Urpojen kanssa liikenteessä

Meidän perheeseen tuli taas tänä kesänä yksi uusi ajokortti, kun tytär pääsi läpi inssistä kesäkuussa. Yhteisillä autoreissuilla olen muistutellut häntä pyöräilijöistä ja muutenkin pitänyt esillä pyöräilijäiden näkökulmaa. Kaikkien parhaiten minulle on kuitenkin jäänyt mieleen se pelko, mitä liian lähellä takana ajavat hänessä herättävät. Vähän niinkuin peesausta autolla, kun ei pidetä riittävää välimatkaa edellä ajavaan. Uuden kuljettajan silmin liikenne näyttää ihan erilaiselta, hän kun ei ole vielä ehtinyt tottua siihen, että jotkut kuljettajat katsovat olevansa sääntöjen ulottumattomissa.

Luottavainen pyöräilijä.

Aika inhottava vaaratilanne syntyi perjantain pitkällä pyörälenkilläni, kun olin kääntymässä Vanhalta Turuntieltä Kahvimaahan (aika kiva nimi paikalla!).  Valmistautuessani kääntymään ajoin tien oikeassa laidassa, katsoin taakseni ja näin auton useiden kymmenien metrien päässä. Näytin suuntamerkin kädelläni vasemmalle ja ryhmityin keskiviivan tuntumaan sen oikealle puolelle. Vähän menivät pasmat siinä sekaisin ja sykekin nousi, kun kuulin pian takanani olleen punaisen vanhan farkkumallisen Passatin kiihdyttävän ja ohittavan minut vasemmalta, risteyksen ja sulkuviivan kohdalla. Mitä ihmettä?

Vasta hieman myöhemmin tajusin, että rekisterinumero olisi ollut hyvä saada talteen, jotta olisin voinut tehdä ilmoituksen poliisille ja auton kuljettaja olisi ehkä saanut yhteydenoton viranomaisilta. En sitä siinä hämmennyksen tilassa kuitenkaan heti tajunnut.

Todella vilkasliikenteisillä teillä kun vastaan ja takaa tulee jatkuvasti autoja, pysähdyn yleensä tien oikeaan laitaan ja jäänyt odottamaan sopivaa rakoa mennä tien yli vasemmalle puolelle. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse sellaisesta tilanteesta, kun muita autoja ei ollut näkyvissä ja liikenne oli muutenkin todella vähäistä.

Aikamoisten urpojen käsiin sitä joutuu liikenteessä oman turvallisuutensa uskomaan! Ainakin toistaiseksi olen aina lähtenyt siitä, että autoilijat näkevät minut ja huomaavat myös näyttämäni suuntamerkit ja noudattavat liikennesääntöjä. Sen olen jo ymmärtänyt, että joillekin autoilijoille jarrupolkimen painaminen pyöräilijän vuoksi tuntuu olevan sula mahdottomuus; ohi pitää päästä vaikka väkisin tilanteesta riippumatta. Aikaisemmin en kuitenkaan ole noin törkeää ohitusta nähnyt, vaan kokemani vaaratilanteet ovat syntyneet pikemminkin siitä, että autoilijat eivät välitä vaihtaa kaistaa tai ajosuuntaa ohittaessaan lainkaan.

Kuusijärven lähistöllä sattui muuten päättyneellä viikolla onnettomuus, jossa pyöräilijä oli kääntymässä vasemmalle. Kuten Hill Street Blues -poliisisarjassa aikanaan muistutettiin: "Let's be careful out there!"

Kuukausi Köpikseen

Tänään on tasan kuukausi aikaa Kööpenhaminan Ironmaniin. Athlete Guidekin tuli jo sähköpostiin. Lennot ja hotelli on varattu, pyörälaukut vuokrattu ja Köpikseen myös lähtevien kavereiden kanssa sovittu viimeisestä Big Day - treenistä (2.8.). 

Vielä en ole kamalasti ehtinyt itse kisaa jännittää. Toivon saavani itseni sitä ennen sellaiseen levolliseen zen- tilaan, että kaikki tarvittava on tehty ja tarpeeksi treenattu, jotta maaliin päästään. Hermoilu ei auta siinä yhtään.

Pientä jännitystä on kyllä ilmassa koskien pyörien kuljetusta. Lennämme SASsilla Köpikseen vasta myöhään pe-iltana, eikä lennoille ole mahdollista varata paikkaa pyörälaukuille. Mahtuvat kuulemma mukaan ilmankin. Toivotaan niin! Paluulennolla ei haittaa vaikkei pyörä samassa koneessa olisikaan, menomatkalla on vähän eri meininki.

Meillä ei todennäköisesti ole lähdössä kannustusjoukkoja mukaan omasta takaa. Poika on edelleen armeijassa ja tytär aloittaa juuri abivuoden. Siskoni mietti jossain vaiheessa tulevansa Amerikasta katsomaan kisaa, mutta matka ei nyt onnistunutkaan. Ei siellä kyllä kamalasti olisi aikaa yhdessäololle ollutkaan, kun lauantai menee ilmoittautumisissa ja tavaroiden kiikuttamisessa paikasta toiseen. 

Viime vuonna satoi vähän vettäkin Köpiksen kisan juoksuosuudella.

Se oli kyllä kiva huomata, että uinnin lähtöä on muutettu niin, että miesten ja naisten ikäryhmät lähtevät samaan aikaan rullaavasti aina pari kilpailijaa kerrallaan. Ehkä voidaan Peten kanssa kävellä starttimaton yli käsi kädessä!

Käytiin tällä viikolla Ikeassa ostamassa meille molemmille aamutohvelit, jotta varpaat eivät palelisi ennen uinnin lähtöä. Jo viime vuonna kiinnitin lähtöpaikalla huomiota roskakasaan, jonka kisailijat jättivät jälkeensä:

Toivottavasti tänä vuonna uinnin lähdössä on ihan roskiskin. 

Palautuminen Joroisten puolikkaalta on lähtenyt hyvin käyntiin. Tiistaina kävimme uimassa ja tänään juoksin lyhyen lenkin. Huomenna on suunnitelmissa ajaa viiden tunnin pyörälenkki yksin teemalla "mental strength". Eiköhän sitä tarvittava määrä löydy niin, että pää kestää!

Finntriathlon Joroinen 18.7.2015

Olipa huikea triathlonjuhla taas Joroisissa! Tänä vuonna saavuimme kisapaikalle vähän aikaisemmin, ja ehdimme seurata perjantai-illan pikatriathlonin toista vaihtoa ja maaliintuloa. Päällimmäisenä jäi mieleen kaksi asiaa: se miten huipuilla ei vauhti hiljene hetkeksikään vaikka pyöräily vaihtuu juoksuun ja etenkin Tainan ihan mahtava endorfiiniryöppy loistavasti menneen kisan jälkeen. 

Oma puolimatkan kisa oli edessä lauantaina. Aamulla jännitti sen verran, ettei aamiainen oikein maistunut. Vähän puuroa ja yhden hilloleivän sain alas. Aamiaisen jälkeen ajoimme Varkaudesta Joroisiin, kävimme viemässä juoksuvaihdon pussukan urheilutalolle ja lähdimme kilpailijakuljetuksella uintipaikalle Valvatuksen rantaan. 

Rannassa olikin ihan hyvin aikaa viedä vaihtopussukassa kypärä ja pyöräilykengät paikalleen, pumpata renkaat, laittaa juomat paikalleen, istua varjossa ja jutella ystävien kanssa. En käynyt verraamassa, koska vedestä olisi pitänyt nousta melkein tunti ennen omaa lähtöaikaa 11.34. Bajamajassakin ehdin käydä pari kertaa. Ainakin nestetasapaino taisi siis olla kunnossa.

Lähtökarsinassa asettauduin vasempaan reunaan ehkä neljänteen riviin. Pian kuuluikin jo lähtötörähdys ja sain lähteä uimaan. Pari hitaampaa naista ohitin vasemmalta ja pian alkoi edessä olla myös neljä minuuttia aikaisemmin lähteneitä ikämiehiä pinkeissä lakeissaan. Loppusuoralla edessä olikin sitten jos jonkinväristä lakkia. Yhden mustalakkisen miehen jalkojen päältä uin. Sori!

Suunnistaminen oli helppoa, poijut isot ja järvi melkein tyyni. Mikäs siinä oli uidessa. Matkavauhtia uin siihen saakka, että kädet ylsivät pohjaan. Minulla ei ollut korvatulppia ja vasempaan korvaan jäi vähän vettä. Hieman se häiritsi juoksussa, mutta lähti pois vasta illalla hotellihuoneessa.

Oma vaihtopussukka löytyi nopeasti. Laitoin kypärän ja lasit päähän, kisanumeron vyötärölle, sukat ja kengät jalkaan ja juoksin pyörälle. Siinä pyörän kanssa juostessani kuulin kuinka seurakaveri Miia huusi ettei hänen pyöräänsä löydy. Ihan ohikiitävän hetken mietin, pitäisikö jäädä auttamaan, mutta onneksi siinä lähellä oli jo toimitsija rientämässä paikalle. Onneksi pyörä löytyi, ja pian Miia ajoikin jo pyörällä ohi.

Pyörällä oli heti alussa sellainen fiilis, että nyt kulkee. Syke nousi helposti tavoitelukemiin. Vauhtia en katsonut, ajelin vain sykkeen mukaan. Olin ajatellut ottaa aina vartin välein energiaa tai vettä ja niin toimin. Geeliroskat laitoin kisa-asun lahkeisiin. Nepäs olivatkin pyöräilyhousuja kireämmät ja siinä tunkemisessa oli oma hommansa, jossa geeliä tuli käsille ja reisille. Puolikkaan patukankin sain syötyä matkan aikana. Sen pureskelu oli kivaa vaihtelua, vaikka nielemisessä menikin oma aikansa.

Reitti oli tosi kiva ja pyöräilykeli mitä parhain. Kääntöpaikan jälkeen takaa tuli Arja ohi ja huusi siinä ohittaessaan, että "iske kiinni". Päätin lähteä Arjan perään, peesisääntöjä noudattaen tietenkin. Heti Arjan perässä ajoi joku mies, ja jättäydyin hänestä noin 10 metrin päähän. Jossain vaiheessa se mies putosi, mutta kyllä siihen väliin aina aika ajoin yritti joku änkeä. 

Noin viisi kilsaa ennen pyöräilyosuuden loppua tuntui siltä, että voisi olla hyvä loppukirin paikka. Kiihdy tin Arjan ohi ja huusin, että nyt otetaan loppukiri. Pääsimme siinä vielä yhden peesijunankin ohi ennen vaihtoa. Arja ohitti minut vielä toisen kerran, ja meni menojaan vaihtoon. Pyöräilyssä tuli mieleen useammankin kerran, miten mahtavaa on pyöräillä niin hienona päivänä ja vielä ystävän kanssa. Mahtava fiilis!

Juoksuvaihdossa vaihdoin kengät, laitoin lippiksen päähän ja pienen paljettihamosen shortsien päälle. Juoksu lähti ihan kivasti liikkeelle, mutta loppua kohti vauhti valitettavasti hiipui. Jokaisella huoltopisteellä join vettä tai urheilujuomaa ja kastelin päätä ja kroppaa. Huoltopisteillä kävelemäni matka saattoi pidentyä matkan edetessä... 

Kuvan otti Päivi Rantala. Kiitos Päivi! Valitan kuvien pientä kokoa, johtuu iPadista.

Hamonen herätti kiinnostusta ja kirvoitti kommentteja. Heti urheilutalon kulmalla joku kysyi, onko minulla polttarit. Vastasin, että olen ollut naimisissa jo 22 vuotta. Varsinkin minut ohittaneet miehet kommentoivat asuani; joku sanoi, että asusta pitäisi antaa lisäpisteitä, joku toinen että hameesta voisi saada aikahyvityksen. Paljettihame: jatkoon (eli myös Köpiksen juoksuosuudelle)!

Juoksussa eka kierros oli taas pahin ( ja nopein). Köpiksessa ajattelin kokeilla Peteltä kuulemaani päänsisäistä keskustelua:

- Tuntuuko pahalta?

- Tuntuu!

- Tuntuuko pahemmalta kuin edellisen kierroksen alussa?

- Ei.

- No sit vaan anna mennä!

Vähän mietin, että pitäisikö tuohon juoksuaikaan (2:09) nyt olla pettynyt, mutta päätin etten ole. Kovempaa en päässyt ja homma pysyi koko ajan kontrollissa. Uusi Joroisten enkkani on nyt 5:43:44, viime vuotinen aika parani parikymmentä minuuttia. Parannusta kahden vuoden takaiseen tuli kuutisen minuuttia, mutta silloin pyörä- ja juoksureitit olivat muistaakseni erilaiset.

Joroisissa toimuvat järjestelyt taas ihan loistavasti. Kilpailun jälkeen kamppeita kerätessä en aina ehtinyt edes numeroani sanoa kun pussia jo työnnettiin käteen. Erityisen innokas ja tehokas oli noin 10-vuotias poika, joka toimitti pyöräilykasseja kilpailijoille. Hän juoksi vastaan, katsoi numeron ja haki oikean pussin juosten ennenkuin ehdin edes oikean numerovälin kohdalle. Kiitos!

Kiitos myös kannustuksesta matkan varrella, se tuntui tosi hyvältä ja antoi lisää virtaa!

Köpiksen Ironmaniin on nyt viisi viikkoa, ja hyvin menneen kisan jälkeen minulla on sen suhteen ihan luottavainen mieli.

Valmistautumista Joroisiin

Maanantaina kävimme kotoa pyörillä Helsingissä. Ajoimme Kauppatorille ja sieltä jatkoimme matkaa vesibussilla Lonnaan lounaalle. Paikka oli hieno ja ruoka todella herkullista, kannattaa käydä kokeilemassa! Maastopyörässäni on sellaiset klossit, että jalka pääsee liikkumaan melko paljonkin, ja oikea polvi taisi olla vähän huonossa asennossa, sillä se kipeytyi vajaan parin tunnin pyöräilyistä.

Eilisessä puolentoista tunnin pyörä-juoksu -kombossa Oittaalla polveen ei sattunut, mutta treenin jälkeen se tuntui taas kipeältä. Noh, onneksi on luvassa vähän kevyempi viikko ennen Joroista, eiköhän se ehdi tässä parantua ihan hyvin.

Tulimme taas pariksi päiväksi mökille kahdestaan. Kyllä tuntuu kummalta, kun täällä on niin hiljaista ilman lapsia, ihan tulee jo ikävä niitä entisiä pikkuihmisiä. Poikamme on edelleen intissä ja pääsee lomalle huomenna kolmen viikon Hamina-putken jälkeen. Tytär on Göteborgissa pelaamassa jalkapalloa. Eilen koettiin sellainenkin ihmeellisyys, että seurasimme live stream -lähetyksessä, kuinka joukkueensa HooGee voitti chileläisen vastustajansa 4-0. Tekniikka tosiaan on ihmeellistä!

Tänään aamulla kävimme uimassa parin kilsan lenkin. Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi, aika harvinaiset olosuhteet tänä kesänä. Pyysin Peteä ottamaan videolle tämän hienon killeri-uintidrillin ennen kuin lähdimme uimaan matkaa:

Muistan, kuinka uintivalkku Krista teetti killeriä Heltrin lauantai-uinneissa Malmilla ekaa kertaa joitakin vuosia sitten. En päässyt yhtään eteenpäin, kun väkisinkin aloin potkia jaloilla. Silloin päätin, että tämän vielä opettelen ja nyt se sujuu jo kivasti ilman märkäpukuakin. Vartolonhallinnasta siinä taitaa etupäässä olla kysymys, ja siksi sen opettelu tuntuikin niin kiehtovalta haasteelta.

Syömisistä aion pitää erityisen hyvää huolta ennen kisaa, ja jonkin verran juon myös maltolla terästettyä vettä tänään ja huomenna. Huomenna palaamme Espooseen pakkailemaan, ja perjantai-aamuna lähdemme ajamaan Joroisiin.

Joroisissa olisi taas kiva alittaa kuusi tuntia. Kaksi vuotta sitten se onnistui (5:49), viime vuonna meni kolme minuuttia yli. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna! Jos pyörään menee kolme tuntia ja risat, juoksuun kaksi ja risat, niin uintiin saisi mennä reilut puoli tuntia. Siihen vielä vaihdot päälle niin aika nappiin pitää osua jos kuusi tuntia alittuu. Siitä kuitenkin lähdetään että nappiin menee ja tulee vielä bonuksena huima superkompensaatio ennen Köpiksen Ironman-kisaa!

Kuvia Seikkailutriathlonista

Eilen jo postauksessani ehdinkin kehua sitä, miten kiva on kun kisakuvat ovat vapaassa käytössä, kunhan mainitaan, että kuvaaja oli Sami Blom.

Tässä Samin kuvat minusta ja Petestä eilisessä kisassa aikajärjestyksessä:

Paljon kiitoksia Samille kuvista!

Seikkailutriathlon-sprintti 12.7.2015

Taisi olla ensimmäinen kerta tänään kun osallistuin ihan kunnon sprintti-kisaan. Tätä ennen olen tuolla matkalla kisannut vain Helsinki Triathlonin harjoituskilpailuissa, Rykäsyissä. Seikkailutriathlon oli tämän kesän ensimmäinen ja ehkä myös viimeinen sprintti.

Perjantaina ja eilen lauantaina oli hieman väsymystä kropassa. Siksi lyhensin eilistä uintitreeniä melkolailla ja uin vain noin 1300 metriä suunnitellun kolmen kilsan sijaan. Lähdin uimaan Oittaan Rykäsyn lähdössä saadakseni taas yhden lähtökokemuksen. Aikamoista aallokkoa oli järvessä, ja olihan siinä muutenkin tunnelmaa ja kontaktia kun yli 90 triathleettia lähtee uimaan samaan aikaan. Lähtö oli rannalta, joten oli siinä sekin jännyys. Kun muut nousivat järvestä ja jatkoivat pyöräosuudelle, minä uin vielä yhden pienen kierroksen järvessä loppuverrana.

Tänään Porvoossa oli lähtöviivalla suunnilleen samanverran porukkaa, 86. Olimme perillä noin tunti ennen lähtöä, ja hyvin ehdimme laittaa vaihtopaikat kuntoon. Oli vähän sadetta ilmassa, siksi muovipussit. Pyörä oli eilen pesty ja vahattu, ja olin saanut itse laitettua kisarenkaatkin vanteille.

Taas päästiin Peten kanssa vierekkäin! Kisalakki oli Joroisten punainen, seln väristä ei ennestään ollutkaan.

Erillistä kisainfoa ei ollut, vaan Magnus Lönnqvist puheli lähes jatkuvasti kaikki tärkeät asiat mikrofonin avulla kaikkien kuultavaksi. Ei mitään turhaa, mutta kaikki tarpeellinen. Sekin oli kiva, että välillä kuultiin kisa-aika eli mitä kello on. Eipä tarvinnut sitäkään itse hermoilla.

Kisassa oli numerolaput ja chipit, joten ajanotostakaan ei tarvinnut huolehtia itse. Laitoin toki sykemittarin ranteeseen, mutta katselin siitä lähinnä sitä, että syke pysyisi tarpeeksi korkealla pyöräilyssä ja etenkin juoksussa,

Meressä uitiin, ja lähtö oli vedestä. Ennen lähtöä Jarmo vinkkasi, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle ja lähdettiin oikeasta reunasta koko porukka. Ihan kivasti lähti uinti liikkeelle, jossain vaiheessa tuli ihan sellainen lentofiilis, kun oli niin hyvä imu vedessä. Ei sitä kauaa kestänyt, ja kun vettä tuli nieltyä aika paljon, jossain vaiheessa piti vähän hengähtääkin. Uinti oli yhtenä kierroksena, ja pienen pätkän uin hyvässä peesissäkin joka sitten hävisi ekalla isommalla poijulla. Loppumatkan sain uida ihan rauhassa omaa uintia. Tuloksista näin myöhemmin, että olin ollut oman sarjani (N40) nopein, kaikkien naisten vitonen uintiosuudella.

Pyörällä sitten tulikin 3-4 kovaa naista ohi aika pian vaihdon jälkeen. Yhden ohittajan päätin pitää näköetäisyydellä koko pyöräilyn ajan, kun hän ei näyttänyt menevän ihan kamalan paljon kovempaa. Jossain vaiheessa hän karkasi 100-200 metrin päähän, mutta paluumatkalla ohitin hänet ja pidin takanani. Pyöräreitti oli kivan kumpuileva edestakainen pätkä. Reittiä ei ollut suljettu muulta liikenteeltä, mutta ei siellä sitä paljon ollutkaan.

Toisessa vaihdossa se ohittamani pyöräilijä pääsi taas ohi. Minulla ei ole lenkkareissa pikanauhoja ja lippistäkin piti vähän aikaa haeskella. Päätin taas pitää hänet näkyvissä, ja välimatkamme pienenikin koko ajan. Ohitin hänet joskus ekan kääntöpaikan jälkeen. Juoksu tuntui ihan kohtuullisen hyvältä, välillä jopa ihan vauhdikkaalta. Suurin osa reitistä oli hiekkatietä, pikkupätkä asfalttia. Maaliin ja puolimatkaan tullessa piti nousta aika jyrkkä mäki, muuten oli melko tasaista.

Tuttuja moikkailin pitkin matkaa, ja yläfemmojakin heiteltiin. Maaliin tullessa tsemppasin vielä kerran siinä mäessä, koska arvasin, että takanani melkein koko ajan juossut nainen yrittäisi siinä ohi. Vaan eipä päässyt! Maaliin tultuani odotin häntä joitakin sekunteja ja kiitin kiriavusta pyörällä ja juoksussa. Oli helppo saada kisavire päälle, kun oli joku jota yrittää tavoittaa tai pitää takanaan.

Siinä maalialueella palloillessani kuulin, että olin ikäsarjani kolmas. Ei meitä tosin ollutkaan kuin kahdeksan, mutta aina kannattaa iloita sijoituksesta ja pokaalista, kun siihen on mahdollisuus! Suihkuun tuli äkkiä kiire, kun piti ehtiä palkintojenjakoon.

M40-sarjankin palkituissa oli tuttuja: treenikaverimme Jarmo oli toinen ja Mikko kolmas. Pete jätettiin tällä kertaa neljänneksi, mikä oli ihan hyvä kun hän pystyi siten hoitamaan kuvauspuolen palkintojenjaossa.

Kuvaaja (Pete) pyysi vähän fiilistä, ja minä toimitin!

Mitalikolmikko minä, Jarmo ja Mikko. 

Tässä vielä tarkemmin osuusajat ja -sijoitukset. Juoksun aika ei ole oikein, on varmaan vaan jommankumman kierroksen aika eikä koko osuuden. Tuttu laskeva tendenssi sijoituksissa taas, mutta ei haittaa - sain pokaalin takanreunukselle!

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Kisa oli tosi hyvin järjestetty, ja kisapaikkana Seikkailulaakso oli oikein kiva. Osallistumismaksuun kuului jopa kevyt salaattilounas kisan jälkeen. Kisassa oli myös kuvaaja, jonka kuvia voi käyttää veloituksetta, kunhan mainitsee kuvaajan nimen. Sekin on minusta tosi kiva lisä kisakokemukseen, kun meillä harvemmin nykyään on omia kannustajia tai mahdollisia kuvaajia matkassa. Tähän mennessä julkaistuista kuvista en vielä tuttuja löytänyt, mutta kuvagalleria onkin vielä työn alla.

Heti kassienpurun jälkeen ehdimme vielä viedä tyttäremme lentokentälle. Hän lähti joukkueensa mukana pelaamaan Gothia Cuppiin Göteborgiin. Olen tosi iloinen siitä, että hän aloitti jo kerran lopettamansa jalkapalloharrastuksen uudelleen ja pääsi nyt taas ulkomaille pelaamaan. Onneksi ehdimme kentälle saattamaan, sillä vastaan emme pääse. Paluulento on nimittäin 21.30 ensi lauantaina, ja silloin olemme todennäköisesti vielä matkalla Joroisista Espooseen.

Kiskon osuus- ja loppuajat 2010-2015

Tykkään tehdä Exceleitä, ja Kiskon jälkeen intouduin laittamaan kaikkien kuuden kisan osuus- ja loppuajat samaan taulukkoon. Yleensä en ennen kisaa aseta itselleni mitään tavoiteaikoja eri osuuksille, mutta näin jälkikäteen on ihan kiva katsoa, mihin suuntaan oma suoritus on kehittynyt.

Uinnin tarkka mitta on varmaan aina vähän sinnepäin ja riippuu myös omasta suunnistustaidosta. Vuonna 2014 uitiin vain kilsa kun vesi oli kylmää. Käytin taulukossa tuon vuoden uintiajalle kerrointa 1,5, jotta sain sen vertailukelpoiseksi.

Pyörällä ajettiin vuonna 2010 ja 2011 eri reittiä kuin viimeisenä kolmena vuotena. 2010 ajettiin kaksi kierrosta  ja 2011 muistaakseni reitti ajettiin kyllä yhtenä kierroksena kuten, mutta päätieltä poikettiin jollekin huonompikuntoiselle sivutielle.

Ja onhan mun varusteetkin muuttuneet moneen otteeseen. Ainakin kolmella eri märkäpuvulla olen Kiskossa uinut, ja kahdella pyörällä ajellut. Kalusto on tietysti kehittynyt parempaan suuntaan vuosi vuodelta.

Nopein uinti+ T1 näyttää olleen jo heti vuonna 2010 (26:27), olisikohan ollut vähän liian lyhyt rata vai uimarilla silloin kaikki pelissä? Toiseksi paras aika tuli tänä vuonna, 29:02. Uinnissa ja ekassa vaihdossa ei kuitenkaan montaakaan minuuttia voi voittaa, ja uinti on sujunut minulla kohtuullisesti alusta asti. Toki ensimmäisinä vuosina olin sen jälkeen jo lähes näännyksissä, kun en osannut jakaa voimia oikein koko matkalle.

Pyörällä aika on pudonnut viidessä vuodessa yli 14 minuuttia. Tosin reittiennätys nykyisellä reitillä tuli jo 2013, ja siitä olen nyt parina viime vuonna jäänyt nelisen minuuttia. Aika hyvä pyöräboogie taisi silloin olla päällä. Tänä vuonna sentään ajoin noin puoli minuuttia nopeammin kuin viime vuonna... Aika pienestä pitää näköjään osata iloita!

Juoksuani olen parantanut viidessä vuodessa vielä pyöräilyäkin enemmän, 19 minuuttia (1:17 - 0:58) täysin samalla reitillä. Ensimmäisissä kisoissa jouduin kävelemään pitkät pätkät, ja se näkyy tietysti suoraan loppuajoissa. Pieni harmituksen aihe on se, että tänä vuonna juoksin minuutin hitaammin kuin viime vuonna. Kolmessa viimeisimmässä kisassa olen sentään alittanut tunnin maagisen rajan.

Maaliin pääsin tänä vuonna puolisen tuntia aikaisemmin kuin viisi vuotta sitten. Kolmen viime vuoden loppuajat ovat tasaisen tarkasti minuutin sisällä, 2:54-2:55.

Omian kehityskohteita tässä tulee väistämättä mietittyä. Pyörällä minun pitäisi ajaa aggressiivisemmin. Nyt kun minut ohitetaan, jätän eteen 10 metriä tilaa ja eiköhän siihen joku tai jotkut taas jostain takaa tule. Taas pitää himmata ja jättäytyä. Kun tämä toistuu riittävän monta kertaa eikä ohittajien vauhti lopulta ole niin kovin paljon omaani kovempaa, ei omasta ajosta tahdo tulla mitään ja tulee ajettua alakanttiin liian alhaisella sykkeellä. Ihan omaa syytä tämä kaikki, pitäisi vain ajaa rohkeammin kovempaa.

Pari pyörälenkkiä

Eilen oli Espoossa sateista, kun lähdettiin mökille. Ajatuksissa oli ajaa pyörälenkki Röylässä ja jatkaa siitä sitten Saloon. Kun sadetutka näytti ilman selkenevän lännestä, ajoimmekin suoraan mökkimaisemiin. Lohjalla sade oli lakannut ja moottoritiekin alkoi olla kuiva, hyvältä näytti.

Suomusjärvellä.

Suomusjärvellä oli taas vähän kosteampaa, mutta ei sentään satanut. Jätimme auton Suomusjärven (uudistetun!) Salen pihaan ja lähdimme ajamaan Kiikalan suuntaan pohjoiseen. Jonkin matkaa ajettuamme käännyimme vähän hiljaisemmalle sivutielle ajaaksemme pari lyhyttä tempopätkää. Kunnon verran jälkeen nostin sykettä ja vauhtia, mutta tien pinta huononi huononemistaan. Siinä oli lopulta paikkoja, reikiä ja railoja lähes koko tien leveydeltä ja päällyste oli muutenkin todella kehno ja epätasainen. Onneksi liikennettä ei ollut paljon, kun melkein keskellä tietä oli tasaisinta. Kovaa ajaminen oli yllättävän vaikeaa huonolla alustalla, eikä mitään tempoennätyksiä nyt hätyytelty.

Tässä vielä tasaista kestopäällystettä.

Ekan tempopätkän päättyssä Pete ajoi vastaan. Hän oli ajanut melkein Somerniemelle saakka ja kertoi, että päällyste oli siellä vieläkin huonompi (jos mahdollista). Niinpä käännyin minäkin takaisinpäin vähän aikaisemmin kuin olin aikonut. Toisen tempopätkän alkaessa alkoi sataa. Tavallaan ihan hyvä juttu, sillä enempi kokemusta on kertynyt kuivalla kelilla ajelusta. Pian oli kaikki ihan märkää, kengät olivat tietysti kastuneet jo aikaisemmin.

Aika pitkään oli kylmä kastumisen jälkeen, kun kaupassakin piti käydä ennenkuin pääsimme mökille saakka. Onneksi autossa on istuinlämmittimet!

Tämänpäiväisen yhdistelmätreenin ajoituksessa kävi parempi tuuri: sade alkoi juuri kun olimme päässeet takaisin mökille reilun parin tunnin pyöräilyn ja puolen tunnin juoksun jälkeen. Sain siis juostakin kivassa kelissä. Pete oli tietysti nopeampi ja ehti ottamaan kuvan loppukiristäni:

Mökkitiellä, vielä 40 sekuntia juostavaa jäljellä.

Auton takaluukusta on moneksi. Meillä se näyttää aika usein tältä:

Kuvassa näkyvä vihreä kassi on ihan superkätevä treenipullojen siirtelyyn. Siinä on sellaisen väliosastot, joten kaikki pullot pysyvät varmasti pystyssä ja järjestyksessä myös kuljetuksen aikana. Kuvan ulkopuolelle jäivät pari sisuria, joitakin energiageelejä ja -patukoita sekä uudet renkaani, jotka pitäisi saada laitettua vanteille ennen Joroista.

Vielä on se renkaanvaihtokin kokeilematta. Hiilidioksidipatruunoita olen hankkinut nyt pari ylimääräistä. Samalla selvisi, että se pieni osa jolla patruuna laitetaan kiinni venttiiliin oli rikki. Ilmankos ei rengas täyttynyt kun sitä viimeksi kokeilin. Sain Velo & Oxygenistä tilalle uuden, toivottavasti toimivan kilkkeen.

Swim-run -treeneissä Porkkalassa

Pääsin eilen mukaan ihkaensimmäisiin swim-run -treeneihini, tosin ihan vaan turvasoutajana. En tosin pysynyt perässä juoksuosuuksilla, joten pysyttelin vain uintikohdissa. Samoissa hommissa, turvamelojana, olen myös Porkkala Swimrunissa kolmisen viikon kuluttua. Kisa käydään Upinniemen varuskunta-alueella varmasti upeissa maisemissa.

Pete osallistuu kisaan Jarmon kanssa, joka oli näiden Porkkalan-treenien isäntä. Kun pojat vaihtoivat varusteita, minä pääsin valitsemaan soutuvenettä. Otin valmiiksi tyhjäksi äyskäröidun ja kipusin siihen kameroineni. Eipä aikaakaan, kun päästiin tositoimiin. Olimme sellaisessa paikassa, että lyhyen uintimatkan päässä oli kaksi hyvänkokoista saarta. Otin vähän kuvia:

Vesi tuntui kuulemma ilman märkkäriä melko viileältä, varsinkin se ensimmäinen pätkä lähimpään saareen. Saaren toisella puolella vesi oli lämpimämpää. Märkkärillä vesi oli ihan sopivaa, mutta Team Luomu kokeili uintia neopreenihoisuilla (Petri) ja triathlonkisa-asulla (Jarmo), ja ainakin jälkimmäisessä tuli eilen kylmä juoksuosuuksista huolimatta.

Swimrun vaikutti ihan kivalta tekemiseltä varsinkin noin upeassa paikassa. Aika paljon mietittävää on kisassa: ottaako mukaan pullarit/lättärit/märkkärin/neopreenihousut/pelkän triathlonasun/nastalliset vai nastattomat kengät... Joitakin pakollisiakin välineitä Porkkalan kisassa on: ensiapuside, kompassi, vedenpitävä karttakotelo, kaksi pilliä jne. Team Luomu aikoo käsittääkseni pärjätä mahdollisimman vähällä, vaikka eilisissä tarkoissa mittauksissa selvisikin, että esim. pullari nopeuttaa uintia huomattavasti, kun kengätkin ovat koko ajan jalassa. Vasta itse kisassa varmaan nähdään, mihin kaikkeen "luomu" venyy.

Ehkä jokunen treenikin on vielä tarpeen ennen kisaa. Ihan kohta lähdetään Team Luomun kanssa kiertämään Seurasaarta uiden, tosin märkkärit päällä. Toivottavasti merivesi ei ole paljon kylmempää kuin eilen Porkkalassa.

Eka lomaviikko

Kiskon jälkeen on vähän palauteltu. Tälle viikolle oli ohjelmassa yksi pitempi juoksu ja yhdistelmä, muuten kevyttä.

Kun olimme sunnuntai-iltana lähettäneet poikamme taas armeijan leipiin kolmeksi pitkäksi viikoksi, lähdimme maanantaina mökille. Tiistaina kävimme ajamassa pyörillä 1,5 tunnin kevyen lenkin. Olo tuntui silloin jo melko palautuneelta. Sykkeetkin olivat mukavan alhaalla, en tiedä johtuuko se lomasta vai lisääntyneestä unesta, mutta hyvä juttu joka tapauksessa. Nyt on kiva treenata, kun lomapäivät voi suunnitella treenien ympärille.



Keskiviikkona meillä oli ohjelmassa mökin parkkipaikan kitkentä ja siistiminen. Se on ollut niin kamalassa kunnossa jo joitakin vuosia, että aina mökille tullessa tai sieltä lähtiessä on harmittanut. Itse olin ajatellut, että hyvä jos saadaan homma hoidettua loman aikana mutta nyt valmista tuli päivässä. Tuo Pete on sellainen, ettei häntä pitele mikään kun vauhtiin pääsee enkä minäkään voi höllätä, kun toinen ahkeroi. Yhdessä kitkettiin rikkaruohoja, levitettiin hiekkaa, istutettiin pari laakakatajaa ja siirreltiin kiviä. Koko päivä siinä meni, mutta saatiin kaikki valmiiksi. Harmi, etten tajunnut ottaa kuvia! Puolen tunnin kevyt juoksulenkkikin käytiin tekemässä ja sen päälle lyhyt yin-joogasessio lantion avaamiseksi, Peten ihkaensimmäinen.

Torstaina oli ohjelmassa se pitempi juoksulenkki, 1 h 40 min. Keli tuntui kuumalta ja jalat väsyneiltä, joten raskasta oli. Tuli se lenkki kuitenkin taas tehtyä! Loppupäivän teimmekin matkaa Harjavaltaan äitini 70-vuotispäiville. Ihmeen suora on kakkostie ja tasaista Satakunnassa.

Perjantaina kävimme Yyterissä uimassa. Rannalla oli kova tuuli ja meressä vaahtopäitä. Vähän alkoi mietityttää veden lämpötila ja uinnin fiksuus muutenkin. Reippaasti puimme märkäpuvut päälle ja kävelimme rantaan. Ja yllätys, vesi tuntui mukavan lämpimältä. Uimme puoli tuntia rannan suuntaisesti ja saman verran takaisin. Yhden kerran aalto heitti meidät ympäri, sitä pysähdyimme vähäksi ajaksi ihmettelemään. Uidessa pysyttelimme lähekkäin, jotta emme eksyisi toisistamme ja leijalautailijoiden olisi meidät helpompi havaita.

Rannalla kuvaushommissa

Tänään oli ohjelmassa yhdistelmätreeni. Sen teimme Kuusijärvellä. Ensin uimme pari kierrosta. Vesi oli niin lämmintä, että uin ilman märkäpukua. Pyörälenkin oli suunnitellut ystävämme J, joka oli myös mukana treenaamassa. Olipas kivat tiet Sipoossa, varsinkin Boxiin vievä tie jäi mieleen. Siinä oli ihan tasainen asfalttikin.

Kuusijärvellä kymmeneltä. Parkkiksellakin oli vielä tilaa.

Sen verran lämmintä oli, että reilun kolmen tunnin pyöräilyn aikana join yhteensä neljä pulloa vettä ja urheilujuomaa. Koska mukana oli vain kolme pulloa, piti tehdä lyhyt pysähdys Itä-Helsingin Siwassa ja ostaa lisää vettä. Taisin kerrankin juoda tarpeeksi pyöräilyn aikana, ja syömäni Maximin Sweet and salty -energiapatukka oli todella hyvä - jatkoon! Sulanutta suklaata oli kyllä vähän aikaa aika monessa paikassa, mutta patukan maku korvasi tämän pienen lämpimästä säästä johtuneen epäkohdan.

Treenin päätteeksi juoksin Rykäsy-reittiä 10 minuuttia ja saman verran takaisin. Juoksu nyt oli sitä samaa taaperrusta kuin muutenkin, mutta kokonaisuutena treeni ja itse asiassa koko viikko tuntui tosi hyvältä!