keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Valmis vai ei?

Kävin maanantaina taas Helsingin Urheilulääkäriasemalla hakemassa Holter-laitteen jatkuvaa EKG-mittausta varten. Hula sijaitsee todella kauniissa, alunperin yksityiseksi synnytyssairaalaksi rakennetussa talossa Töölössä.

Paasikivenkatu 4
Ensin otettiin lepo-EKG ja sitten rintakehään kiinnitettiin elektrodit (tms.) toista mittausta varten. Piuhojen päässä oli pieni patterilla toimiva laite, joka tallensi sydämen jokaisen lyönnin. Ihan kohtuullisen pieni oli se laite, ainoastaan yöllä siitä oli haittaa kun en voinut nukkua normaaliin tapaan vatsallani ja piuhat olivat muutenkin tiellä. Sairaanhoitaja selasi pikaisesti tulokset kun kävin palauttamassa laitteen tiistaina. Mitään ihmeellistä hän ei niissä havainnut, vain muutaman harmittoman lisälyönnin. Reilun viikon päästä saan tuloksista lääkärin lausunnon ja silloin voin toivottavasti panna pisteen tälle sydämen tsekkailulle. Hyvin se pumppailee.

Pyörät taustalla.
Samalla käynnillä kävin vielä kuntotestin tehneen liikuntafysiologin pakeilla, kun ylirasitusepäily oli jäänyt kaihertamaan mieltä. Kerroin vähän enemmän testiä edeltävien viikkojen harjoittelusta, etenkin sen että edellisellä viikolla olin hiihtänyt pari tuntia ja pyöräillyt yli neljä tuntia kovassa pakkasessa. Fysiologinkin mielestä on mahdollista, että palautuminen noista treeneistä oli kuntotestissä edelleen kesken, ja tulokset siksi viittasivat ylirasitukseen. Kuntotestin kirjallisessa raportissa lukikin sitten, että testin aikana "saattoi olla aavistuksenomaisia viitteitä ylirasituksesta."

Pysyn nyt alkuperäisessä suunnitelmassani ottaa tämä viikko enempi levon kannalta ja palailen pikkuhiljaa treenin pariin. Olo on kyllä jo nyt ihan normaalin hyvä, mutta ei parista ylimääräisestä lepopäivästä varmaan kovinkaan paljon haittaakaan voi olla. Levätään nyt sitten kunnolla kun tähän ruvettiin.

Kävin hakemassa Omegawaven postista tiistaina. Se oli pakattu niin isoon kuplakirjekuoreen, ettei mahtunut postilaatikkoon. Aamulla tein ensimmäisen mittauksen, ja melkein kaikki mittarit olivat vihreällä. Hieman perehtymistä vaatii eri arvojen merkityksen selvittäminen, en ole ihan vielä kartalla siitä mitä  ne kaikki kertovat. Esimerkiksi päivän aikana oli aerobic readiness pudonnut pari pistettä ja anaerobic readiness puolestaan noussut vastaavasti. Omegawave-yhteisössä on kysymyksiin vastattu melko kattavasti, joten eiköhän tuo valmiuslukemien muutos sieltä lukemalla selviä.

All systems: GO.
Oli tästä ylirasitushässäkästä ainakin se hyöty, että hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät asiat ovat kirkkaana mielessä, kun treenimäärä keväällä taas lähtee nousuun. Tästedes pysyn tiukasti treeniohjelmassa enkä sooloile, nukun ja syön hyvin ja pyrin kaikin tavoin opettelemaan oman kehon  tuntemusten tunnistamista ja kuuntelemista. Varmuuden vuoksi mittaan myös ortostaattista sykettä ja käytän Omegawavea palautumisen seurantaan. Kevättä ja valoa kohti!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaat näitä kokemuksia! Treenaaminen on niin paljon helpompaa kuin lepääminen. :-)
    Omegawave vaikuttaa todella kiinnostavalta laitteelta. Ortostaattista sykettä yritin joku vuosi sitten mittailla, mutta aamukiireessä tuntui aina vähän työläältä. Mukavaa, jos kertoilet joskus miten olet itse onnistunut mittaamaan ja oletko ehkä keksinyt hyvän tavan tehdä mittauksesta rutiini. Kärsivällisyyttä lepäilyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luet! Lepäämiseen täytyy tosiaan kiinnittää huomiota, ettei mene ylitreenaamisen puolelle.

      Omegawave on minustakin tosi mielenkiintoinen. Kuluneella viikolla olen tehnyt mittauksen joka aamu ja mahdollisuuksien mukaan aina ennen treeniä ja treenin jälkeen. Toistaiseksi lukemat ovat olleet ihan johdonmukaisia, eikä niissä käsitykseni mukaan ole merkkejä ylirasituksesta. Voisin kirjoitella tuosta enemmänkin, kun vielä jonkun aikaa itse harjoittelen tulosten tulkintaa.

      Ortostaattista sykettä en ole mitannut kuin pari kertaa, kun tuohon Omegawaveenkin meneen viitisen minuuttia ja sitten alkaakin olla jo kiireen tuntua aamussa.

      Poista