Kaksi viikkoa sitten torstain uintitreeneissä oli lentomeininki, tänään oli erilaista. Alkuverrassa uinti tuntui hyvältä ja kevyeltä, mutta tekniikkasarjoissa uitiin jonkin verran potkuja, ja niitä en meinannut jaksaa. Mietin jopa, että pitääkö treeni nyt jättää kesken. Onneksi uinti alkoi sujua kun päästiin pääsarjaan, ja jaksoin roikkua muiden mukana.
Tein nyt kuitenkin sen päätöksen, että huomenna käyn vain pienellä lenkillä enkä mene kauden viimeiseen kuntopiiriin vaikka mieli tekisi. Lauantaina on sitten taas lepopäivä ja sunnuntaina juoksen Länsiväylä-juoksun, 17.3 km tässä ihan kotikulmilla Espoossa. Pete on luvannut tulla kannustajaksi ja ottaa toivottavasti pari kuvaakin. Ilmoittauduin juoksuun jo viime vuonna, mutta silloin sössin jalkapohjiini isot rakot Mallorcalla, ja osallistuminen piti siirtää tälle vuodelle.
Loman jälkeen pidin kolme kokonaista lepopäivää, ja eilen kävin pyörällä töissä ja pienellä lenkillä. Palautuminen on rankalta tuntuneen uintitreenin perusteella ilmeisesti vielä kesken, siksi kevyempi ohjelma loppuviikoksi ennen kisaa tuntuu nyt ihan hyvältä idealta.
Töissä on kaksi tosi loistavaa juttua liikunnan kannalta: yin-joogatunti torstai-aamuisin ja mahdollisuus käydä hieronnassa omalla rahalla noin joka toinen viikko. Hieroja tulee toimistolle, joten säästyy siirtymisiin muuten menevä aika. Hieronta-aikaa varatessa pitää olla todella nopea, ne menevät loppuun ihan hujauksessa. Tänään oli oikein superpäivä, kun kävin sekä joogassa että hieronnassa. Olo parani selkeästi molemmissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti