Kulumaa

Elokuun ajan olen pyöräillyt töihin joka päivä. Väliin jäivät vaan pari lomapäivää, jotka vietin Kalmarissa. Eilen juoksin pitkän lenkin (2:20), ja tänään kyllä väsyttää. Alkaa varmaan työmatkapyöräily vaatia veronsa; päättyneellä viikollakin töihin ja takaisin tuli ajeltua melkein kuusi tuntia, yhteensä 115 km.

Ensi viikolla jatkan samaan malliin, mutta olen entistäkin tarkempi hitaasta vauhdista. Varsinkin maantiepyörällä ajaessa aika helposti tulee poljettua vähän turhan korkeilla sykkeillä, kun se vaan on niin kivaa. Maastopyörällä metsäreiteillä on helpompi ottaa hissukseen. Ei se ero ajassa lopulta ole kuin korkeintaan muutamia minuutteja. Homma toimii tosi hienosti: maanantaisin vien repussa töihin viikon vaatteet ja perjantaina otan pyykit mukaan kotiin. Muina päivinä saan ajella ilman reppua. Avaimet, lompakon ja puhelimen laitan pieneen vedenpitävään pussukkaan ja sen kiinni ohjaustankoon.

Hassua on ollut huomata, miten normilenkit pikkuhiljaa käyvät liian lyhyiksi. Neljä vuotta sitten aloitellessani avovesiuintia uin mökillä lähimmän pikkusaaren ympäri vajaan kilsan pituista lenkkiä. Nyt on pitänyt jo kehitellä vähän pitempiäkin reittejä. Tänään uimme normireittiä kahden pikkusaaren ympäri 1,3 km, mutta sekin tuntuu jo kovin lyhyeltä. Sitä pitemmille lenkeille ei olekaan ihan yhtä selviä maamerkkejä, mutta tiedossa on kyllä mikä rantakoivu on mökiltä kilsan uinnin päässä, on siellä niin monta kertaa tänäkin kesänä käyty kääntymässä. Ainahan voisi uida vaikka kaksi kertaa sen pikkusaaren ympäri, mutta tuntuisi tylsältä käydä välillä omalla laiturilla kääntymässä.

Eilen oli vähän samanlaiset pohdinnat juoksureitin kanssa. Pisin mökkiteillä aikaisemmin juoksemani oli 14 kilsaa, ja kun piti juosta yli kaksi tuntia se ei ollut riittävän pitkä. Onneksi Petrille on Kettulan metsänhoitotiet (ja pitkät lenkit) jo paljon tutumpia, ja hänellä oli vinkata minulle edestakainen reitti Kiikalan lentokentän suuntaan. Metsässä oli tosi kiva juosta, ja paljon oli marjastajia ja sienestäjiäkin liikkeellä autoineen. Maisemat olivat kivoja, ja eväätkin riittivät, vaikkei kaapeissa enää kesän jäljiltä ollutkaan jäljellä kuin ei-niin-hyviä Dexalin geelejä.

Meillä on Peten kanssa molemmilla kuluneet märkäpuvut puhki kainaloista. Petrin puku on niin reikäinen monesta muustakin paikasta, että uuden hankinta on ensi keväänä edessä. Minä taidan sinnitellä TYRrin puvulla vielä ensi kesän, ja miettiä uutta vasta kaudelle 2015.

Ei noita millään neopreeniliimallakaan saa paikattua: