torstai 14. elokuuta 2014

Huoltohommia

Minulle kävi vähän köpelösti, että kun edellisen postaukseni neuvoista vaarin. Tyhjensin nimittäin pyöräni takarenkaan, kun halusin kokeilla kuinka paljon painetta saan sinne pienellä juomatelineeseen kiinnitettävällä pumpulla. Se on ollut uskollisesti uskollisesti mukanani joka lenkillä jo pari vuotta, mutta kertaakaan en sitä ole tarvinnut.

Pienen ähinän ja puhinan jälkeen jouduin toteamaan, ettei pumpun suu sopinut tiiviisti renkaan venttiiliin ja suurin osa jollei kaikki ilma sihisi väärään paikkaan. No, varastosta löytyi toinen pikku pumppu, jolla sainkin renkaan täyttymään. mutta kun kiersin sitä irti venttiilistä, venttiili hajosi. Hyvä, että tuli kotona kokeiltua eikä sitten Tahkolla tai jossain muussa tiukassa paikassa.

Parin huonon pumppukokemuksen jälkeen olikin helppo tehdä päätös siirtyä hiilidioksidipatruunoihin samantien. Mitäs sitä odottelemaan. Meillä sattui olemaan pari ylimääräistä patruunaa ja satulan takana olevassa juomapullotelineessä niille jo paikatkin, joten ne ruuvailtiin paikalleen ja kun poikani vielä tänään hankki minulle patruunan ja venttiilin väliin tarvittavan liittimen, pitäisi minulla nyt olla kaikki kunnossa.

Viime sunnuntaina kävin viimeisellä pitemmällä pyörälenkillä ennen Tahkoa. Klaukkalan paikkeilla jouduin ihmettelemään, että mikäs tässä ohjaamossa nyt oikein rämisee. Juomapullotelinettä epäilin, mutta syylliseksi osoittautui oikean aerotangon pehmuste, jonka oli alkanut heilua ruuvien löystyttyä. Ajelin kuitenkin autolle saakka ennenkuin aloin sitä tarkemmin katsella. Rakenne on sellainen, ettei mitään pääse putoamaan vaikka ruuvit auki kiertyisivätkin.

Lenkin jälkeen pesin ja vahasin kaikki pyörät, vaikka se maastopyörän vahaaminen aika turhalta tuntuikin. Sille taisi riittää tämä ensimmäinen kerta. Samalla putsasin ketjut ja rattaat, varsinkin niihin pieniin pyöreisiin rissoihin tuntuu kaikkea kemaa helposti kertyvän. Löystyneitä ruuvejakin vähän kiristeltiin. Poika kertoi työssään pyöräkaupassa kuulleensa, että triathlonisteilla on yleensä likaisimmat pyörät ja että likaisella voimansiirrolla polkeminen voi vaatia jopa 10W enemmän tehoa. Kannattaa siis pitää pyörä puhtaana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti