217 km pyörällä: Pirkan pyöräily 2014

Olipas hieno Pirkan pyöräily eilen! Edellisiltana hotellissa olin kasannut kaiken tarvittavan aurinkorasvatuubia ja silmätippoja myöten tuolille. Aamulla olikin helppo homma laittaa kaikki päälle ja muutenkin kuntoon. Voi olla, että jotain olisi unohtunut, jos olisin jättänyt tarvikkeiden kasailuhommat aamuksi.

Hotellissa oli niin paljon pyöräilijöitä, että meitä varten oli järjestetty oma aamiainen klo 6-7. Yhtään ei ollut nälkä, mutta söin vähän leipää ja join teetä. Aamiaisen jälkeen täytimme pullot ja laitoimme hotellihuoneessa kanssamme yöpyneet pyörät auton katolle. Onneksi matkaa lähtöpaikalle oli vain muutama kilsa.

Lähdössä hyvässä seurassa.

Ajamaan lähdin klo 7:51. Olin laittanut sykemittariin vähän kevyemmät GPS-asetukset, ja kello kestikin hyvin loppuun saakka. Tosin auto-stop -toiminto pysäytteli ajanottoa vähän miten sattui, enkä sen vuoksi keskinopeutta tai varsinaista ajoaikaa. Ei sillä onneksi ole väliäkään. Petri lähti samaan aikaan, mutta samantien kovempaa vauhtia. Odotin iloista jälleennäkemistä maalissa.

Alkumatkan ajelin säällisen etäisyyden päässä edellä ajavasta, kuitenkin pienessä letkassa. Mietin, että ehkä tunnin-kaksi voisin ottaa alkuun vähän kevyemmin että jalat lämpenisivät ja jaksaisin varmemmin loppuun saakka. Yhdessä alamäessä pyörä rullasi kuitenkin niin kivasti, että päätin ottaa homman omiin käsiin ja lähteä ajamaan itsekseni kuten olin suunnitellutkin. Eihän tänne himmailemaan oltu tultu. Takaa mukaan tarttui yksi keltaipaitainen mies, jonka kanssa ajoimme joitakin kilsoja vierekkäinkin jutellen. Siinä jutellessa ohitimme ilmeisesti tyhjennystauolle pysähtyneen Rynkeby-porukan. Ilman tuota taukoa heidän ison ryhmänsä ohitse olisikin voinut olla aika hankala päästä.

Siurossa meinasi käydä hassusti, kun yksi käännös oikealle oli huonosti merkitty. Ajoin keltaipaitaisen miehen kanssa ehkä 100 metriä risteyksen ohi, kun joku onneksi huusi takaa että ajoimme ohi. Uskoakseni risteyksestä puuttui kokonaan se oikealle näyttänyt nuoli, vain puussa roikkunut muovinauha oli reittimerkkinä. Se näkyi kuitenkin vasta käännöksen jälkeen.

Ensimmäisen kerran jouduin pysähtymään yhden pienen puusillan jälkeen, kun energiapastillit putosivat matkasta. Sillan rakenteissa oli kohollaan oleva puurima tai kapea lauta, joka kovassa vauhdissa heilautti pyörää niin, että namit lensivät eväspussukasta tantereeseen. Eihän siinä auttanut kuin pysäyttää pyörä ylämäkeen ja kävellä hakemaan karkit muutaman kymmenen metrin päästä. Ylämäki oli niin jyrkkä ja pyörässä iso vaihde päällä, että piti siinä pari juoksuaskeltakin ottaa.

Komissa 86 kilometrin ajon jälkeen tein sitten ihan suunnitellun huoltopysähdyksen. Täytin pullot, kävin vessassa ja jatkoin matkaa. Lähdin ajamaan ilmeisesti pari minuuttia 28A-keskinopeusryhmän jälkeen, ja sainkin sen kiinni melkoisen puserruksen jälkeen. Ajoin noin 10 metriä heidän perässään aika pitkän pätkän aina siihen asti, kunnes muistaakseni kulkusuunnassa vasemmalla olevan Kurun huoltopaikan (141 km) kohdalla tapahtui jotain yllättävää. Porukkaa oli ryhmittäytynyt tien oikeaan laitaan odottamaan, että huollon ohittavat pyöräilijät ajavat ohi. Minä ajelin keskellä melko hidasta vauhtia, kun vähän edelläni ajanut mies päätti sittenkin kääntyä vasemmalle taakseen katsomatta. Onneksi oli hiljainen vauhti ja ehdin vähän jarruttaa. Kumpikaan meistä ei kaatunut eikä takaa tullut ketään päälle. Vaihdevipuni taisi kuitenkin sattua häntä aika kipeästi pakaraan.

Kuva pyörän ohjaamosta Komissa. Ei auttanut pieni kartta Siurossa.
Ei se kyllä ihan koko matkaa tuossa pysynytkään.

Kurusta Muroleen (158) ajelin aika lailla itsekseni, kun se 28A-ryhmä siinä hötäkässä pääsi karkaamaan. Vähän ennen seuraavaa taukopaikkaa alkoi tulla hieman etova olo. Luulen sen johtuneen juuri niistä energiapastilleista; ehkä yksi pussi olisi riittänyt ja olin kahden tunnin aikana syönyt kaksi. Toisen tunnin olisin näin jälkikäteen ajatellen voinut hoitaa geeleillä, joita olen enemmän käyttänyt.

Murolessa pysähdyin taas, ja ilahduin kovasti kun näin siellä Arjan ja Maijan, jotka olivat juuri jatkamassa matkaa. Vähän ehdittiin jutustella kuulumisia. Heidän lähdettyään hoidin samat proseduurit hoidin kuin Komissakin: vessakäynti ja pullojen täyttö. Join vettä ja söin Dexalin energiapatukan, josta sainkin mukavasti lisää virtaa.

Tauolla Murolessa. Pink wheels ja Roosa nauha!

Ajettuani jonkin matkaa Murolesta eteenpäin hämmästyin, kun Peten kanssa matkaan lähtenyt Toffe ohitti minut ja kysyi, haluanko arvata miten heidän matkansa on sujunut. Arvasin sen sujuneen vähän kehnommin, koska he tulivat takaa. Luulin heidän siinä vaiheessa olevan kaukana edessä. Siinä jutustellessa selvisi, että he olivat ajaneet ohi juuri siinä samassa Siuron risteyksessä, jossa minäkin tein pienen ylimääräisen lenkin. Minä selvisin pummista muutamalla sadalla metrillä, heille ylimääräisiä kilsoja kertyi lopulta noin 20. Eivätkä he olleet yksin; samassa reitiltä eksyneessä porukassa oli lopulta arviolta parikymmentä pyöräilijää.

En pysähtynyt enää loppumatkan kahdessa huoltopisteessä, kun pullotkin pysyivät telineissä ja olo oli erittäin hyvä. Pari kertaa matkan aikana olin nimittäin joutunut hakemaan satulan takaa pudonneen pullon takaisin kyytiin. Täytynee kokeilla jotain muita pulloja PowerBarin pullojen sijaan. Pete vähän tutkaili tilannetta illalla kotona ja sanoi, että käyttämissäni pulloissa ei ura ole ihan oikeassa kohdassa telineen näkökulmasta.

180 kilsan ajon jälkeen alkoi olla pieniä tuntemuksia istuinluissa, mutta sitä osasin jo odottaakin. Seitsemän tuntia ajettuani otin lempparigeelini tuplakofeiinilla (GU Espresso Love), ja sen avulla poljin sitten loppuun saakka. Reitillä oli melko paljon Pirkan Klassikon ajajia, jotka ajoivat selkeästi hitaampaa vauhtia. Tuossa vaihessa harmitti ainoastaan se, että pyörän ketju oli huonosti rasvattu ja alkoi pitää nitisevää ääntä. Yritin peittää sitä kannustamalla ohittamiani pyöräilijöitä. Jotkut ilahtuivat siitä, toiset selvästikään eivät.

Maalissa reilun kahdeksan tunnin jälkeen sain mitalin, ja olo oli ikionnellinen. Olin jo muutama kymmenen kilometriä ennen maalia herkistynyt ajateltuani tätä hienoa päivää, #TeamElina Jouhkia ja sitä, että pystyn tekemään jotain näin mahtavaa yhdessä mukavien ihmisen kanssa. Upea kokemus, josta jäi hienot muistot! Ehkä vähän siirappista, mutta siltä nyt tuntuu.

Mitali kaulaan maalissa!