Avovedessä!

Tänään vihdoinkin pääsin kunnolla uimaan avoveteen ja kokeilemaan uutta märkäpukua. Meitä oli yhteensä kuusi innokasta uimaria, tässä ottamani porukkakuva:

En saanut puettua märkäpukua ihan kunnolla päälle, vaan se jäi vähän liian alas. Vanha pukuni oli helpompi pukea, ja saattoi olla vähän niinkin, etten viime vuonna enää kovinkaan paljon varonut sen rikkoutumista. Nyt se onkin täynnä kynsien jälkiä, ja jotkut saumat ovat jopa revenneet. Uutta pukua yritän kohdella paremmin. Nyt oli kuitenkin vähän kiire veteen, niinpä jätin pukemisen lopulta vähän puolitiehen. Se kostautui myöhemmin hiertymänä niskassa.

Vesi oli yllättävän lämmintä, eikä missään vaiheessa ei tullut kylmä. Uiminen oli ihan mahtavaa, juuri niin hienoa kuin muistinkin! Aurinko paistoi, järvi oli lähes tyyni ja läheiseltä nuotiopaikalta leijui ilmaan savun hajua. Kolme kierrosta uitiin, poijuilla pysähdyttiin sen verran, että saatiin porukka kasaan. Puku tuntui hyvältä, kädet mahtuivat hyvin liikkumaan ja meno tuntui välillä jopa vauhdikkaalta, vaikka melkoista siksakkia taisin välillä mennä.

OCIL

Nyt elellään kevän tärkeimpiä viikkoja treenaamisen kannalta, ja paljon on ollutkin tekemistä sekä treenirintamalla että muutenkin elämässä. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki kiva vaan sattuu samaan aikaan. Tytär täyttää parin päivän päästä 15 vuotta, ja kutsui meille mökille kuusi hyvää ystäväänsä. Meillä oli Peten kanssa agendalla laittaa keittiön kaappien ovet ja kamppeet paiklleen, pestä terassit, saada vede vesille, ajaa nurmikko, hakea tyttöjä Kivihovin bussipysäkiltä mökille, kantaa uusi senkki paikalleen, käydä pyöräilemässä ja avata avovesiuintikausi. Kaikissa muissa onnistuttiin paitsi viimeisessä, ihan totta!

Eilen ajoimme reilun 50 kilsan lenkin meiltä Sammatin ja Karjalohjan suuntaan. Voimatreeniä tehtiin isolla vaihteella ja loppuun ajeltiin jonkin matkaa kisavauhtia. Karjalohjalle päin on kivat mutta melko kapeat tiet. Kerrankin seurasin hämmästellen, miten yksi autoilija päätti Muuli-peräkärryineen ohittaa Petrin juuri kun vastaankin tuli auto. Samanmerkkisiä taisivat olla sekä autoilija että kärry.

Tänään ohjelmassa oli pitkä pk-lenkki, ja Pete olikin katsonut sopivan lenkuran valmiiksi. Sillä oli pituutta 113 kilsaa, ja joku pätkä ajettiin historiallisissa maisemissa Hämeen Härkätietäkin. Peten Sports Tracker tallensi koko matkan, mutta näyttää vähän pitempää matkaa ja alhaisempaa keskinopeutta kuin pyöräni mittari. Petellä on nyt sen verran parempi vauhti kuin viime vuonna, että peesatessa saan olla tarkkana etten putoa kyydistä. Huomasin hyväksi taktiikaksi vaihtaa itsekin isommalle vaihteelle heti, kun hän menee aeroasentoon. Alamäissäkin pitää pysytellä tosi lähellä, kun eroa voi alkaa tulla tosi nopeasti. Lenkin jälkeen juoksimme vielä vartin normipökkelyys jaloissa.

Järvessä olen kyllä käynyt muutamaankin otteeseen, mutta toistaiseksi ilman märkäpukua. Itsekin ihmettelen, että kuinka tässä näin kävi. Märkkäri on kyllä mukana, mutta eilen ohjelmaa oli niin paljon ja tänään energiat pyörälenkin jälkeen niin vähissä, että kävin molempina päivinä vain pulahtamassa. Ensimmäinen kunnon avovesiuinti antaa siis vielä odottaa itseään. Eiköhän se ensi viikolla kuitenkin jo toteudu.

Tiedätkö jo, mikä on MAMIL? No, me oltiin tänään OCIL (Old Couple in Lycra), kun pyörittiin Somerolla kyselemässä tietä. Pete sai reittiohjeita aika jänniltä tyypeiltä, jotka istuivat Someron baarin terassilla. Siellä tosiaan oli porukkaa jo sunnuntai-aamuna ennen puolta päivää.

Duathlondebyytti

HelTri Cupin duathlon kisattiin tänään Kuusijärvellä. Vielä eilen vähän jänistin ja yritin ylipuhua Petrin tekemään kanssani oman duathlontreenin kotinurkilla, mutta onneksi hän puhui minut ympäri. Jotenkin hirvitti lähteä kisaamaan niin kovassa seurassa, varsinkin kun juoksua oli niin paljon ja tiesin että koko kisa käytäisiin omalla tukaluusalueella. En ollut koskaan aikaisemmin osallistunut duathloniin, viime vuonna olin sentään seurannut kisaa toimitsijana.

Nopeasti töiden jälkeen laitoimme kimpsut ja kampsut autoon ja lähdimme Kuusikselle. Melko paljon oli rannalla porukkaa, ja meidänkin kisassa lähes 40 osallistujaa. Pian ryhmityimme koko porukka lähtöviivan taakse takariviin ja lähdettiin matkaan.

Kisa aluksi juoksimme kaksi kierrosta Kuusijärven ympäri, yhteensä noin 3,5 kilsaa. Ensimmäisen kierroksen yritin sinnitellä parin ystäväni vauhdissa, mutta juuri ennen toisen kierroksen alkua aloin jäädä. Juoksuvauhti ei vaan riittänyt. 14 kilsan pyöräosuudelle lähdin toiseksi viimeisenä. Matkan puolivälin jälkeen minut ohitti kisassa sillä hetkellä viimeisenä ollut J. Pyörä tuntui kulkevan kuitenkin ihan mukavasti ja siinä ajellessa yritin pitää mielessä sen, että vielä pitäisi jaksaa juosta kisan viimeinen viiden kilsan pyrähdys. Toisen juoksuosuuden aluksi pohkeet meinasivat krampata. Sellaista en ollutkaan ennen kokenut, hyvä että pikkukrampit menivät pian ohi ja sain rytmistä kiinni. Jo heti alussa ymmärsin, etten tulisi ketään ohittamaan. Niinpä keskityin vain nauttimaan hienosta ilmasta ja juoksemisesta.

Maaliin tulin siis koko porukan viimeisenä. Eipä sekään tuntunut niin pahalta kuin olin etukäteen ajattelin. Oikeastaan päinvastoin, maalissa oli oikein kiva fiilis ja parin minuutin hengähdyksen jälkeen mukava itsensävoittanut olo. Ketään muutahan en tänään voittanutkaan, hahaa!

Paljon kiitoksia järjestäjille, kanssakilpailijoille ja kannustajille! Taas yksi tosi onnistunut tapahtuma!

Talkoohommia

Ei se nilkkakipu sittenkään ihan kokonaan hävinnyt, vaan palasi seuraavana päivänä ja on nyt ollut kanssani varsinkin eilisen 15 kilsan juoksulenkin jälkeen. Kipu on ehkä vähän kesympää kuitenkin, eikä varsinaisesti haittaa harjoittelua. Yritän nyt sinnitellä sen kanssa ja toivon, että itsehoito auttaa.

Eilinen aamulenkkireitti kierteli alkuun Rantaraittia Otaniemen kautta Karhusaareen ja Westendiin, ja sieltä Tapiolan kautta kotiin. Hyvin kulki, vaikka loppua kohti jalat selvästi väsyivät. Pitkien lenkkien puutetta varmaan. Lenkin jälkeen ajoimme mökille edestakaisin maalaamaan mökkikeittiötä taas kertaalleen. Ihan vielä ei tullut tarpeeksi siistiä jälkeä, vielä yksi kerros maalia tarvitaan, jotta tyyli ei olisi liian tasnkalaisen huoleton (ja siis lievästi epätasainen).

Tänään meillä alkoivat taloyhtiön talkoot klo 10, joten lähdin pyöräilemään jo ennen kahdeksaa. Taloyhtiössä on vain kuusi asuntoa, eikä talkoista kehtaa oikein poiskaan jäädä. Ajoin reittiä Bemböle-Velskola-Lepsämä-Klaukkala-Lahnus, mittaa lenkille tuli 69 kilsaa, keskinopeus yksin ajaessa oli 25 km/h. Tunnin myöhästyin talkoiden alusta, mutta hommia riitti onneksi rikkaruohojen kanssa pitkälle iltapäivään. Petri lähti heti aamusta pitemmälle (134 km) porukkalenkille. Eilen illalla yritin houkutella poikaani lenkkiseuraksi, ja hän alustavasti innostuikin ajatuksesta. Lopulta herätys aamuseitsemältä osoittautui teinille kuitenkin hieman liian rankaksi.

Törmäsin joskus Fillarifoorumilla keskusteluihin siitä, ketä kukakin lenkillä moikkailee. Muistaakseni monenlaisia syitä löytyi olla moikkaamatta (vääränlainen pyörä, varusteet, ei kypärää tmv.) Minuapa moikkasi tänään hymyhuulin pappa rollaattorin kera Vanhan Turuntien kevyenliikenteenväylällä. Ihan mahtavaa! Täytyypä jatkossa muistaa tervehtiä pyöräilijäiden lisäksi kaikki rollaattorillakin liikkuvat henkilöt!

Menetetty peesi

Alkuviikosta olin työmatkalla yhden yönkin, ja töitä tehtiin iltakahdeksaan saakka. Liikkumaan en ehtinyt yhtään, ja yöunetkin jäivät lyhyiksi. Yksi ylimääräinen lepopäivä tuli siis heti alkuviikkoon. Uimaan sentään pääsin saunasta, ja ehkä kymmenen metriä vedin mummosammakkoa ja pari vetoa vaparia. Vesi ei ollut enää hengästyttävän kylmää, tekisi mieli jo pian päästä avaamaan avovesiuintikausi. Uusi märkäpukukin on vielä kokeilematta.

Keskiviikkona kotiin tultuani kävimme Peten kanssa reippaina uimassa Märskyssä. Jupis oli tehnyt meille kivan kestävyystreenin, jonka pitemmät pätkät uimme pitkällä radalla.

Tänään oli vuorossa parin tunnin pyörälenkki Turuntietä pitkin. Pete on kehittänyt pyörävauhtiaan talven aikana tosi hienosti, enkä voimavedoissa tai kisavauhtisella pätkällä pysynyt enää peesissä. Ajelin sitten ihan itsekseni, mikä sekin on varmaan ihan hyvä juttu. Keli oli ihan mukava, vaikka aurinko pysyttelikin paksun pilven takana. Alkumatkasta tie oli vähän kostea yön sateiden jäljiltä ja hiekka lensi. Pyörät olivat taas lenkin jälkeen pesun tarpeessa.

Iltapäivällä kävimme taas mökillä maalaamassa. Neljä tuntia siinä vierähti, ja nyt on kaikki keittiön kaapistojen osat maalattu ainakin kerran, osa kahdesti. Laskimme, että maalaushommia riittää vielä kahdeksi tai kolmeksi päiväksi. Valmista pitäisi tulla ennen tyttären synttärijuhlia, jotka ovat parin viikon päästä. Ylihuomenna maalataan seuraavan kerran; täytyy silloinkin suunnitella päivä niin, että ehdimme ennen mökkireissua käydä lenkillä.

Kivutonta

En tee tästä blogista mitään sairaskertomusta tai vali-vali-tarinaa, mutta kerronpa nyt kerrankin missä mennään, kun on hyviä uutisia.

Vasemmassa nilkassani on tuntunut viime viikkoina varsinkin juostessa viiltävää kipua. Kipua on tuntunut vähän eri paikoissa nilkan ulkosyrjällä, ja joskus lenkin jälkeen ja vielä seuraavanakin päivänä on ollut vaikea kävellä nilkuttamatta. Se on myös naksunut joka askeleella, mikä on kyllä juostessa melkoisen ärsyttävää - ihan kuin joku metronomi. Myös oikeassa nilkassa on ollut tuntemuksia, mutta vähemmän kuin vasemmassa. Eilen vasen nilkka oli niin kipeä, että portaatkin piti melkein mennä alas yksi kerrallaan.

Tänään otin nilkkakivun puheeksi osteopaatilla. Hän paineli ja pyöritteli jalkaa ja sai nilkan alemman nivelen lukon ja kantakalvon jumit aukeamaan. Vähän se sattui, mutta ihme kyllä nyt ei kävellessä satu enää yhtään! Vaivan syntyyn on osaltaan voinut vaikuttaa korkea jalkaholvi, jonka vuoksi nilkka on rakenteellisesti jäykkä. Omahoito-ohjeeksi sain yhden venytyksen ja ohjeen pyöritellä palloa jalkapohjan alla lenkin jälkeen. Kohta minulla on niin paljon ennen lenkkiä ja sen jälkeen tehtäviä oheisharjoitteita, että olen näännyksissä ilman lenkkiäkin!

Tosi hieno olo oli koko päivän, kun käveleminen ei enää sattunut. Toivottavasti tämä hyvä tilanne jatkuu parin juoksutaukopäivän jälkeenkin, kun pääsen taas treenaamaan. Juokseminen tuntuu nyt tosi mukavalta, ja olisi kiva saada vähän lisää vauhtia koneeseen ennen kesän tri-kisoja.

Selän tilanne on nyt sekin nyt hyvä, vaikka juoksun jälkeen lonkassa tuntuukin vähän kipua. Mielessäni olin ehtinyt senkin jo koplata yhteen nilkkakivun kanssa ja miettiä, että juoksutekniikkani taitaa olla ihan totaalisen pielessä ja ihan liian kuormittava. Onneksi löytyi "parempi" syy: lonkkakipu on ilmeisesti heijastus mataloituneesta nivelvälistä, jonka iskunvaimennus ei enää ole parasta A-luokkaan. Tässä tapauksessa tieto vähensi tuskaa.

Väsy

Tyttärellä on nyt äitienpäivän aamuna riparitapaaminen ja pakollinen messuosallistuminen, mikä osoittaa ehkä vähän huonoa pelisilmää riparivastuullisilta. Joku tästä samasta asiasta huomauttikin viime viikon vanhempainillassa, mutta vastaus oli että ätikin voi tulla mukaan messuun. Ruusukin luvattiin.

No lähdin sitten kuitenkin mieluummin pyörälenkille heti kahdeksalta Kivenlahden Teboililta. Tällä kertaa meitä oli kuusi. Ajelimme samaa reittiä Kirkkonummen suuntaan kuin pari viikkoa sitten. Ilma oli hieno ja aurinko paistoi mutta pyörä ei oikein kulkenut. Jalat olivat väsyneet, enkä varmaan osannut syödäkään riittävästi. Yritin pärjätä pelkällä urheilujuomalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Aina ylämäissä jäin, onneksi kaverit odottelivat. Reilut 70 kilsaa ajeltiin, keskari vähän yli 27 km/h.

Jalkojen väsy johtui varmaan eilisestä vähän vauhdikkaammasta lenkistä ja illan potkupainotteisesta uintitreenistä. Mukavia olivat molemmat, varsinkin juoksu kun kävimme Peten kanssa yhdessä lenkillä. Vauhdikkaammat pätkät juostiin tietysti omaa vauhtia, mutta verkat ja palauttelut yhdessä.

Eilen olimme mökillä ja saimme vihdoinkin aloitettua keittiön kaappien maalauksen. Maalit ostimme jo aikoja sitten, muta sopiva aloitushetki antoi vaan odottaa itseään. Eilinen sadekeli tuli siis meille tosi sopivasti, ja saimme työt käyntiin. Valmista pitäisi olla parin viikon päästä, kun tyttärellä on synttärijuhlat mökillä ja ystävättäriä on tulossa juhlimaan sankoin joukoin. Äitienpäivälounaan jälkeen lähdemme taas maalaushommiin.

Päivän väri: punainen

Eilen tein taas jotain ensimmäistä kertaa, kun osallistuin Helsinki Triathlonin tempoon Hakunilassa. Siinä ajettiin 10 kilometriä pyörällä mahdollisimman kovaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika kova. Joitakin mäkiäkin oli reitille sattunut. Varsinkin hengityksen kanssa oli haasteita, ja vielä illallakin yskitti kun vedin siitepölyä niin syvälle keuhkoihin. Jalat sain helposti hapoille ihan ensimmäisessä ylämäessä.

Pete lähti ajamaan minuutin minua myöhemmin ja meni ohi juuri ennen kääntöpaikkaa. Arvasin kyllä, että ohi menee mutta että ennen puoliväliä... Vastaantulevista tempoilijoista ei aina varmasti tiennyt, että onko kasvoilla hymy vai irvistys. Itse yritin pysyä enemmän hymyn puolella mutta en ole varma kuinka onnistuin.

Allergiaoireet jatkuivat vielä tänäänkin. Kävin aamulla uimassa Stadikalla, ja melkein pelästyin kuin katsoin uinnin jälkeen peiliin: silmäni olivat ihan punaiset. Työpaikkalääkäri diagnosoi virusperäisen silmätulehduksen molemmissa silmissä, ja saadut dropit ovat jo vähän auttaneet tilannetta. Ei varmaan olisi kannattanut laittaa tempoajoon piilolinssejä jo valmiiksi siitepölyn turvittamiin silmiin. Kloorivesi taisi sitten olla se viimeinen pisara ihan kirjaimellisesti.

Taitaa piilolinssien käyttö tänä keväänä päättyä tähän. Täytyy pohtia, raaskisinko ostaa ajolasehin integroitavat kakkulat vahvuuksilla. Hinta taitaa olla noin 250 euroa. Ajolasien hyödyt silmälaseihin verrattuna on tullut jo muutamilla lenkeillä huomattua. Silmiin ei osu tuuli lainkaan eikä aurinko häikäise. Vähän harmittaisi siirtyä taas ajelemaan silmälasit päässä.

Uintikortteja on kertynyt jo niin iso määrä, etteivät ne tahdo mahtua lompakkoon:

Ylhäällä vasemmalta myötäpäivään: Stadikan kortti, Mäkelänrinteen kortti, Helsingin kaupungin uintikortti, jolla pääsee Heltrin treenivuoroille sekä kortti Espoon uimahalleihin. Stadikan kortti on näistä kyllä ehdottomasti hienoin. Ja nyt kun sen ostin, tulee varmasti käytyä ainakin se 10 kertaa kesässä.

HCR 2.01.52

Olipas hieno juoksupäivä tänään! Sää suosi tapahtumaa ja järjestelyt sujuivat loistavasti. Lähdimme Peten kanssa kotoa puoli kahden maissa, saimme auton parkkiin Meilahden sairaalan tienoille ja kävelimme stadionille. Siellä tapasimme monia tri-tuttuja, tässä tunnelmaa Vauhtitien lähistöltä, kuvassa myös Toffe ja Hartsa:

Pian olikin jo aika lähteä juoksemaan. Vaikka ympärillä olikin paljon porukkaa, pääsin alusta asti juoksemaan lähes omaa juoksua. Olin päättänyt, etten seuraa sykettä vaan vauhtia. Kisan puolivälin saavutin hieman alle tunnissa, mutta siitä eteenpäin alkoivat jalat painaa ja ylämäet alkoivat. Jokaisella juoma-asemalla join vettä tai Gatoradea, 17 kilsan kohdalla otin yhden geelin. Siitä sainkin kivasti energiaa lopumatkan juoksemiseen, vauhti ei vaan ihan riittänyt kahden tunnin alitukseen. Kaksi tuntia täyttyi stadionin mäessä, stadionilla viritin pienen kirinkin ja näin Petrin kamera kädessä. Kuva ei ole ihan tarkka, mutta tunnelma välittyy kyllä:

Uusi puolikkaan enkkani kirjataan nyt numeroin 2.01.52. Täytyy varmaan Espoon Rantapuolikkaalla syyskuussa yrittää mennä vieläkin kovempaa! Maksimisykkeeni ei muuten sittenkään ole viikko sitten mitattu 175, vaan kolme lyöntiä korkeampi 178. Pete juoksi 1.47 ja rapiat, normimeininki.

Mahtava fiilis oli juoksun jälkeen, kun auringonpaisteessa kävelimme takaisin autolle. On se vaan hienoa päästä juoksemaan hyvin järjestetyssä tapahtumassa mukavassa porukassa! Ja ihan mahtavaa on myös se, että pystyn juoksemaan, vaikka nyt illalla jalat ovatkin jäykät ja nilkka ja lonkka kipeät. Kannustus matkan varrella ilahdutti, varsinkin tutut tyypit Töölönlahden eteläpuolella ja stadionin mäessä. Kiitos siis kaikille järjestäjille, mukana juosseille ja tietenkin myös reitin varrella juoksijoita tsempanneille!

Valmisteluja

Töiden jälkeen kävin hakemassa HCR-chipin ja paidan Kisiksestä. Hyvin oli porukkaa liikkeellä, mutta onneksi ei paljon tarvinnut jonotella. Paita on tänä(kin) vuonna valkoinen, taisi olla samoin myös silloin 2009, kun viimeksi juoksin saman kisan. Siitepöly tuottaa vähän hankaluuksia, kun lääkityksestä huolimatta silmät turpoavat ja henkeä ahdistaa. Toivottavasti yöksi luvattu vesisade auttaa.

Huomisen sääennuste on koko viikon liikkunut parempaan suuntaan. Nyt näyttää siltä, että olisi puolipilvistä ja lämpöä 12 astetta. Meinaan juosta samoissa kamppeissa kuin Länsiväyläjuoksun eli hameessa ja pitkähihaisessa paidassa. Olen kolmannessa lähtöryhmässä ja ainakin vielä ajattelen lähteväni juoksemaan sellaista vauhtia, jolla 2 tuntia juuri alittuisi. Se olisi kova, mutta mahdollinen aika. Toissijainen tavoite on parantaa puolimaratonin ennätystä, joka on 2.08 Espoon rantapuolikkaalta viime vuonna. Jos kumpikaan edellämainituista ei toteudu niin toivon ainakin pääseväni maaliin saakka.

Tällä viikolla on otettu melko rennosti; tiistaina kävin juoksemassa reilun puoli tuntia ja keskiviikkona uimassa 50 min. Eilen oli lepopäivä ja tänään pitäisi vielä pinkaista lyhyt lenkki. Siinä ne tehdyt valmistelut pähkinänkuoressa. Vielä kun tämän aina nousevan kisajännityksen saisi pidettyä aisoissa...

Neljännesvuosisata

Niin kauan siitä on tänään, kun ensimmäisen kerran tapasin Petrin. Olin yhden teekkarikaverini vappujuhlissa, kun Petri tuli sinne kuokkimaan ja siitä se sitten lähti. Samana keväänä kirjoitin ylioppilaaksi ja syksyllä aloitin opiskelun. Nyt 25 vuotta myöhemmin olemme olleet naimisissa pian 19 vuotta ja meillä on kaksi teiniä. Samassa asunnossa ollaan nyt asuttu jo 15 vuotta, mökki täyttää syksyllä 10. Yhteiset harrastukset ja tekemiset ovat mukavasti vieneet meitä samaan suuntaan: opiskelijaelämä, pienet lapset, mökkitouhut ja nyt viime vuosina triathlonharrastelu.

Tänään harrasteltiin taas, kun lähdettiin samoihin aikoihin lenkille. Ei nyt sentään samaa matkaa mutta samaan aikaan kuitenkin niin, että lenkin jälkeen käytiin saunassa ja pulahdettiin järveen. Aika vilakkaa oli, mutta on sitä muistaakseni kylmemmässäkin vedessä käyty. Siis ei uitu vaan käyty. Tältä näyttää täällä tänään:

Laiturin vasemmalla puolella olevan kallistuneen männyn kohtalosta olemme taittaneet peistä jo pari vuotta. Nyt alkaa Petekin olla jo onneksi sitä mieltä, että se pitää kaataa. Tänä talvena ei saatu metsuria paikalle, kun heillä vielä riitti hommia Tapani-myrskyn tuhojen raivaamisessa. Toivottavasti mänty pysyy pystyssä ensi talveen saakka, jotta se voidaan silloin kaataa jäälle ja kantaa takkaan pieninä palasina vuosien mittaan!

Ostin uuden Polar RCX3- sykemittarin viikonloppuna. Garminiakin mietin, mutta päädyin lopulta Polariin. Aikaisempikin mittari oli samaa merkkiä ja palveli hyvin monta vuotta. Halusin mittarin, johon saa myös GPS-paikannuksen ja sen myötä tarkempaa tietoa matkasta ja vauhdista. Kuitenkin vasta ensimmäiselle lenkille lähtiessäni huomasin, että GPS-yksikkö olisi pitänyt ladata etukäteen. Juoksin sitten ilman GPS:ää vain sykettä seuraillen. Reitti oli tuttuakin tutumpi lenkki parin järven ympäri. Mittari toimi hyvin, siinä on sopivan kokoiset näppäimet ja selkeä näyttö. Joku palikka pitää vielä ostaa, jotta saan datat sirrettyä tietokoneelle suoraan. Onneksi siihen kuitenkin mahtuu 99 treeniä, joten ihan kiire ostelulla ei ole.