Ironmanin aattona

14 tunnin kuluttua kävellään Peten kanssa uimaan Kööpenhaminan Amager Strandilla. Lähtö on ikäryhmittäin miehet ja naiset samaan aikaan, ja vielä tänä vuonna olemme onneksi samassa ikäsarjassa (45-49). Minulla on vielä pari vuotta jäljellä tässä samassa, muta Pete loikkaa ensi vuonna sarjaan 50-54. Koska lähdöt ovat ikäjärjestyksessä, meillä on paljon enemmän porukkaa enemmän edessä kuin takana. Kaikkien aika lasketaan alkavaksi ajanottomaton yli kävelemisestä, joten oman suorituksen kannalta sillä ei ole väliä.

Eilen kävimme uimassa kisarannalla, ja tänään veimme sinne pyörät ja molemmat vaihtokassit. Juoksun vaihto on eri paikassa, mutta järjestäjä kuljettaa kassit ja ripustaa ne paikalleen. Vesi tuntui ihan hyvältä, ja oli paljon kirkkaampaa kuin Helsingin edustalla. Ehkä myös aavistuksen suolaisempaa. Reitti on tosi selkeä, suunnistuksen kanssa ei pitäisi tulla ongelmia. Vähän vain mietityttää, kuinka paljon porukkaa on edellä ja miten pääsee tarvittaessa ohi. Ja tuleehan sieltä takaakin tietysti nopeampia.

Tässä ramppi, jota pitkin noustaan merestä:

Lähes suunnitelman mukaan on kaikki mennyt. Lähdemme rantaan huomenna metrolla, kun sillä pääsee niin kätevästi. Tänään rannalta palatessa metron maksuautomaatille oli kamalan pitkä jono, ja välttääksemme sen huomisaamuna ostimme 24 h metroliput. Taas on yksi asia vähemmän stressattavaksi aamulla ennen kisaa.

Viime päivinä on ollut jännä fiilis. Tuntuu, ettei jännitä, mutta leposykkeet ovat koholla (tänään jopa niin paljon, että jätin laskemisen kesken) eikä ruoka oikein ole maistunut. Lyhyellä aamulenkillä olo oli raskas, ei oikein kulkenut. Tämä kaikki kuitenkin ilmeisesti kuuluu asiaan. On se ihmiskroppa vaan ihmeellinen! Positiivinen asenne on ihan jees, mutta  leposykkeestä kyllä huomaa, että hermosto tietää jotain isoa olevan tulossa.

Mennessämme aikaisemmin tänään pyörillä lähtöpaikalle kävimme myös ajamassa pienen hetken yhdellä teollisuusalueella. Siellä oli hyvä mahdollisuus testata pyörää ja varmistaa, että kaikki toimii. Ihan hienosti oli Pete pyörän pakannut ja kasannut, kaikki tuntui olevan paikallaan ja ajaminen tuntui kivalta. Siinä pyörän kasauksessa olin toki assarina ja jouduinkin myöntämään, etten sitä itse olisi kasaan saanut. Jatkossakin menemme sitten varmaan aina samoihin kisoihin!

Maalisuoralla kävimme fiilistelemässä. Sen ohi pitää juosta kolme kertaa, ennenkuin vihdoin pääsee kaartamaan punaiselle matolle.

Pyörä paikallaan odottaa sekin huomista. Juomat, geelit ja paloitellut patukat vien aamulla.

T2, vaihto pyörästä juoksuun on ihan lähellä hotellia kuten maalikin:

Aika on kulunut nopeasti, koko vuosi ilmoittautumisesta tietenkin mutta myös nämä pari päivää Kööpenhaminassa. Kivoja tuttuja ihmisiä ollaan tavattu, ja uusiin tutustuttu. Monenlaisia hyviä vinkkejä ollaan kuultu, tärkein niistä on varmaan se, että rauhassa pitää mennä että jaksaa loppuun saakka. Tänään ollaan oltu aika paljon jalkeilla, kun on monenlaista asiaa pitänyt toimittaa. Nyt onneksi pötkötellään jo hotellissa, eikä lähdetä enää minnekään ennen huomisaamua. Koko ilta on siis aikaa miettiä niitä oleellisia juttuja, kuten laitanko lasien remmin uimalakin päälle vai alle.