä. Ihan parasta arkea onkin ajella melko hyvin aurattuja lumisia teitä valoisaan aikaan mennen tullen ja saapua hyvässä vireessä töihin. Pyörän saan työpäivän ajaksi säilöön autotalliin, joten varkaitakaan ei tarvitse pelätä, vaikka työpaikka onkin Helsingin ydinkeskustassa.

Etuvaihtaja kaipaa vähän säätöä, mitään muuta ihmeellistä en vielä ekalla lenkillä huomannut. Eiköhän se vaihtajan säätökin onnistu jonain päivänä, kun ajan kotiin Lauttasaaren kautta.

Männyn loppu

Eilen illalla jäi seuran kuntopiiri väliin, kun otimme Aten mukaamme kuntosalioppaaksi Esportiin. Ostimme hänelle joululahjaksi vuosikortin yhdelle toiselle salille, jossa hän käy kavereidensa kanssa nostelemassa painoja pari kertaa viikossa. Hienot muuvit opittiin Petrin kanssa, kun reilu tunti vietettiin laatuaikaa poikamme kanssa lähes tyhjällä salilla. Sain mm. nostettua penkkipunnerruksessa puolet omasta painostani (30 kg) jopa 3x5 kertaa! Aikaisemmin en ole sitä uskaltanut kokeillakaan, vaan olen nostellut pelkkää tankoa ilman painoja. Nyt rohkaistuin, kun oli parikin innostajaa ja avustajaa nostamassa painoja jos en itse jaksaisikaan. Mieleen muistui, kuinka Heltrin kuntopiirissä Ogelissa aikanaan oli aina keväällä salin vahvin henkilö -kilpailu. Voiton vie se, joka sai tehtyä eniten puhtaita toistoja tangolla, jossa oli painoja juuri puolet omasta elopainosta. Muistaakseni mukana oli myös vaaka, jolla ko. paino todennettiin. Koskaan en kisaan osallistunut, koska olin melko varma etten saisi aikaan yhtään toistoa. Mutta eilen siis jo onnistui!

Toinen tavoite olisi pystyä vetämään leukoja. Pienellä avustuksella niitä menee muutama, ilman apuja ei yhtään. Siinä taas lisää tavoitetta tälle vuodelle!

Nyt olemme kahdestaan Petrin kanssa mökillä. Meillä kasvaa rannassa laiturin vieressä mänty, jonka vuosien varrella on hiljalleen kellahtanut kumoon niin, että alimmat oksat osuvat jo veteen. Muutama vuosi sitten karsimme oksia vähän, mutta tänä viikonloppuna oli ajatuksena kaataa koko puu. Pahimmassa tapauksessa se voisi kaatua järveen kesällä itsekseen, eikä sitä sitten saisi sieltä millään ilveellä pois. Viime vuonna jo kyselimme kylältä metsuria hoitamaan hommaa, mutta kaikki paikalliset olivat kiireisiä Tapani-myrskyn jälkien raivauksessa. Koska Petri on tekijämiehiä, kävi hän perjantaina vuokraamassa kunnon moottorisahan ja tänään kymmeneltä alettiin hommiin.

Puu oli kumollaan jo kymmenen minuutin päästä aloituksesta, eikä onneksi räsähtänyt pohjaan jään läpi vaan rojahti nätisti jäälle. Minä kannoin oksia sivummalle ja Petri pätki puun sieviin paloihin. Voimamiehemme Atte ei lähtenyt mukaan mökille, joten homma piti hoitaa kahdestaan. Oksien kantaminen portaita ylös kävi melkein treenistä, mikä olikin hyvä, koska aamulenkit olivat jääneet nukkumisen jalkoihin pari tuntia aikaisemmin. Reilut kaksi ja puoli tuntia aherrettiin, ja mänty oli siististi parissa pinossa rannalla. Ohessa pieni otos päivän kuva-annista:



Tätä mäntyä kohden on ollut helppo avovesiuintilenkeillä suunnistaa. Täytyy varmaan miettiä ensi kesäksi joku muu hyvä kohde.



Metsurilla on kaikki kamppeetkin sävy sävyyn, vaikka kaapista otettiin ruminta mitä löytyy. Ja mökiltä löytyy aika rumaa.



Mänty on jo pitkällään jäällä.



Oksat pois ja runko palasiksi.



Enää vähän kannettavaa jäljellä.



Siististi pinossa rantakeinun vieressä.



Lopputilanne.

Vakuutettu

Olen melko turvallisuushakuinen ihminen. Lapsille otin sairauskuluvakuutukset jo hyvissä ajoin syntymää, ja meillä on Petrin kanssa tapaturmavakuutukset. Kaikki kiinteä ja irtain omaisuutemme on vakuutettu, jopa Petrin portaiden alla käytämättömänä lojuvalla saksofonilla on oma vakuutuksensa. Tällä viikolla tuli taas asiaa vakuutusyhtiöön, kun tytär lähtee ystävänsä perheen kanssa ylihuomenna Lontooseen. Meillä on tietenkin Petrin kanssa jatkuvat matkavakuutukset, mutta niihin eivät sisälly tyttären matkustelu ilman meitä vanhempia. Matkatavarat ovat tietysti kotivakuutuksen piirissä, mutta entä jos tytär sairastuu matkalla? Soitin Ifiin, ja parilla kympillä sain homman hoidettua.

Samassa yhteydessä muistin kysyä, kattavatko tapaturmavakuutuksemme myös triathlon-kisoissa sattuvat tapaturmat. Kävi ilmi, että eivät kata. Triathlonliiton lisenssi ei sekään sisällä mitään vakuutusta. Niinpä pyysin tarjouksen vakuutusturvan laajentamisesta niin, että se sisältää myös seuran järjestämät treenit, harjoituskilpailut ja kaikki kisat. Vajaa kaksi sataa euroa per nuppi per vuosi se turva maksaa, mutta kannattanee ilmeisesti ottaa. Pojalla on toistaiseksi laajempi sairauskuluvakuutus, joka kattaa myös kilpailut. Se on voimassa vain sen vakuutuskauden loppuun, jonka aikana hän täyttää 18 vuotta. Viimeistään elokuussa pukkaa siis taas uutta vakuutusta.

En ole varma, olemmeko maksaneet esimerkiksi lasten sairaskuluvakuutuksista enemmän maksuja vai saaneet korvauksia, mutta helppoa on ollut mennä aina tarpeen tullen kipeän lapsen kanssa esimerkiksi Dextraan hoidettavaksi. Joitakin haavoja on käyty ompeluttamassa, ja yhdet korvatkin putkitettu leikkauksessa. Atella oli ensimmäinen korvatulehdus jo nelikuisena, enkä edes muista kuinka monta niitä oli yhteensä. Molemmat lapset saivat niistä kuitenkin osansa aikanaan. Hoito on aina ollut tosi hyvää, ja sitä on saanut nopeasti. Kotivakuutukseen olemme muistaakseni turvautuneet vain kerran. Olimme 90-luvun lopulla automatkalla Ruotsissa ja tulimme hotellille niin myöhään, että parkkihalli oli täynnä. Yöllä autoomme murtauduttiin, ja sieltä vietiin kaikki, mitä emme olleet jaksaneet kantaa huoneeseen. Suurin vaiva oli tehdä rikosilmoitus Ruotsin poliisille ja listata autossa olleet tavarat. Päivä kului göteborglaisella poliisiasemalla tavailemalla julistetta, jonka otsikko oli "Töm bilen själv!". Hyvin jäi mieleen se viesti.

Toivottavasti meidän ei tarkemmin koskaan tarvitse selvitellä, mitä tämä laajennettu urheiluvakuutus sitten lopulta korvaa ja mitä ei. On se kuitenkin hyvä olla olemassa. Kuten mainoksessakin lauletaan: don't you worry 'bout a thing...

Korttelirastit

Näimme Arjan kanssa tänään kymmeneltä Havukosken koululla ja kävimme juoksemassa kuuden kilsan Korttelirasti-radan. Lopulta juoksimme seitsemisen kilsaa, aikaa kului reilut 50 minuuttia. Suunnistusharjoittelu on tarpeen, kun Spring Adventure lähestyy kovaa vauhtia.

Suunnitustapahtumissa on näköjään kaikki aina hienosti hoidettu parkkiohjausta myöten, niin tänäänkin. Yllättävän paljon oli myös porukkaa liikkeellä heti aamusta. Melko sujuvasti juoksimme rastilta rastille. Vasta viimeisen rastin jälkee tuli yksi kohta, jossa en oikein osannut paikallistaa meitä. Onneksi Arja oli paremmin kartalla!

Korttelirasteja on maaliskuun loppuun joka sunnuntai ympäri pääkaupunkiseutua. Rastit voi kiertää myös polkupyörällä, mikä sekin voisi olla aika mukavaa. Karttamaksulla (5 eur) aika paljon lisää hauskuutta sunnuntailenkille!

Puolieroja

Joulu- ja tammikuu taisivat mennä ohi ilman yhtään työmatkapyöräilypäivää. Siihen oli tietysti monta "hyvää" syytäkin (matka, allergiatestit, pimeys, lumi, kylmyys ja mitä kaikkea), mutta eilen sain itseni taas liikkeelle pyörällä ennen seitsemää. Sen verran lunta oli kevyen liikenteen väylillä, että menomatkaan meni 45 minuuttia ja kotiinpäin ennätyksellisesti jopa yli 50 minuuttia. Aika paljon reilun kymmenen kilsan matkalla.

Ennen hidasta kotimatkaa olin tosin ajanut Wattbikella maksimiharjoituksen, joten superkevyeen rullailuun oli ihan hyvä syy. Treenissä piti ajaa neljän minuutin vetoja niin kovaa kuin pystyy ilman, että tehot putoavat. Pyrin pitämään tehot vetojen aikana 190-200 watissa, ja kyllä siinä puna nousi vähitellen poskille. Neljä minuuttiakin voi tuntua todella pitkältä ajalta! Palautusaikaa vetojen välillä oli muutama minuutti. Wattbikella ajaessa huomaa helposti, miten iso merkitys pyörityksellä on tehoihin. Kun pyörittämiseen keskittyy, tehot nousevat heti. Myös puoliero on minulla aika iso, oikealla jalalla on paljon helpompi pyörittää kampea kuin vasemmalla.

Tänään kävin töiden jälkeen kahvakuulatunnilla työpaikan salilla. Hyvän hien sielläkin sain päälle, ja ohjaaja vaikutti ammattitaitoiselta. Hän kävi joissakin liikkeissä vähän korjaamassakin liikeratojani, kun kuula ei mennyt tarpeeksi läheltä vartaloa. Puoliero on selkeä myös käsissä: vasemmalla kädellä en jaksa yhtään niin hyvin kuin oikealla. Onneksi tunnilla tehtiin paljon liikkeitä vain yhdellä kädellä. Oli sitten pakko sen vasemmankin käden vähän tsempata.

Hiihtoa hameessa

Aamukymmeneltä lähdimme Peten kanssa hiihtämään Oittaalta Solvallaan, kun treeniohjelmassa oli molemmilla kolmen tunnin pk-hiihto. Lämpötila on täällä ollut nollan vaiheilla, ja räntää sataa. Keli ei siis ollut ihan paras mahdollinen, mutta luottavaisina lähdettiin hiihtelemään. Hiihdimme molemmat omaa vauhtia, ja niinpä Pete paineli heti alkumatkasta omille teilleen. Hän oli kuulemma joutunut aukomaan latua pitkät pätkät Solvallan ladulla, eikä Solvallan päässä olevaa ympyrälatua oltu vielä ajettu tai edes hiihdetty kertaakaan. Niin se jäi häneltäkin kiertämättä.

Juuri kun olin hiihtänyt puolitoista tuntia tuli Pete vastaan. Käännyin takaisin siis jo jonkin verran ennen Solvallaa, ja pidimme siinä pienen patukka- ja juomatauon. Pete otti kuvankin:



Hamosessa on kätevä vetskari, jonka voi avata myös alhaalta ylös. Se on hyvä, koska tiukimmissa alamäissä jouduin tänäänkin auraamaan, ja muuten hame olisi tiellä. Hameen myötä jouduin ostamaan myös uudet hiihtohousut, koska vanhat olivat väärän väriset ja -malliset ja lepattivat alamäissä. Olen nyt käynyt muutamalla juoksulenkilläkin hameen kanssa, ja olen siihen tosi tyytyväinen, kun myös takapuoli pysyy lämpimänä. Amerikassa talviliikkumiseen sopivia hameita oli myynnissä mm. Lululemonissa ja Athletassa. Molemmissa nettikaupoissa näyttää jo olevan aika keväinen meininki, joten tämän talven hameet on taidettu jo myydä. Lolen hameen ostin Salt Lake Running Companystä. Olen pessyt sen koneessa ja kuivattanut kuivarissa. Hyvin näyttää pitävän muotonsa ja ominaisuutensa.

Ensimmäistä kertaa hiihdin ajolasit päässä. Ne suojaavat silmiä normaaleja silmälaseja paremmin sateelta ja viimalta. Alkumatkasta niillä näki tosi hyvin, mutta sitten räntä ja huurre tekivät tehtävänsä. Lasit huurtuvat helposti, koska niissä on kahdet lasit päällekkäin; ns. adapterit silmälasivahvuuksilla ja sitten vielä nuo värilinssit. Toiaalta huurteen määrä näytti aika hyvin korreloivan sykkeen kanssa. Vaikka vauhti oli hidas, syke pysyi melko korkealla raskaan kelin ja huonohkon pidon vuoksi. Olisi vaan pitänyt hiljentää vauhtia, mutta niin hiljaa menin ettei se oikein tuntunut mahdolliselta. Solvallasta Oittaalle päin on vähän enemmän alamäkeä, joten hiihdin Oittaalla vielä pienen sakkokierroksen saadakseni kolme hiihtotuntia täyteen.

Ruuhkaa trainerillä

Mökille piti mennä tänäkin viikonloppuna, mutta sunnuntain pitkän hiihtolenkin takia jäimme kuitenkin kotiin. Olisimme ehtineet olla perillä vain vajaan vuorokauden, sää oli huono ja lumitöitäkin oli odotettavissa. Ehkä sitten talvilomalla mökkeillään vähän pitempään. Toivottavasti.

Trainerilla meinasi olla ruuhkaa sen jälkeen, kun päätimme illalla mennä leffaan. Meiltä kaikilla kolmella oli traineritreeni suunnitelmissa, mutta aikaa ennen leffaa oli vähänlaisesti. Ratkaisin asian ajamalla reilun tunnin ulkona lumisateessa. Se oli ihan makeeta, vaikka lumisöheröä oli koko matkalla. Ajoin Lauttasaareen ja sieltä takaisin kotiin Kaskisaaren ja Otaniemen kautta. 15 kilsaa tuli mittaa lenkille ja reilu tunti meni.

Allergiatestit saatiin päätökseen perjantaina, ja illalla pääsinkin taas osallistumaan Heltrin kuntopiiriin. Etukäteen ajattelin, että helpolla menee kun en neljään päivään ollut tehnyt juuri mitään. Raskaalta se kuitenkin tuntui, ja hiki päässä sai hyppiä ja punnerrella. Mukava positiivinen fiilis oli taas salissa. Alkupitojen ja kuntopiirikierrosten jälkeen tehtiin vielä lihaskuntojuttuja, ja eilen mukana oli vielä taustamusiikkiakin. Jännää seurata, mihin tämä kaikki nyt kevään mittaan johtaa, kun nyt mukana on jo musiikkiakin.

Sen kyllä huomasin, että aika helposti sitä saa päivät ja illat täytettyä ilman kuntoiluakin. Mukavinta oli torstai-iltana käydä seuraamassa tyttären ratsastustuntia pitkästä aikaa. Aina tallille ajaessa tulee kesän pyörälenkit mieleen, samoissa maisemissa kun ajellaan. Jos oikein positiivisesti ajattelee, maantiekauden alkuun on vain pari kuukautta!

Korvaavaa tekemistä

Toinen päivä liikkumatta selässä olevien allergiatestiteippausten kanssa, ja vähän tekee tiukkaa. Eilen päivitin vähän blogin ulkonäköä, tänään katseltiin Modernia perhettä Netflixistä aika monta jaksoa. Sen lisäksi leivoin runebergintorttuja paljolla hillolla ja sokerikuorrutteella. Eivät olleet nättejä, mutta kaikki meni. Onneksi tämä treenibreikki kestä vain pari päivää, muuten voisi tulla vähän liikaa herkuteltua ja vaan istuttua. Mukavasti on tänään tullut lunta, viikonloppuna on toivottavasti mahtavat hiihtokelit.

Lisäsin kesän kisasuunnitelman jokin aika sitten blogin oikeaan palstaan. Viikonloppuna vahvistui sekin, että seikkailukisaura alkaa toukokuussa Spring Adventuressa Arjan kanssa. Nyt täytyy vihdoinkin alkaa pyöränhankintahommiin. Aika pitkään se on jo mielessä ollut, mutta kun en osaa valita sitä oikeaa. Budjetti on tonnin kieppeillä, ja joku hyvä seikkailukisoihin ja myös työmatka-ajeluun sopiva jäykkäperäinen maasturi pitäisi löytää. Fillarifoorumin vinkkejä olen lueskellut, ja pää on nyt vähän pyörällä kaikesta uudesta infosta. Nyt on kuitenkin jo aikataulu selvillä, ennen toukokuun 11. päivää pitäisi pyörä saada.

Sääksi Triathloniin laitoin jo meidän perheen ilmoittautumiset menemään. Perusmatkalle osallistutaan kaikki. Se oli viime vuonna niin kiva kisa, että tänä vuonna on mukava päästä kokemaan samaa tunnelmaa uudelleen. Etenkin Sääksjärven kirkas ja kylmänpuoleinen vesi jäi mieleen.

Testailua

Meidän piti tänä viikonloppuna mennä Peten kanssa kahdestaan mökille. Aamulla päätimme kuitenkin jäädä kotiin, koska Petellä on lievä flunssa eikä ajatus viileästä mökistä ja lumitöistä tuntunut kovinkaan hyvältä.

Tämä viikko oli periaatteessa lepoviikko, mutta tein kuitenkin pari ylimääräistä treeniä koska joudun ensi viikolla epikutaanitesteihin. Testillä selvitetään mahdollisia ihokosketusallergioita. Testilaput kiinnitetään selän iholle maanantaina, poistetaan keskiviikkona ja vielä perjantaina on viimeinen kontrollikäynti viivästyneiden reaktioiden tarkkailemiseksi. Melkein koko ensi viikon joudun siis välttämään hikoilua aiheuttavaa ponnistelua, liikuntaa, venyttäviä liikkeitä ja testialueen hankautumista. Ajatus ylimääräisistä lepopäivistä ei nyt varsinaisesti ahdista, mutta olisihan se kivempi treenata kuin olla treenaamatta, kun ei ole varsinaisesti sairas.

Olen alkuvuonna käynyt jo useasti HYKSin Iho-ja allergiasairaalassa tutkimuksissa. Tähän mennessä on selvinnyt, että olen allerginen mm. koivulle, lepälle, heinille, pujolle, kissoille, koirille ja hasselpähkinöille ja ettei minulla ole astmaa. Sain kuitenkin lähetteen uloshengityksen typpioksidimittaukseen ja keuhkoputken histamiinialtistuskokeeseen, koska minulle on allergiosta tullut hengitystieoireita. Niin perinpohjaista ja hyvää on saamani ollut hoito tähän asti, että uskon kevään allergialääkitykseni tulevan nyt kerralla kuntoon.

Allergiaoireeni pahenivat selvästi viime kesänä sen jälkeen, kun töissä työpisteeni viereen tuotiin uusi matto. Yhdistin maton oireisiini vasta muutaman kuukauden kuluttua, ja joitakin viikkoja meni siihen, että se vietiin kokonaan pois. Sitten alkoi helpottaa, mutta edelleen vahvat tuoksut saavat ihoni oireilemaan. Matto ei varsinaisesti haissut enää alkupäivien jälkeen, mutta epäilen siinä olleen hartsia, jolle myös olen allerginen. Nyt kun syön neljä Zyrteciä päivässä ja käytän vahvoja voiteita iholle, oireilu on onneksi helpottumaan päin.

Torstaina oli mahdollisuus kuvastaa omaa uintia videolle ja saada sen perusteella palautetta valmentajalta. Kiitosta tuli asennosta ja potkuista, mutta vasta videolta näin itsekin miten oikea käsi menee vedon aikana liikaa sivulle ja kokonaan vartalon ohi. Lisää yhden käden uintia, sillä sen pitäisi parantua.

Tammikuun aikana olen saanut palautetta kolmelta eri uintivalmentajalta, ja kaikki ovat kiinnittäneet huomiota eri asioihin. Ihan hyvä niin, ehkä olin saanut pahimmat virheet korjattua ennen videointia. Palautteen voisi tiivistää niin, että parannettavaa löytyy käsivedon ihan jokaisesta vaiheesta.

Haaste

Sain lenkkareissa-blogin Ninniltä haasteen, jossa pitää kertoa itsestään kahdeksan asiaa. Tällaiset olivat haasteen ohjeet:

1. Kiitä haasteen antajaa.
- Kiitos, Ninni!

2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle.
- haastan mukaan kaikki tämän postauksen lukevat bloggarit, joita haastetouhu innostaa.

3. Ilmoita haasteesta näille kahdeksalle.
- kts. vastaus yllä

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Vähän aikaa näitä pohdin, ja näihin kahdeksaan satunnaiseen asiaan päädyin:

1. Siirryn tänä vuonna uuteen ikäkausiryhmään tri-kisoissa: N45. Jotenkin ne vuodet vaan ovat vierineet; avioliittomme täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja poikamme 18. Tytär on sentään vielä pari vuotta ihan virallisestikin vanhempiensa huolettava eli alaikäinen.

2. Haluaisin ajatella kuten vuosi sitten edesmennyt mummini, joka sanoi peiliin katsoessaan ihmettelevänsä, kuka vanha mummi siellä näkyy. Hän kun tunsi itsensä nuoreksi tytöksi. Hän säilyttikin tyttömäisen olemuksensa loppuun saakka.

3. Minulla on kolme polkupyörää ja haaveilen neljännestä. Yhdestä pyörästä olisin nyt valmis luopumaankin.

4. Minulla on ollut silmälasit jo 35 vuotta. Kuivien silmien vuoksi en voi käyttää piilolinssejä tai edes harkita taittovirheleikkausta. Jos en siis moikkaa tuttuja uimahallissa tai pukuhuoneessa, se johtuu vain siitä etten näe kunnolla.

5. Opiskelupaikan valinnassa kuljin valmiiksi tallattua polkua. Isoisäni, isäni ja äitini ovat kaikki valmistuneet ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, ja niin minäkin. Gradun tein yhdessä siskoni kanssa. Olin opiskelun ohessa töissä parin ensimmäisen vuoden jälkeen, ja KTM:n paperit olisivat voineet jäädä saamatta ilman siskon suotuisaa myötävaikutusta.

6. Olen aina ajatellut hankkivani lapset alle kolmekymppisenä, ja onneksi suunnitelma toteutui. Esikoisen syntyessä olin 27 ja kuopuksen 29. Olin kotona yhteensä reilut kolme vuotta, kun lapset olivat pieniä. Lasten välissä ehdin töihin sopivasti yhdeksäksi kuukaudeksi.

7. Treenivaatteiden ostaminen on minusta helpompaa ja hauskempaa kuin työvaatteiden. Sopivia tuntuu myös löytyvän helpommin.

8. Minussa on vähän kontrollifriikin vikaa. Kun Jupis kysyi, mitkä omasta mielestäni ovat vahvuuteni kilpailijana, en keksinyt muuta kuin että olen aina ajoissa paikalla ja kamppeet ovat järjestyksessä. Onhan sekin jotain.