Leppävaara-juoksu 10 km 30.8.2014

Melkein meinasi tulla kiire juoksun lähtöpaikalle, kun unohduin kirjoittamaan edellistä postausta siitä, miten ihanaa oli pyöräillä Köpiksessä. Uppouduin siihen niin, etten huomannut katsoa kelloa. Juoksun lähtö oli klo 12.00, ja paikalle suositeltiin saapuvan tuntia ennen lähtöä, mutta kuitenkin ehdottomasti viimeistään 11.30.

Pete lähti mukaan kannustamaan, ja lähdimme pyörillä noin neljän kilsan päähän Leppävaaran urheilukentälle niin kiireellä, että juoksulippiskin unohtui. Lähtiessämme oli omassa pihassa melkein kuuma, mutta perillä aurinko meni pilveen ja ilma vähän viileni. 

Sain oman juoksunumeron ilman jonotusta, ja vähän puolen jälkeen verrailin reilut 10 minuuttia juoksemalla kentän ympäri joitakin kertoja. Joku alkujumppakin olisi ollut tarjolla, mutta halusin vähän juostakin. 

Juoksussa kierrettiin kahdesti aika kiva reitti Leppävaaran urheilupuiston ympäristössä. Muutama isompi mäki sattui matkalle, muuten oli melko tasaista. Tavoitevauhtia en ollut sen tarkemmin ajatellut, loppuajan ajattelin osuvan melko laajaan haarukkaan 50-55 minuuttia. Lähdössä asetuin juoksijoiden puolivälin paikkeille, ja heti lähdön jälkeen lähdin ohittelemaan edellä juoksijoita.

Ekat kilsat menivät alle viiden minuutin vauhtia, ja koko eka kierros 25.09. Puolivälin jälkeen vauhti alkoikin hidastua. Hetken ehdin jo harmitella ehkä aavistuksen liian kovaa alkua, mutta sitten ajattelin että joskus pitää yrittää vähän puskea, vaikka se sitten kostautuisikin. Toisella kierroksella vauhdin hidastuessa tsemppasin itseäni, että kiristä nyt vielä tahtia - kohta matka loppuu ja sitten on jo liian myöhäistä. 

Sykkeet pysyivät hyvin ylhäällä koko juoksun ajan, ja niistä päätellen ihan oikealla intensiteetillä mentiin. Maalissa olin ajassa 51.56. Otin vielä pienen loppukirin, kun 50 metriä ennen maalia huomasin 52 minuutin alituksen olevan mahdollinen. Taisi tulla uusi kympin enkka kun en ole tuota matkaa koskaan ennen juossut. 

Tässä olen kilpailunjohtaja Samin (tuttu Heltristä) kainalossa:

Järjestelyt sujuivat hyvin, ja tapahtumassa oli sympaattista kyläkisan tuntua. Yhdeltätoista oli ollut alle 7-vuotiaiden lasten Baby Run, joka oli sekin kuulemma onnistunut todella hyvin. Yllättävän paljon oli myös tuttuja juoksemassa ja toisaalta myös tapahtumaa järjestämässä.

Jalassa minulla oli uudet Köpiksestä ostetut Newtonit, ja hyvältä tuntuivat. Pientä rakkulan tuntua tuli kyllä vasempaan jalkapohjaan, mutta mitään ei siinä nyt onneksi näy. Täytyy tulevilla pitkillä lenkeillä ennen Rantamaratonia seurata tilanteen kehittymistä ja säätää myös uusien pikanauhojen kireydet kohdilleen. Joskus nauhat alkavat painaa jalkapöydän päältä, mutta sen huomaa vasta pitemmillä matkoilla.

Superuimari Johannan kanssa yhteiskuvassa:

Kisan jälkeen osallistuin Peten kanssa Fressin lankkuhaasteeseen. Fressi oli tapahtumassa yhteystyökumppanina, ja heillä oli oma telttakatos heti maalialueen takana. Pisimpään lankussa pysyneelle oli tarjolla tuotepalkinto. Päivän paras aika siihen mennessä oli reilut neljä ja puoli minuuttia, ja olin kyllä aika varma Peten pystyvän ainakin viiteen minuuttiin. Asetuimme hänen kanssaan vierekkäisille matoille ja kello laitettiin käyntiin. Fressin edustaja otti aikaa ja piti huolta suoritusten puhtaudesta. Minulla alkoivat juoksusta hikiset käsivarret liukua matolla kolmen minuutin jälkeen ja lopetin suosio,la siihen. Pete (kuva alla) sen sijaan jaksoi sinnitellä seitsemän minuuttia, jäi nähtäväksi riittikö se voittoon.

Peten Ironman-paidassa on aakkosjärjestyksessä kaikkien Kalmarin kisaan tänä vuonna ilmoittautuneiden nimet, ja pienen tihrustelun jälkeen Peten nimi löytyi pisteestä. 

Kisan jälkeen ajoimme kahdestaan mökille, ja on tosi kiva olla täällä taas neljän viikon tauon jälkeen. Huomenna lähdetään ajamaan tuttuakin tutumpi pyörälenkki Suomusjärven, Kiskon ja Karjalohjan kautta Sammattiin ja sieltä taas Kasvihuoneilmiön pihaan, johon parkkeeraamme auton.

Helposti pyörällä

Ei varmaankaan tule kenellekään yllätyksenä, että Kööpenhaminassa oli todella kiva ajaa pyörällä. Se oli helppo vuokrata hotellista, pyörätiet olivat hyvin merkittyjä ja ennenkaikkea erillään jalkakäytävistä. Risteystenkin yli pääsi ajamaan suoraan ilman turhia puolenvaihtoja. Risteyksissä pyörätie oli usein merkitty sinisellä värillä.

Useimmat paikalliset ajelivat ilman kypärää normivaatteissa, niin mekin. Pyöriä tuntui ajoittain olevan liikeellä ihan uskomattoman paljon, ruuhkaksi asti. Suurin osa oli liikkeellä kaupunkipyörillä, joissa oli muutama vaihde. Lapsia ja tavaraa kyyditettäessä ei mielikuvitusta oltu säästelty. Varsinkin ohjaustankoon kiinnitettävä lastenistuin olisi aikanaan ollut kiva juttu. Kuljetin aikanaan lapsia satulan taakse kiinnitettäväsä istuimessa, ja aika usein huomasin matkustajan nukahtaneen, kun kypärä kopsahti alaselkään. Näköyhteys nukkuvaan lapseen olisi silloin ollut kiva.

Pyöriä oli niin paljon, että autoilijoidenkin näytti olevan pakko ottaa heidät huomioon. Yhden Ironman-jonossa olleelle tanskalaisnaiselle kehuinkin, miten pyöräillessään ei tunne oloaan uhatuksi kuten joskus täällä Suomessa. Hänen ilmeestään kuitenkin päättelin, ettei se pyöräilijöiden ja autoilijoiden rinnakkaiselo Köpiksessäkään ihan täydellistä ole.

Alla olevan kuvan keskellä on kuorma-auto, josta puretaan lastia. Se ei ole keskellä pyörätietä, kuten niin usein Suomessa, vaan keskeltä ajoväylää pyörätien vierestä on varattu tilaa lastaaville ja purkaville ajoneuvoille. Voi kun meilläkin joskus toimittaisiin näin, eikä pyörätiellä keskustassa tarvitsisi pujotella pysäköityjen autojen välistä.

Päättyneellä viikolla ajoin töihin pyörällä vain kerran. Aamulla olen ydinkeskustassa ennen puolta kahdeksaa, ja silloin työmatkani pahimmassa paikassa rautatieaseman ympäristössä on vielä hiljaista ja ajaminen sujuu. Kotiinpäin tullessa neljän jälkeen onkin jo paljon vaikeampaa, kun pyörätie menee keskeltä jalankulkijoiden kulkuväylää ja vielä jalankulkijoiden valojen väärältä puolelta. Sitä on jalankulkijoiden melkein mahdotonta huomata, kun on niin paljon muutakin katsottavaa. Onneksi siitä ei ole Baanan alkuun enää pitkästi.

Uijuijuijui!

Kööpenhaminan reissu on nyt ohi, ja takataskussa on (kuvainnollisesti) lippu ensi vuoden Ironman Copenhagen -kisaan. Nyt pitää varmaan alkaa sitten treenata ihan kunnolla!

Aamulla menimme Peten kanssa heti kahdeksan jälkeen jonottamaan ilmoittautumispisteeseen, ja noin tunti siinä ehtikin vierähtää ennenkuin päästiin sisään. Satoja ilmoittautumisia tehtiin paikan päällä, ja kaikki sujui ihan mukavasti, jos sitä jonossa odottelua ei lasketa.

Ilmoittautumisjono.

Paikan päällä tehty ilmoittautuminen piti vielä vahvistaa netissä, ja niin se nyt on, että vajaan vuoden päästä uin 3,8 kilometriä, ajan pyörällä 180 km ja juoksen siihen päälle vielä maratonin Tanskan kauniissa pääkaupungissa.

Matkalla uinnin lähtöpaikalle.

Sunnuntain vietimme aika tiiviisti kisaa seuraten. Vuokrasimme hotellista pyörät, ja ajoimme niillä seitsemäksi uintipaikalle muutaman kilsan päähän keskustasta. Laguuni näytti kivalta, ja homma sujui muutenkin mallikkaasti. Lähdöt oli porrastettu ikäryhmittäin, ja kaikki naiset lähtivät matkaan yhtä aikaa. Jokaisessa lähdössä oli joitakin satoja kilpailijoita. 

Amager beach anivarhain

Jonkun aikaa uinnin lähtöjä seurattuamme siirryimme katsomaan pyöräilyn alkumetrejä. Välillä näimme jännittäviä tilanteita,kun kymmenet tyypit yrittävät lähteä samaan aikaan liikkeelle eivätkä välttämättä ajaneet suoraan tai edes katsoneet eteenpäin, vaan tyypillisesti omiin jalkoihinsa, kun yrittivät ujuttaa niitä pyöräilykenkiin. Pyöräilyyn lähdössä täytyykin ensi vuonna olla tarkkana, ettei matka lopu heti alkuunsa. Yksi kolari nähtiin, mutta senkin molemmat osapuolet pääsivät jatkamaan matkaansa. Joku onneton huomasi takarenkaan tyhjentyneen jo muutaman metrin ajon jälkeen.

Ekasta vaihdosta siirryimme suoraan toiseen vaihtoon käymättä pyörälenkin varrella. Vaihdossa näimme taas kilpailun kärjen. Kärjen lähdettyä juoksuosuudelle siirryimme sen varteen mekin. Kannustimme monia tuttuja ja tuntemattomiakin suomalaisia. Kisanumeroihin oli painettu osallistujien nimet, mutta niin pienellä ettei niitä kunnolla erottanut. Suomen lippu erottui numeroista kuitenkin selvästi. Välillä tuli pari sadekuuroa, ja pahimman kuuron sattuessa olimme sopivasti maalialueella katsomassa Teemu Lemmettylän maaliintuloa seitsemäntenä. Hieno hetki!

Reilu kilsa maaliin. 

Juoksun aikana välillä satelikin.

Juoksureitti oli neljä kierrosta ympäri keskikaupungin, ja mukavasti näytti olevan katsojia ja kannustajia, paitsi ehkä juuri tuossa rannassa sadekuuron aikana. Yllättävän väsyttävää oli se reitin varrella pyöriskelykin, varmaan se itse kisaaminen ensi vuonna tuntuu sitten vähän eri tavalla rasittavalta. 

Uskon treenaamisen jatkuvan lähes samaan malliin kuin tähänkin saakka Jupiksen tekemien suunnitelmien mukaisesti. Minulle jää se mukavin osuus eli toteutuspuoli. Treenimotivaation kanssa ei minulla onneksi koskaan ole ollut ongelmia, ja odotettavissa onkin todella kiva treenivuosi, kunhan vain saan pysyä terveenä. Vielä ei jännitä yhtään, mutta uskon tilanteen muuttuvan vuoden aikana! Uijui!

Näillä ajeltiin ympäri Köpistä tänä vuonna, ensi vuonna toiset menopelit.

Kisaturistit

Kerran yhtenä tiistaina tänä kesänä olimme Peten kanssa ajamassa tempoa Röylässä, kun pienessä porukassa kyselin kokeneemmilta seurakavereilta, missä minun kannattaisi kisata täydellä matkalla ensi kesänä. Haluan tehdä sen ulkomailla, mielellään Ironman-organisaation tapahtumassa, ja lyhyellä listalla olivat siinä vaiheessa vielä Kalmar ja Köpis.

Kalmarissa olin katsojana viime kesänä. Se oli todella mukava paikka ja kaikki tarvittava on kätevästi kävelyetäisyydellä. Autolla ja laivalla pääsee helposti ovelta ovelle, tosin matkoihin vierähtää aikaa. Pete oli siellä starttiviivalla tänäkin vuonna, joten hänelle se olisi jo kolmas peräkkäinen Kalmarin reissu. Oli hän sinne kuitenkin luvannut huoltajakseni lähteä, jos sinne haluan mennä.

Köpis puolestaan on lyhyen lentomatkan päässä, mutta pyörä pitää pakata laukkuun. Sitä en ole vielä kokeillut, ja laukkukin pitäisi sitä varten vuokrata.  Viime vuonna kuulin paljon hyvää itse kilpailusta ja reitistä, mutta jotenkin se oli minusta tuntunut hankalammalta, kun esimerkiksi uinnin lähtöön pitää mennä metrolla.

Siinä jutellessa ja kokeneempien kokemuksia kuunnellessa mieli muuttui nopeasti, niinkuin se minulla joskus tekee. Kööpenhaminassa uidaan näet laguunissa eikä pyöräreitti ilmeisesti ole ihan yhtä avoin tuulelle kuin Kalmarissa. Pyöräillessämme kotiin keksin, että voisimme Peten kanssa kahdestaan lähteä tsekkaamaan Köpiksen mestat jo tänä vuonna. Kaupunki on kiva, kisaamassa on paljon tuttuja ja lisäksi on mahdollista, että maanantai-aamuna voisi paikan päällä ilmoittautua ensi vuoden kisaan.

Alunperin olimme suunnitelleet, että minä kisaan ensi vuonna Köpiksessä ja Pete täydellä matkalla Tahkolla tai Lahdessa. Jotenkin asia kuitenkin kääntyi viime viikolla niin, että näillä näkymin olemme molemmat menossa ilmoittautumisjonoon maanantaina. Jos kuitenkin molemmat matkustamme Köpikseen ensi vuonna, voimme varmaan samalla molemmat myös kisata. Minulla on kova luotto siihen, että ainakin Pete pysyy kisan jälkeen tolpillaan sitten ensi vuonna, jos minua vaikka vähän väsyttäisikin.

Niinpä olemme nyt lentokentällä odottamassa Köpiksen lentoa, odotuksissa rento ja jännä viikonloppu tanskalaiseen tapaan.

Tahko Triathlon 16.8.2014

Vau mikä kisa Tahkolla oli eilen! Kisasää oli loistava, reitit myös maisemiltaan hienot ja paljon mukavaa porukkaa kasassa.

Olen käynyt Tahkolla pari kertaa aikaisemminkin, mutta talvella, joten nyt kesällä kaikki näytti vähän erilaiselta. Minulla oli huone hotellissa, josta oli maaliviivalle matkaa vain muutama kymmenen metriä. Kisa oli logistisesti yhtä helppo kuin olin ennen kisaa ajatellutkin; kaikki tarvittava lyhyen kävelyetäisyyden päässä.

Perjantain agendalla oli autossa istumisen lisäksi ilmoittautuminen ja pasta party. Pastaan ja kattaukseen oli selvästi panostettu. Tankkaukset oli kuitenkin hoidettu jo edellisinä päivinä, joten söin vain vähän vaikka ruoka ylittikin odotukset. Kisainfo oli kätevästi samassa paikassa, ja sekin alkoi minuutilleen oikeaan aikaan. Hienoa!

Lauantai-aamuna oli mukavasti aikaa viedä pyörä ja vaihtokamppeet paikalleen ja käydä vielä uimassa ennen kisan alkua. Vähän päänvaivaa aiheutti kyllä syöminen aamupäivän aikana, kun kisa alkoi vasta puolenpäivän aikaan. Aamulla söin kaurapuuroa mansikkahillolla, kymmenen maissa enenrgiapatukan ja ennen uinnin lämmittelyä vielä yhden geelin. Olo ennen lähtöä oli hyvä.

Kaikilla ikäryhmäni naisilla oli pyörissään #pinkwheels. Oma pyöräni etualalla.

Uinnin lähdössä olin melko oikealla ensimmäisessä rivissä, ja pääsinkin ilman mitään kommervenkkejä uimaan omaa uintia. Miehet olivat lähteneet matkaan 5 minuuttia aikaisemmin ja hitaampia miehiä alkoi olla edessä varsinkin ensimmäisen poijun jälkeen. Toinen vähän ahtaampi paikka tuli heti sillan alituksen jälkeen pari sataa metriä ennen rantaa. Siinä piti vähän pujotella, että pääsi etenemään. Olin ostanut kisaa varten uudet uimalasit, jotka pysyivät kirkkaina koko matkan. Uintiin meni aikaa 33:05.

Ensimmäisessä vaihdossa meni aikaa melkein neljä minuuttia. Kuivasin siinä vähän jalkoja ja laitoin sukatkin jalkaan kun ensin kuulin Mikko Leppilammenkin nousseen järvestä ja sitten näin hänen juoksevan ohitseni vaihtopaikalleen.

Pyöräily alkoi useamman kilsan loivalla nousulla. Lähdin liikkeelle rauhallisesti, koska syke oli uinnin jälkeen vähän liian korkealla ja halusin saada pyörityksen kunnolla käyntiin. Reitti oli kumpuileva, ja tosi kiva ajettava. Se ajettiin kahtena kierroksena Varpaisjärvelle ja takaisin. Pyöräreitillä oli tosi tasainen ja puhdas asfaltti, jota oli ilo ajaa. Yhtään rengasrikkoa en nähnyt eikä sellaista onneksi sattunut minullekaan. Pyörän päällä vierähti melkein kolme tuntia; 2.57:09.

Pyöräilyn aikana söin kaksi geeliä ja vajaan pussillisen geelikarkkeja. Lisäksi join kaksi pulloa urheilujuomaa ja yhden vettä. Aerotankojen välissä olevasta pullosta on todella helppo ja kiva juoda, kun ei sitä varten tarvitse nousta aeroasennosta. Tulee juotua useammin kuin aikaisemmin, kun se on niin kätevää. Aeropullon lisäksi minulla on kaksi pullopaikkaa satulan takana. Mielelläni kyllä kuulisin, jos jollain on hyviä tapoja kapean pillin puhdistamiseen. Löytyisiköhän jostain tarpeeksi kapea pulloharjan tyyppinen viritys?

Toinen vaihto meni ensimmäistä nopeammin, 2:10. Sitten olikin enää juoksu jäljellä. Oli kiva huomata, kuinka se lähti liikkeelle ihan eri vaihteella kuin Joroisissa. Tuntui siis kulkevan, vaikka heti alkuun oli ylämäkeä. Mäkeä oli muutenkin minulle reitin varrella ihan riittämiin. Se kulki ympäri Tahkoa mökkiteillä ja latupohjilla. Jokaisella huoltopisteellä otin joko vettä tai urheilujuomaa. Yhden oman geelin (GU Espresso Love) otin ennen toisen kierroksen alkua, ja se tuntui saavan aikaan mukavasti liikettä. Toisella kierroksella juoksin pari sataa metriä Megaman-kisan osallistujien kanssa. Huikeaa porukkaa!

Juoksuun meni 2 tuntia ja 17 sekuntia, ja maaliin juoksin ajassa 5.36:46. Se riitti Tahkolla ikäsarjani (45-49) kolmanteen sijaan. Tulokset löytyvät täältä.

Maalisuora. Hotelli kuvan oikeassa laidassa.

Hieno onnistuminen eli se pöljä päivä taisi siis sattua kohdalle eilen. Joroisiin (6.03:00) verrattuna aika parani selvästi. Luulen sen johtuvan etenkin paremmasta kisakelistä (ei hellettä) mutta myös siitä, että nyt pyrin keskittymään sekä pyöräilyssä että varsinkin juoksussa vain omaan suoritukseen. En siis päästänyt ajatuksia harhailemaan, vaan keskityin juoksuasennon ja askeltiheyden ylläpitämiseen. Ylämäetkin juoksin, kävelyaskelia otin vain huoltopisteillä.

Syksyn ohjelmassa on vielä kaksi kisaa: kymppi Leppävaarassa 30.8. ja Rantamaraton viiden viikon päästä. Kymppiä en ole koskaan ennen juossut, ja Rantamaratonilla on sama tavoite kuin viime vuonna: alittaa Peten Kalmarin Ironmanilla juoksema maratonaika. Tänä vuonna se on 4.13:50 eli viitisen minuuttia pitäisi parantaa viime vuodesta. Ehkä sekin onnistuu.

Huoltohommia

Minulle kävi vähän köpelösti, että kun edellisen postaukseni neuvoista vaarin. Tyhjensin nimittäin pyöräni takarenkaan, kun halusin kokeilla kuinka paljon painetta saan sinne pienellä juomatelineeseen kiinnitettävällä pumpulla. Se on ollut uskollisesti uskollisesti mukanani joka lenkillä jo pari vuotta, mutta kertaakaan en sitä ole tarvinnut.

Pienen ähinän ja puhinan jälkeen jouduin toteamaan, ettei pumpun suu sopinut tiiviisti renkaan venttiiliin ja suurin osa jollei kaikki ilma sihisi väärään paikkaan. No, varastosta löytyi toinen pikku pumppu, jolla sainkin renkaan täyttymään. mutta kun kiersin sitä irti venttiilistä, venttiili hajosi. Hyvä, että tuli kotona kokeiltua eikä sitten Tahkolla tai jossain muussa tiukassa paikassa.

Parin huonon pumppukokemuksen jälkeen olikin helppo tehdä päätös siirtyä hiilidioksidipatruunoihin samantien. Mitäs sitä odottelemaan. Meillä sattui olemaan pari ylimääräistä patruunaa ja satulan takana olevassa juomapullotelineessä niille jo paikatkin, joten ne ruuvailtiin paikalleen ja kun poikani vielä tänään hankki minulle patruunan ja venttiilin väliin tarvittavan liittimen, pitäisi minulla nyt olla kaikki kunnossa.

Viime sunnuntaina kävin viimeisellä pitemmällä pyörälenkillä ennen Tahkoa. Klaukkalan paikkeilla jouduin ihmettelemään, että mikäs tässä ohjaamossa nyt oikein rämisee. Juomapullotelinettä epäilin, mutta syylliseksi osoittautui oikean aerotangon pehmuste, jonka oli alkanut heilua ruuvien löystyttyä. Ajelin kuitenkin autolle saakka ennenkuin aloin sitä tarkemmin katsella. Rakenne on sellainen, ettei mitään pääse putoamaan vaikka ruuvit auki kiertyisivätkin.

Lenkin jälkeen pesin ja vahasin kaikki pyörät, vaikka se maastopyörän vahaaminen aika turhalta tuntuikin. Sille taisi riittää tämä ensimmäinen kerta. Samalla putsasin ketjut ja rattaat, varsinkin niihin pieniin pyöreisiin rissoihin tuntuu kaikkea kemaa helposti kertyvän. Löystyneitä ruuvejakin vähän kiristeltiin. Poika kertoi työssään pyöräkaupassa kuulleensa, että triathlonisteilla on yleensä likaisimmat pyörät ja että likaisella voimansiirrolla polkeminen voi vaatia jopa 10W enemmän tehoa. Kannattaa siis pitää pyörä puhtaana!

Renkaanvaihtopuuhissa, taas!

Mikään ei saa pyörälenkkifiilistä niin nopeasti pakkasen puolelle kuin puhjenut rengas. Paitsi ehkä puhjennut vararengas. Keväällä Mallorcalla minulla puhkesi yhdellä lenkillä kolme rengasta, ja viime sunnuntaina Peten kanssa Perniössä pääsimme taas renkaanvaihtamispuuhiin. Tai siis minä en mitään puuhannut, katselin vain miten homma sujuu.

Olimme lähteneet ajamaan Suomusjärveltä, ja tavoitteena oli ajaa 90 km edestakainen lenkki Perniöön. Tiedossa oli jopa pienoinen pätkä ihkauutta asfalttia. Perniöön saakka ajoimme yhdessä. Ajatus oli käydä kahvilla, mutta kirkkokahvila aukesi vasta klo 11, ja me olimme siellä jo heti kymmenen jälkeen. Saimme kuitenkin täytettyä vesipullot ja käytyä veskissä ennen kääntymistä takaisinpäin.

Kahvila

Sovitusti Pete lähti ajamaan edellä, ja minä omaa hitaampaa vauhtia perässä. Seitsemän kilsan jälkeen näin Peten tien vieressä renkaanvaihtopuuhissa. Juuri edellisiltana hän oli kokeillut ensimmäistä kertaa täyttää rengasta hiilidioksidipatruunalla, ja pysähdyin seuraamaan tätä jännittävää uusintaa. Pian rengas olikin paikallaan, ja täyttyikin patruunalla muutamassa sekunnissa todella kätevän oloisesti. Innostuin vähän patruunoista itsekin, ja päätin alkaa harkita runkoon kiinnitetystä pumpusta luopumista minäkin.

Olin juuri noussut pyörän selkään, kun kuulin renkaan räjähtävän. Ei se siis sittenkään ollut kunnossa. Harmi vaan, ettei meillä ollut toista Peten vanteelle sopivaa sisärengasta. Hiilikuituvanteessa on normaalia korkeampi laippa, joten sisärenkaan venttiilin pitää olla joitakin senttejä pitempi. Minun vararenkaastani ei siis ollut mitään hyötyä. Ajelin siis itsekseni autolle Suomusjärvelle ja sieltä sitten autolla hakemaan epäonnisen aviomieheni. Onneksi tajusin muutaman kymmenen metrin ajon jälkeen kääntyä takaisin hakemaan autonavaimen Peteltä.

Varsinais-Suomen kesäistä maisemaa.

Myöhemmin tarkemman tarkastelun jälkeen selvisi, että syyllinen rengasrikkoihin oli todennäköisesti rullaantunut vannenauha. Sisärenkaiden reiät olivat molemmat samassa paikassa noin 20 cm päässä venttiilistä. Vannenauhan vaihdon jälkeen rengasrikkoja ei enää ole tullut. Toivottavasti niitä ei tule kisoissakaan parin viikon päästä. Pete on lähdössä täydelle matkalle Kalmariin ja minä puolikkaalle Tahkolle.

Rengasasiasta virisi mielenkiintoinen keskustelu Facebookissa, ja siellä jaetut hyvät vinkit haluankin nyt jakaa tässä:

renkaan vaihdon yhteydessä

• poista rengasrikon aiheuttanut kivi, lasinsiru tms. ulkokumista. Tarkasta myös vannenauha.

ennen lenkkiä

• pumppaa renkaat aina ennen lenkkiä, vanhoilla ilmoilla ei ajella
• hiilidioksidipatruunoita on eri kokoisia, varmistaa minkä kokoisella tulee juuri sopiva määrä painetta omiin renkaisiin
• ainakin kerran: varmista pumpun toimivuus ja että saat sillä tarpeeksi ilmaa tyhjään renkaaseen

ennen kisaa

• käy ulkorengas läpi taskulampun kanssa sentti sentiltä ja poistaa siruset. Ennen tsekkiä vähennä rengaspaineita huomattavasti, niin voit poistaa kivet ja sorat ihan näppivoimin. Jos näppivoimilla ei onnistu, kokeile vaikka nuppineulalla.
• laita isompiin reikiin tai halkeamiin tavallista pikaliimaa. Kuivuttuaan se kuluu tasaiseksi hyvin nopeasti.
• tarkasta myös, että pyörän kaikki ruuvit ovat tarpeeksi kireällä. Petellä irtosi kerran kampi kisassa, minulla on lenkillä kyykähtänyt pulloteline.

Kauden viimeinen Rykäsy

Heti aamuyhdeksältä oli kauden viimeisen Helsinki Triahtlonin harjoituskilpailun, Rykäsyn lähtövihellys. Olimme Peten kanssa paikalla juuri kreivin aikaan, mutta hänelle tuli vähän kiire, kun Feltin takakumi olikin tyhjentynyt. Pienellä pumppauksella hän sai sen kuntoon ja ehtipä hakea vielä autoon unohtuneen kypäränkin ennenkuin piti lähteä uimaan. Kisan jälkeen kumi oli muuten taas tyhjä, Petellä oli onnea ettei se tyhjentynyt ainakaan kokonaan pyöräilyosuudella vaan ilmeisesti vasta telineessä sen jälkeen.

Uin ilman märkäpukua, kun vesi oli niin lämmintä. Halusin myös kokeilla, millaista on uida kisapuvussa vähän isommassa lähdössä. Ryhmityin vähän oikealle toiseen riviin, ja jo paikallaan ja pinnalla pysymiseen tuntui menevän aika paljon enemmän energiaa ilman märkäpukua. Onneksi lähtövihellystä ei tarvinnut odottaa kamalan kauan.

Heti lähdön jälkeen tuntui parin minuutin ajan kuin olisin sittenkin ollut aika keskellä. Eteen ei päässyt ja takaa tultiin päälle. Ilman märkäpukua uidessa jalat tuntuvat vajoavan vieläkin syvemmälle, kun joku ui niiden päälle. Samoin muut tuntuvat olevan enemmän "iholla" kuin märkäpuvulla uidessa, ja niinhän he ihan oikeasti ovatkin.

Ekalla poijulla näin yllätyksekseni Peten. Aika harvoin sitä uidessa ehtii tyyppejä tunnistamaan, varsinkin kun meillä tänään oli kaikilla seuran antamat valkoiset tai keltaiset uimalakit. Peten uintityyli on kuitenkin minulle jo niin tuttu, että tunnistan sen vähän isommassakin porukassa. 

Ekalta toiselle poijulle ja rantaan uinti sujui omaan tahtiin mukavasti. Aikaa uintiin meni 13:47, vajaat pari minuuttia kauemmin kuin heinäkuun Rykäsyssä. Joku kyllä sanoi, että matkakin olisi ollut tänään hieman pitempi kuin vajaa kuukausi sitten. Omaa tietoa tästä ei ole, kun en saanut mittaria käyntiin lähdössä ja se akku loppui pyöräilyn aikana muutenkin.

Vaihdossa olikin sitten helpompaa, kun ei tarvinnut kuin laittaa lasit ja kypärä päähän ja kengät jalkaan. Taisin siinä vastaavasti säästää joitakin kymmeniä sekunteja. Pääsin liikkeelle ylämäkeen helposti, kun olin muistanut laittaa pienen vaihteen päälle. Ekalla kierrokselle takaa tuli ohi aika monta pyöräilijää, miehiä enimmäkseen. Toisen kierroksen ajoin melkein kokonaan noin 10 metrin päässä edellä ajavasta miehestä, ja se kyllä helpotti pyöräilyä melko paljon. Pyöräilyaika parani vähän viime kerrasta, ja oli nyt 41:24.

Juoksuun lähdin hyvissä voimissa, kun olin pyöräilyosuudella saanut juotua koko pullon (0.75 l) urheilujuomaa. Luulin juosseeni kovempaa kuin viimeksi, ja siihen nähden vajaan minuutin edelliskertaista hitaampi juoksuaika (30:59) oli kyllä hienoinen pettymys. Loppuaika oli 1:26:11, reilun minuutin hitaampi kuin kolme viikkoa sitten samalla matkalla.

Poislähtiessä nappasin pari valokuvaa. Ensimmäisessä Helsinki Triathlonin kisakatos Kuusijärven rannalla

ja toisessa meidän pohkeet kisanumeroineen. Taisivat laittaa kilpailijat aakkosjärjestykseen, kun oltiin 1 ja 2.