Pyörätekniikkaa

Solvallassa harjoiteltiin tänään pyörän hallintaa ja mäkitekniikkaa. Alkutreeninä ajoin kotoa 22 kilsaa tapahtumapaikalle. Päivän aikana kilsoja kertyi reilut viisikymmentä, eikä se syke ihan koko ajan pk-alueella pysynyt, vaikka tarkoitus oli. 

Treenasimme pujottelua, neulansilmämutkassa kääntymistä, hyppäämistä, ajamista mahdollisimman hitaalla vauhdilla ja vielä ajamaan lähtemistä niin, että kengät ovat kiinni polkimissa. Kyllä ne kaikki hommat alkoivat sujua, kun monta kertaa sai kokeilla. Pujottelussa huomasi selvästi, kuinka vauhtia sai nostettua kun piti sisemmän jalan ylhäällä koukussa ja muisti olla kääntyäessä jarruttamatta etujarrulla. Sain pyörän hämmästyksekseni ilmaan, kun piti kovasta vauhdista hypätä kepin yli. Se on ehdottomasti asia, jota jatkossa treenailen enemmänkin, samoin kuin mahdollisimman hitaasti ajamista. Siinä olen nyt ihan kelvoton.

Mäkiajoa treenasimme ajamalla noin kahdeksan kilsaa edestakaisin Solvallan tietä. Ylämäissä pitää muistaa avata rintaranka, jotta henki kulkee, ja ohjaustangosta kannattaa pitää kiinni mahdollisimman ylhäältä. Jos nousee putkelle (seisomaan), pitää muistaa laittaa vähän isompaa vaihdetta silmään. Putkellä ajaessa käsien pitää tietenkin olla lähellä jarrukahvoja. Mäen päällä ei sitten aleta juomaan, hengähtämään tai mitenkään muutenkaan löysäilemään (kuten tähän asti olen tehnyt), vaan pidetään jalat koko ajan liikkeessä ja vauhti  yllä. Alamäessä kannattaa polkea aina kun voi, mutta jos ei voi, pitää kampien olla vaakasuorassa eli molemmat polvet vähän koukussa. Polvilla voi vähän puristaa vaakatankoa. Kokeilinkin sitä ja tuntui, että asento oli vähän vakaampi.

Hauskaa oli taas tavata seurakavereita ja oppia uutta! Takaisin Etelä-Espooseen ajoimme isommassa porukassa. Illalla kävin hakemassa Peten mökiltä, joka oli ajanut sinne omalla pyörälenkillään. Pyörä jäi sinne, jotta pääsemme molemmat sunnuntaina pitkälle pyörälenkille. Vielä se toisen pyörän kattotelineen puute vähän hankaloittaa reissaamista, mutta onneksi mökki on vain 50 minuutin automatkan päässä.

Illalla tuli eteen vielä pieni keikka Dextraan, kun poikamme oli saanut keinun päähänsä. Päässä oli noin 3 cm pitkä rosoinen haava, ja tikkejähän siihen piti laittaa. Aivotärähdykseltä sentään taidettiin välttyä, mutta vähän piti hiuksia leikata, jotta haava saatiin puhdistettua ja ommeltua. Onneksi pään voi pestä jo vuorokauden kuluettua, niin ei tarvitse lauantaina mennä hakemaan peruskoulun päättötodistusta verta hiuksissa. Hienosti olivat tapaturman satuttua toimineet pojan kaverit, kun yksi heistä oli lähtenyt saattajaksi kotiin asti.