lauantai 27. heinäkuuta 2013

Levää!

Minulla ei tälle viikolle ole ollut treeniohjelmaa, vaan olen mennyt mukaan melkein kaikkiin Peten treeneihin ja vähän soveltanut eli lyhentänyt tai keventänyt niitä oman mieleni mukaan. Enimmäkseen olemme uineet mökkijärvessä, mutta on mukana ollut muutama pyörälenkkikin.

Tänään oli tavoitteena noin 30 minuutin uinti, tunnin pyöräily ja juoksua päälle. Lähdimme heti aamusta Oittaalle ja peilityynen järven aikaansaamat päänsisäiset riemunkiljahdukset vaihtuivat nopeasti kolossaaliseen pettymykseen, kun huomasimme sinilevää olevan järvessä todella runsaasti.

Jipii - tyyni järvi!

Uisitko tässä?

Nyt tiedetään, mitä se mönjä on ruotsiksi ja englanniksikin.
Pienen pohdinnan jälkeen päätimme jättää uinnin väliin ja siirtyä samantien pyöräilemään. Ajelimme molemmat omaa vauhtiamme Klaukkalan suuntaan puolisen tuntia ja samaa reittiä takaisin. Hellettä oli.

Pyöräilyn jälkeen Pete juoksi Oittaalta kotiin, ja minä kiersin talvella hiihtämäni reilun neljän kilsan lenkin juosten. Pahimmat (eli melkein kaikki) ylämäet kävelin, kun syke nousi liian korkealle eli yli aerobisen kynnyksen. Hikistä  puuhaa, mutta onneksi Oittaan metsästä näyttävät puuttuvan ne inhottavat, hien paikalle houkuttelemat pikkukärpäset, joita Kettulan metsät ovat pullollaan.

Samalla hiellä kävin vielä hakemassa ensihuollossa olleen maastopyöräni Lauttasaaresta. Atte heitti minut sinne autollaan, ja tämä reissu olikin ensimmäiseni hänen kyydissään. Ihan mallikkaasti meni ajelu. Kotimatkalla kiertelin hiljaista vauhtia hiekkateitä, ja oli kyllä hienoa ajella taas maastopyörälläkin.

Tapiolassa.
Toivottavasti levätilanne Pitkäjärvessä on vähän parempi kuin tänään Oittaalla, vaikka ilmeisesti sielläkin on viime päivinä sinilevää havaittu. Pitkäjärven yliuinti alkaa uimarannalta huomenna sunnuntaina klo 13. Suunnitelma B voisi olla uinti Kaitalammella, jos Pitkäjärvi on uintikelvoton.

3 kommenttia:

  1. Karhusaaren edustalla ei ainakaan viime viikolla ollut pahemmin sinilevää, jos oli lainkaan, ja vesikin oli uintiin jo sopivan lämpöistä märkäpuku-uintiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhusaaressa on kyllä tosi hieno ranta, mutta voiko siellä uida kivasti matkaa?

      Eilen käytiin taas uimassa Seurasaaren ympäri, sielläkään ei havaittu sinilevää.

      Poista
  2. Ainakin lyhyttä matkaa :)

    Uitiin siihen lintuluodolle ja matkaa tuli kaverin GPS:n mukaan 720 metriä, joskin pitää ylittää se veneväylä, mikä tekee touhusta vähän arveluttavaa. Karhusaari on myös aika pitkä, joten sitä reunustaa voisi periaatteessa vedellä ees taas, eikä siinä juurikaan tule vastaan kuin valkoposkihanhkia. Google Earthilla tekee radan rannan muotojen mukaan, niin saa matkatkin talteen. Itselläni kun ei ole uimakelpoista GPS-laitetta, niin tähän olen joutunut turvautumaan.

    VastaaPoista