perjantai 1. heinäkuuta 2011

Valmistautumista

Aamulla bussissa luin kätsän artikkelin, jossa on listattu kymmenen helppoa tapaa pilata kisa. Eihän se mikään kaiken kattava lista ole, ehkäpä huomaan keksineeni jotain kivaa sen ulkopuoleltakin, mutta jätinpä ainakin pavut ja linssit (#7) syömättä tänään lounaalla Kiasman terassilla. Huomisaamuksi olemme Peten kanssa suunnitelleet suht aikaista lähtöä (#10)  Kiskoon, koska siellä on ilmeisesti ilmoittautuneita lähes 300 ja pieniä logistisia ongelmia saattaa hyvinkin ilmaantua.

Toinen hyvä juttu, josta saan [melko] helposti rauhan mieleeni on se, että kisaan vain itseäni vastaan (9). Tiistain cuppi-uinnissa juttelin yhden ikätoverin kanssa, ja hän sanoi fiksusti että se on jo sinällään hienoa, että me olemme 4-kymppisinä triathlon-kisan lähtöviivalla. Niinhän se on! Olis se kiva silti tulla maaliin lähempänä kolmea kuin kolmea ja puolta tuntia, mutta pääasia että maaliin asti pääsee. Aina välillä mielessä jyskyttää se, että mitä jos onkin koko kisan viimeinen. Silloin palaan tähän Bethin hyvään kirjoitukseen ja yritän HTFU! Toi HTFU on muuten varmaan helppo muistaa ja sitähän voi sitten toistella juoksuosuudella vaikka koko matkan kirjain kirjaimelta joka askeleella! H-T-F-U, H-T-F-U. Luulenpa, että siitä tulee mun uusi juoksumantra!

4 kommenttia:

  1. Moi! Pitäkäähän hauskaa kisoissa! Olisi hienoa olla mukana!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jupis! Oli tosi kiva kisa. Ensi vuonna sitten taas!

    VastaaPoista