lauantai 14. kesäkuuta 2014

Tsillailua

Pirkan pyöräilyn jälkeen lepäsin maanantain ja tiistain. Töissä tietenkin kävin, vaikka aivot tuntuivat käyvän vähän normaaliakin hitaammalla. Muuten olo oli oikein hyvä.

Keskiviikkona ajoin töiden jälkeen mökille, jossa Pete jo odotteli käytyään päivällä Turussa. Hänellä oli tärkeää leikata nurmikko ennen viikonlopun mökkireissua. Pari tuntia siinä meni mutta sitten olikin pihassa tosi siistin näköistä. Kävimme illalla myös uimassa pari kilsaa. Kilsan merkkinä on veteen kaatunut koivu, joka onneksi oli vieläkin paikallaan.

Uimaan meneminen oli vielä aavistuksen hankalaa, sillä emme olleet vielä kesäkuun puolivälissäkään saaneet laituria järveen. Meillä on nyt paikallaan vain pieni kiinteä laiturinnysä ilman portaita. Rannassa on melko matalaa ja savipohja, joten vähän pitää kahlailla ennenkuin pääsee uintivesiin.

Nysäläituri ja sen oikean osia pitkin pihaa.
Torstai-aamunakin teimme pienen uintilenkin ennen töihinlähtöä. Aamu oli sateinen, mutta eihän se siellä järvessä haitannut yhtään. Siinä uidessa kyllä heräsi tosi helposti. Taisi myös ruokahalu herätä, kun koko aamupäivän ajan oli aamiaisen syömisestä huolimatta tosi kova nälkä. Matkalla ruuhkan määrä yllätti, onneksi ei tarvitse useammin ajella Suomusjärvestä Leppävaaraan ruuhka-aikaan. Leppävaarasta jatkoin Helsingin keskustaan täpötäydellä junalla. Taisi olla pari vuoroa jäänyt välistä.

Eilinenkin lipsahti lepopäiväksi, kun firmalla oli kesäjuhlat. Rakensimme mäkiautoja ja kisailimme niillä Oittaalla. Oli ruokaa ja juomaa ja hyvä bändi. Oli tosi mukavaa tutustua uusiin työkavereihin vähän vapaammissa ympyröissä. Vesilinjalla olin kuitenkin ja kotonakin jo ennen kymmentä, sillä tänään lähdimme mökille ja tiedossa on ainakin pyöräilyä ja avovesiuintia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti