Kisko Triathlon 2015

Etualalla Peten Felt, takana mun Cannondale.

Jo kuudetta kertaa osallistuin Kisko Triathlonin perusmatkalle. Kisa meni hyvin, sain tehtyä minulle hyvän suorituksen. Loppuaikani oli 2.55.40. Kiskon kisa viisi vuotta sitten oli ihka ensimmäinen kunnon triathlon-kisani, ja sen kunniaksi innostuin listaamaan kymmenen asiaa, jotka olivat tänään toisin kuin viisi vuotta sitten:

• Maantiepyörän sijaan ajelin triathlonpyörällä, jolla ajokokemusta ennen kisaa on kertynyt tuhansia kilometrejä kymmenien sijaan. 2010 olin hakenut pyörän kaupasta kisaviikolla.
• Osasin juoda riittävästi nestettä kisan aikana ja huolehtia energian saannista. Pyörällä join vajaat 1,5 litraa laimeaa urheilujuomaa ja otin yhden geelin, juostessa pysähdyin huoltopisteillä kolme kertaa. Join vuorotellen vettä ja urheilujuomaa, puolivälissä otin toisen geelin. Ekalla kerralla en osannut juoda tai syödä tarpeeksi, ja nestehukka peri tämän kilpailijan.
• Nykyisin mieheni Pete on ennemminkin mukana kisaamassa kuin kannustamassa kuten silloin. Kävi tuuri, kun hänkin innostui tästä samasta jutusta. Muut oman perheen kannustusjoukot jäivät tänään kotiin, viisi vuotta sitten triathlonkisa oli heillekin uusi ja kiinnostava juttu. Onneksi oli tuttuja katsomossa ja kisaamassa, kannustus auttaa aina. Kiitos!
• Ei ollut hellettä, vaikka kuuma tuli nytkin.
• En kävellyt juoksuosuudella, en edes siinä pahassa ylämäessä heti juoksun alussa. Mielessä toki käväisi sekin vaihtoehto.
• Osasin jakaa voimat paremmin ja jaksoin olla sosiaalinen kisan jälkeen. Viisi vuotta sitten tässä oli kovasti haastetta, taisin heittäytyä sängylle heti mökille päästyäni.
• Tänä vuonna treenaan jo neljättä vuotta treeniohjelman mukaan. Harrasuksen alussa uin, pyöräilin ja juoksin fiilispohjalta. Systemaattisen treenauksen ansiosta tiesin jo starttiviivalla, että pääsen maaliin jos ei satu jotain massiivista teknistä fuckuppia. Eikä sattunut. 
• Pääsin maaliin alle kolmessa tunnissa, viisi vuotta sitten aikaa meni puolisen tuntia enemmän. 
• 2010 maaliin tullessa saatiin muistaakseni mitalit, viime vuonna juomapullot ja tänä vuonna kivat pienet Kisko Triathlon -pyyhkeet. Mukavaa vaihtelua t-paitoihin.
• Kisko on vain pieni etappi matkalla kohti kesän tärkeintä kisaa, Kööpenhaminan Ironmania. Viisi vuotta sitten Kisko oli kesän ehdoton huipentuma ja itse asiassa ainoa kisa. En ollut silloin vielä tajunnut, että kesään mahtuu monta kivaa kisapäivää. 

Ihan kaikki ei onneksi ole muuttunut vuosien varrella. Kiskon kisa on hieno ja mukava kylätapahtuma, jonka järjestelyt toimivat teräksisellä kokemuksella. Pyörä-ja juoksuosuuksille lähdettäessä pitää kivuta tosi jyrkkä mäki, ja suihkuista tulee aina vain jääkylmää vettä. Jos ei ihmeitä satu, palaan Kiskoon kisaamaan taas ensi vuonna.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Big day -treeni

Vietimme juhannuksen mökillä ja siellä olikin kätevä toteuttaa kesän ensimmäinen big day -treeni. Sen tarkoituksena on valmentaa kroppaa ja mieltä itse kisaa varten, kun päivän aikana pääsee vähän fiilikseen siitä, miltä se vieläkin pitempi päivä voi tuntua. Samalla on hyvä mahdollisuus treenata syömisiä ja juomisia, vaatetusta ja kaikkea muutakin mahdollista.

Päivä alkoi vajaan tunnin uinnilla mökkijärvessä, jonka lämpötila oli onneksi noussut edellispäivän lukemista lähes asteella kuuteentoista Celciukseen. Kokeilin ensimmäistä kertaa uutta tapaa pukea märkäpuku ja yllätyksekseni se olikin ihan jättikätevää, puku tuli tosi mukavasti ja helposti päälle. 

Yksi ystävämmekin oli tullut mukaan treenailemaan, ja käytimme tilaisuuden hyväksemme ja harjoittelimme mm. peesausta uinnissa. Muuten oli järvessä niin paljon tilaa, ettei kontaktia juuri tullut. Mökkijärvi on niin pieni, ettei moottorikäyttöisillä vehkeillä saa siellä ajella eli ainakaan veneitä ei tarvitse siellä uidessa pelätä. Takana on helpompi peesata kuin sivulla, mutta sivulla peesatessa näkisi paremmin eteenpäin. Hmmm. Sellaisenkin vinkin sain, että jos meinaa peesatessa koko ajan osua edellä uivan jalkoihin, kannattaa alkaa tahdistaa. Silloin pysyy aina kutakuinkin käsivarren mitan päässä peesattavan varpaista. Kokeilin vinkkiä, ja se toimi!

Olen tosi tyytyväinen uuteen Mako-märkkäriini, se taitaa olla minulle juuri oikean kokoinen ja parasta on, että kädet pyörivät vapaasti eivätkä olkapäät väsy. Melkein kuin altaassa! Yhdet kynnenjäljet olen siihen jo tosin saanut, mutta ehkä jatkossa osaan pukea sen päälle siistimmin. Pari vuotta vanha neopreeniliimakin oli päässyt kuivumaan, enkä ole saanut vielä uutta hankittua ja pukua paikattua.

Pienen välipalan ja pikasuihkujen jälkeen ajoimme autolla asfalttitien päähän ja lähdimme pyöräilemään. Neljän tunnin lenkki oli tavoitteena, kun ajoin itsekseni 110 kilsaa Kettulasta Perniöön ja takaisin. Pysähdyin vain paluumatkalla Kiskon Nesteellä, kun ostin pullon Gatoradea ja kävin veskissä. Lenkin aikana yritin säntillisesti ottaa energiaa kahdenkymmenen minuutin välein. Otin kahden tunnin aikana kolme geeliä miedon urheilujuoman kanssa. Kolmannen tunnin aikana söin yhden raw-bite -patukan ja join vettä kunnes viimeisen tunnin ajaksi palasin taas geeleihin. GU:n Salted Caramel on yksi suosikkimauista, eikä se pettänyt nytkään. Sen saan alas, vaikka joku muu geeli jo alkaisi ällöttää. 

Suomusjärveltä Kiskoon oli veikeällä tavalla paikkailtu huonokuntoista tietä, ehkäpä rahat eivät riittäneet ihan koko tien uusimiseen. Pyörällä ajellessa tuo kapeakin uusi päällyste on kyllä tosi iso parannus entiseen.



Juoksuun lähtiessä alkoi tuntua, että cashew-pähkinää sisältänyt patukka taisi olla virhe, sillä vatsassa lähtivät liikkeelle epätoivottavat prosessit. Puskaan ei sentään tarvinnut syöksyä, mutta hieman epämukavaa oloa vatsan toiminta aiheutti. Seuraavalla pitkällä lenkillä pitää kokeilla jotain toista patukkaa. Pökkeläjaloista jalostui kilsojen myötä jonkinlaiset juoksujalatkin, mutta silti oli tosi kiva saada vaadittu tunti täyteen. Olisi varmaan kannattanut ottaa myös juoksuun vähän energiaa mukaan, nyt alkoi loppua kohden vähän väsyttää.

Patukkamerkin lisäksi pitkästä päivästä mietityttämään jäi satula. Nyt ajelen ISM Adamo Prologuella, joka on aavistuksen liian leveä, ja vieläkin on samat paikat kipeät kuin Pirkan pyöräilyn jälkeen. Nyt tekisi mieli kokeilla jotain kapeampaa. Ystävällä oli Bontrager Hilo RXL, se näytti sopivan kapoiselta. Hankintalistalla on myös pieni satulalaukku, johon mahtuisi vararengas ja rengasraudat.

Lauantaina pääsenkin jo sitten ihan kunnon kisaan, kun ohjelmassa on Kisko Triathlonin perusmatka jo kuudetta kertaa peräkkäin.  Vuonna 2010 se oli koko kesän päätavoite, tänä vuonna vain pieni askel kohti Köpiksen täyttä matkaa noin kahden kuukauden kuluttua. Tälläkin kertaa toivon ehtiväni juoksuosuudelle ennenkuin voittajaa haastetallaan maalissa.

Kahdelle eurolle vastinetta

Vähän on sateista ja viileää ja tyttärella iltasuunnitelmia, joten lähdemme mökille vasta huomenna perjantaina. Tänään piti ehtiä käydä kaupassa ja uimassa tunnin pk-lenkki.

Vähän jouduin miettimään, missä uintitreenin tekisin. Avoveteen teki mieli. Kuusijärvi on tosi ruuhkaisen matkan päässä meiltä, joten se ei siksi houkutellut. Kaitalammella puolestaan ei ole oikein mitään fasiliteetteja ja auton joutuu jättämään aika kauas, mikä näin märällä kelillä ei ole plussaa. Päädyin menemään Oittaalle.

Poiju ja etualalla lintu. Sataa.

Bodom-järveen on tänä kesänä laitettu uintipoijuja ja merkitty noin 750 metrin rata: 4-5 poijua rannan suuntaisesti ja sitten kaksi vähän kauemmaksi peräkkäin. Kauimpana oleva poiju meinasi minulta jäädä huomaamatta, kunnes toinen uimari sen minulle näytti, kun olin jo kääntynyt takaisin rantaan päin. Poijut ovat helpottavat kovasti uitia Oittaalla, siellä kun ei muuten ole oikein mitään kiintopisteitä. No yksi saari on kyllä, mutta se on yllättävän kaukana, enkä ole sitä koskaan kiertänyt. Aikaisempina kesinä olemme uineet vastarannalle vaaleata taloa kohti ja takaisin, mutta sillä matkalla ei oikein tapahdu mitään.



Vesi oli vajaat 15 astetta lämmintä, ja alussa tuntui hieman vaikealta laittaa kasvot veteen ja puhaltaa. Kyllä se siitä sitten helpottui, mutta kolmannen kierroksen alussa huomasin, että vasemman käden reunimmaiset sormet alkavat olla tunnottomat ja jalatkin alkoivat palella. Välillä uin kädet nyrkissä, kun pelkäsin että sormukset putoavat. Neljännelle kierrokselle en enää uskaltanut lähteä, vaan suuntasin suihkuun.

Tyhjässä pukuhuoneessa mahtui hyvin levittelemään tavaroita.

Vaikka Strava kertoo, että liikuin 7 sekuntia, uintiaika oli oikeasti noin 54 minuuttia. Tämän tästä piti laittaa laseja paremmin, kun oikean linssin sisään pääsi vettä.

Olin jo ennen uintia maksanut kahvilassa kaksi euroa suihkun käyttömahdollisuudesta. Märkäpuku oli kiva pukea päälle lämpimässä ja kuivassa tilassa, ja tosi mahtavaa oli päästä lämpimään suihkuun heti uinnin jälkeen, se oli kyllä enemmän kuin hintansa arvoinen! Kannattaa kokeilla, jos Oittaalla käyt uimassa.

Uimassa

Tuntuu siltä, että palautuminen Pirkan pyöräilystä on edelleen kesken. Perjantai-aamuna kävin juoksemassa ja eilen pyöräilemässä treeniohjelman mukaan, mutta tänään vaihdoin tunnin juoksulenkin kilsan avovesiuintiin, kun sykkeet olivat aamumittauksessa hieman koholla.

Kävimme viikonloppuna mökillä, ja päästin Peten vahingossa lähtemään juoksulenkille ennenkuin muistin, että uudessa Mako-märkäpuvussani on vetskari, joka laitetaan kiinni ylhäältä alas. En ollut vielä koskaan laittanut sitä itse kiinni, mutta olin toki kuullut sen olevan mahdollista. Pienen hapuilun jälkeen huomasin ilokseni, että liikkuvuuteni riittää sen sulkemiseen!. Siinä pukiessa sain pari kynnenjälkeäkin painettua pukuun, täytyy taas kaivaa neopreeniliima esille ja korjata ne.

Ite puin!
Lamppu palaa, sauna on jo päällä.

Kävin uimassa pienen saaren ympäri. Vesi tuntui viileämmältä kuin Kuusijärvessä, mittarin mukaan asteita oli 16. Kiertämässäni saaressa on varmaan lokkien pesiä, niin monta lintua saaresta nousi taivaalle kiertelemään ja raakkumaan kun kiersin saarta. Pari lintua saatteli minua melkein kotilaiturille saakka. Onneksi eivät tehneet mitään syöksyjä sentään. Jaloissa ja käsissä tuntui vähän viileältä, mutta ei vedessä kangistumaan päässyt. Loppumatkasta uin vähän siksakkia laiturin edessä, jotta sain kilsan täyteen.

Avovedessä olen taas palannut hyväksi havaitsemaani hengitys- ja tähystysrytmiin. Hengitän vuorotellen joka toisella ja joka kolmannella käsivedolla. Aina kun otan kolme käsivetoa hengitysten välissä, nostan silmiä sen verran vedenpinnan yläpuolelle, että näen mihin olen menossa. En siis samaan aikaan hengitä ja tähystä vaan aina vuorotellen. Happea tulee riittävästivähän vauhdikkaampaankin uintiin, ja kun tähystän suht usein (keskimäärin noin joka 5. vedolla) riittää ihan nopeakin vilkaisu. Tietenkin aallot, aurinko ja muut tekijät pitää ottaa huomioon hengityksessä ja tähystyksessä, mutta tämä on ainakin minulle hyvä rytmi normioloissa.

Uusi vesilämpömittari.

Uusi märkäpuku tuntuu tosi hyvältä. Se ei kiristä mistään, enkä ainakaan vielä ole saanut siitä mitään hankaumia niskaankaan. Se pysyy hyvin kiinni, ja tänään tuli todistettua sekin, että saan sen tarvittaessa itsekseni päälle. Vettä tuntuu jäävän sisälle enemmän kuin edellisessä, liian pienessä puvussani mutta se on varmaan ihan ok. Suurin ero edellisiin pukuihin on, että kädet pääsevät liikkumaan vapaasti eivätkä olkapäät väsy uidessa ja se on ihan mahtava juttu!

Lepoa

Lepoviikko on tuntunut Pirkan pyöräilyn jälkeen tosi hyvältä ja etenkin tarpeelliselta, olo on vieläkin vähän väsynyt eivätkä sykkeetkään ole palautuneet normaalille tasolleen.

Tiistaina olin Kuusijärvessä vähän kellumassa, kun Pete osallistui Heltrin harjoituskilpailuun, Rykäsyyn. Minun ei yhtään tehnyt mieli kisaamaan, mutta kevyt uinti tuntui ihan kivalta idealta. Otin videolle Peten vaihdot, ja niitä sitten vähän analysoimme. Ihanan rauhallinen meininki oli niissä, ei mitään kiireen tuntua. Ekassa triathlonkisassaan hän hoiteli vaihdot niin verkkaisesti, että muutama kokeneempi lajin harrastaja luuli hänen jo keskeyttäneen. 

Pete maalissa.

Olisi varmasti ollut hyvä minunkin saada yksi kisastartti alle ennen Kiskon perusmatkaa, mutta nyt ajattelin asiaa palautumisen kannalta. Mieluummin tunti liian vähän treeniä kuin minuutti liikaa vai miten se sanonta nyt meneekään. Kiva oli kuitenkin päästä kisafiilistä vähän haistelemaan ja tuttuja tapailemaan. Ostin jopa lipun saunaan ja suihkuun (6 eur), melkoista luksusta kun yleensä kamppeet vaihdetaan rannan pukukopissa. Suihkun ansiosta ei tullut kylmä siinä Peteä odotellessa.

Uinti Stravassa:



Jännästi se vauhti nopeutuu, kun tiedot siirtyvät Movescountista Stravaan. Strava näyttää nimittäin uinnin vauhdiksi 4 m/s  ja sen mukaan olisin ollut liikkeellä vain 41 sekuntia, kun kyse oli pikemminkin minuuteista. Onkohan ongelma järjestelmien välisessä integraatiossa vai jossain omissa asetuksissani? Pyöräilyasetuksilla näyttää puolestaan nousumetrejä kertyvän Stravassa paljon enemmän kuin Movescountissa. Tästä ongelmasta olen jo laittanut Suunnolle viestiä. Vastausta en ole saanut ja ongelma näyttää jatkuvan.

Eilen keskiviikkona ajoin työmatkat pyörällä ja kävin flow-joogassa työpäivän jälkeen. Hieman hutera olo oli joogassakin, mutta sykkeet menivät jo parempaan suuntaan. Työpaikan jooga päättyi nyt tältä keväältä, toivottavasti jatkoa tulee syksyllä. Ruokakin on maistunut, millään sushilounailla ei nyt pärjätä!

Tänään olen ajellut Jopolla vajaat 10 kilsaa, mutta muuten meinaan pitää lepopäivän. Huomenna on firman kesäpäivä, joten (juoksu)treeni pitää tehdä jo ennen töihin lähtöä, kun illalla menee kuitenkin vähän myöhempään. 

Pirkan pyöräily, 217 km

Sattuipa tuulinen päivä tänä vuonna Pirkan pyöräilyyn. Eilen uutisissa jopa varoitettiin myrskypuuskista, ja vähän arvelutti että miltä ne puuskat mahtavat pyörällä tuntua.

Lähdössä.

Aamulla vähän ennen kahdeksaa lähdimme ajamaan. Olimme taas Peten kanssa sopineet, että omia vauhteja ajellaan, eikä siinä kauaa mennytkään kun hän jo hävisi näkyvistä. Melko pian ajoin kiinni Tampereen Rynkebyn porukan, ja jäin siihen perään kun ei rohkeus riittänyt ohitukseen. Siinä perässä roikuinkin jokusen tovin aina toiselle huoltopisteelle saakka. Siinä pääsin helposti ohi, kun he pysähtyivät tauolle ja minä jatkoin matkaa.

Siitä alkoikin reissun paras osio, kun sain ajella ihan yksin. Petelle olin aamulla sanonut, että tulee varmaan ajettua paljon yläasennossa kovan tuulen takia. Hän sitten vastasi, että kovalla tuulella pitää tietysti ajaa mahdollisimman aerona alhaalta. Peten strategia vaikutti minusta pienen pohdiskelin jälkeen paremmalta, ja toteutin sitä  parhaani mukaan. Joskus olen kuullut, että kovalla tuulella kannattaa koko ajan polkea, jotta pyörä pysyy mahdollisimman hyvin hallinnassa.  Joissain alamäissä vauhti nousikin melko kovaksi, ja sain paljon porukkaa kiinni  juuri alamäkiosuuksilla.

Minulla oli mukana eväänä 12 geeliä ja kolme pulloa vettä, joissa oli elektrolyyttitabletti. Patukoitakin oli taskussa, mutta ne jäivät syömättä. Huoltopisteillä täytin pullot kahdesti. Tuntui vähän siltä, ettei pelkkä vesi imeydy minulla kovin tehokkaasti, kun piti pysähtyä vessaan heti ekalla huoltopisteellä. Seuraavalla pitkällä lenkillä taidan kokeilla laihaa urheilujuomaa geelien kaveriksi, koska niistä en muutenkaan saa ihan tarvittavaa hiilihydraattimäärää (60 g/hh/tunti).

Tuuli oli kyllä niin kova, että välillä alkoi naurattaa. Jossain alamäissä tsemppasin itseäni kannustushuudoilla, mikä tuntui yllättävän kivalta ja motivoivalta. Ohitettavia riitti koko matkalle, lähinnä nopeusryhmistä pudonneita pitemmän lenkin ajajia ja loppumatkasta yhä enemmän lyhyemmän, 134 kilsan kiertäneitä. 

Pari minuuttia pitempään kuin viime vuonna viivyin matkalla,  hieman yli kahdeksan tuntia. Laitan sen kyllä täysin tuulen syyksi, sillä olo oli maaliin asti hyvä ja vahva.

Maalissa sain mitalin ja Valion ProFeel-juoman,  jonka hotkaisin ennen lähtöä parin kilsan juoksulenkille. Sen verran väsynyt olin, että unohdin laittaa juoksussa sykemittarin päälle. Kai sitä juoksua vähän reilut 10 minuuttia tuli väsyneillä jaloilla.

Lähdössä juoksemaan.

Suihkun, lohikeiton ja hilloletun jälkeen olin ihan valmis lähtemään kotiin. Onneksi sadetta tuli vasta kotimatkalla. Ehkä se pyöräkin puhdistuu katolla, oli vähän geeliä tippunut rungolle vaikka siististi yritin sitä aina pussista puristaa.

Järjestelyt sujuivat hienosti, tuulesta huolimatta tänään oli ihan mahtava pyöräilypäivä! Muutaman kerran  tosin odottelin aika pitkään reitin merkiksi laitettuja keltaisia nauhoja, mutta ei kai niitäkään ihan jatkuvasti voi olla. Paljon tuli kokemusta yksin kovassa tuulessa ajamisesta ja se on hyvä!

Viikonloppuriennot

Kummitytön ylioppilas- ja oman tyttären 18-vuotisjuhlien lomassa ehdin sentään viikonloppuna vähän pyöräilemään, juoksemaan ja uimaankin,  vaikka tiukkaa teki. Sohva-aika jäi viikonloppuna ihan minimiin.

Lauantaina meillä oli Peten kanssa treeniohjelmassa semi big day training eli 3-4 tuntia pyörällä ja tunti juosten. Uinti oli valinnainen, ja sen jouduimme aikataulun vuoksi jättämään sunnuntaille. Päätimme aloittaa lenkit Oittaalta, jotta pääsemme mahdollisimman nopeasti pyörällä maantielle ja metsään juoksemaan.

Olin suunnitellut pyörälenkin edellisenä iltana ja siirtänyt sen Ambittiin, koska mukana oli vähän uusiakin teitä. Varsinkin tie Ojakkalasta Veikkolaan oli kiva uusi pätkä. Piennar oli leveä ja maalaismaisemat hienoja. Nyt ajoin reitin myötäpäivään, mutta vastapäivään voisi olla parempi siksi, ettei silloin tarvitsisi ylittää Hanko-Hyvinkää tietä kahteen kertaan. Varsinkin tielle kääntyminen on hankalaa, koska siinä tullaan kolmion takaa ja pitää lähteä ylämäkeen. Välillä hieman ihmetyttivät ne autoilijat, joiden ajolinja ei pyörää ohittaessa muutu senttiäkään.  Ohituksia oli helppo seurata, kun jonkun matkaa ajoin yhden toisen pyöräilijän perässä suoralla tiellä. Piennar oli kyllä leveä, mutta silti auton pieni siirtymä ohitustilanteessa keskemmälle tietä on aina tervetullut ele.



Perillä Oittaalla lukitsin pyörän auton katolle ja lähdin juoksemaan. Tunti piti juosta, mutta jäi vähän vajaaksi. Ensin lähdin kiertämään hiihtämällä tutuksi tullutta reilun neljän kilsan lenkkiä (huh, mitä mäkiä), mutta loppulenkin ajaksi siirryin tasaisempaan maastoon Kunnarlantien toiselle puolelle. Siellä juoksin niin pitkään, että vastaan tuli Pete. Silloin annoin itselleni luvan kääntyä takaisinpäin.

Loppupäivä menikin ensin kummityttöä juhliessa ja sen jälkeen oman tyttären sunnutaisia 18-vuotispäiviä valmistellessa. Sukulaiset ja kummit tulivat meille brunssille, jonka jälkeen kävimme Peten kanssa vielä katsomassa tyttären futismatsin Myyrmäessä. Futiskatsomossa huomasi helposti, miten lämpötila alkoi illansuussa laskea ja kylmähän siinä tuulessa istuessa tuli. Pelin päätyttyä lähdimme kuitenkin päättäväisesti kohti Kuusijärveä ja ensimmäistä avovesiuintia Suomen vesissä.

Mukavasti oli Kuusiksella porukkaa, ja vesi oli yllättävän lämmintä. Kylmä ei edes salvannut hengitystä! Ensi viikonlopun Vantaa Triathlonin isot poijut olivat jo järvessä, joten suunnistaminen oli helppoa. Uusi märkkäri oli nyt ensimmäistä kertaa päällä avovedessä, ja ihan hyvä oli uintikokemus. Kädet tuntuivat pyörivän kevyesti eikä jaloistakaan puristanut. Mikään paikka ei hiertänyt, joten puku on varmaan ihan sopivan kokoinen. Vähän enemmän vettä meni sisään kuin vanhassa puvussa, mutta se taisikin olla minulle liian pieni.

Vanhallekin märkkärille löytyi ottaja, kun tarjosin sitä Tri For Funille yhden seurakaverin suosituksesta. Siinä on niin paljon vekkejä, etten olisi sitä kehdannut kenellekään myydä, mutta kyllä sillä avovesiuintifiilikseen kuitenkin pääsee. Aloittelijalle se on siis varmasti ihan ok ensimmäiseksi kokeilupuvuksi.

Klassista märkäpukukuvaa Kuusiksen rannalta ei nyt tullut tällä kertaa napattua, mutta uudet Niket kuvasin Kuusiksen pimeässä pukkarissa: