keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jaksaa jaksaa!

Kroppa alkaa olla jo ihan hyvin toipunut maratonista. Ainakin pääsen sujuvasti portaita myös alaspäin. Sunnuntaina se oli vielä melkoisen hankalaa. Sunnuntaina kävimme pienellä porukalla uimassa Oittaalla todennäköisesti viimeisen kerran tänä syksynä. Mukana olleen seurakaverin kanssa uimme vain 17 minuuttia, kun Atte ja Pete polskuttelivat puolisen tuntia. Vesi tuntui aluksi melko viileältä, mutta ihan hyvin siinä tarkeni uida. Hengitys ei vielä salpautunut, ehkä joskus on tullut uitua hieman kylmemmässäkin vedessä.

Uinnin jälkeen saunoimme ja söimme lounasta. Aikaisemmin en ollut Oittaalla saunassa käynytkään. Tilat olivat siistit ja tilavat, ja ihan yksin olin naisten saunassa.  Ehkäpä ensi kesänäkin voisin joskus avovesiuinnin jälkeen käydä saunassa ja suihkussa jo Oittaalla. Lounaasta ei paljon lauluja laulella, mutta ihan kelpo lihapullat ja perunat söimme. Jälkkäriksi oli pullavanukasta.

Maanantaina kävin tutulla fysioterapeutilla hierottavana. Jännästi tuntui selässä, kun hän käsitteli pohkeiden ja reisien kalvorakenteita. Pari pikkujumiakin löytyi, vaikka jalat olivatkin jo kuulemma hyvin palautuneet. Ihmeellistä kyllä, kummassakaan jalassa ei ole rakon rakkoa ja kaikki kynnetkin ovat ihan normiväriset. Uudet Newtonit ovat osoittautuneet loisto-ostokseksi.

Vähän on mielessä alkanut kutkutella Vantaan puolikas parin viikon kuluttua (13.10.), niin hienot fiilikset jäivät lauantain maratonista. Ehkä nipin napin ehtisin palautua riittävän hyvin siihen mennessä. Tosin reilun viikon päästä lauantaina olemme lähdössä ajamaan Reitti 2000:a. Viime vuonna porukalla meni siihen ovelta ovelle taukoineen lähes 12 tuntia, kun maasto oli kokolailla märkää. Ainakin nyt metsässä on melko paljon kuivempaa, mutta on tuossa silti yli 110 kilsaa poljettavaa. Tuon "sankaritreenin" jälkeen palautumisaikaa puolikkaalle jäisi vain viikko, eikä se ehkä ole tarpeeksi. Saa nähdä.

2 kommenttia:

  1. Juoksin myös lauantaina Newtoneilla ja pari päivää meni jalat ihan tukkeessa. Vieläkin on oikean jalan pohkeessa polven alla aika paha kipukohta, mutta vasuri rupeaa jo vähitellen palautumaan. Ei olisi kyllä itselle tullut mieleenkään lähteä sunnuntaina uimaan, joten rispektiä moisesta vedosta :)

    VastaaPoista
  2. Uinti tuntui yllättävän hyvältä varsinkin kun kroppa tuntui käyvän vähän ylikierroksilla. Uinnin jälkeen olo viileni ja normalisoitui mukavasti. Ja olihan se tosi lyhyt uinti.

    VastaaPoista