lauantai 19. maaliskuuta 2016

Onni on uudet uimalasit

Kolmen päivän lepäilyn jälkeen palasin taas torstaina treenin pariin Heltrin uinneissa Pirkkolassa. Edellisenä lauantaina olin ostanut Märskystä uudet uimalasit, kun vanhat eivät enää pitäneet vettä ja vähän puristivatkin. Minulla on kuivat silmät, joten laseihin päässyt vesi sattuu ja silmät tulevat etenkin näin siitepölyaikana ihan punaisiksi. En pysty käyttämään piilolinssejä, joten ostan aina uimalasini vahvuuksilla. Märskyn kaupasta niitä saa ihan hyllystä.

Jo alkuverrassa oli hieno fiilis, kun näkymä oli kirkas ja tarkka, ja lasit olivat tiiviit. Uinti tuntui taas kevyeltä, ja treeni meni yllättävän nopeasti. Tällä kertaa ei tarvittu muita apuvälineitä kuin lättärit, ja niillä uitiin pari kaksisatasta. Harjoittelimme myös peesausta parissa pitemmässä sarjassa, eikä siinä hallissa mitään ongelmia olekaan kun uidaan suoraan eikä peesi pääse karkuun kirkkaassa vedessä.

Tänään oli sitten vuorossa viimeinen lauantainen aamu-uinti Mäkelänrinteessä pitkään aikaan. Märskyn pukuhuone- ja peseytymistilat menevät ensi viikolla remonttiin, ja halli aukeaa uudelleen vasta lokakuussa. Meidän lauantaiset aamu-uintimme siirtyvät varmaankin Leppävaaran halliin. Se on kyllä vähän sääli; Lepuskissa on vähemmän tilaa  eikä kahvilakaan ole ihan niin kiva kuin Märkyssä. Lauantai-aamun uinnista Märskyssä on tullut meille ihan kiva sosiaalinenkin tapahtuma, siellä kun on melkein aina tuttuja uimassa, niin tänäänkin.


Ensi viikolla minulla on vain kolme työpäivää, ja torstaina lähdemme ajamaan Rukalle. Siellä on tarkoitus hiihdellä ja ehkä käydä myös uimassa Kuusamossa.  Aika mahtava fiilis nyt, kun on vihdoinkin lomaa tiedossa pitkän ja työntäyteisen talven jälkeen! 

3 kommenttia:

  1. Moi,
    minkämalliset lasit ostit? Käytätkö samoja laseja myös järvessä / kisoissa? Mites sitten kisoissa vaihto pyörään, onko sulla aurinkolasit/silmälasit käytössä?
    Mulla kanssa on silmälasit, enkä ole sujut piilareiden kanssa. Yhden kisan käyneenä, ei vielä oikein oo kokemusta miten pitäisi varautua tähän asiaan, ja kaipaisin vähän lisätietoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma merkistä tai mallistakaan. Niissä on kirkkaat lasit, joten ehkä kesän aurinkoisia päiviö varten pitää hankkia tummatkin. Aika monet olen hankkinut Helsingin Katse -liikkeestä Sanomatalosta. Siellä saa ostaa molemmille silmille eri vahvuisenkin linssin, jos siihen on tarvetta.


      Kisoissa mulla on uimalasit vahvuuksilla ja vaihtoalueella yleensä kypärässä urheilulasit, joissa on kiinni sellaiset pienet kakkulat (adapterit), joissa on linssit vahvuuksilla. Niillä sitten mennään pyörällä ja juoksussakin. Nekin olen ostanut Sanomatalon liikkeestä. Käytän niitä myös hiihtäessä, joten käyttöä on ympäri vuoden, ja suht kallis hankintahinta siten perusteltavissa.

      Poista