lauantai 16. heinäkuuta 2011

Enemmän ja parempaa

Loppuviikko olikin niin haipakkaa mökkivieraiden ja muiden puuhailujen vuoksi, että ehdin vain treenamaan, enkä ollenkaan kirjoittamaan siitä. Nyt ovat vieraat lähteneet ja lapset palanneet mökille omilta parin yön reissuiltaan, ja lomailu on taas asettunut tuttuihin uomiinsa myös säiden puolesta. On siis sadellut.

Eilen perjantaina näytti siltä, että vettä tulisi koko päivän. Niinpä Pete ehdotti, että vuokraisimme pakun ja hakisimme mökille aittaan kotoa senkin ja Ikeasta patjat, kuten joskus aikaisemmin olimme suunnitelleet. Pakun vuokrasimme Paku Ovelle -palvelusta, ja haimme sen Espoon Bauhausin pihasta vähän ennen puolta päivää. Hyvä auto se oli muuten, paitsi että jo lähtiessä kolhaisujen jälkiä oli joka kulmassa, kyljessä, peileissä ja tuulilasissakin. Lisää ei kuitenkaan meidän retkellä tullut.

Aloitimme Bauhausista, josta piti ostaa jotain ihme ruuvijuttuja. Rautakaupat ovat minulle hyvin matalan kiinnostuksen kohteita, ja innostuinkin kun näin siellä kyltin sporttitagoista. Vähän lähemmän tarkastelun jälkeen vasta huomasin, että esillä olikin spottitankoja - voi pettymysten pettymys! Ruohonleikkureitakin kateltiin, mutta päätettiin vielä tämä kesä lainailla naapurin vehjettä. Plantagenista haettiin muutama tuivio, kesäkukkia, multaa ja Fiskarsin vehje, jolla saa voikukat kitkettyä juurineen. Se toimii hyvin, mutta edellinen hajosi kovassa käytössä. Toivottavasti tämä nyt sitten kestää vähän paremmin.

Seuraavaksi lähdimme patjojen metsästykseen. Kävimme Askossa ja Sotkassa, mutta valitettavasti kummassakaan liikkeessä ei ollut hinnoiltaan kilpailukykyisiä patjoja varsinkaan heti varastosta. Kaupat tehtiin sitten Ikeassa lihapullalounaan jälkeen. Vielä ehdimme käydä kotona hakemassa sen senkin ja parissa Kehä III:n huonekaluliikkeessä turhaan etsimässä aittaan sopivaa ruokailuryhmää ennen kuin piti lähteä ajelemaan mökille päin. Mietimme, että olisi ollut kiva löytää se ruokapöytäkin nyt, kun meillä kerrankin oli paku käytössä. Ihan mökin lähellä Nummella piipahdimme vielä Lahjahovissa, ja sieltä muiden rojujen alta löysimme kuin löysimmekin kivan pienen pirtin pöydän. Nyt on aitan kalustus lähes kasassa, kun Pete on tänään nikkaroinut sinne kaksi sänkyä. Pöytä ja sängyt pitäisi vielä maalata valkoiseksi, ja sitten on kaikki lähes valmista, vain nojatuoli puuttuu! Pakun ehdimme palauttamaan muutamaa minuuttia ennen määräaikaa. Ajan ylittämisestä olisi tullut melko mojova penaltti, 150 euroa.


Joka päivä on myös treenattu. Treenaaminen on nykyään niin helppoa ja mukavaa, kun ohjelma on valmiina. Näin tulee myös tehtyä paljon, paljon monipuolisempia treenejä kuin aikaisemmin itse harjoitellessa. Tällä viikolla olen uinut, juossut ja pyöräillyt lähes viisi tuntia, ja huomenna on vielä edessä pitkä parin-kolmen tunnin pyörälenkki ja lyhyt juoksu siihen päälle. Tänään juoksin lenkillä lyhyitä pyrähdyksiä 4x5min vetoja, ja tuntuu vähän siltä, että se juoksukin voisi alkaa kohta sujua. Ostin eilen uudet lenkkarit (Brooks Glycerin 9), ja ne tuntuivat tosi hyviltä. Niissä on hyvä vaimennus, mutta ei pronaatiotukea. Kantapää pysyy tosi hyvin paikoillaan juostessa, vaikka lesti onkin ehkä aavistuksen leveä. Paremmin ne minulle joka tapauksessa sopivat kuin aikaisemmat Asicsit.

2 kommenttia:

  1. Huhuu... huomenna ajateltiin tsekata aamulla juosten ne lauttasaaren karmiat loppunousut ... että tuuppa sinnepäin pyöräilemään ;)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä tsekkailuun! Muuten voisin tullakin sinnepäin moikkailemaan, mutta ollaan vielä mökillä.

    VastaaPoista