Wannabe-pihkaniska

Arjan kanssa suunnittelemme osallistuvamme ensi vuonna joihinkin multisport-kilpailuihin. Olemme molemmat mukana kivassa naisten seikkailuporukassakin. Niinpä on syytä verestää suunnistustaitoja; oma vaatimaton osaamiseni on partioharrastuksen peruja noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Onneksi Uudellamaalla järjestetään suunnistuskisoja harva se päivä; treenimahdollisuuksia löytyy kasapäin!

Maanantaina kävimme Iltarasteilla Paloheinässä. Kiersimme kolmen kilometrin radan rauhallisesti kävellen. Jäimme voittajasta vain viitisenkymmentä minuuttia ja vältimme viimeisen sijan aika reilulla marginaalilla.

Tässä jännittyneitä tunnelmia ilmoittautumisjonosta:

Eilen tiistana kävimme Puolarmaarissa Espoorasteilla, ja sielläkin suunnistus sujui varmasti, vain lähtöpaikan löytäminen oli vähän haasteellista. Emme nimittäin heti alkuun ymmärtäneet, että reitti lähtöpaikalle oli merkitty valkoisin nauhoin. Heti kun pääsimme kartalle, kaikki sujuikin hienosti. Kiersimme 2,3 kilometrin radan reilusti alle tunnissa ilman yhtään pummia. Tällä kertaa hävisimme voittajalle vain reilut puoli tuntia. Haha. Mihin mahdammekaan pystyä sitten, kun voimme taas juosta!

Puolarmaarissa hyppelimme ketterästi parin ojan yli ja kiipeilimme kalliollakin, Paloheinässä rastit olivat vähän helpommissa paikoissa lähellä ulkoilureittejä. Partioajoista kartat ovat kehittyneet valtavasti; silloin kauan sitten ne olivat mustavalkoisia ja käytössä nopeasti tahriintuneita ja käytössä niin kuluneet että varsinkin taitteiden kohdalla piti vähän arvailla mitä siinä kartalla oikein näkyy; polku vai oja vai mitä ihmettä. Nyt kartat ovat värikkäitä, ja niissä on jopa yleisimmät karttamerkit listattu, samoin rastimääreet. Jos muistan oikein, partioaikoina piti ne rastitkin itse kopioida omaan karttaan. Se oli oiva mahdollisuus tehdä ratkaiseva virhe jo ennenkuin pääsi metsään.

Säästin tähän loppuun päivän ellei viikonkin parhaan uutisen: Atte sai kesätöitä! Hän on lähetellyt hakemuksia ahkerasti pitkin kevättä monenlaisiin kiinnostaviin paikkoihin. Lopulta todella mieluinen homma löytyi Suomen polkupyörätukun Helsinginkadun myymälästä. Hän pääsi sinne kasaamaan pyöriä tuntitöinä. Meillä on pian perheessä ihan ihkaoma pyörämekaanikko!