Syitä rakastaa Helsinkiä

Olen elänyt nuoruusvuoteni Helsingissä, ja vaikka olen asunut viimeiset parikymmentä vuotta Espoossa, Helsinki on minulle rakas. Autojen renkaiden äänet mukulakivillä, veden lorina ränneissä sateella ja meren tuoksu tuovat lapsuuden mieleen.

Näkymä sillalta.

Merellisestä Helsingistä pääsin tänään nauttimaan uimalla Seurasaaren ympäri. Tapasimme muutaman kaverin kanssa jo ennen aamuyhdeksää sillan luona, kävelimme uimarannalle pukemaan märkäpuvut päälle ja sukelsimme Itämeren syleilyyn. Vesi ei ollut kovinkaan suolaista, ja lämpötilakin oli juuri passeli. Vesi tuntui jopa yllättävän puhtaalta, ja vain yhdessä vähän matalammassa kohdassa kohtasin jotain leväkasvuston tapaista pinnan alla.

Varsinkin Salmisaaren horisontti on vedestä hieno. Oli kiva uida, kun joka kolmannella hengityksellä näkyi Salmisaari ja Länsiväylä ja joka kolmannella Seurasaaren metsät ja kalliot. Toinen tähtihetki oli uida Seurasaaren sillan alitse, varsinkin kun siitä ei ollut enää pitkä matka rannalle.

Suunnon mittari näytti reitille pituutta 3,8 kilsaa, Garminin vastaava 3,5. Jotain sitä luokkaa siis, riippuen vähän reittivalinnasta. Ihan rannassa on kovin matalaa, joten vähän keskemmällä piti mennä. Aikaa meni reilu tunti. Olipa mahtava alku päivälle!

Uintiporukka.

Loppuun vielä yksi uintiin ja Itämereen liittyvä mainospala: huomenna säiden salliessa alkaa Save the Baltic Sea swim 2013. Joukko suomalaisia, virolaisia, tanskalaisia, espanjalaisia, portugalilaisia ja australialaisia pintapelastajia ui viestinä noin 100 kilometrin matkan Tallinnasta Helsinkiin. Uinnin on arvioitu kestävän 48 tuntia. Facebookista löytyy lisää tietoa uinnista ja sen tavoitteista sekä tietenkin etenemisestä, kun se lähtee liikkeelle. Kannattaa seurata!

Kisko triathlon 2013 2:54:43

Kiskossa oli tänäkin vuonna tosi lämminhenkinen ja rento kylätunnelma, kun kisat järjestettiin jo 30. kerran peräkkäin. Minulle kisa oli  jo neljäs peräkkäinen, ja selkeä tavoite oli parantaa edellisvuotista aikaa (3:02).

Koko viikon olin katsellut sääennusteita, ja sadettahan nuo lupailivat päivä toisensa jälkeen. Ennuste näytti samalta vielä tänä aamuna, ja juuri kun olimme pakkaamassa autoa, alkoi sataa täällä Espoossa. Olin eilen ostanut meille kaikille kertakäyttösadetakit, mutta niille ei onneksi Kiskossa ollutkaan tarvetta. Siellä ei nimittäin satanut koko päivänä, vaikka pilvistä olikin. Lämpötila taisi olla seitsemäntoista hujakoilla. Täydellinen kisasää.

Ennen lähtöä ehdimme laittaa kamppeet valmiiksi, tavata tuttuja ja ostaa Atelle uuden märkäpuvun. Vanha on käynyt hartioista pieneksi. Houkuttelimme hänet käyttämään uutta jo tänään kisassa, ja hyvin se meni, vaikkei kisoissa mitään uusia, ennalta testaamattomia juttuja yleensä kannattaisi tehdäkään.

Ennen.

Lähdöt oli porrastettu kolmeen: tasan klo 1200 lähtivät matkaan perusmatkan miehet, kaksi minuuttia myöhemmin sprintin koko porukka ja 1204 perusmatkan naiset. Sain uitua melkein soolouinnin, vain alussa tuli pientä kontaktia. Uin matkavauhtia, ja ihan hyvin tuntui kulkevan. Unohdin ottaa kellon pois ennen märkäpuvun riisumista, ja pienoisella repimisellä sain märkäpuvun pois päältä. Uintiin ja ensimmäiseen vaihtoon meni aikaa 31:37.

Pyörä alkoi tosi kovalla ylämäellä, jonka otin rauhallisesti. En halunnut poltella tulitikkuja heti alkumatkasta, ja siinä minut ohittikin ainakin pari pyöräilijää (jotka ohitin seuraavassa alamäessä). Unohdin nollata pyörän mittarin, enkä saa ladattua mittarista tietoja koneelle, joten en tiedä pyörälenkin keskinopeutta. 1:22:14 siinä kuitenkin meni. Reitti oli tosi mukava, ajettiin 186-tietä Saloon suuntaan parikymmentä kilsaa ja sitten takaisin. Nousuja ja laskuja oli paljon, mutta ei mitään kammomäkiä kuitenkaan. Syke tuntui pysyvän hyvin aisoissa, ja nyt tuntuu että olisin voinut ajaa vähän kovempaakin. Siinä ajellessa mietin kuitenkin juoksua, ja sitä kuinka monta minuuttia siinä voin menettää, jos ajan pyöräosuuden liian kovaa. Omakohtaista kokemusta siitä on edellisvuosilta.

Pyörällä minulla oli kaksi 0,75 litran pulloa urheilujuomaa, ja join melkein kaiken. Pari desiä jäi toisen pullon pohjalle. Pullo tunnissa oli tässä kelissä minulle sopiva tahti, vähän kuumemmassa olisi voinut mennä vähän enemmänkin juomaa.

Toiseen vaihtoon vierähti 2:32. En oikein muista, mitä kaikkea siinä sitten sähläsin, mutta aika monet kanssasisaret näyttävät tulosten perusteella selvinneen samoista hommista minuuttia nopeammin. Juoksuosuus alkoi samalla kovalla nousulla kuin pyöräkin, mutta jaksoin juosta sen ylös. Kahden ja puolen kilsan päässä oli kääntöpaikka, ja vähän ennen sitä otin takataskusta GU espresso love -geelin ja pusersin sen suuhun. Siinä on aika mukavasti kofeiinia ja ajattelin sen voimin jaksavani juosta loppuun saakka samaa vähän alle kuuden kilsan km-vauhtia. Kääntöpaikalla otin vain mukin vettä, ja kävelin ne muutamat askeleet joita sen juomiseen meni. Viiden ja seitsemän ja puolen kilsan kohdalla otin taas mukilliset vettä.

Oli kiva juosta, mihinkään ei sattunut. Vähän tietysti hengästytti. Viiden kilsan kohdalla huomasin, että aikaa oli mennyt alle puoli tuntia eli saattaisin hyvinkin saada koko lenkin juostua tavoiteaikaan eli alle tuntiin. Ihan samanlaista rynnistystä takaa ohi ei tullut kuin Sääksissä, ja juoksun loppuaika oli ilahduttavat 58:19.

Melkein maalissa. Ja molemmat jalat yhtä aikaa ilmassa!

Loppuaikani oli 2:54:43 ja sillä olin tänään 25./59 eli hieman puolen välin paremmalla puolella. Kolmessa vuodessa on loppuaikaani Kiskossa tullut melkein puolen tunnin parannus, viime vuoden ajasta sain lohkaistua vajaat kahdeksan minuuttia! Tänään oli minulle hyvät olosuhteet, kun ei ollut liian kuuma. Tietysti triathlon-pyörästäkin saa etua, aikaisempina vuosina olen ajellut maantiepyörällä. Pyörä toimi kyllä hienosti, oli helppo ajaa. Satulaa laskettiin keskiviikkona puoli senttiä, ja se varmaan vaikutti asiaan. Uusi satula olisi kiva, parinkymmenen kilsan jälkeen tuli ikävä kunnon pyöräilyhousuja ja niiden kisa-asua parempia pehmusteita.

Mahtava fiilis maalissa.

Maalissa odottivat omat pojat eli Pete ja Atte. Heilläkin kisa oli mennyt kivasti, Peten loppuaika oli 2:37:20, sijoitus 87., Aten aika 2:46:39 ja sillä hän oli sijalla 146. Miehiä oli kisassa yhteensä 220.

Jälkeen.

Kisan jälkeen tarjolla oli jääkylmä suihku ja buffetin antimia. Olin kisan jälkeen niin onnellinen ja tyytyväinen, että autossa kotimatkalla muistin huokailla sitä ääneen monta kertaa. Kiitos kaikille kanssakisaajille, kannustajille ja toimitsijoille ainutlaatuisesta, mukaansatempaavasta kisatunnelmasta!

Kun kysytään niin vastataan

Sain samanlaisen haasteen Vomyalta ja Mintulta, ja ajattelin nyt huitaista kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. Vähän oion nyt kulmia ja teen vain kohdat 1-3, ja haastan kaikki tästä haasteesta innostuvat bloggaajat tarttumaan siihen vastaamalla joko Vomyan tai Mintun tai vaikkapa molempien kysymysiin omassa blogissaan.

OHJEET
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Nimikirjaimeni ovat samat kuin etunimeni.
2. Nälkäisenä olen usein kiukkuinen. Tähän on kätevä sana englannissa: hungry+angry=hangry.
3. Olen allerginen hajusteille, saan niistä mm. ihottumaa kasvoihin. Töissä tiedän jo, keiden viereen ei kannata palaverissa istua.
4. Vanhempani erosivat, kun olin 13-vuotias. 
5. En ole koskaan saanut sakkoja. Paitsi yhden kerran pysäköintivirhemaksun Temppeliaukion kirkon liepeillä opiskellessani kauppakorkeakoulussa.
6. Minulla on serkkuja Englannissa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa ja Suomessa.
7. Molemmat appivanhempani ovat jo kuolleet, anoppiani en koskaan ehtinyt tavatakaan. 
8. Menin Petrin kanssa naimisiin 20 vuotta sitten, ja olemme vihkivalamme jo kertaalleen uusineetkin. Aikanaan siskoni halusi sen oman miehensä kanssa amerikkalaiseen tapaan tehdä, ja koska valittu päivä sattui 14. hääpäiväksemme, teimme mekin saman. Se oli mukava tilaisuus, kun lapsemmekin pääsivät mukaan.
9. Minulla oli lukiossa lyhyt matikka, ja matemaattisesti lahjakkaat lapseni kuittailevat siitä minulle jatkuvasti, onneksi ainakin puoleksi huumorimielellä. Jos olisin silloin tiennyt valinnalla rajaavani pois puolet yliopistojen ja korkeakoulujen aloituspaikoista, olisin lukenut pitkän matikan. 
10. Koulun liikuntatunneilla pääsin useimmiten valitsemaan joukkuetta. 
11. Saan kielen rullalle.

Vomyan 11 kysymysta haastetuille

Mikä saa sinut liikkumaan?
Nelikymppisenä aloitin juoksemisen, ja sille tielle jäin. Siitä tulee hyvä olo ja voin paremmin. Minulle se on myös tapa vähentää stressiä ja saada aikaa omille ajatuksille.

Oletko merkkiuskollinen? Jos kyllä niin mikä merkki ja miksi?
En ehkä varsinaisesti merkkiuskollinen, mutta uskon brändien voimaan. Tähän tyyliin: Stockmann on paras kauppa ja Helsingin Sanomat paras lehti. Aika paljon on tiettyjä tuotteita ja merkkejä, joita ostan sen kummemmin kyseenalaistamatta: Klover Vaseline (on muuten hajusteeton!), Clinique, Uncle Ben's ja Heinzin ketsuppi.

Kuinka monta tuntia treenaat viikossa?
Yleensä 6-10.

Mitä uutta lajia haluaisit kokeilla?
Juuri nyt ei ole mitään ihmeellisempää mielessä, kun vapaa-aika menee kivasti näiden nykyistenkin juttujen kanssa.

Oletko yllytyshullu?
Kyllä olen aika helposti ylipuhuttavissa.

Urheiletko mieluummin sisällä vai ulkona?
Ulkona ehdottomasti, sisällä vain olosuhteiden pakottamana.

Ja tapahtuuko se mieluummin yksin vai porukassa?
Sekä että.

Teetkö mielikuvaharjoittelua?
En. Tosin ihan viime päivinä olen kyllä miettinyt Kiskon juoksureittiä ja voimien jakamista sillä. Ajattelin kerrankin kokeilla sitä epämukavuusaluetta ihan kunnolla.

Inhokkilajisi?
En varsinaisesti inhoa mitään lajia. En kuitenkaan haluaisi harrastaa itse esimerkiksi nyrkkeilyä. Siis sitä sellaista ihan oikeaa toisten lyömistä tai vahingoittamista. Naisvoimistelukaan ei yhtään innosta.

Onko säällä väliä?
On se mukavampaa liikkua hyvällä säällä, mutta aniharvoin jätän treeniä tekemättä huonon sään vuoksi.

Jos olisit menestynyt urheilija ja ihmiset kysyisivät sinulta neuvoja, minkä neuvon antaisit treenaamiseen?
Antaisin ehkäpä saman neuvon kuin nyt kuntoilijanakin: mitä tahansa harrastatkin, opettele ensin oikea tekniikka.

Ja sitten Mintun kysymykset vastauksineen:

Mistä blogisi nimi tulee?
Petri keksi sen, kun aloittelin bloggaamista. Ajatus oli silloin matkustaa joskus kaukomaille juoksemaan maraton, siitä se Kaukomara sitten tuli. Alkuun Petrikin vähän kirjoitteli, samoin siskoni Nina, mutta heiltä se bloggaaminen sitten jäi.

Teitkö uuden vuoden lupausta? Jos, niin mitä sille kuuluu?
En tehnyt.

Mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
Varmaan se kliseinen "rakastan sinua". 

Venyttely - uhka vai mahdollisuus?
Jaa'a, varmaan se on hyödyntämätön mahdollisuus.

Mikä on raivostuttavin sana, mitä urpot käyttävät?

Mikä on viimeisin kokemasi sykähdyttävä kulttuurielämys?
Ihan oikeasti sykähdytti Ray Charlesin konsertti Pori Jazzissa 1999.

Kiroiletko? Millä sanalla useimmin?
Harvemmin, mutta perkele on tukalien tilanteiden lempisana.

Jos leivot, niin kaavitko loput taikinat kulhosta suuhusi?
En omaan suuhun, jämät jaetaan aina perheen kesken.

Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?
Kotitöitä. Meillä pitäisi siivota paljon useammin.

Mitä vieraita kieliä puhut?
englantia hyvin, ruotsia kohtalaisesti, saksaa vähän, ranskaa tuskin lainkaan. 

Jos pitäisi tehdä vaikutus ruokapöydässä, niin mitä kokkaisit?
Pestolla täytettyjä ahvenfileitä. Jälkkäriksi panna cottaa raparperihillokkeella, mustikkapiirakkaa tai muurinpohjalettuja. 

Neljäs kerta toden sanoo

Vielä viikko töitä, ja sitten alkaa neljän viikon kesäloma. Mitään matkoja ei ole varattuna (paitsi Kalmarin reissu elokuussa), mutta pieni kaupunkiloma on vielä mietinnässä. Suurimman osan ajasta viettänemme mökillä perheen kesken. Tai no lapsethan eivät siellä enää niin kovin hyvin viihdy, ainakaan ilman kavereita. Sitä vähän harmittelen, ettei siskoni tyttärineen pääse tänä kesänä Suomeen.

Ensi lauantaina osallistun taas Kiskon perusmatkalle, nyt neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2010 olin siellä ensimmäistä kertaa, alla ihkauusi maantiepyörä. Seuraavana vuonna Petekin oli jo viivalla, mutta joutui keskeyttämään kammen irrottua pyörästä. Viime vuonna opin, että hanskojen pukemiseen menee ihan tuhottomasti aikaa. Kiskossa on aina ollut mukavan lämmin, joskus jopa tukalan kuuma. Saa nähdä, millainen keli on tänä vuonna! Lämpimältä näyttää ainakin vielä ennusteissa.

Tavoitteitakin olen mielessäni pyöritellyt. Tämän vuoden kisassa olisi kiva juosta se kymppi alle tuntiin ja päästä maaliin alle kolmessa tunnissa. Pyörälle aion ottaa pari pulloa urheilujuomaa, vaihtoalueelle pullon vettä. Yritän nyt myös muistaa ottaa sen geelin ennen juoksuosuutta ja toisen taskuun. Pyöräosuus on taas vähän erilainen kuin viime vuonna, ajellaan Saloon päin parikymmentä kilsaa ja sitten takaisin. Rullaavaa pientä ylä- ja alamäkeä on ainakin se alkupätkä, jota olen ajanut. Asfalttikin taitaa olla ihan ok kunnossa.

Yhden muutoksen pyörään aion vielä tehdä ennen lauantaita, sillä satulani taitaa olla vähän liian korkealla. Kun juttelin Jupiksen kanssa ajoasennon parantamisesta, hän muisti, että satulatolppani on nyt niin alhaalla kuin mahdollista. Kokeilin joskus Jupiksen yhtä satulaa, ja siinä yhteydessä sitä asentoa vähän mallailtiin ja aavistuksen korkeaksi arveltiin. En kuitenkaan silloin alkanut mihinkään toimiin satulatolpan lyhentämiseksi. Nyt olisi varmaan hyvä aika kokeilla matalammalla istumista. Toivottavasti ehdimme sahailuhommiin vielä ennen lauantaita.

Tänään kävin lyhyellä lenkillä, huomenna on pyörätreeni ja torstaina lyhyt avovesiuinti. Todennäköisesti uimme Kuusiksella, kun siellä on illalla jaossa seuran kisa-asuja. Ehditäänpähän kokeilla niitä ainakin uinnissa ennen tosikoitosta lauantaina.

Suunnon mittari on kiva mutta iso.

Vauhdista

Useimmiten ajan pitkät pyörälenkit porukassa, jonka kaikki ajajat ovat minua nopeampia. Porukassa on kiva ajella, peesissä vauhti pysyy nopeana ja seura on hyvää. Niinpä yritän pysyä porukan kannoilla, vaikka valitettavan usein huomaan, että syke karkaa liian korkealle. Havahduin tähän kunnolla oikeastaan vasta viime sunnuntaina, kun sykemittari näytti kolmen ja puolen tunnin pyörälenkin jälkeen palautumisajaksi 120 tuntia. Ihan oikeasti - melkein viisi vuorokautta! Ainakin palautumisajasta päätellen ajoin lenkin liian kovilla sykkeillä.

Kuluneella viikolla ohjelmassa oli kaksi vähän vauhdikkaampaa pyörätreeniä, ja ne ajoimme Peten kanssa molemmat omaa vauhtiamme. Kovemmissa vedoissa en edes pysyisi Peten peesissä vaikka miten rimpuilisin.

Nyt juhannuspäivänä oli vuorossa vähän pitempi lenkki, kun ajoimme 70 kilsaa Suomusjärveltä Kiskoon ja sieltä Karjalohjan kautta takaisin. Asetin tavoitteeksi ajella rauhassa pk-vauhtia ihan oikeasti ja sovimme, että Pete odottaa minua ensin Kiskossa ja sitten autolla. Lähdimme ajamaan samaan aikaan, ja alussa tunsin hieman tuskaa, kun näin miten Peten selkä katoaa horisonttiin. Kun häntä ei enää näkynyt, oli helpompi rauhoittua ajamaan omaa vauhtia. Tuli myös juotua säännöllisemmin ja kokeiltua hieman erilaisia asentoja satulassa, kun ei tarvinnut pelätä peesin sillä aikaa karkaavan. Kokeiluista huolimatta satula alkoi hiertää noin 30 kilsan jälkeen. Uuden satulan hankinta on siis edessä.

Olisi vaan kiva olla nopeampi. Tämänpäiväisen lenkin keskinopeus oli 27 km/h, kun keskisyke jäi muutaman pykälän aerobisen kynnyksen alle. Tie oli paikoin märkä aamuisen sateen jäljiltä, ja pari pientä kuuroa tuli niskaan ennen Kiskoa. Tuultakin oli ihan sopivasti. Kiskossa ajoimme vähän matkaa kisareittiä, mm. viimeisen ylämäen ennen juoksuvaihtoa.

Vauhti tietysti on mitä on, se pitää vain hyväksyä. Yritän muistaa kisoissa senkin, että pyöräilyn jälkeen pitää jaksaa myös juosta. Parina ensimmäisenä vuonna Kiskossa olen laittanut kaiken peliin jo uinnissa tai viimeistään pyöräilyosuudella, mikä on sitten kostautunut juoksussa. Jospa tänä vuonna saisin tehtyä tasapainoisen suorituksen. Kiskossa kisataan jo viikon päästä, joten pian pääsen yrittämään!

Eilisen treenin jälkeen paistoi aurinko. Lähtö oli taas Kasvihuoneilmiön pihalta.

Ambit 2S - ensikokemuksia

Olen nyt sporttaillut uudella Suunto Ambit 2S-mittarilla vajaat kahdeksan tuntia viiden päivän aikana. Vaikken ihan kaikkia kellon ominaisuuksia ole vielä käyttänytkään, olen ollut positiivisesti yllättynyt sen monipuolisuudesta. Listasin tähän plussia ja miinuksia vajaan viikon käytön jälkeen:

Ensin plussat:

• näytössä näkyviä tietoja on helppo muuttaa haluamikseen. Esimerkiksi työmatkapyöräilyssä valitsen näkyviin sykkeen (pitää pysyä PK1-alueella) ja kellonajan. Polarissa oli kyllä vaihtoehtoja, mutta niiden muuttaminen ei ollut näin helppoa.
• satellittit löytyvät todella nopeasti, ei tarvitse odotella.
• mittari mittaa matkaa myös vedessä, ei tosin sykettä. Lauantaina tein ensikokeilun mökkijärvessä. Tämän kokeilun jälkeen olen malttanut aina lukita näppäimet, sillä kaksi sekuntia lähdön jälkeen nappula varmaan painui kämmenselkää vasten ja mittari meni pauselle. Huomasin sen vasta paluumatkalla. 
• myös uimahallissa voi mitata matkaa. Valmiina on asetukset 25 ja 50 metrin allasta varten. En ole vielä kokeillut.
• Koska mittarista on hyötyä uinnissakin sekä sisällä että ulkona, käytän sitä todennäköisesti lähes kaikissa treeneissä. Sitten ei tarvitse muistella loppuviikosta treenipäiväkirjaa käyttäessä, mitä tulikaan tehtyä. Kaikki siirtyy hienosti, vaikkakin vähän hitaanlaisesti Movescountiin.
• Movescount on monipuolinen ohjelma treenien seuraamiseen. Siellä on myös mukavia yhteisöllisiä elementtejä. Subjektiivinen arvioni on, että se on aika paljon Polar Personal Traineriä monipuolisempi. Varsinkin treeneihin liitettävät tagit ovat kivoja. Saan niillä helposti listattua esim. eri pyörillä ajetut kilsat tai vertailtua lempireiteilläni juostujen (tai ajettujen) lenkkien aikoja ja sykkeitä.
• Kellossa on myös triathlon-moodi, jossa voi siirtyä helposti lajista toiseen. 

Ja miinukset:

• mittari on iso. Märkäpukua on todella hankala saada pois se kädessä, olen kokeillut. Osittain se johtuu varmasti siitä, että  puvussani on todella pitkät hihat, ja kello tulee hihan päälle. Kiireessä (kisassa) sitä pois repiessä voi mennä hermo. Ehkä otan kellon ensin pois ja sitten vasta märkkiksen.
• ei mittaa sykettä vedessä. Tämä ominaisuus oli ihka ensimmäisessä Polarissani, mutta jostain syystä ei nyt näissä uudemmissa mittareissa.
• Polar Personal Trainerissä minulla on noin vuoden treenit tallessa. Vielä en ole keksinyt, miten saisin ne siirrettyä Movescountiin. Olisikohan jossain joku migraatiopolku?

Nämä siis ihan tavallisen käyttäjän ensimmäisiä huomioita. Paljon, paljon yksityiskohtaisempi, DC Rainmakerin tekemä arvio kannattaa ehdottomasti lukea sekin.

Paras treeni

Pari kertaa tämän kevään aikana olemme Peten kanssa ajaneet Oittaalle pyörillä ja käyneet uimassa Bodom-järvessä. Se on ihan mahtavaa: matka on juuri sopiva sunnuntaipyöräilylle (n. 12 km suuntaansa) ja molemmilla kerroilla on sääkin on ollut loistava. Jälkimmäisellä kerralla uimme ilman märkäpukuja. Ihan kohtuullisesti tarkenin, kun uimme 15 minuutti vastarannalle päin ja sitten takaisin. On mukava tuntea vesi iholla ja ainakin kuvittelen saavani paremman kierron pelkissä uikkareissa. Ylimääräisenä bonuksena muistan myös potkia, märkkärillä uidessa potkiminen on paljon laiskempaa. Tänä kesänä aion uida ilman märkäpukua aina tilaisuuden tullen.

Viime tiistaina oli taas HelTri Cuppia tarjolla Kuusiksellä. Nyt uitiin kaksi kierrosta järven ympäri, ja välillä kierrettiin rannalla oleva mänty. Tähän kisaan laitoin tietysti märkäpuvun päälle, vaikka joku näytti hifistelevän ilmankin. Reitillä oli pituutta 1500 m, ja loppuaikani oli 27.40. Kun tulin maaliin, huomasin Petrin olevan jo rannalla ja uineen siis minua nopeammin. Eroa oli kertynyt kokonaiset kolme sekuntia! Suunnistaminen onnistui kohtuullisesti, mitä nyt reitin loppupäässä ajauduin vähän liian oikealle. Yritin myös muistaa ne potkut; välillä havahduin siihen että jalat vaan roikkuvat mukana.

Keskiviikkona kiersin pyörällä Bodomin ympäri. Oittaan uimarannan kohdalla niskaan tuli kamala ukkoskuuro, ja kastuin läpimäräksi. Loppumatkan sateli ja palelin. Olin lähtenyt ajamaan lyhyissä kamppeissa, enkä oikein ymmärrä miksen ottanut takkia tai edes liiviä mukaan vaikka lämpöasteitakin oli vain 14. No, tyhmästä päästä...

Tänäänkin kastuin työmatkapyöräillessä. Nyt oli sentään pitkähihainen paita, mutta lokasuojat jäivät kotiin. Maasturin leveät renkaat nostivat aika hyvin vettä selkään ja kaikkiin muihinkin paikkoihin. Kotimatkan ilopilkku oli uusi sykemittari: Suunto Ambit S2. Meillä oli tänään töissä Suunnon ystävämyynti, josta sai ostaa Suunnon kelloja reilulla 25 % alennuksella. Päädyin ostamaan uuden mittarin, koska entisessä (Polar RXC3) oli erillinen gps-mokkula, eivätkä itse mittari ja mokkula olleet useinkaan samassa paikassa. Nytkin mokkula on teillä tietymättömillä, enkä vähään aikaan ole päässyt mittailemaan lenkeillä vauhteja vaain seuraillut ainoastaan sykkeitä. Vähemmän osia, vähemmän hukattavaa.

Pyörä on jo pesty, seuraavaksi jalat!

Vähän aikaa sitten hifistelin muistilistalla kisoihin otettavista kamoista. Windows Phone -puhelimiin on saatavilla ilmainen Triathlon Check List -sovellus, jossa on jo valmiiksi lueteltu aika paljon kaikkea tarvittavaa kategorioittain (swim/bike/run/misc). Mikä parasta, listaa voi muokata mieleisekseen. Kannattaa siis kokeilla!

Nyt onkin kiva tri-viikonloppu tulossa myös penkkiurheilijalle. Tuttuja on kisaamassa ainakin  puolikkailla Berliinissä ja UK:ssa. Olkoon voima kanssanne!

Romahtanut poikittaisholvi

Vasempaan jalkaan tulee pitkien juoksulenkkien jälkeen aina rakko. Itse asiassa pariinkin paikkaan, päkiän oikeaan reunaan ja sitten "etuvarpaan" pääähän. Ostin jo yhdet uudet lenkkaritkin, kun ajattelin että vika on kengissä. Koska uusillakin lenkkareilla puolen tunnin juoksun jälkeen alkoi olla samanlaisia kiputuntemuksia samoissa paikoissa kuin vanhoilla, oivalsin että vika saattaakin olla jalassa. Vähän muisteltuani palautui mieleen, että vikahan oli diagnosoitu jo alaraaja-analyysissä viime syksynä, ja että joku ratkaisukin ongelmaan oli jo valmiiksi mietittynä. Asia jäi silloin kesken, koska tuli kiire Heltrin syyskokoukseen ja enkä saanut sitä hoidetuksi ennenkuin nyt, kun vaivat alkoivat taas haitata harjoittelua.

Päivällä laitoin viestiä asiasta alaraaja-analyysin tehneelle Suomen Urheilufysion Tonylle, joka muisti asian ja kertoi tarvittavan kumipalasen (pelotti) löytyvän hyllystä. Pelotti tukee poikittaisholvia ja vähentää sen kuormitusta. Samalla päkiän hankaus kengän reunaan vähenee, ja etuvarvaskin pysyy paremmin omalla paikallaan. Heti töiden jälkeen kävin Tonyn juttusilla, ostin pari pelottia ja kinesioteippiä niiden kiinnittämiseen ja nyt en malta odottaa seuraavaa lenkkiä! Auttaakohan pelotti? Tuoko se myös lisää sitä niin kovasti kaivattua vauhtia? (Tuskin.)

Alla kuva jalasta pelotin kanssa. Se pilkistää vähän teipin alta:

Ostamani kinesioteippi on onneksi eri väristä, sävy on kuulemma "maksamakkara". Aika lailla ihonväristä näytti olevan. Pelotin voisi kiinnittää myös kenkään, mutta ehkä se on kätevämpi itse jalassa, kun voi päivän mittaan käyttää useampia kenkiä.

Sääksi triathlon 3:00:40

Olimme jo eilen pakanneet lähes kaiken tarvittavan, joten pääsimme lähtemään Nurmijärvelle hyvissä ajoin. Niinpä näimme autosta sprinttimatkan pyöräilijöiden loppupään ja joitain juoksijoitakin. Keli oli ihan loistava, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Perillä tarjoutui heti mahdollisuus yhteiskuvaan muutaman muun bloggaajan kanssa, kas tässä:

Kuvassa oikealta NinniM, Kauramoottori, Tero, Hartsa ja minä. Miehet olivat omat kisansa jo käyneet, meillä Ninnin kanssa oli kaikki vielä edessä. Ihan siinä jutustelu vei mennessään enkä muistanut jännittääkään, tarttui varmaan se kisan jälkeinen rento ja hyvä olo minuunkin. 

Ennen lähtöä ehdimme vähän seurailla sprintin palkintojenjakoa, mutta pian piti jo alkaa pukea märkäpukua päälle ja lähteä rantaan. Siellä olikin melkoinen tuuli, ja eka pitkä pätkä poijulle piti uida vastavirtaan. Ennen lähtöä kävin vähän uimassa ja kokeilemassa delfiinihyppyjä. Sprintissä kisannut seurakaveri oli vinkannut, että niillä saattaisi päästä hyvin liikkeelle. Lähtö oli rannasta, ja asettauduin oikeaan reunaan. Lähtölaukauksen kajahdettua kirmasimme kaikki järveen, ja tuli kokeiltua niitä delffareita. Ainakin vieressä uineita nopeammin pääsin matkaan.

Alkumatkassa tuli vähän kontaktia ja vettäkin suuhun lähes aina suunnistaessa. Ehkä opin sitten pitämään suun vähän pitempään kiinni, koska alkuhässäkän jälkeen uinti alkoi sujua hyvin. Kääntöpoijun jälkeen uin pitkään tutun, kokeneen seurakaverin vieressä ja sitten toisen poijun jälkeen vielä peesissäkin. Kierrosten välissä piti juosta hiekkarannalla parikymmentä metriä. Toinenkin kierros meni mukavasti, tilaa oli ja suunnistus tuntui sujuvan. Pari kertaa huomasin uivani liikaa vasemmalle, ehkä pitäisi vielä useammin nostaa katsetta ylös. Uintiaika oli 29:03. 

Pyörävaihto kesti 56 sekuntia ja sujui suunnitellusti, mitä nyt numerolapusta irtosi toinen hakaneula ja se alkoi lepattaa takana aina tuulisilla pätkillä. Toisella kierroksella huomasin sen lentäneen kokonaan taivaan tuuliin. Syke oli alussa aika korkealla, mutta laski pian niin, että toisella kierroksella piti jo vähän tsempata, jotta saan itseni kisamoodiin ja sykkeen riittävän ylös. Tuuli ei juurikaan haitannut vaikka sen välillä aika hyvin tunsinkin, yritin vain pysyä alhaalla ja antaa jalkojen hoitaa hommansa. Pyöräaika oli 1:31:05.

Juoksuun lähdin melko reippaasti, mutta vauhti tuntui hyytyvän matkan edetessä. Otin huoltopisteiltä vettä 2,5 ja 5 kilometrin kohdalla. Loppuun yritin vielä vähän kiristää vauhtia, mutta ei se kovin hyvin onnistunut, sillä viimeiselläkin kilsalla meni vielä kaksi naista ohi. Kympin juoksuun vierähti 59:38, loppuaika oli 3:00:40. Sijoitukseni naisten sarjassa oli 9/19, nipinnapin puolenvälin paremmalla puolella.

Kisa oli tosi kiva, hienosti järjestetty ja tunnelmaltaankin hyvä. Viime vuoteen verrattuna uin minuutin nopeammin, juoksin minuutin hitaammin ja pyöräilyssä voitin sitten sen neljä ja puoli minuuttia, jonka paransin viime vuoden ajasta. Triathlon-pyörästä oli varmasti hyötyä viime vuonna ajamaani maantiepyörään verrattuna, mutta tuulesta ja lämmöstä taas tuli ehkä jonkun verran lisärasitusta. Ensi vuoden kisa on 14.6., ja jos ei ihmeitä tapahdu, silloin ollaan taas viivalla. 

Vielä en ole keksinyt mitään, minkä tekisin eri tavalla. Uinti meni rennosti matkavauhtia, pyöräily tuntui  suht hyvältä ja juoksussa jäin mukavuusalueelle. Se on minulle ihan ok. Pitää vaan saada sitä mukavuusaluevauhtia vielä vähän kehitettyä.

Perheen pojatkin pärjäsivät ihan hyvin. Petrin loppuaika oli 2:44:26, Aten 2:57:10. Sijoitukset vastaavasti 44. ja 67./102. Atte oli tänään perheen nopein uimari, vaikka ui vähän liian pienellä märkäpuvulla. Hartiansa ovat talven aikana levenneet niin, että pukua on vaikea saada kiinni. Täytynee hankkia hänelle uusi.

Valmistautumista

Huomenna on taas kisapäivä, kun osallistun Sääksi triathloniin Nurmijärvellä. Viime vuoden tuloslistalla rivini näyttää tältä (kisaraportti):

uinti 30:15
pyörä + vaihdot 1:36:23
juoksu 58:40
loppuaika 3:05:18

Kävin tiistaina parin kaverin kanssa uimassa uintireitin kertaalleen. Vesi oli silloin jo 21-asteista,  lienee huomenna aika samoissa lukemissa. Pyöräreitin kiersimme autolla, ja ihan tutulta sekin näytti. Viime vuonna naisia oli perusmatkalla 11, miehiä 64. Tänä vuonna osallistujia on reilusti enemmän, ja aamupäivällä käydään vielä SM-sprinttikisa samoissa maisemissa. On varmaan hulinaa paikan päällä, ja syytä lähteä ajoissa paikalle.

Kisastrategia on pyrkiä taas tasapainoiseen suoritukseen ja päästä maaliin juosten. Yritän uida rauhassa matkavauhtia mahdollisimman suoraan, pyöräillä sellaisilla sykkeillä että jaksan vielä juosta ja tiristää sitten juoksuosuudella kaikki irti mitä lähtee. Ei haittaisi, jos kokonaisaika jäisi alle kolmen tunnin. Pyörään otan pari juomapulloa mukaan, sekoittelen niihin jo tutut maltopohjaiset drinksut. Vaihtopaikalle yritän muistaa jättää vesipullon, jotta voisin ennen juoksua ottaa yhden geelin. Juoksuosuudella on onneksi ainakin kolme huoltopistettä.

Minulla on kännykässä kisavarusteet-lista, jota silmäilen aina pakatessani kisoihin. Jaan sen tässä, kun olen listojen pykäämisen makuun päässyt:

• sykemittari
• vaihtoalusta 
• trishortsit, toppi ja paita (päälle)
• kunnon pumppu
• pikkupyyhe vaihtopaikalle (kasvojen ja hiusten pyyhkimiseen)
• märkäpuku
• uimalasit ja varauimalasit
• uimalakki
• hanskat ja ihoöljy märkkärin pukemista varten
• pyörä
• kypärä
• urheilulasit
• pyöräilykengät
• juomapullot
• energiat
• huulirasva (pyörän pikkulaukkuun)
• aurinkovoidetta (usein ei ole tarvetta...)
• juoksukengät
• sukat
• lippis
• pyyhe, peseytymistarvikkeet ja vaihtovaatteet 

Ilman vaihtoalustaakin pärjää, eikä monella muulla taida olla aikaa kasvojakaan pyyhkiä. Sukat olen yleensä laittanut jalkaan vasta pyöräilyn jälkeen, niin varmaan huomennakin. Pyöräilyhanskoja olen joskus kokeillut vetää märkiin käsiin, ja aika kauan siihen meni. Pärjään ihan hyvin ilmankin ainakin sen huomisen 45 km. Huomenna ei varmaankaan ole tarvetta pukea lisää vaatetta ennen pyöräilyä. Meinaan pärjätä koko kisan shortseissa ja hihattomassa paidassa, jotka puen märkäpuvun alle. Sisäkumi, rengasraudat ja pieni pumppu minulla on aina pyörän satulalaukussa, joten ne eivät siksi ole listalla.

Miltä lista näyttää, puuttuuko siitä jotain tähdellistä?

Treenikaveri

Olemme Peten kanssa pitäneet yhtä ylioppilaskeväästäni saakka ja tasan 20 vuotta sitten menimme naimisiin Seurasaaressa. Aina olemme mieluummin tehneet asioita yhdessä kuin yksiksemme. Ystävätkin ovat pitkälti olleet samoja, samoin harrastukset.

Viisi vuotta sitten houkuttelin Petrin kanssani maratonkouluun, vaikka hän oli pari maratonia jo juossutkin. Reilun vuoden kuluttua siitä aloitin triathlonin, ja huhtikuussa 2010 "pakotin" Petrinkin mukaan Heltrin kevätleirille. (Leiristä on juttua täällä ja täällä.) Siitä se yhteinen triahtlon-harrastus sitten lähti.

Yli kahdenkymmenen vuoden suhteessa on tietysti ylä- ja alamäkiä, mutta tämä yhdessä harrastaminen on ehdottomasti siellä ihan positiivisimmassa päässä. Ei se ehkä parisuhdeterapiaa korvaa jos sille tarvetta olisi, mutta ehkäpä poistaa sen tarpeen jo etukäteen. Tästä ajatuksesta innostuneena listasin kymmenen hyvää syytä harrastaa yhdessä:

1. Treenikaveri on lähellä ja lähes aina houkuteltavissa yhteistreeniin tai ainakin -matkoihin. Tämä on erityisen kätevää avovesiuinnissa, sillä yksin ei uimaan saa mennä.
2. Treenaamaan tai vaikkapa harjoituskisoihin tulee helpommin lähdettyä, kun mennään yhdessä. Tänä keväänä olisin ehkä sluibaillut ainakin Heltrin duathlonista, jos ei Pete olisi niin sinnikkäästi ollut lähdössä. Pakkohan siinä oli mennä mukaan.
3. Harrastukseen liittyvät hankinnat ja muu rahanmeno on helposti (tai ainakin helpommin) perusteltavissa. Neljän vuoden aikana on tähän perheeseen ostettu aika monta pyörää, märkäpukua sekä erinäinen määrä urheiluvaatteita ynnä muita kamppeita, eikä loppua taida näkyä.
4. Tehdään ja ollaan paljon yhdessä. Mieluummin yhdessä altaassa kuin sohvalla, vaikka toki sohvallakin tulee aikaa vietettyä.
5. Juteltavaa riittää muustakin kuin arkisista asioista tai omista lapsista.
6. Matkat ja lomat on helppo järjestää, kun on yhteiset intressit. Tämä konkretisoitui hyvin kevään Kanarian-matkalla, kun me Peten kanssa pyöräilimme ja tyttäremme otti aurinkoa ystävänsä kanssa.
7. Onnistumiset ja pettymykset on helppo jakaa, kun toinen tietää omasta kokemuksesta just miltä tuntuu. Joskus sanojakaan ei tarvita.
8. Synttäri- ja yllätyslahjojen ostaminen on helppoa, kun aina puuttuu jotain triathloniin liittyvää isompaa tai pienempää tarviketta. Jos ei muuta, niin ainakin patukoita. Tai kirja.
9. Yksi traineri riittää. Se taitaakin olla ainoa treenaamiseen liittyvä kalliimpi juttu, jota voimme molemmat käyttää. Olen kyllä ehtinyt jo miettiä, että pitäisikö hankkia toinenkin, jotta voisimme ajaa samaan aikaan. Joskus trainerille on jopa jonoa, kun poikammekin sitä käyttää.
10. Ehkä kaikkein parasta on kuitenkin juosta kisoissa maaliin, kun tiedän Peten siellä jo odottavan.

Treenaatko sinä yhdessä puolisosi kanssa? Oletko samaa mieltä listalla olevista asioista? Keksitkö lisää?

Loppuun vielä pieni loikka tasan 20 vuoden taakse:

Mitäs tänään syötäisiin?

En ole kummoinenkaan ruuanlaittaja, ja uskallan sanoa samaa siipastani. Tykkään kyllä tehdä ruokaa, jos kaikki tarvikkeet on valmiina ja resepti esillä, mutta olen kauhean huono suunnittelemaan koko prosessia etukäteen. Usein käy niin, että olen kaupassa nälissäni Peten kanssa eikä kummallakaan ole mitään ideoita "kunnon ruuaksi". Useimpina päivinä meillä sitten syödään joko broileria tai jauhelihaa, ja liian vähän kasviksia. Eineksiä emme juurikaan syö, mitä nyt pinaattilettuja joskus pahimman nälän taltuttamiseen. Haluan, että meillä syödään joka päivä kotonakin lämmin ruoka, vaikka nykyään harvemmin olemme kaikki samaan aikaan kotona.

Joitakin vuosia sitten kokeilin pari kertaa "uusien ruokien viikkoa". Mietin ruokalistan uudet ruuat koko viikoksi etukäteen jo sunnuntai-iltana. Tavoitteena oli joka päivä kokeilla uutta reseptiä. Usein pääsimme vain keskiviikkoon saakka, kunnes tuli pyyntö palata takaisin tuttuihin ruokiin. Lapset taisivat silloin olla sen verran pienempiä, että ennakkoluulot olivat voimakkaampia. Minusta uusien ruokien viikko tuntui kivalta, kun tiesin jo hyvissä ajoin mitä syödään ja olin hankkinut raaka-aineet valmiiksi kaappeihin.

Viime viikolla työkaverini kertoi Middagista. Hän oli käyttänyt palvelua ja kertoi, että konsepti toimii: raaka-aineet ja ohjeet ovat hyviä ja annokset reiluja. Niinpä ajattelin kokeilla ja laitoin tilauksen menemään viime keskiviikkona. Tänään maanantaina puoli kuuden maissa saimme kotiovelle kaksi isoa ruokakassia. Se sisälsi raaka-aineet neljään ruokaan: paahdetut kanankoivet ja kreikkalainen salaatti, spagetti bolognese, parsafrittata ja lämmin tomaattisalaatti sekä uunipyttipannu chorizolla. Uunipyttipannua syödään kahtena päivänä. Melkein kaikki vihannekset ja hedelmät ovat luomua. Kaikki näytti olevan priimaa ja oikein herkullisen näköistä. Vihannekset oli pakattu kauniisti valkoisiin paperipusseihin. Hintaa kasseille kuljetuksineen tuli 90 euroa, ja se maksettiin tilauksen yhteydessä.

Kassien sisältöä näkyy tässä:



Ensimmäinen kokkauskokemus minulla on nyt paahdetuista kanankoivista ja kreikkalaisesta salaatista. Puolessa tunnissa valmistui, ja maistui tosi hyvältä. Odotukset ovat nyt korkealla myös loppuviikon osalta. Parsaa tai chorizomakkaroita en ainakaan olisi itse tullut ostaneeksi. Tässä on nyt sekin hyvä puoli, että tytär on lomalla ja ehtii hyvin kokkailla, kun kaikki tarvikkeet ja ohjeet ovat valmiina. Kaikkien viikon ruokien luvataan valmistuvan 30-40 minuutissa. Aikaakin säästyy, kun kaupasta pitää hankkia vain maidot, leivät ja muut perusjutut. Toistaiseksi tämä juttu tuntuu oikein hyvältä!

Junttirusketusta hankkimassa

Perheemme johtava rusketusasiantuntija, 16-vuotias tyttäremme, nimesi Peten rusketusrajat (selkeät rusketusrajat käsivarsissa ja muuten valkoista)junttirajoiksi (engl. farmer's tan). Pete yritti kyllä brändätä rusketusta uudelleen vähän paremmankuuloiseksi biker's taniksi, mutta ei mennyt läpi. Ihan hyvä niin, onhan niillä selkeä ero kun rusketusrajojen määrittelyihin tarkemmin tutustuu; toinen termi liittyy ammattiin ja toinen vapaa-aikaan. Tytär itse on juuri nytkin hankkimassa sitä täydellistä rusketusta makailemalla auringossa. Ja olen kyllä varoittanut ottamasta sitä liikaa.

Peten kanssa aloitimme aamun tänään Oittaalla uimalla nelisenkymmentä minuuttia, ja niin tuli sunnuntaista jo meljäs uintipäivä peräjälkeen:; torstaina uimme Märskyssä ja tänään, eilen ja toissapäivänä Oittaalla avovedessä. Tänään tuntui uinti jo tosi kivalta, varsinkin kun muistin ottaa mukaan ihoöljyä ja sain sen avulla tiukan märkkärin kunnolla paikalleen. Uintivauhti on meillä melko sama, mutta toinen meistä ei ui suoraan. Nyt pitäisi vaan tietää, kumpi. Kumpikaan ei tunnustanut, vaikka molemmat huomasimmekin, että yhtäkkiä välillämme olikin 10-15 metriä vaikka juuri hetkeä ennen uimme rinnakkain. Olen nyt ottanut tavaksi katsoa suuntaa joka kolmannella hengityksellä, ja se tuntuu sujuvan hyvin.

Uinnin ja pienen tankkaustauon jälkeen starttasimme pitkälle pyörälenkille. Tavoitteena oli ajaa useampi tunti lähellä kisavauhtia. Pete oli katsonut kivan reitin valmiiksi, mutta ihan ekalla en löytänyt oikeita teitä. Pete meni menojaan edellä, ja ajoi reilun tunnin pitempään muutenkin. Mäkien ja tuulien vuoksi kolmen ja puolen tunnin lenkin keskariksi jäi vähän alle 26 km/h. Melko hidasta siis. Kaikki toimi kyllä hyvin ja mukana oli riittävästi nestettä ja energiaa. Kolme pulloa (750 ml) sain tyhjäksi. Vartin välein join, joka 45. minuutti otin lisäksi geelin. Uusi pulloteline toimi hyvin, ja sain vauhdissa otettua täyden pullon tyhjentyneen tilalle. Pidin tyhjää pulloa suussa, otin satulan takaa täyden pullon ja laitoin sen telineeseen, ja sitten vielä laitoin sen tyhjän pullo suusta taakse. Oli helpompaa kuin luulinkaan. Matkan varrella ajoi Hartsakin vastaan. Joku kiukkuinen pakukuski tööttäsi Lepsämässä, ilmeisesti koska en ajanut kevyen liikenteen väylällä, ja yksi Viron kilvissä ollut auto tuli vastaan keskellä tietä. Muuten kampien pyörittämisen monotonisuuden katkaisivat vain säännölliset juoma- ja geelitauot ja satunnaiset pienet rullailut alamäessä.

Pyöräilyn jälkeen lukitsin pyörän auton katolle ja kävin juoksemassa puolisen tuntia Oittaan metsissä. Ostin lauantaina uudet lenkkarit, Brooks PureFlow't, ja ne tuntuivat mukavan pehmeiltä. Toivottavasti vasemman päkiän iho säilyy nyt ehjänä uusilla kengillä! Se olisi aika paha, jos vika olisikin jalassa eikä kengissä.

Väriä tarttui pintaan hellepäivän aikana, vaikka rasvaa laitettiinkin. Nyt kotisohvalla pötköttelee siis pari entistäkin juntimman näköistä kuntoiijatriathlonistia!