Polskis

Joitakin vuosia sitten kirjoitin ylös uintitreenejä ja printtailin niitä sitten varastoon. Minulla on niitä varten oma kansiokin, ja yleensä aina nappaan sieltä uimaan mennessä jonkun sopivan tuntuisen treenin mukaan. Ilman ohjelmaa en ui altaassa koskaan.

Vuosien saatossa on käynyt niin, että ne aikanaan printtaamani ohjelmat ovat käyneet vähän lyhyiksi ja jotenkin katkonaisiksi. Tuunailen ne vähän pitemmäksi lisäämällä metrejä alku- ja loppuverraan ja myös tekniikkaosioiden väliin. 

Lauantaina taas etsiskelin sopivaa programmia kansiosta, ja tuunaamalla sainkin kasaan aika kivan kahden ja puolen kilsan ohjelman. Se meni näin:

200 alkuverra

4x(25 delffareita, 50 vu 25 nyrkit 50 vu)

4x(25 kylkipotk 50 vu 25 yhden käden uintia 50 vu)

3x200 vu tauko 20" (100 hengitys joka 3., 100 hengitys joka 5.)

6x50 (25 sculling varpaat menosuuntaan 25 vu)

200 loppuverra

Lempparidrilini taitaa juuri nyt olla yhden käden uinti niin, että hengitän lepäävän käden puolelta. Se tuntuu aluksi vaikealta, varsinkin vasemmalla kädellä. Heti sen jälkeen huomaan kyllä eron varsinkin vartalon kierrossa. Kannattaa kokeilla! 

Jos mikään valmis tai edes tuunattu ohjelma ei innosta, uin vähän tekniikkaa alkuun ja sitten pääsarjassa 200 m lättäreillä, 200 m pullarilla, 200 m lättäreillä ja pullareilla ja 200 m ihan normivaparia. Matkoja voi muutella tai sitten uida koko sarjan vaikka kahteen kertaan. Oikein hyvällä tuurilla muistan ottaa myös kuminauhan mukaan ja uin heti alkuun jalat yhteen sidottuina 4x25 m. Se tuntuu aika tuskaiselta, kun jalat vajoavat lähes vertikaalisti pohjaa kohti.

Eilen maanantaina kävin uimassa yksin Tapiolassa, ja tein just tuon lättäri-pullarisarjan. Tekniikkaosioon yhdistelin vähän korkkiruuvia (*kaksi vetoa vaparia yksi selkää*) ja sellaista koordinaatioharjoitusta, jossa tehdään vaparin käsivedot mutta perhosuinnin delfiinipotkut. 

Ketunkierros

Noin puolen kilsan päästä meidän mökistä kulkee Ketunkierros, jo toimintansa lopettaneen Suomusjärven patikan aikanaan perustama ja aikanaan ylläpitämä 26 kilsan pituinen vaellusreitti. Pienen etsinnän jälkeen löysimme myös joitakin vuosia sitten ostamamme alueen kartan, johon reitti on merkitty.

Koska kartta on ainoamme emmekä tiedä, mistä niitä enää saisi lisää, starttasimme matkaan ilman sitä.  Tulevaisuutta ajatellen ajattelimme ottaa siitä ensin pari kopiota ja vasta sitten altistaa sen kulumiselle. Karttamuovi ja varsinkin ja pyörän karttateline olisivat tietysti myös auttaneet, mutta kumpaakaan ei nyt ollut mukana.

Löysimme reitille Iso-Toravan itäpuolelle helposti. Siellä Ketunkierros kulkee pitkät pätkät sähkölinjaa pitkin, eikä ajaminen ollut ihan kamalan helppoa. Korkeuserojakin oli. Jossain vaiheessa eksyimme reitiltä ja jouduimme jonkun pätkän kulkemaan teitä pitkin Vanhan Turuntien ja Kettulantien risteykseen, josta tiesimme reitin kulkevan.

Metsään taas.

Kiva reittimerkki.

Varesjärven eteläpuolelta reitin lähtöpisteestä eteenpäin oli useampi kilometri kuvankaunista kangasmetsää ja helppoa polkua. Toki aina silloin tällöin eteen saattoi tulla oja tai kaatunut puu, mutta pitkät pätkät oli todella kiva ajella. Se oli juuri sellaista kivaa pätkää, että pääsi hyvin eteenpäin mutta aina välillä eteen tuli jotain vähän jännempääkin.

Nyt sujuu ajaminen.

Reilut kolme ja puoli tuntia ajettuamme saavuimme pienelle lammelle, jonka ympäri olemme molemmat usein juosseet. Siitä olisi ollut mökille tuttua reittiä kuutisen kilsaa, mutta päätimme vielä jonkin matkaa ajella eteenpäin Ketunkierrosta. Se oli iso virhe. Olimme jo aika väsyneitä, ja edessä oli sellaista pusikkoa, että seuraavaa reittimerkkiä oli vaikea havaita. Yhden jo pusikoituneen hakkuualueen reunassa hirvikärpäset hyökkäsivät Peten kimppuun. Tunnelma kiristyi.

Hienot olivat maisemat ja kelikin täydellinen.

Eihän siinä auttanut muu kuin keskeyttää reitin seuraaminen ja pyrkiä lähimmälle tielle. Kun ajamaan ei pystynyt, piti taluttaa. Välillä pysähdyimme tarkistamaan kännykän karttaohjelmasta suuntaa ja vihdoin viimein putkahdimme pyörinemme metsätielle vesakon keskeltä. 

Siitä mökille oli taas helppoa ajamista metsäteitä pitkin. Sykemittarista loppui virta kesken matkan, joten tarkkaa tietoa retken kestosta tai pituudesta ei ole. Arvelisin meidän olleen reissussa viitisen tuntia, ja aika pitkä pätkä reittiä jäi vielä kulkematta. Luulen meidän kuitenkin jo löytäneen ne parhaat maastopyöräpolut Varesjärven ympäristöstä, sinne menemme varmasti uudelleen.

Selkä vähän kipeytyi taas. Luulen sen johtuvan taluttamisesta ja pyörän nosteluista. Ensi kerralla täytyy varmaan yrittää ajaa enemmän ja tunkata vähemmän. Ja jos vielä tulisi joku pikkupakkanen, hirvikärpäsetkin häviäisivät.

Aamiaisjuttuja ja juoksuklubi

Parina aamuna tällä viikolla olen ostanut aamupuuron Vanhan Ylioppilastalon kulmalta. Siinä nököttää nyt kuun loppuun Elovenan kuorma-auto, josta myydään haudutettua luomukaurapuuroa lisukkeineen, kahvia, välipalakeksejä ja -juomia. Puuro lämmittää kivasti käsiä viileinä aamuina ja jäähtyy siinä muutaman sadan metrin matkalla toimistolle. 

Tiistainakin oli vähän erilainen aamupala, kun Helsingin polkupyöräilijät ja pari muuta yhdistystä tarjosivat pyöräilijöille aamupalaa Baanan Ruoholahden päässä. Sattui viikon kylmin aamu, ja siinä ilmaista sämpylää syödessä ehti tulla jo vähän kylmä. Hieno juttu joka tapauksessa, ja tarjoilut näyttivät tekevän kauppansa.

Treenirintamallakin alkaa maratonin jälkeen taas tapahtua. Pari päivää otin ihan kokolepoa, tiistaina poljin työmatkat ja eilen keskiviikkona kävin hölkällä. Se tuntui yllättävän hyvältä, vaikka sykkeet olivatkin vähän normaalia korkeammalla. Jalat tuntuvat palautuneen ihan hyvin, eivätkä ne muutamat mustat varpaankynnet yhtään tuntuneet juostessa. Taisin maratonilla vetää sukat liian kireälle. Niissä on melko matala varsi ja pelkäsin niiden juoksun aikana valahtavan alaspäin. Hyvin pysyivät paikallaan, mutta olivat siis ehkä hieman liian tiukat kynsien hyvinvointia ajatellen.

Rantamaratonista jäi niin hyvä fiilis, että tekisi mieli päästä uudelleen juoksutapahtuman viivalle. Vähän on mielessä alkanut kutkutella Itämerimaratonin puolikas reilun viikon päästä Hangossa. Pete on menossa sinne maratonille, ja voisin siinä odotellessa ehkä juosta puolikkaan jos vielä ensi viikollakin intoa ja fiilistä riittää. 

Viime keväänä satuin pariin otteeseen juoksemaan Arenalle ja Otaniemen kentälle samaan aikaan jonkun juoksuporukan kanssa. Näyttivät tekevän ihan kivanoloisia juttuja. Jollain kerroilla osallistujissa oli mukana jokunen tuttukin, ja kysymällä selvisi, että porukka oli Espoon Tapioiden juoksuklubilaisia. Nyt Rantamaratonin jälkimainingeissa sähköpostiin tupsahti mainos lokakuun alussa alkavasta uudesta juoksuklubista, jonka treenit kestävät lokakuun alusta toukokuun loppuun. Pienellä houkuttelulla sain Petenkin lähtemään mukaan. 

Juoksuklubissa on kolme eri vauhtiryhmää,  ja meille molemmille sopivin on kakkonen (puolimaraton 1:40-2:05, maraton 3:30-4:15 tai kymppi 50 minuutin molemmin puolin). Kovasti odotan jo jokakeskiviikkoisia juoksutreenejä, vaikka ensimmäinen kerta harmillisesti jääkin väliin työmatkan vuoksi. Ehkä se juoksuvauhti nyt lähtee tästä hyvään nousuun!

Rantamaraton 20.9.2014

Heräsin aamulla jo seitsemän jälkeen, kun Pete ja A olivat lähdössä kiertämään Reitti 2000:tta parin kaverin kanssa. Saattelin pojat matkaan ja menin aamupalalle. Söin jo monta kertaa hyväksi todetun aamiaisen: kaurapuuroa ja mansikkahilloa. Kymmenen maissa söin vielä pari viipaletta vaaleaa leipää ja yhden energiapatukan. Muuten makoilin sohvalla ja mietin, että miten tästä löysän oloisesta kropasta löytyisi puhtia maratonille.

Yhdentoista jälkeen lähdin maastopyörällä kisapaikalle. Siellä oli vielä melko hiljaista. Vaikka oli lämmintä, olin ottanut mukaan hupparin ja verkkarihousut, jos vaikka maratonin jälkeen olisikin kylmä. Vein ne vaatesäilytykseen. Siellä tapasin Baba Lybeckin, johon olen tutustunut #teamelinajouhkin tiimoila. Vähän myöhemmin törmäsimme myös Hannaan, joka hänkin on samassa tiimissä ja juoksi tänään viiden tunnin jäniksenä. Ehdimme  ennen alkulämmittelyä hoitaa tiimin some-näkyvyydenkin kuntoon Twitterissä!

Fiilikset ennen lähtöä olivat loistavat, kun lähtökarsinassa asettauduin 4:15-jänisten taakse. Ajattelin juosta siinä vähän matkaa, mutta parin kilsan jälkeen teki mieli sittenkin juosta omaa, ihan vähän kovempaa vauhtia. Alkumatkasta reitin varrelta löytyi vielä neljäskin tiimiläinen (pinkistä hihanauhasta tunnistin) ja hänen kanssaan juoksimmekin yhdessä aika pitkät pätkät. 

Juoksu tuntui helpolta, ja noin kuuden minuutin kilsavauhti pysyi yllä lähes vaivatta. Katsoin sykemittarista vain vauhtia, en ollenkaan sykettä ja se tuntui sopivan minulle. Ei tullut hermoiltua mahdollisesti "liian korkeista" sykelukemista. Olihan siellä taas niitä mäkiä, mutta kyllä ne ylös pääsi. Kaikkein jyrkimmän mäen Kivenlahdessa kävelin. Muuten kävelin vain huoltopisteillä. Otin aina geelin ennen huoltopistettä, ja join sen perään kaksi mukillista vettä. Vatsan tai energian kanssa ei ollut mitään ongelmia, mitä nyt  geelit tuntuivat pariin otteeseen pyrkivän ylöspäin. Näiden tuntumusten jälkeen join kahdella-kolmella huoltopisteellä vain energiajuomaa ja jätin geelit kokonaan väliin. 

Pariin otteeseen näin matkan varrella tuttuja kannustamassa, ja niistä hetkistä sain aina kivasti virtaa. Kilometrit hupenivat tasaista vauhtia ja olo oli edelleen hyvä. Loppua kohden alkoi tietysti väsyttää ja kuuden kilsan vauhdin ylläpitämiseksi piti pinnistellä vähän enemmän. Reitin viimeiset kilometrit ovat minulle tosi tutut, ja oli hienoa 40 kilsan jälkeen jo varovaisesti fiilistellä maaliin juoksemista. Viimeisellä huoltopisteellä Nokian vanhan pääkonttorin kulmalla otin vielä pari mukia urheilujuomaa ja yritin sen jälkeen pitää taas hyvää vauhtia yllä. Koko ajan olin ohitellut puolikkaan juoksijoita, mutta tänä vuonna reitillä ei ollut ihan niin paljon ruuhkaa kuin viime vuonna.

Viimeisessä ylämäessä alkoi väsymys tuntua vähän voimallisemmin, mutta niin vaan pinnistelin senkin ylös. Sieltä olikin matkaa maaliin enää vajaa kilsa, ja suuri osa alamäkeä. Reilut kolmesataa metriä ennen maalia näin yllätyksekseni Peten, kun hän kiinnitti huomioni huutamalla minulle jotain tosi kivaa. Miten ihana yllätys! Luulin maastopyöräreissun venyvän pitkälle iltaan, enkä ollut ajatellut hänen ehtivän maalialueelle. Ilmeisesti aika badass-porukka oli ollut ajamassa, kun selvisivät siitä niin nopeasti. Ja on minusta nyt sitten yksi juoksukuvakin:

Ennätystä lähdin hakemaan ja sen sain, kun nettoaikani oli 4:11:16. Se on yli seitsemän minuuttia vähemmän kuin viime vuonna ja reilut pari minuuttia nopeampi kuin Peten Kalmarin Ironmanissa juoksema 4:13:50. Kisa meni siis kellontarkasti suunnitelman mukaan!

Maratonin aattona

Huomiseen Rantamaratoniin valmistautuminen on mennyt ihan suunnitellusti. Tiistaina kävin juoksemassa lyhyen vauhtileikittelylenkin ja eilen puolen tunnin herättelylenkin. Muuten olen ottanut rauhallisesti, työmatkatkin mennyt julkisilla. Keskiviikkona ja torstaina tankkailin maltolla ja lakulla, tänään olen syönyt normaalisti. Töissä kesken päivän mielessä välähti yhtäkkiä, että se maratonhan on jo huomenna! Silloin tunsin vatsassa pienen jännityksen kouraisun. Muuten ei ole kamalasti jännittänyt, vaikka juoksu aika paljon mielessä onkin ollut.

Työpäivän jälkeen lähdin maastopyörällä hakemaan kilpailunumeroa ja paitaa Otaniemestä. Ajoin rantoja pitkin viitisen kilometriä Otahallille, ja kylläpäs tuntui ihanalta ajaa pyörällä muutaman päivän tauon jälkeen, vaikka olinkin liikkeellä farkuissa ja lenkkareissa. Jo menomatkalla näin maassa valkoista viivaa siinä mistä reitti menee.

Jonoja ei Otahallilla enää puoli kahdeksan maissa ollut, ja sain nopeasti oman kirjekuoreni ja juoksupaidan. Intersportilla ja Pumalla oli omat myyntipisteensä Otahallissa, ja kaikkea kivaa juoksuun liittyvää kampetta näytti olevan kaupan. Pystyin kuitenkin ohittamaan houkutukset, koska en juuri nyt ihan oikeasti tarvitse mitään.

Pyörä oli tallessa siinä mihin sen olin lukinnut. Hämärtyvässä illassa ajoin juoksureittiä kotiinpäin vähän pitempääkin kun olisi ollut tarpeen, se kun vaan tuntui niin kivalta.

Lähtö on tästä.

Reilun kilsan päästä Rantaraitille hetkeksi.

Kehä I:n laitaa.

Kotona laitoin juoksuvaatteet valmiiksi, geelit Spibeltteihin ja huulirasvan shortsien takataskuun. Nyt on kaikki jo melkein valmista! Olen iloinen, että muistin jo nyt laittaa talkkia sukkiin, yksi asia vähemmän huomiselle. Lähtöpaikalle ajan huomennakin pyörällä. Sen lyhyen pyöräajelun lisäksi ajattelin verrata 10-15 minuuttia ennen lähtöä.

Nyt on kaikki tarvittava tehty, ja vajaan kuudentoista tunnin päästä on lähtö! Tunnelmat ovat positiivisen odottavat: ykköstavoite on uusi oma ennätys, kakkostavoite maaliinpääsy.

Neljä syytä treenata

Monisporttaaja Hannu listasi kirjoituksessaan omat liikkumisen prinsiippinsä, ja se sai minutkin ajattelemaan omia periaatteitani ja sitä, mihin suuntaan ne ovat viime vuosien aikana kehittyneet. Taustalla on myös pieni hämmästys siitä, miten tärkeäksi triahtlonharrastus on minulle viime vuosien aikana muodostunut. Kiteytin ajatukseni neljään kohtaan:

1) puoliso ja perhe. Aika vaikeaa olisi hyvillä mielin treenata, jos ei saisi sille tukea omilta läheisiltä, varsinkaan omalta puolisolta. Ja luulenpa, että jos en voisi hyvillä mielin treenata, se jäisi kokonaan tekemättä. Pete on minulle paras treenikaveri, ajatusten sparrailija ja luotettava peruskallio, johon voin aina nojata ja jonka arvostelukykyyn luotan joskus enemmän kuin omaani. Hänet on helppo innostaa mukaan vähän hassuihinkin ideoihin ja hän sanoo minulle suoraan jos olen väärässä - ehkä joskus vähän varovaisesti, mutta sanoo kuitenkin. Liikkuminen on osa jo aikuistuvien lastemmekin arkea, joko esimerkkimme takia tai siitä huolimatta. Olen kyllä aina osannut arvostaa erittäin korkealle sitäkin aikaa, kun olemme kaikki yhdessä eikä tarvitse lähteä minnekään. Niitä hetkiä on nykyään tosin yhä harvemmin, kun jälkikasvulla on jo omat menonsa ilman meitä.

2) halu treenata hyvin. Harjoittelu on säännöllistä, tavoitteellista ja nousujohteista ja mikä tärkeintä, nautin siitä. Olen suorittajaluonne, ja innolla availen aina Jupiksen lähettämän viikko-ohjelmat nähdäkseni mitä treenejä tälle viikolle on tulossa, mitä ominaisuuksia seuraavaksi kehitetään. Sekin on kiva, kun kisan lähtöviivalla voi olla aika varma siitä, että on treenannut tavoitteeseen nähden riittävästi ja tarpeeksi fiksusti. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun matkat ovat pitenemään päin. Jännitän aina ennen kisoja, mutta lähdön jälkeen olo nopeasti helpottaa, eikä mikään voita sitä onnistumisen tunnetta kun urakka on ohi.

3) treenikaverit ja triathlonyhteisö. Treeneissä, kisoissa ja täällä blogimaailmassa olen tutustunut ihan mahtaviin tyyppeihin, saanut paljon uusia ystäviä ja päässyt tekemään monia asioita, joita ennen en osannut ajatella omaan arkeeni kuuluviksi. Keskinäinen tsemppaus ja kannustus on tosi hienoa. Yhteenkuuluvuuden tunne on vahva, ja triathlonin harrastajaporukkaan oli  erittäin helppo solahtaa mukaan. Alusta asti on ollut tervetullut olo.

Tässä kuvassa yhdistyy kyllä niin moni kiva asia!

4) luonto ja ulkona oleminen. Olen ollut hieman yllättynytkin siitä, miten tärkeää minulle on päästä ulos ja saada happea. Ulkona ajatukset kulkevat kirkkaammin ja löytävät uusia uria. Joskus pienikin tuuletus auttaa; saatan kesken työpäivän käydä kiertämässä korttelin, jos on tunkkainen olo. Iltaisin töiden jälkeen on onneksi yleensä aikaa vähän pitemmälle tuuletukselle.

Ainahan se on mielessä - maraton

Espoon rantamaratoniin on tänään tasan viikko. Kuten aina ennen isompaa kisaa, se on alkanut olla mielessä yhä useammin. Mieleen pulpahtelee ajatuksia vauhdista, tankkauksesta, energiansaannista ja myös vaatetuksesta tämän tästä.

Eilen kotimatkalla kuntopiiristä pohdin ääneen, miten kannattaisi tankata. Suunnitelmissa on juoda pari desiä maltodekstriiniä mehun kanssa sekä keskiviikkona että torstaina. Perjantaina syön lounasta normaalisti, mutta illalla jo vähän kevyemmin. Samalla tavalla olen tankannut triathlonin puolimatkoja varten ja yleensä kaikki on mennyt hyvin. Joskus olen lisäksi syönyt vielä pussillisellisen lakuja. Vaarana kuitenkin on, että kun syö normaalia enemmän ja vähentää treenaamista, voi kisapäivänä olla vähän turpea olo ja tästä Pete minua keskustellessamme varovaisesti muistutti. Aika monen olen kuullut kokemuksen lisääntyessä vähentäneen tankkausta ennen kilpailua. Täytyy siis olla tarkkana, että vaikka ensi viikolla on normaalia enemmän aikaa vaikkapa leipomiseen, ettei sitten mene syömisessä överiksi.

Työmatkapyöräilyssä olen viime viikkoina jäänyt noin yhteen päivään viikossa. Kuluneella viikolla harmitti, etten ollut tajunnut ottaa valoa mukaan, kun sumu yllätti. Ihan nolotti olla ilman valoa liikenteessä. Sumun takia näkyvyys oli huono, vaikka aurinko oli jo noussut. Olen vielä enimmäkseen ajellut työmatkat maantiepyörällä, kun sitä muuten tulee harvemmin käytettyä.

Kehä I

Kevyen liikenteen väylällä ei ruuhkaa.

Tänään meinaan vähän siivoilla ja selvittää, onko meillä tarpeeksi geelejä ensi lauantaiksi. Perheen muut triathleetit ovat lähdössä kiertämään maastopyörillä Reitti 2000:sta, ja varmasti vaativat osansa  energiavarastoistamme. Maastopyöräily on meillä lähtenyt uuteen nousuun, sillä poikamme osti itselleen uuden maastopyörän, ja Pete on nyt innostunut ajelemaan sillä pojan vanhalla konkelilla. Olen asiasta aika innoissani, kun odotan saavani Petestä jatkossa seuraa myös maastolenkeille.

Eilen harrastin vähän työmatkajuoksua. Matkustin ensin metrolla Kaisaniemestä Ruoholahteen, ja sieltä juoksin Lauttasaaren, Kaskisaaren ja Otaniemen kautta rantoja pitkin kotiin reilun kympin. Noin 30 minuuttia juoksin maratonvauhtia 6 min/km, ja se tuntui tosi kevyeltä, vähän piti jopa himmailla. Sellaista vauhdinjakoa olen maratonille ajatellut, että ensimmäisen (sen mäkisen) puolikkaan juoksen tuota 6 min/km -vauhtia ja sitten toisella puolikkaalla voin nostaa vauhtia jos siltä tuntuu.

Ensi lauantain sääennuste lupaa loistavaa juoksusäätä: 17-19 astetta ja puolipilvistä, sateen todennäköisyys 6-7%. Jos näin on, juoksen lyhyissä shortseissa ja t-paidassa. Olen jo useamman vuoden seurannut kanadalaisen Leanan blogia, ja jokunen viikko sitten hän kirjoitti laittaneensa Ironman Boulderin juoksuosuudelle päälleen Sparkle Athleticsin hameen. Säihkyvä hamonen näytti niin kivalta, että pyysin Amerikassa asuvaa siskoani tilaamaan sellaisen minullekin, mustana. Sain sen postissa viime viikolla. On se niin hassun näköinen päällä, että saa väkisinkin hymyn huulille. Hameen mukana tuli vielä kertakäyttöinen Team Sparkle -tatuointi, jolla meinaan viritellä kisa-aamuna pohkeeseen. Eipä niillä lisää vauhtia tule, mutta varmasti fiilistä. Ja se on minulle vähintään yhtä tärkeää. Bling-bling!

Rantamaraton -13 pv

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitemmän lenkin ennen Rantamaratonia. Sillä oli pituutta 2 tuntia ja ohjeena oli juosta muuten kevyttä, mutta viimeiset 20 minuuttia maratonvauhtia. Syömiset ja juomiset pyrin tekemään samaan tahtiin kuin maratonilla vajaan kahden viikon päästä: juotavaa ja geeliä aina vajaan viiden kilometrin välein. Pakkasin Spibeltiin neljä geeliä, vettä otin mukaan kädessä pidettävään pulloon. Kymmenisen minuuttia ennen lähtöä otin yhden geelin ja tein pienen alkulämmittelyn.

Päättelin aikaisempien lenkkien vauhdeista, että 6:30 min/km olisi minulle kevyttä, ja sitä lähdin heti alkumetreiltä tavoittelemaan. Vauhti tuntui helpolta, ja useamman kerran piti vauhtia vähän himmata kun se meinasi karata hieman liian kovaksi. Juoksin Otaniemeen ja sieltä Rantamaratonin reittiä Westendiin. Keilaniemessä vaihdoin muutaman sanan parin juoksijamiehen kanssa, jotka kiersivät kaikki mahdolliset laiturien ulokkeet, myös sen nykyisen Microsoftin talon helikopterikentän. Ilmeisesti kyse oli jotain vitsistä, jota en ihan ymmärtänyt. Westendissä käännyin kotiinpäin, ylitin Länsiväylän kevyen liikenteen siltaa pitkin ja juoksin Suvikummun ja Tontunmäen kautta Mankkaalle, jossa pääsin taas hetkeksi takaisin maratonreitille.

Tunti ja neljäkymmentä minuuttia tuli täyteen juuri tullessani Kehä I:n varteen, ja lenkin loppuun piti vielä improvisoida pieni koukaus Villa Elfvikin kautta, jotta siitä tuli tarpeeksi pitkä. Tavoittelen maratonilla kuuden minuutin kilometrivauhtia, ja aika helposti sain vauhdin sinne nostettua, vaikka se vähän enemmän eforttia vaatikin kuin puoli minuuttia hitaampi läpsyttely. Niin intensiivisesti keskityin vauhdin ylläpitämiseen, etten huomannut edes Rantaraitilla kotikulmilla vastaan tulleita tuttuja ennenkuin he moikkasivat.

Juoksusää oli ihan loistava; aurinko paistoi ja lämmintä oli. Juoksin lyhyissä shortseissa ja lyhythihaisessa Joroisten Finisher-paidassa, päässä lempilippis. Juuri ennen lähtöä silmiini osui kylppärissä talkkipurkki, ja laitoinkin talkkia jalkoihin ja sukkiin. Tällä reissulla ei tullut rakkoja, vaikka vasen kenkä tuntui vähän hankaavankin. Jotenkin täytyy se talkki yrittää muistaa myös ennen maratonia.

Pari geeliä tunnissa on minulle ihan hyvä määrä energiaa, reilut 50 g hiilihydraattia. Maratonille otan kahteen Spibeltiin mukaan yhteensä yhdeksän geeliä,  yhtä monta kuin on huoltopisteitä maratonilla.  Järjestäjien kattauksesta suunnittelen ottavani vain vettä. Toivottavasti ei ole ihan jääkylmää. Joskus aikaisempina vuosina olen saanut kylmästä vedestä vatsakramppeja, jotka ovat menneet kuitenkin melko nopeasti ohi.

Olen asettanut itselleni kaksi tavoitetta: negatiivinen splitti eli toinen puolikas ensimmäistä nopeammin ja noin viiden minuutin aikaparannus. Haluaisin nimittäin alittaa Peten Kalmarin Ironmanin maratonajan 4:13:50. Tässä sohvalla makoillessa nuo molemmat tavoitteet tuntuvat ihan mahdollisilta.

Ekoja kertoja

Lähes päivälleen kolmen kuukauden tauko ehti tulla allasuintiin, kunnes eilen alkoivat taas Heltrin torstaiset uintitreenit Pirkkolassa. Taisi olla tähänastisista ilmoittautumisista vaativin juuri tämä uintiryhmään ilmoittautuminen; melkein koko päivä piti olla valmiudessa kun etukäteen ei oltu ilmoitettu tarkkaa aikataulua ja paikkoja oli jaossa vain 16. Onneksi sain varattua omani kuten useimmat muutkin samassa ryhmässä jo keväällä treenanneet uintikaverit.

Nyt syksyllä uidaan enemmän tekniikkaa, keväällä sitten enemmän tehoja. Melko kivuttomasti sujui avovedestä altaaseen siirtyminen: tuttuja drillejä, kirkasta vettä ja ainoana pikku miinuksena huurtuvat lasit. Ostin uudet ennen Tahkon kisaa, mutta en nyt löytänyt niitä mistään. Täytyy varmaan tehdä viikonloppuna vähän perusteellisempi etsintä. Uinti tuntui helpolta heti alusta saakka. Hyvän uintituntuman säilyttämisessä on varmaan auttanut se, että olen uinut tänä kesänä avovedessä melko paljon myös ilman märkäpukua.

Tänään perjantaina on melkein yhtä odotettu syksyn ensi-ilta: Helsinki Triathlonin kuntopiiri. Luvassa on ennakkotietojen perusteella tuttuja ja turvallisia lihaskuntoliikkeitä, ehkä jopa taustamusiikin kera. Ei missään tapauksessa venyttelyä. Vaikka torstain omassa uintiryhmässä kaikki olivatkin ennalta tuttuja, seuraavassa ryhmässä näytti olevan enemmän sellaisia, joita en tunne entuudestaan. Tästä päättelen, että kuntopiirissäkin voi olla paljon uusia seurakavereita. Pitänee mennä ajoissa, jos vaikka tuleekin ahdasta.

Pete muuten voitti sen Fressin lankkukisan Leppävaara-juoksussa seitsemän minuutin suorituksellaan. Sieltä tuli eilen soitto, että tavarapalkinnon voi käydä noutamassa. Itse tavaran laatu jäi vielä arvoitukseksi. Eivät siis ole menneet hukkaan jatkuvasti parantuvat pidot, joita aina Heltrin kuntopiirissä perjantaisin treenaillaan.

Kisasuunnitelmia ja huoltojuttuja

Juuri ennenkuin Finntriathlonin ilmoittautuminen aukesi, alkoi somessa levitä tieto kesäkuun lopussa Espoossa järjestettävästä puolimatkan triathlon-kisasta. Kisan järjestää TriForFun, joka on myös Helsinki City Triathlonin takana. Ilmoittautuminen Espoon puolikkaalle alkaa lokakuun alussa, ja muitakin matkoja on ohjelmassa. 

Päätös Joroisten ja Espoon välillä oli minulle helppo: ei hotelliöitä, vähemmän autossa istumista ja (toivottavasti) logistisia haasteita kisaan valmistautuessa. Bonuksena on tietysti vielä se, että pääsen kisaamaan tutuissa maisemissa kotikaupungissa. Uinti on Bodom-järvessä Oittaalla. Sieltä pääsee kyllä aika hienoja reittejä ajamaan pyörällä juoksusta nyt puhumattakaan. 

Tämän kesän aikana olen alkanut pitää entistäkin parempaa huolta pyöristäni. Siinä on ollut isona apuna poikani hankkima teline, johon pyörän saa rungosta helposti kiinni pesua ja huoltoa varten. Enää ei tule selkä kipeäksi kyykistelystä. Pesut, rasvaukset ja vahaukset osaan itsekin, mutta isompiin huoltohommiin saan apua pojaltani, josta  kesän aikana on kehkeytynyt kelpo juniormekaanikko. Ainakin ketjun ja vaijerien vaihtamiset sujuvat häneltä jo. Tosin säästin triathlon-pyörän ketjunvaihdon syksyyn, vaikka jo ennen Tahkon kisaa ketju oli mitattu ja venyneeksi tuomittu. Ilo on hiljaa hyrräävä pyörä, joka ei nitise eikä natise.

Pyöränhuoltotarvikkeita on meille kertynyt jo hyllyllinen. Pyörävahaa olen käyttänyt vasta tänä kesänä. Se on todella helppokäyttöistä ja nopeasti tulee nättiä jälkeä. Vahattu pyörä pysyy puhtaana pitempään ja tietenkin myös näyttää paremmalta. Kaikkein vaikuttunein olen kuitenkin ollut keraamisesta ketjuöljystä, joka tuoksuu vienosti vadelmalle. Miltäs sinun pyöräsi ketjut tuoksuvat?

Huoltohylly varastossa.