Rantamaraton 20.9.2014

Heräsin aamulla jo seitsemän jälkeen, kun Pete ja A olivat lähdössä kiertämään Reitti 2000:tta parin kaverin kanssa. Saattelin pojat matkaan ja menin aamupalalle. Söin jo monta kertaa hyväksi todetun aamiaisen: kaurapuuroa ja mansikkahilloa. Kymmenen maissa söin vielä pari viipaletta vaaleaa leipää ja yhden energiapatukan. Muuten makoilin sohvalla ja mietin, että miten tästä löysän oloisesta kropasta löytyisi puhtia maratonille.

Yhdentoista jälkeen lähdin maastopyörällä kisapaikalle. Siellä oli vielä melko hiljaista. Vaikka oli lämmintä, olin ottanut mukaan hupparin ja verkkarihousut, jos vaikka maratonin jälkeen olisikin kylmä. Vein ne vaatesäilytykseen. Siellä tapasin Baba Lybeckin, johon olen tutustunut #teamelinajouhkin tiimoila. Vähän myöhemmin törmäsimme myös Hannaan, joka hänkin on samassa tiimissä ja juoksi tänään viiden tunnin jäniksenä. Ehdimme  ennen alkulämmittelyä hoitaa tiimin some-näkyvyydenkin kuntoon Twitterissä!

Fiilikset ennen lähtöä olivat loistavat, kun lähtökarsinassa asettauduin 4:15-jänisten taakse. Ajattelin juosta siinä vähän matkaa, mutta parin kilsan jälkeen teki mieli sittenkin juosta omaa, ihan vähän kovempaa vauhtia. Alkumatkasta reitin varrelta löytyi vielä neljäskin tiimiläinen (pinkistä hihanauhasta tunnistin) ja hänen kanssaan juoksimmekin yhdessä aika pitkät pätkät. 

Juoksu tuntui helpolta, ja noin kuuden minuutin kilsavauhti pysyi yllä lähes vaivatta. Katsoin sykemittarista vain vauhtia, en ollenkaan sykettä ja se tuntui sopivan minulle. Ei tullut hermoiltua mahdollisesti "liian korkeista" sykelukemista. Olihan siellä taas niitä mäkiä, mutta kyllä ne ylös pääsi. Kaikkein jyrkimmän mäen Kivenlahdessa kävelin. Muuten kävelin vain huoltopisteillä. Otin aina geelin ennen huoltopistettä, ja join sen perään kaksi mukillista vettä. Vatsan tai energian kanssa ei ollut mitään ongelmia, mitä nyt  geelit tuntuivat pariin otteeseen pyrkivän ylöspäin. Näiden tuntumusten jälkeen join kahdella-kolmella huoltopisteellä vain energiajuomaa ja jätin geelit kokonaan väliin. 

Pariin otteeseen näin matkan varrella tuttuja kannustamassa, ja niistä hetkistä sain aina kivasti virtaa. Kilometrit hupenivat tasaista vauhtia ja olo oli edelleen hyvä. Loppua kohden alkoi tietysti väsyttää ja kuuden kilsan vauhdin ylläpitämiseksi piti pinnistellä vähän enemmän. Reitin viimeiset kilometrit ovat minulle tosi tutut, ja oli hienoa 40 kilsan jälkeen jo varovaisesti fiilistellä maaliin juoksemista. Viimeisellä huoltopisteellä Nokian vanhan pääkonttorin kulmalla otin vielä pari mukia urheilujuomaa ja yritin sen jälkeen pitää taas hyvää vauhtia yllä. Koko ajan olin ohitellut puolikkaan juoksijoita, mutta tänä vuonna reitillä ei ollut ihan niin paljon ruuhkaa kuin viime vuonna.

Viimeisessä ylämäessä alkoi väsymys tuntua vähän voimallisemmin, mutta niin vaan pinnistelin senkin ylös. Sieltä olikin matkaa maaliin enää vajaa kilsa, ja suuri osa alamäkeä. Reilut kolmesataa metriä ennen maalia näin yllätyksekseni Peten, kun hän kiinnitti huomioni huutamalla minulle jotain tosi kivaa. Miten ihana yllätys! Luulin maastopyöräreissun venyvän pitkälle iltaan, enkä ollut ajatellut hänen ehtivän maalialueelle. Ilmeisesti aika badass-porukka oli ollut ajamassa, kun selvisivät siitä niin nopeasti. Ja on minusta nyt sitten yksi juoksukuvakin:

Ennätystä lähdin hakemaan ja sen sain, kun nettoaikani oli 4:11:16. Se on yli seitsemän minuuttia vähemmän kuin viime vuonna ja reilut pari minuuttia nopeampi kuin Peten Kalmarin Ironmanissa juoksema 4:13:50. Kisa meni siis kellontarkasti suunnitelman mukaan!