perjantai 5. syyskuuta 2014

Ekoja kertoja

Lähes päivälleen kolmen kuukauden tauko ehti tulla allasuintiin, kunnes eilen alkoivat taas Heltrin torstaiset uintitreenit Pirkkolassa. Taisi olla tähänastisista ilmoittautumisista vaativin juuri tämä uintiryhmään ilmoittautuminen; melkein koko päivä piti olla valmiudessa kun etukäteen ei oltu ilmoitettu tarkkaa aikataulua ja paikkoja oli jaossa vain 16. Onneksi sain varattua omani kuten useimmat muutkin samassa ryhmässä jo keväällä treenanneet uintikaverit.

Nyt syksyllä uidaan enemmän tekniikkaa, keväällä sitten enemmän tehoja. Melko kivuttomasti sujui avovedestä altaaseen siirtyminen: tuttuja drillejä, kirkasta vettä ja ainoana pikku miinuksena huurtuvat lasit. Ostin uudet ennen Tahkon kisaa, mutta en nyt löytänyt niitä mistään. Täytyy varmaan tehdä viikonloppuna vähän perusteellisempi etsintä. Uinti tuntui helpolta heti alusta saakka. Hyvän uintituntuman säilyttämisessä on varmaan auttanut se, että olen uinut tänä kesänä avovedessä melko paljon myös ilman märkäpukua.

Tänään perjantaina on melkein yhtä odotettu syksyn ensi-ilta: Helsinki Triathlonin kuntopiiri. Luvassa on ennakkotietojen perusteella tuttuja ja turvallisia lihaskuntoliikkeitä, ehkä jopa taustamusiikin kera. Ei missään tapauksessa venyttelyä. Vaikka torstain omassa uintiryhmässä kaikki olivatkin ennalta tuttuja, seuraavassa ryhmässä näytti olevan enemmän sellaisia, joita en tunne entuudestaan. Tästä päättelen, että kuntopiirissäkin voi olla paljon uusia seurakavereita. Pitänee mennä ajoissa, jos vaikka tuleekin ahdasta.

Pete muuten voitti sen Fressin lankkukisan Leppävaara-juoksussa seitsemän minuutin suorituksellaan. Sieltä tuli eilen soitto, että tavarapalkinnon voi käydä noutamassa. Itse tavaran laatu jäi vielä arvoitukseksi. Eivät siis ole menneet hukkaan jatkuvasti parantuvat pidot, joita aina Heltrin kuntopiirissä perjantaisin treenaillaan.

2 kommenttia:

  1. Mää teen aina uimahallissa niin, että pesen lasit uimahallin saippualla aina ennen uintia ja huuhtelen ihan normaalisti. Ei huurru. Samoin toimii aviomieheni eikä huurru. Mutta tää tarttee tehdä joka kerta, kokeile. Hyviä uinteja! =)

    VastaaPoista