Kevään eka tempo ja uusi pyörä perheeseen

Treeniohjelmassa oli eilen peräkkäin ne kolme kovaa kirjainta: FTP. 20 minuuttia piti siis ajaa pyörällä täysiä ja katsoa, paljonko watteja keskimäärin kertyy. Yritin ehkä ihan vähän luikerrella tätä testiä ajamasta, mutta sain aika pian valmentajalta viestiä että ajamaan vaan.

Paras toistaiseksi löytämämme paikka tälle testille Espoossa on Röylän temporeitti, pituudeltaan 9,7 km. Ajelimme autolla Oittaalle ja sieltä sitten verrailimme tempon lähtöpaikalle. Peteä vähän harmitti mennä autolla, mun mielestä se oli vain ihan fiksua toimintaa, kun saatiin näin tehtyä täsmätreeni. ja jos oltaisiin ajettu kotoa saakka, olisi aikaa mennyt puolisentoista tuntia enemmän.

Tempon lähtöpaikalle saavuttuani ajoin vielä temporeitin alkua viisi minuuttia täysiä, minkä jälkeen verrailin kymmenisen minuuttia takaisin lähtöpaikalla. Siinä ei sitten auttanut muu kuin huokaista syvään, laittaa Garmin päälle ja alkaa polkea.

Wattimittarin kanssa ajaminen oli vähän jännempää kuin aikaisempina vuosina ilman. Heti alussa on pieni ylämäki, ja watit nousivat sellaisiin lukemiin, että tiesin etten jaksaisi samaa tahtia maaliin saakka. Yritin pitää watit kuitenkin koko ajan sisällä ajamani testituloksen yläpuolella, koska olin kuullut, että ulkona voisi tulla vieläkin parempia tuloksia. Ylämäissä tehot pysyivätkin helposti ylhäällä, alamäessä oli paljon, paljon vaikeampaa.

Alla olevasta graafista (Strava Effort Comparison) näkyy, että alussa jäin koko ajan enemmän ennätystuloksestani, mutta vähän puolivälin jälkeen aloin ottaa menetettyjä sekunteja kiinni. Violetti viiva kuvaa siis eilisen vedon eroa ennätysajeluun samalla reitillä viime toukokuussa. Silloin olen varmaankin lähtenyt liian kovaa ja jaksaminen on sitten kärsinyt. Nyt näin koko ajan paluumatkalla watit, ja kun ne aina alaspäin viettävällä tieosuudella putosivat, yritin kiivaasti saada ne taas parempiin lukemiin. Tuli siis tsempattua.

Vähän temporeittiä pitemmälle piti ajaa, jotta sain 20 minuuttia täyteen. Pete oli loppusuoralla ottamassa kuvaa:

Kelin suhteen meillä kävi tuuri, sillä tiistaina ja tänään torstaina on satanut kaatamalla. Eilen paistoi aika ajoin jopa aurinko.

Watit nousivat jonkun verran sisällä ajetuista, mutta syke jäi vähän alle. Aika oli neljä sekuntia huonompi kuin viime vuonna ajamani ennätys. Strava on muuten ihan todella kätevä näiden segmenttien vertailuun, kun edelliset ajat samalla reitillä löytyvät vaivatta. Suosittelen kokeilemaan Premium-jäsenyyttä! En muuten ajanut vetten päällä alkuverrassa, kämmäilin vaan mittarin kanssa, ja se oikaisi järven yli. Itse ajoin kyllä teitä pitkin!



Pyöräperheemme sai viime viikolla uuden jäsenen, kun poikamme osti itselleen uuden maantiepyörän. Pyöräliikkeessä työskentelyllä näyttää olevan sellainen sivuvaikutus, että lähes kaikki ansaitut eurot kulutetaan samaisessa pyöräliikkeessä. Toissa kesän hommista jäi kivaksi muistoksi täysjoustomaastopyörä, ja nyt kotiin tuotiin titaanirunkoinen Colnago-maantiepyörä.

En ole ennen tiennytkään, että pyörän voi kasata niinkin tarkkaan, että mietitään jopa, mihin kohtaan vaijereiden suojakuoren teksti laitetaan. Tässä pyörässä sekin on mietitty:

Teksti (Campagnolo) on tietysti tuossa takavaihtajan vaijerin mutkassa niin, että se näkyy taaksepäin. Taitaa pojalla nyt olla perheen hienoin pyörä... Yhteiset lenkit saavat kuitenkin vielä odottaa, kun me Peten kanssa lähdemme lauantaina reiluksi viikoksi Espanjan Calellaan pyörälomalle Arjan ja Teemun kanssa. Leiriohjelma tuli meiliin jo alkuviikosta, joka päivälle näyttää riittävän kehittävää tekemistä. Märkäpuvutkin pakataan mukaan, jos vaikka saisimme avattua avovesikauden samalla.

Tällä kertaa otamme omat pyörät mukaan. Pyörääni vaihdettiin ketju ja takapakka, jossa on nyt vähän paremmin ylämäkiin sopivat välitykset. Ketju vaihdettiin ensimmäisen kerran itse, ja se meni vähän liian kireälle. Tempoa ajaessa pitikin olla tarkkana, etten vaihtanut isolla eturattaalla ihan pienimmille vaihteille takana, kun rissat menivät ääriasennossa jo vaakasuoraan. Olisi voinut takavaihtaja livahtaa pinnojen väliin, mikä ei olisi ollut kiva. Jos poikani nyt muistaisi huomenna työpäivänsä aikana ostaa minulle vielä toisen uuden ketjun, niin välttyisin vaaralta Espanjan nousuissa.

Pitkä pyörälenkki ja kampeongelma

Koska huomiseksi on luvassa sadetta ja tänään piti olla poutaa, siirsimme pitkän pyörälenkin tälle päivälle. Pete suunnitteli meille reilun 100 kilsan lenkin kotoa Nurmijärvelle ja sieltä Kiljavan ja Selkin kautta takaisin.

Aamulla oli vielä melko viileää, joten lähdimme polkemaan vasta yhdentoista jälkeen. Oittaalle saakka ajelimme yhdessä, siitä alkoi sitten vapaa vauhti ja Pete meni menojaan. Hieman ennen Lepsämää alkoi kasvoihin osua kovia vesipisaroita, jotka pian paljastuivat rakeiksi. Onneksi sitä ei kestänyt kauaa, teki jopa kipeää.

Nurmijärvellä ajoin Sääksi Triathlonin reitillä pitkät pätkät. Ihmeellisesti sitä muistaa monenlaisia fiiliksiä ja hetkiä reitin varrelta, minullekin tuli yhdessä ylämäessä mieleen, että tässä laitoin lisää huulirasvaa silloin joitakin vuosia sitten. Pete oli kuulemma muistanut samalta pätkältä jonkun tekemänsä ohituksen.

Jossain vaiheessa tuli vähän lisää rakeita ja vettäkin, mutta niin vähän etten onneksi kastunut kunnolla. Olin laittanut päälle vähän lämpimämmän takin kuin viikko sitten, eikä minulle tullut kylmä paitsi ehkä vähän jaloista.

Reilun kahdeksankymmenen kilsan ajon jälkeen jotain kolisi takana. Luulin pullon pudonneen, mutta pysähdyttyäni huomasin, että matkasta olikin tippunut koko pulloteline. Kahden pullon lisäksi siinä on kaksi hiilidioksidipatruunaa renkaan täyttämiseksi. Toinen pullo oli vielä täynnä urheilujuomaa ja tyhjensin sen aika-ajotankojen välissä olevaan pulloon.

Osaamiseni ei valitettavasti riittänyt telineen kiinnittämiseen uudelleen (ja se saattoi myös mennä rikki), joten pakkohan sitä oli kädessä pitää. Kun molemmat pullot olivat tyhjiä, se ei onneksi ollut kovinkaan painava ja onnistuin jotenkuten ajamaan sen kanssa myös ala-asennossa. Vauhti siinä tietysti kärsi, ja kesken jäänyt vetokin piti unohtaa.

Laitoin Petelle tekstarin, ja lupasin nilkutella kotiin saakka. Hän vastasi heti, että voisi hakea minut Oittaalta autolla. Ritarini ajoi oman lenkkinsä kotiin saakka loppuun, vaihtoi vähän kuivempaa päälle ja lähti samantien autolla hakemaan minut kotiin. Sydän!

Oittaalla oli tullut vähän luntakin. Epäonnen pulloteline pulloineen on kuvassa aika-ajotankojen päällä.

Samainen satulan takana oleva pulloteline putosi nyt jo toisen kerran. Siitä on silloin tällöin lennellyt myös pulloja matkan varrelle, viimeksi Köpiksen Ironmanilla. Niinpä ajattelin nyt jatkaa kahden pullon taktiikalla niin, että toinen on Xlabin Torpedo siinä käsien välissä ja toinen pullo ihan tavallisessa runkoon kiinnitettävässä telineessä. Hiilidioksidipatruunat matkustavat jatkossa pienessä runkoon kiinnitettävässä pussukassa yhdessä geelien kanssa.

Ihmeen nopeasti meni neljän tunnin pyörälenkki. Varmaan siinä auttoi se, että koko talvi ollaan tehty pitkiä treenejä viikoittain. Ehkä se vauhtikin vielä jostain löytyy, toistaiseksi on aika hidasta ollut meno, vaikka ykköskalustolla ollaankin jo liikkeellä.



Jotenkin aavistin, ettei 100 kilsaa täyttynyt! Olisi siinä Oittaalla pitänyt tarkistaa tilanne ja ajella vähän ympyrää!

Uintivideo ja tekniikkavinkkejä

Viime viikon torstain uintitreeneissä oli videointisessio, josta me kaikki paikalla olleet saimme analysoitavaksi lyhyen pätkän omaa uintia. Tällä viikolla oli sitten lyhyen henkilökohtaisen palautesession aika, kun katsoimme yksi kerrallaan uintipätkät valmentajan kanssa altaan reunalla.

Tässä omaa uintia:



Ja mitä siitä pitäisi nyt oppia? 

Omaan silmään uinti näyttää kohtuullisen hyvältä, mitä nyt kierto näyttää oikealle olevan vähän parempi ja jalat hieman liian syvällä. Jalkojen asentoa varmasti korjaisi se, että katsoisin suoraan pohjaan. Nyt katse suuntautuu hieman eteen. Se voi johtua siitä, ettei Pirkkolan lasten altaan pohjassa ole sitä viivaa, josta näkyisi, että kohta pitää kääntyä. Aikaisemman saamani palautteen mukaan minun pitäisi päinvastoin painaa potkua alemmaksi. 

Parilla viime uintikerralla olemme torstain treeneissä harjoitelleet potkun rytmitystä niin, että aina käsivedon alussa saman puolen jalka potkaisee alaspäin hieman voimakkaammin ja ennen seuraavaa vetoa välissä on taas pari kevyempää potkua. Se on tuntunut vähän haasteelliselta, mutta eiköhän se rytmi harjoittelemalla löydy.

Kädet ovat vedon aikana liian suorat ja veto liian tasapaksu. Veto kuitenkin lähtee ihan hyvästä kohdasta. Minun pitäisi muuttaa vetoa niin, että ensin vedän kyynärpään koukkuun ja siitä sitten vedon kiihtyvänä loppuun.  Tätä pyrinkin eilen treenaamaan heti palautteenannon jälkeen, ja luulen vähän päässeeni jyvälle. Tämä uusi vetotyyli tuntui vaan raskaammalta, mutta voihan olla että vauhtiakin tuli lisää.

Oikea käsi liukuu vedon alussa ehkä aavistuksen myös ylöspäin ja jarruttaa, joten siihen pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Käännöksessä tyylini on ollut tehdä tehdä ainakin puoliksi tarvittava kierre jo ennen kuin jalat osuvat seinään. Niin olen jo melkein mahallani kun  potkaisen vauhtia seinästä. Nopeampaa olisi viedä jalat vauhdilla seinään, ponnistaa selällään ja kääntyä vasta liu'un aikana. Tässäkin riittää treenattavaa. Käännöksissä minusta tuntuu, kuin kädet viuhtoisivat ihan joka suuntaan, mutta ei se tuossa videolla ihan niin kamalalta näytä kuin miltä se tuntuu.

Luin jostain, että juuri seinästä ponnistamisen jälkeen vauhti on kovimmillaan. Siksi ei kannattaisi heti ensimmäisellä käsivedolla hengittää, kuten aina teen. Jotenkin tuntuu, että käännöksen aikana ilma loppuu kun puhallan keuhkot ihan tyhjäksi ettei nenään menisi vettä. Pitäisi varmaan opetella paremmin hallitsemaan sitä uloshengitystä niin, että käännöksen jälkeen ei olisi niin kiire hengittämään. 

Uintia videoitiin myös edestä. Sitä pätkää en kuitenkaan voinut laittaa Youtubeen, kun siinä oli muitakin. Palautteen mukaan oikea käsi pitäisi paremmin saada vedon aikana vartalon alle. 

Aika paljon tuli taas uutta ajateltavaa, vaikkakin monet jutut olen kuullut aikaisemminkin. Uinti on jotenkin alkanut taas tuntua sujuvammalta ja kevyemmältäkin ja parin kuukauden takaisin uppotukkifiilis on nyt muisto vain. Seuraava mukava etappi uinnin kannalta on se, kun Leppävaaran uusi 50 metrin ulkoallas avataan vajaan kuukauden kuluttua.

Tärinäkylmä

Joskus sää suosii, tänään ei. Pakko se oli kuitenkin pyöräilemään lähteä, kun treeniohjelmassa oli 3,5 tuntia fillaria.  Jo eilen ajoin ekan kerran maantiellä tri-pyörälläni, niin tänäänkin.

Sääennusteesta katsoin, että koko päiväksi olisi luvassa sadetta ja lämpöä 5-7 astetta. Pete heräsi vähän aikaisemmin ja lähtikin omalle lenkilleen jo ennen kuin minä heräsin. Minun starttiaikani oli 9.00. Eilen olin katsellut sopivan noin 80 kilsan reitin valmiiksi. Latasin sen Suuntoon, kun en saanut sitä ladattua Gaminin vehkeeseen. Mikäköhän siinäkin on? Toisaalta oli ihan kätevää, että reitti on eri laitteessa niin, pystyin koko ajan helposti pitämään silmällä watteja ja sykettäkin reitin lisäksi.



Lähdin ajamaan lenkkiä myötäpäivään, ja ehdin kyllä kirota reittivalintaani monta kertaa. Reilun tunnin ajelin kevyen liikenteen väylillä, ja eteen tuli tietöitä ja huonosti merkittyjä kiertoreittejä, hiekkaa, punaisia valoja ja graniittikiviä risteyksissä ihan riittämiin. Eteneminen oli tuskallisen hidasta, ja toivoin että renkaat säilyisivät ehjinä hiekalla ajamisesta huolimatta.

Kun sitten vihdoin Kauklahden perukoilla pääsin maantielle, alkoi sataa ihan kunnolla. Pysähdyin Mankin huoltoasemalla vessassa ja sen jälkeen aloin posottaa kolmea kahdenkymmenen minuutin vetoa. Sade ei tauonnut, ja kaikki alkoi olla aika märkää.

Tässä sadekuva:

Ja fiilikset:

Kun ajoin kovempaa, oli melkein lämmin. Nyt en katsonut wattimittaria, koska olin kuullut, että watit ovat ulkona yleensä vähän kovemmat kuin sisällä, ja koska rillit alkoivat olla jo niin märät ja huuruiset, ettei mittarin pienistä numeroista oikein saanut edes selvää. Yhdessä jyrkässä alamäessä alkoi olla jo vähän liian jännittävää, kun jarrujen pito oli merkittävästi heikentynyt, ja oikealle kaartuvassa tiessä oli pitkittäinen iso railo. Sain sen onneksi väistettyä ja pysyin pystyssä.Toisen vedon jälkeen palautellessa alkoi jo tulla vähän kylmä. 

Laskeskelin, että kolmas veto päättynee jonnekin Veikkolan tienoille ja niin kävikin. Siinä alkoi olla jo tosi kylmä, mutta eipä auttanut muu kuin lähteä ajamaan vanhaa Turuntietä kotiin päin. En enää saanut vaihdettua isommalle eturattaalle, kun vasen käsi oli niin jäässä. Bembölessä tuntui jo melkein, kuin olisin perillä, vaikka sieltäkin on matkaa meille puolisen tuntia. Hampaat alkoivat kalista ja takarattaankin vaihdevivun käyttö oli haasteellista.

Reilun kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen olin kuitenkin onnellisesti kotona. Jätin pyörän pihaan ja astuin sisään. Pete tuli auttamaan, kun en kylmästä tärisevillä sormilla saanut kypärän solkea auki. Suihkussa aloin lämmetä, ja vasta neljän-viiden tunnin sohvakoomailun jälkeen pesin pyörän ja pullot. Niin hiekkaisena en pyörää ollut vähään aikaan nähnytkään. 

Muita trikoopellejä ei tänään Espoon tai Kirkkonummen suosituilla pyöräteille tullut vastaan. Pientä toivetta Peten näkemisestä olin mielessäni herätellyt, ja osin siksi lähdinkin lenkille myötäpäivään kun arvelin hänen ajavan suunnilleen samaa reittiä vastapäivään. 

Vasta kotona selvisi, että Peten matka oli katkennut välinerikkoihin. Alkumatkasta puhkesi eturengas - kuulemma ihan omaa syytä, kun vannenauha oli eilen tullut vaihdettua vain takavanteeseen. Noh, ensimmäinen renkaanvaihto meni kuulemma hienosti. Parin tunnin ajon jälkeen satoi jo kunnolla, kun eturengas puhkesi uudelleen. Tässä vaiheessa Pete herätti hätiin poikamme, joka ajoi autolla paikalle ja auttoi renkaan vaihtamisessa.  Siitä sitten taas liikkeelle, kunnes takarengas tyhjeni parinsadan metrin ajon jälkeen. Se oli viimeinen pisara: kylmettynyt Pete tuli pyörineen pojan autokyydillä kotiin.

Ensi viikonlopun pyörälenkeille on toiveissa vähän aurinkoisempaa tai ainakin poutaisempaa keliä. Sekin ajatus ehti mielessä pyörähtää, että onneksi kahden viikon päästä saadaan ajella lyhyissä hihoissa ja shortseissa Espanjassa.

Lisälyöntejä sydämessä

Minulla on ollut sydämessä aina välillä jänniä tuntemuksia, ihan kuin sydän jättäisi joitakin lyöntejä väliin. Osin siitäkin johtuen kävin pari vuotta sitten Helsingin Urheilulääkäriasemalla kuntotestissä, jossa seurataan sydämen toimintaa rasituksessa vähän tarkemmin kuin vain sykemittarilla. 

Kuntotestiin kuului lääkärintarkastus ja lepo-EKG. Sellaista ei minulta ennen oltu otettukaan. EKG:ssa ei ollut mitään kummallista, kuten ei myöskään itse testissä, alun pientä ja vaaratonta sykepiikkiä lukuunottamatta. 

Lisälyöntien vuoksi sydämen toimintaa seurattiin vielä vuorokausi Holter-laitteella. Sinne tallentuikin joitakin lisälyöntejä, mutta ne olivat ihan normaaleja ja vaarattomia, etenkin kuin niitä tulee vain levossa. Lisälyönnin jälkeen sydämellä menee aina pieni hetki päästä normaaliin rytmiin, ja siitä tulee se tunne lyönnin väliin jäämisestä.

Aika monta kuukautta seurasin myös ortostaattista sykettä lähes päivittän, ja jonkinlaiset merkit, lähinnä tietyt sykerajat, liiasta rasituksesta opin tunnistamaan. Ortostaattista sykettä oli välillä hieman hankala tulkita; tuntui että syke voi joko nousta tai laskea kovan rasituksen jälkeen. Alhaisimmat leposykkeet taisin mitata vuosi sitten Malllorcan-leirillä. Nykyään seuraan sykettä vain silloin tällöin, kun on väsynyt tai muuten alipalautunut olo.

Tänä keväänä on lisälyöntejä taas ollut niin paljon, että niihin on taas tullut kiinnitettyä enemmän huomiota. Varasin ajan työpaikkalääkärille ja kävin Diacorilla rauhoittamassa mieltäni. Lääkärin mukaan lisälyönnit voivat aiheutua ylirasituksesta, allergiasta, stressistä ja myös närästyksestä, kun jotkut ruokatorven hermot kulkevat sydämen läheltä. Närästyslääkettä voisin siis kokeilla, vaikken sellaisia oireita ole tuntenutkaan. En toisaalta tuntenut niitä edes raskauksien aikana, jolloin niitä ilmeisesti on lähes kaikilla. Itse uskon pitkien työpäivien ja pahan siitepölyallergian nyt olevan lisälyöntien takana.

Ihka ensimmäiseltä triathlonleiriltä jäi mieleen keskustelu maratonkuolemista ja se, miten yksi kokenut triathlonisti tokaisi painokkaasti, että jokaisen kannattaisi käydä maksimirasitustestissä ennen ensimmäistä maratonia tai triathlonin täyttä matkaa. Taisin silloin jo päättää, että jos joskus täydelle matkalle menen, niin sitä ennen käyn tsekkauttamassa sydämen. 

On rauhoittavaa tietää, että sydän on kunnossa, vaikka se välillä pamppaileekin vähän epäsäännöllisesti. 

Sydämen lisälyönnit terveyskirjasto.fi

Suunto Ambit2 S ja Garmin Edge 500, mitä seuraavaksi?

Minulla on käytössäni Suunto Ambit2 S-sykemittari, jonka hankin kesäkuussa 2013 eli melkein kolme vuotta sitten. Suurimman osan ajasta se toimii todella hyvin, mittaa matkan ja näyttää sykkeet kuivalla maalla ja alun hankaluuksien jälkeen tiedonsiirto läppärillekin on onnistunut melkein poikkeuksetta joka kerran.

Viime aikoina on vain alkanut ottaa päähän jotkut sen ominaisuudet. Vuosi sitten Mallorcalla havahduin siihen, ettei sen akku oikein tahdo kestää koko päivän pyöräilyjä. Ongelma liittyy etenkin siihen, että käytän sykemittaria myös navigointiin eli lataan hyvän pyöräreitin Ambittiin ja seuraan reittiä sen avulla. Näytöllä näkyy vain pieni viiva, mutta toistaiseksi ainakin olen perille aina löytänyt. Se on vaan kurja juttu, kun sykemittari pitkällä lenkillä piippaa ja lakkaa toimimasta 20-30 kilsaa hotellilta. Usein jouduimme näissä tilanteissa ajelemaan pitkiäkin pätkiä isojen teiden pientareilla, kun reittisuunnittelussa olin nimenomaan pyrkinyt niitä välttämään ja rakentanut reitin kivoja, vähän liikennöityjä teitä käyttäen. Väsyneenä emme halunneet ottaa mitään eksymisriskejä. Mitään vara-akkua en ole ajatellut alkaa mukana pitää, kampetta on takataskut täynnä muutenkin.

Ironman-kisassakin mittari jaksoi toimia vain vajaat kymmenen tuntia, vaikka olin viilannut asetuksia vähän harvemmalle tarkkuudelle. Tällaiselle hitaammalle menijälle se on kyllä iso ongelma. Onneksi siitä sentään näkee kellonajan vielä tunteja sen jälkeen kun sykkeen mittaaminen loppuu, muuten olisin ollut aika lailla tietämätön siitä, kuinka paljon aikaa lähdöstä oli kulunut. Kisan loppupuolella helpotkin matemaattiset tehtävät tuntuvat joskus ylivoimaisilta, ja siksi olisi kiva, että sykemittari jaksaisi mitata yhtä kauan kuin minä liikkua.

Pyörän wattimittarin hankinnan yhteydessä ostin käytetyn Garmin Edge 500 -mittarin pyörään. Samassa yhteydessä sain myös Garminin Ant+ -sykevyön, joka toimii myös Suunnon kellon kanssa. Itse asiassa Garminin sykevyö toimii minulla luotettavammin kuin Suunnon alkuperäinen, jossa tuli aika usein näyttöön pelkkää viivaa.

Uusin Ambitiin liittyvä murheeni on se, etten saa sitä yhdistettyä iPadiini. Olen aika usein viikonloput mökillä, enkä aina haluaisi ottaa mukaan läppäriä. Haluaisin siis suunnitella reitit Staravassa ja siirtää ne Amibitiin iPadilla, mutta se ei nyt onnistukaan, sillä "löydettyä laitetta ei tueta". Ostin varmaan turhaan sitten sen 35 euron piuhankin, jolla sain tätä ainakin kokeiltua...

Pienellä etukäteissuunnittelulla tämäkin ongelma voisi olla vältettävissä, mutta ehkä joku muukin miettii vasta pyöräilyhousut jalassa, että minne tänään ajettaisiin.

Stravaan liittyy toinenkin epäkohta: kaikki lenkit eivät siirry sinne Movescountista, ainakaan oikein. Varsinkin uintien kanssa on ollut hankaluuksia, kun allasuinnit eivät siirry lainkaan ja avovesiuintien ajat näyttävät vain muutamia minuutteja, vaikka ne ovat Movescountissa oikein. Joskus katsoin, että pyörällä näyttää nousumetrejäkin Stravaan kertyvät paljon enemmän kuin Movescountissa näkyy. Integraatiossa olisi siis parannettavaa.

Ymmärrän tietysti, ettei liki kolmen vuoden ikäiseltä laitteelta voi ihan täydellistä suoritusta odottaakaan tällaisena aikana, kun odotukset ja tekniikka kehittyvät niin valtavaa vauhtia. Uusi mittari pitää siis varmaankin hankkia. Olisin varmaan jo ostanutkin Ambit 3:sen, mutta kun siinä ei enää ole sitä Ant-plussaa, ja ajattelin pyörällä ajaessani katsella kaikki datat (myös sykkeen) Garmin Edgestä. Vain uinnissa ja juoksussa tarvitsen siis toista mittaria, mutta samalla sykevyöllä pitäisi homman toimia.

Sitäkin tässä tulee pohdittua, että olisi kiva pysyä kotimaisen Suunnon asiakkaana, etenkin kun Movescountissa on nyt jo melkein kolmen vuoden treenidata, johon on aina välillä kiva palata. Garmin Fenixiä olen vähän katsellut ja kokeillutkin, mutta kannattaisiko vielä odotella Suunnon seuraavaa liikettä ennen Garminin hankintaa?

Kevään ensimmäinen pyörälenkki

Jo eilen pääsin pitkästä aikaa pyöräilemään ulos, kun ajoin töihin pyörällä. Mukavan energinen olo oli koko päivän, taidan ottaa työmatkapyöräilyn taas pysyvämmin ohjelmaan ainakin kerran viikossa. Viime talvena en saanut edes vaihdettua pyörään nastarenkaita ja työmatkapyöräily unohtui moneksi kuukaudeksi, joten parantamisen varaa on. Töistä ajoin suoraan salille, ja säästin jonkin verran aikaakin, kun ei tarvinnut erikseen lämmitellä soutulaitteessa. 

Kevään ensipolkaisut tein kuitenkin jo torstaina, kun Kehä ykkösen ruuhka näytti niin kamalalta kotiin tullessani, että päätin lähteä uintitreeneihin Pirkkolaan pyörällä. Kumien pumppaamisen, kypärän etsimiseen ja muuhun sälään meni kuitenkin niin paljon aikaa, rttä myöhästyin treenistä seitsemän minuuttia. Jatkossa yritän varata matkaan enemmän aikaa, on inhottavaa olla myöhässä.

Tänä aamuna ei onneksi ollut minnekään kiire. Aamiaisen jälkeen aloimme pakata autoa kevään (ja ehkä koko vuoden) ensimmäistä mökkireissua varten. Ajatuksena oli, että ajamme autolla Sammatin Salen pihaan, ja lähdemme siitä kolmen tunnin pyöräajelulle. Meillä on nyt treeniohjelmassa huhtikuun viikonlopuiksi kaksi pyörälenkkiä, jotta pääsemme joskus mökillekin. 

Tänään lauantaina ohjelmassa oli kahden tunnin pyöräily. Kävi vähän niin kuin usein etelän leireilläkin, että pituus vähän venähti. Sääennusteessa luvattiin huomiseksi sadetta ja koska tänään oli aurinkoa, ajattelimme tänään tehdä huomiseksi suunnitellun kolmen tunnin lenkin ja ajaa huomenna mahdollisesti sateessa sen kaksi tuntia (tai vaihtoehtoisesti käydä lenkillä ja uimassa).

Päätimme ajaa Sammatista Fiskarsiin ja sitä ennen vielä pienen sakkolenkin, jotta varmasti saisimme täyteen sen kolme tuntia. Pete lähti omille teilleen puolen tunnin ajon jälkeen ja kiersi vielä vähän kauempaa. Sovimme treffit Fiskarsin Petri's chocolate roomiin. 

Lopulta saavuimme Fiskarsiin ihan samaan aikaan. Pian istuimmekin viehättävässä kahvilassa ja nautimme ostamamme teet, kahvit ja kakkupalat (kolmen suklaan noussekakku). Olin jo pitempään haaveillut ajavani Fiskarsiin pyörällä, ja juuri tuo suklaapaikka oli itsestäänselvä valinta pienelle herkuttelulle. Kesäviikonloppuisin siellä on aika ruuhkaista, mutta näköjään tähän aikaan vuodesta tilaa löytyy helpommin. Oli kyllä niin hyvää, lähes taivaallista!

Takaisin ajoimme Karjalohjalle saakka yhdessä, ja sitten Pete lähti pieneen loppukiriin. Auringonpaisteessa ajaminen tuntui tosi mahtavalta, ja takaisin ajaessa meillä taisi olla pieni myötätuulikin. Pari pyöräporukkaakin tuli vastaan, kaikkia morjestettiin. Tästä on nyt kiva jatkaa kevätpyöräilyjä, saapa nähdä saammeko itsemme taas huomenna maantielle vai tehdäänkö jotain muuta.

Petellä oli allaan pojallemme pieneksi jäänyt Giant. On kuulemma ihan sopiva.

Minä ajelin kuusi vuotta vanhalla Cannondalellani, joka sekin on tosi mahtava pyörä! Tässä olen jo maalissa Sammatin Salen pihassa. Kuvan takkikin alkaa olla jo reikäinen ja kulunut, mutta yhtä hyvää en ole vielä kaupoista löytynyt. Hihat voi irrottaa, ja takissa on neljä vetoketjutaskua. Tänäänkin olivat kaikki käytössä: puhelimelle, luottokortille ja rahoille, avaimille ja geeliroskille omansa. Minusta vaikuttaa vähän siltä, että juuri taskujen puute on monien kivojen takkien akilleen kantapää.