tiistai 7. kesäkuuta 2011

Vuoden eka tri-kisa

Rykäsy Kuusijärvellä alkoi dramaattisissa merkeissä, kun porukan jo kokoontuessa rannalle paikalle ajoi kaksi ambulanssia, pelastussukeltajien kaksi isoa rekkaa ja poliisiauto. Ilmeisesti muutaman pojan epäiltiin sukellelleen laiturin alla ja hukkuneen. Kun tilanne oli päällä, päätettiin kisan alkua siirtää puolella tunnilla, ja ihan alkuvaiheessa oli epäselvää sekin, pääsisimmekö (tai haluaisimmeko mennä) lainkaan uimaan. Pelastushenkilökunta poistui rannalta kuuden maissa, ilmeisesti ketään ei ollut löytynyt. Onneksi kyseessä oli tällä kertaa olla väärä hälytys.

Puoli seitsemältä oli sitten uintiosuuden lähtö. Lähdin takarivistä, ja pyrin välttämään kaikkea kohkaamista ja säästelemään voimia pyöräilyyn ja juoksuun. Kivasti se uinti sujui, peesailin muita ja reitin loppupuolella suuri osa uimareista taisi mennä poijujen väärältä puolelta, minä myös. Uin niin pitkään, kunnes kädet osuivat pohjaan ja juoksin rantaan. Ilmeisesti korvatulppien ansiosta nyt ei tullut sitä ihmeellistä huojuvaa oloa kun nousin pystyyn. Vaihdoin äkkiä kamppeet ja lähdin ajamaan pyörällä uutta, 14 kilometrin reittiä. Rykäsyn normaali reitti on ajokelvoton muutaman sadan metrin matkalta, ja tänään oli käytössä normaalia lyhyempi varareitti.

Ajomatka meni sekin hyvin, takaa tuli ohi taas joitakin kovempia pyöräilijöitä, ja myös Pete kymmenen kilsan paikkeilla. Taisin ohittaa Peten ekassa vaihdossa. Pyörämatka tuntui aika lyhyeltä, välillä siemailin vettä ja yritin pitää kadenssin korkealla. Autoja ei tarvinnut väistellä, vaikka reitille pari risteystä osuikin.

Juoksuosuudelle olin varannut mukaan myös sukat, mutta en niitä siinä hässäkässä alkanut laittaa hiekkaisiin jalkoihin. Pyyhin enimmät hiekat pois ja laitoin lenkkarit jalkaan ja lippiksen päähän. Matkalla en tänäänkään onnistunut ohittamaan ketään. Juoksu tuntui pitkältä, mutta sain kuitenkin juostua koko matkan ilman selkävaivoja. Ilmeisesti loppumatkasta vähän oikaisin, kun käännyin muovipussilla merkitystä risteyksestä. Siitä olisi ilmeisesti pitänyt vielä osata jatkaa vähän matkaa eteenpäin. Maalissa olin viimeisten joukossa, mutta hyvällä fiiliksellä. Oli tosi kiva kisa, iso kiitos toimitsijoille!

2 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä! Tästä se lähtee. Juoksun merkkikeppi oli kyllä mielnkiintoisessa paikassa. Olikohan joku sitä siirtänyt?

    VastaaPoista
  2. Keppi taisi olla tosiaan väärässä paikassa alunperinkin.

    En muuten sittenkään parantanut juoksuaikaani viime vuoteen verrattuna, vaan juoksin melkein minuutin hitaammin...

    VastaaPoista