Olimme lähteneet ajamaan Suomusjärveltä, ja tavoitteena oli ajaa 90 km edestakainen lenkki Perniöön. Tiedossa oli jopa pienoinen pätkä ihkauutta asfalttia. Perniöön saakka ajoimme yhdessä. Ajatus oli käydä kahvilla, mutta kirkkokahvila aukesi vasta klo 11, ja me olimme siellä jo heti kymmenen jälkeen. Saimme kuitenkin täytettyä vesipullot ja käytyä veskissä ennen kääntymistä takaisinpäin.
Kahvila |
Sovitusti Pete lähti ajamaan edellä, ja minä omaa hitaampaa vauhtia perässä. Seitsemän kilsan jälkeen näin Peten tien vieressä renkaanvaihtopuuhissa. Juuri edellisiltana hän oli kokeillut ensimmäistä kertaa täyttää rengasta hiilidioksidipatruunalla, ja pysähdyin seuraamaan tätä jännittävää uusintaa. Pian rengas olikin paikallaan, ja täyttyikin patruunalla muutamassa sekunnissa todella kätevän oloisesti. Innostuin vähän patruunoista itsekin, ja päätin alkaa harkita runkoon kiinnitetystä pumpusta luopumista minäkin.
Olin juuri noussut pyörän selkään, kun kuulin renkaan räjähtävän. Ei se siis sittenkään ollut kunnossa. Harmi vaan, ettei meillä ollut toista Peten vanteelle sopivaa sisärengasta. Hiilikuituvanteessa on normaalia korkeampi laippa, joten sisärenkaan venttiilin pitää olla joitakin senttejä pitempi. Minun vararenkaastani ei siis ollut mitään hyötyä. Ajelin siis itsekseni autolle Suomusjärvelle ja sieltä sitten autolla hakemaan epäonnisen aviomieheni. Onneksi tajusin muutaman kymmenen metrin ajon jälkeen kääntyä takaisin hakemaan autonavaimen Peteltä.
Varsinais-Suomen kesäistä maisemaa. |
Myöhemmin tarkemman tarkastelun jälkeen selvisi, että syyllinen rengasrikkoihin oli todennäköisesti rullaantunut vannenauha. Sisärenkaiden reiät olivat molemmat samassa paikassa noin 20 cm päässä venttiilistä. Vannenauhan vaihdon jälkeen rengasrikkoja ei enää ole tullut. Toivottavasti niitä ei tule kisoissakaan parin viikon päästä. Pete on lähdössä täydelle matkalle Kalmariin ja minä puolikkaalle Tahkolle.
Rengasasiasta virisi mielenkiintoinen keskustelu Facebookissa, ja siellä jaetut hyvät vinkit haluankin nyt jakaa tässä:
renkaan vaihdon yhteydessä
- poista rengasrikon aiheuttanut kivi, lasinsiru tms. ulkokumista. Tarkasta myös vannenauha.
ennen lenkkiä
- pumppaa renkaat aina ennen lenkkiä, vanhoilla ilmoilla ei ajella
- hiilidioksidipatruunoita on eri kokoisia, varmistaa minkä kokoisella tulee juuri sopiva määrä painetta omiin renkaisiin
- ainakin kerran: varmista pumpun toimivuus ja että saat sillä tarpeeksi ilmaa tyhjään renkaaseen
ennen kisaa
- käy ulkorengas läpi taskulampun kanssa sentti sentiltä ja poistaa siruset. Ennen tsekkiä vähennä rengaspaineita huomattavasti, niin voit poistaa kivet ja sorat ihan näppivoimin. Jos näppivoimilla ei onnistu, kokeile vaikka nuppineulalla.
- laita isompiin reikiin tai halkeamiin tavallista pikaliimaa. Kuivuttuaan se kuluu tasaiseksi hyvin nopeasti.
- tarkasta myös, että pyörän kaikki ruuvit ovat tarpeeksi kireällä. Petellä irtosi kerran kampi kisassa, minulla on lenkillä kyykähtänyt pulloteline.
Kantsii hommata myös yksi venttiilinjatke, jos on vain lyhytventtiilisiä sisäkumeja tarjolla. Jatkeita on pelkkiä venttiilin päähän ruuvattavia putkia tai sit irrotettavalla "sielulla" olevia venttiilin sisältäviä versioita.
VastaaPoistahttp://www.wiggle.co.uk/zipp-black-valve-extensions-for-use-with-presta-valves/
Kiitos vinkistä, tuollainen olisi pelastanut lenkin kyllä. Täytyy laittaa hankintalistalle.
PoistaMiksi vanhoilla ilmoilla ajaminen on pahasta? Mä olen aina pumpannut lisää ilmaa vasta, kun kumit alkavat tuntua pehmeiltä? Vai onko idea päästää heti lenkin jälkeen ilmat pois, etteivät paineet jotenkin rasita kumeja?
VastaaPoistaAina sitä ilmaa ehtii hävitä renkaista ennen seuraavaa lenkkiä, siksi olen ottanut tavaksi pumpata ne ennen jokaista lenkkiä. Siis vain maantie- ja tri-pyörä, maastopyörän renkaita yritän muistaa pumppailla viikoittain. Aina en muista. En päästä ilmoja pois lenkin jälkeen kuitenkaan, se lähtee sieltä itsekseen ilmankin.
Poista