Länsiväylä-juoksu 2015

Sääennuste pitikin paikkansa ja tänään herättiin Espoossa sateiseen aamuun. Laitoin kamoja kasaan pikkuhiljaa, ja olin valmis lähtemään kisapaikalle heti puolenpäivän jälkeen. Menin nössösti autolla, koska satoi enkä halunnut heti kastella kamppeitani. Ennakoin myös olevani kylmissäni juoksun jälkeen, ja autolla pääsisin kotiin ja suihkuun nopeammin kuin pyörällä.

Juoksukamppeet

Otaniemessä vein kassin säilytykseen ja menin urheiluhalliin tekemään alkuverraa. Siellä oli mukavasti tilaa, ehkä kaikki eivät tienneet että sinnekin voi mennä. Juoksin joitakin kierroksia, tein vähän juoksutekniikkaa ja tapasin joitakin tuttuja. Yhden jälkeen lähdin ulos etsimään Peteä joka oli luvannut tulla lähtöön kannustamaan. Sadekin oli jo melkein loppunut, lämpötila oli varmaan jossain neljän-viiden asteen tienoilla.

Tässä yhden Juoksuklubi-kaverin kanssa. Taustalla suunnitellusti bajamajat.

Lähtölaukas pamahti klo 13:15. Ensimmäiset neljä kilsaa juoksin Jennin kanssa, kunnes hän meni menojaan. Ekan huoltopisteen jälkee ajattelin musiikin vähän piristävän, ja olinkin ihan oikeassa. Juokseminen alkoi tuntua kivemmalta, kun iPod toisti tsemppibiisejäni. Varmasti se huoltopisteellä ottamani geelikin vähän toi lisää virtaa. Reitti oli aika mäkinen, ja tuulisissa kohdissa tuli silloin tällöin vilu lyhyessä hameessa.

Toisella huoltopisteellä Munkkiniemessä otin vain urheilujuomaa, kun kylkeen oli välillä pistänyt eikä tehnyt mieli uutta geeliä. Yritin pitää hyvää juoksuvauhtia yllä ja loppua kohden se oli tietysti vaikeampaa. Ylämäissä tunnuin jäävän kanssajuoksijoita, mutta alamäissä sain heidät rullailtua taas kiinni.

Pete oli luvannut olla maalissa, ja näinkin hänet juuri kaartaessani stadionille. Hänen sormensa olivat niin kohmeessa, että kuvaus vähän myöhästyi. Näkyy siinä kuitenkin keskellä päivän asu keltaisine juoksuhameineen, vaikkakin kaukaa ja takaapäin.

Maalissa oli ajassa 1.38:34, kilsavauhdiksi tuli 5:42, aavistuksen hitaampi kuin olin toivonut. Kolmen viikon päästä pitää sitten jaksaa samaa vauhtia vielä joitakin kilsoja pitemmälle Helsinki City Runissa! Voi kun silloin olisi vähän lämpimämpi eikä tarvitsisi juosta märissä tossuissa.

Länsiväylä-juoksun aattona

Huomenna juostaan taas meidän kotimaisemissa ja tutuilla lenkkipoluilla Länsiväylä-juoksu. Olen osallistunut siihen aikaisemmin kaksi kertaa: 2004 juoksin Petrin kanssa 16,5 kilsan pitemmän lenkin ja 2012 lyhyemmän noin kuuden kilsan pyrähdyksen.

Vuonna 2004 en ollut vielä saanut tätä mahtavaa kuntoiluherätystä, ja valmistautumiseni juoksuun oli varmasti ollut vähän heikkoa; ehkä muutama lenkki silloin tällöin. Loppuaika löytyi googlailemalla: 1.50:55. Ihana internet! Juoksuvauhtilaskurin mukaan kisavauhtini oli tuolloin 6:43 min/km, ihan linjassa myös muutaman (liian) vähällä harjoittelulla pre-triathlon-vuosina juoksemani puolimaratonin kanssa.

Tuosta yli kymmenen vuoden takaisesta juoksusta minulla on onneksi muistona hieno valokuva, muuten en olisi varmaan edes muistanut oikeaa vuotta. Pete oli tuolloin jo juossut muutaman vuoden tavoitteellisemmin, jokusen maratoninkin. Kuva on otettu Lehtisaaresta, josta matkaa maaliin on vielä pari kilsaa. Noilla tienoilla alkoi meno olla jo tosi raskasta, ja kanssani juossut Pete kehotti vaan lisäämään vauhtia loppukiriin, "kyllä sa jaksat". Ainakin kuvasta päätellen hänelle juoksu oli helppoa, minulla on kasvoillani väkisin kameraa varten tiristetty hymyntapainen irvistys.

Vuonna 2004.

Maaliin päästiin, mutta muistan olleeni niin väsynyt, etten juurikaan jaksanut osallistua keskusteluun, kun menimme ystävällemme syömään juoksun jälkeen.

Nyt yksitoista vuotta myöhemmin reitti on hieman pitempi, 17,3 kilometriä. Juoksuvaatteitakin on kertynyt sen verran paljon, ettei tarvitse juosta tuulipuvussa. Juoksunumeron ja muut tykötarpeet kävin jo eilen hakemassa Sellon Top-Sportista. Lähtöpaikalle on meiltä matkaa muutama kilsa, ja se taittuu kätevästi fillarilla.

Huomenna aion lähteä juoksemaan puolimaratonin tavoitevauhtiani. Juoksutreenit ovat keväällä jääneet melko vähälle jalkavaivojen vuoksi, enkä siksi ole varma riittääkö samaa vauhtia vielä viimeisillekin kilsoille. Mitään tankkausta en ole tehnyt, eikä noin lyhyellä matkalle varmasti tarvitsekaan. Pari geeliä otan mukaan evääksi.

Länsiväylä-juoksu on mukava kevään merkki. Asuessamme Pohjois-Tapiolassa reitti meni lähes ikkunamme alta ja silloin ihmettelimme isoa juoksuporukkaa aamiaispyödästämme. Viime vuosina olen muutamaan otteeseen pyörälenkiltä palatessani sattunut samaan risteykseen juoksijoiden kanssa, ja aina siitä iloisen juoksuporukan näkemisestä tulee hyvä mieli.

Sääennustus lupaa huomiseksi sadetta, mutta ehtiihän se vielä muuttua.

Palautumista

Kaksi viikkoa sitten torstain uintitreeneissä oli lentomeininki, tänään oli erilaista. Alkuverrassa uinti tuntui hyvältä ja kevyeltä, mutta tekniikkasarjoissa uitiin jonkin verran potkuja, ja niitä en meinannut jaksaa. Mietin jopa, että pitääkö treeni nyt jättää kesken. Onneksi uinti alkoi sujua kun päästiin pääsarjaan, ja jaksoin roikkua muiden mukana.

Tein nyt kuitenkin sen päätöksen, että huomenna käyn vain pienellä lenkillä enkä mene kauden viimeiseen kuntopiiriin vaikka mieli tekisi. Lauantaina on sitten taas lepopäivä ja sunnuntaina juoksen Länsiväylä-juoksun, 17.3 km tässä ihan kotikulmilla Espoossa. Pete on luvannut tulla kannustajaksi ja ottaa toivottavasti pari kuvaakin. Ilmoittauduin juoksuun jo viime vuonna, mutta silloin sössin jalkapohjiini isot rakot Mallorcalla, ja osallistuminen piti siirtää tälle vuodelle.

Loman jälkeen pidin kolme kokonaista lepopäivää, ja eilen kävin pyörällä töissä ja pienellä lenkillä. Palautuminen on rankalta tuntuneen uintitreenin perusteella ilmeisesti vielä kesken, siksi kevyempi ohjelma loppuviikoksi ennen kisaa tuntuu nyt ihan hyvältä idealta.

Töissä on kaksi tosi loistavaa juttua liikunnan kannalta: yin-joogatunti torstai-aamuisin  ja mahdollisuus käydä hieronnassa omalla rahalla noin joka toinen viikko. Hieroja tulee toimistolle, joten säästyy siirtymisiin muuten menevä aika. Hieronta-aikaa varatessa pitää olla todella nopea, ne menevät loppuun ihan hujauksessa. Tänään oli oikein superpäivä, kun kävin sekä joogassa että hieronnassa. Olo parani selkeästi molemmissa.

Viimeiset lomapäivät

Loman viimeisenä ajopäivänä ajoimme pyörillä Cap de Formentorin majakalle. Tie sinne oli ihan mielettömän hieno, eikä aina oikein tiennyt minne olisi pitänyt katsoa kun kaikki ympärillä oli niin kaunista. Tie menee joitakin satoja metrejä pimeässä tunnelissa, ja siellä ajaessa tuli ihan kummallinen olo, kun näkyi vain valoa edessä eikä esimerkiksi tien pintaa lainkaan. Majakalle johtava tie on asfaltoitu uudelleen sitten viime vuoden, jolloin jätimme reitin kokonaan ajamatta juuri huonon asfaltin vuoksi. Nyt kyllä kannatti käydä siellä, tämä hieno lenkki kruunasi koko viikon.

Kuvan otti joku suomalainen nimettömäksi jäänyt kahvilla ollut kilpapyöräilijä.

Lenkin jälkeen palautimme maantiepyörät vuokraamoon. Omalla triathlonpyörällä olisi voinut hyvin ajella tasaisempia reittejä, mutta mäissä maantiepyörä on minusta parempi menopeli, etenkin kun vuokrapyörissä on jo valmiiksi mäkiin sopivammat välitykset. Omaa alumiinista maantieyörääni en kokenut tarpeelliseksi raahata Mallorcalle, kun vuokraamalla säästyy pyörän pakkaamiselta ja raahaamiselta.

Pyörän vuokraaminen on netin kautta helppoa, ja meillä kaikki sujui tänä vuonna kivasti. Pyörät olivat kunnossa ja käyttäytyivät myös alamäissä johdonmukaisesti ja luotettavan tuntuisesti. Sollerin lenkillä tapasimme pari suomalaismiestä,  joilla oli vähän erilainen kokemus. He olivat vuokranneet Giantit, ja pyörät luovuttanut vuokraamomies oli tokaissut ettei noin huonoilla vanteilla lähtisi ajamaan vuorille. Heillä olikin ollut alamäissä vähän jännempää.

Eilen lauantaina meillä oli iltalento kotiin ja ennen sitä kävimme vielä kerran uimassa ja vähän pitemmällä juoksulenkillä. Edellisellä uinnilla märkäpukuni oli hiertänyt olkapäähäni haavan, joten ajattelin kokeilla kuinka kauan pystyn uimaan ilman märkkäriä viileässä vedessä. 10 minuuttia oli tavoitteena, ja pystyinkin uimaan parikymmentä. Jo aikaisemmilla uintiretkilläni näkemät kyynärän pituiset sinikylkiset kalat olivat taas liikkeellä, ja oli mahtava tunne uida kalaparven keskellä.

Märkäpukuni oli jo viime vuonna minulle tosi tiukka jaloista, tänä vuonna se tuntuu olevan liian tiukka myös hartioista. Ennen Suomen avovesiuintikauden alkua on uusi ostettava. Vanhalla puvulla uimaan lähteminen on tuntunut jopa vastenmieliseltä, ja se on ollut minulle ihan kokonaan vieras tunne. Vanhalla märkkärillä uidessa olkapäät väsyvät, enkä meinaa millään pysyä Peten vauhdissa. Ilman märkkäriä pääsin taas ihanaan uinti-flowhun, siinä kalojen seassa liukumisessa on kyllä jotain hienoa taikaa!

Aamiaisen ja pakkaamisen jälkeen kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme viimeiselle pitkälle juoksulenkille. Lähdimme seuraamaan merkittyä vaellusreittiä, juoksimme 45 minuuttia pääasiassa ylämäkeen ennenkuin käännyimme takaisin. Aamun sumu oli hälventynyt, ja aurinko tullut taas esiin. Eväinä meillä oli Powerbarin vesigeelejä.

Kokeilin ensimmäistä kertaa siskoltani synttärilahjaksi saamaani Athletan neonkeltaista juoksuhametta. On kyllä nopea ja pirteä väri! Kuvassa näkyvä ylimääräinen sukka ei ole minun.

Hienot oli lenkkimaastot, tässä mennään onneksi jo takaisin hotellille päin ja alamäkeen. Polveen alkoi sattua loppulenkistä, ja viimeisen kilsan kävelinkin kun kipu alkoi häiritä juoksua. 

Kotimatka meni joutuisasti, kun sain luettua loppuun yhden hyvän kirjan (The Husband's Secret) ja aloitettua toisen ainakin yhtä hyvän (Me Before You). Bloggaaminenkin jäi tähän päivään, kun kirjat veivät lennolla mennessään. Lento oli aikataulussa, ja tulimme varmaankin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen kahdestaan tyhjään kotiin, kun tytär oli Turussa ja poika Haminassa.

Kohta pääsen viemään jo kotiutuneen tyttäreni futismatsiin Hyvinkäälle. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi kentän laidalla seisonut. Kuskaushommat taitavat olla pian mennyttä, sillä tytär täyttää kevään viimeisenä päivänä 18 vuotta ja on jo aloittanut autokoulun. Täytyy nyt ottaa näistä viimeisistä kerroista kaikki ilo irti!

Lomahommia

Eilen ajoimme Peten kanssa Port de Solleriin jätskille. Olimme ajaneet suunnilleen saman reitin viime vuonna, mutta eri suunnasta. Ihan tarkkaan emme siis kaikki mäkiä muistaneet, ja siinä rantakahvilassa jätskillä istuessamme juttelimmekin, ettei tämä tunnukaan ihan niin pahalta lenkiltä kuin ennakkoaavistuksissa. Siihen mennessä eteen oli tullut mm. kiva serpentiininousu, jossa joka toinen siivu oli myötätuulta ja joka toinen vastatuulta. Tässä kuva tuosta noususta:

Banana Split

Jätskit syötyämme lähdimme jatkamaan matkaa Port de Sollerista. Ihan tuotapikaa edessä olikin 13,9 kilsan yhtämittainen nousu reitin korkeimmalle kukkulalle. Nousun aikana alkoi Ambit taas päästellä tyytymättömiä piippauksia ja lopetti lopulta treenin tallennuksen reilun viiden tunnin ajon jälkeen, kun matkaa hotellille oli vielä noin 60 kilsaa. Loppumatka piti taas tulla muistin varassa, kun ei voitu seurata reittiä Ambitista. Mitään muutakaan dataa ei loppumatkasta jäänyt minulle talteen, kopioin alla olevan kuvan Peten Strava-profiilista.

Illalla ei jaksettukaan muuta kuin kömpiä hotellin buffaan syömään. Siinä on hyvää se, että ruokaa saa nopeasti ja jälkkäriäkin voi hakea vaikka kahdesti. 

Tänään ajoimme vähän tasaisemmalla maalla noin 80 kilsan lenkin. Aamulla olimme molemmat jo sen veran väsyneitä, että meiltä molemmilta meinasi unohtua jotain; minulta toinen juomapullo ja Peteltä pyöräilykengät. Onneksi muistuttelimme toisiamme ja kaikki tarvittava tuli mukaan. 

Juuri lähdön aikaan alkoi sataa, mutta emme antaneet sen vaikuttaa suunnitelmiin. Jotkut ruotsalaiset pyöräilijät näyttivät jäävän pyörävarastolle odottamaan sään selkiytymistä. Sade näytti verottavan ajoporukoita muutenkin todella paljon, ja olihan se vähän likaista puuhaa varsinkin peesatessa, kun tien pinnasta nousi vettä ja hiekkaa. Vajaan tunnin verran satoi, sitten selkeni ja tiet alkoivat kuivua. 

Petrassa tapasimme pari suomalaista miestä, ja kävimmekin heidän kanssaan kahvilla. Olivat majoittuneet Palmaan ja tulleet sieltä junalla vähän pohjoisemmaksi ajamaan. Kivan kahvihetken jälkeen jatkoimme taas eri suuntiin.

Olimme aamulla katsoneet kivan pääasiassa pikkuteitä seurailevan reitin ja tallensin sen sykemittariin. Tänään oli sen verran lyhyt lenkki, että akku kesti koko reissun.

Pyöräilyn jälkeen kävin vielä juoksemassa parikymmentä minuuttia rannassa. Jalat tuntuivat melko pökkelöiltä, mutta tulipa kokeiltua. Pete jäi pesemään pyöriä ja oli jo kameran kanssa odottamassa kun tulin juoksulenkiltä.

Alla olevassa kuvassa oleva Pearl Izumin pyöräilyhame on muuten ihan kiva ja etenkin kivannäköinen, mutta siinä on aika huonot pehmusteet. Vuokrapyörän satula aiheuttaa monenlaisia paineita jänniin paikkoihin näin loppumatkasta. Toistaiseksi parhaat pyöräilyshotsini ovat Bioracerin tekemät Heltrin pöksyt, niissä ei tule tukala olo oudommallakaan satulalla.

Iltapäivällä lähdimme käymään Palmassa katselemassa katedraalia ja kiertelemässä vanhaa kaupunkia. Takaisin tullessa alkoi salamoida, sataa ja tuli vähän rakeitakin. Onneksi oltiin jo lämpimässä autossa!

Ekat lomapäivät

Hyvin on päästy treenailun makuun täällä Mallorcalla. Aurinko on paistanut, lämpötila ollut kahdenkymmenen plusasteen paremmalla puolella ja telkkaristakin tulee Paris-Roubaix!

Sunnuntaina aamu-uinnin ja pyörien vuokrauksen jälkeen ajoimme Portocolomiin, jossa oli menossa kansainvälinen triahtlonkisa. Suorin reitti kaupunkiin oli suljettu, joten meidän piti vähän kierrellä ennenkuin pääsimme kisapaikalle. Silloin oli suurin osa kilpailijoista jo maalissa. Joku heltriläinen kilpailija siinä jututettiinkin, ja pari muuta seurakaveria tööttäsi meille kotimatkalla autosta. Meillä oli päällä Heltrin pyöräkamppeet tunnistamisen helpottamiseksi.

Meillä on nyt samanlaiset hiilikuituiset Cannondale Synapse -maantiepyörät. Kotoa otin mukaan pienen tarrakiinnitteisen tarvikepussukan ja sellaisen telineen, johon saan kiinni sykemittarin. Pyörä on hyvässä kunnossa, ja siinä on kompaktikammet ja vuoristopakka, eli vähän kevyempiä välityksiä löytyy vuorille kiipeämiseen.

Ohjaamo

Kevyille välityksille oli eilen käyttöä, kun ajoimme Sa Calobraan. Suunnittelimme reitin Stravassa ja siirsin sen Suunto Ambit2 S-mittariin. Menomatkalla ajoimmekin tosi nättiä ja kapeaa maalaisväylää. Reittiä oli tosi helppo seurata. Ehkä vielä toivoisin siihen jotain tietoa siitä, kuinka pitkä matka on seuraavaan risteykseen. Nyt näytössä näkyy vain nuoli ja viiva. Mutta kyllähän tuollakin pärjää, eikä pyöräilyn flow katkea kartan katselemiseen.

Matkalla Sa Calobraan.

Sa Calobra on meren rannalla noin 10 kilometriä pitkän alamäen päässä. Sinnepäin on siis mukava ajella, toiset vaan osaavat ajaa ne alamäetkin nopeammin kuin toiset. Yritin valita sellaiset ajolinjat, etten jää takaa kovaa tulevien alle. Pyöräilijöitä oli aika paljon siellä alhaalla, mutta turistibusseja vähemmän kuin viime vuonna, joten kahviloissa oli hyvin tilaa ja kaikki sujui. Pienen tankkauksen jälkeen lähdimme kapuamaan vuorta ylöspäin.

Sa Calobrassa

Ylämäkeen olikin sitten erilaista polkea, kun vauhti oli pahimmillaan vain noin 6 km/h. Aikamoista raastoa siis, ja siltä tuntui että kaikki menevät ohi. Parikin kertaa reilun tunnin kiipeämisen aikana tuli mieleen, että onko tässä mitään järkeä ja sitten tulikin onneksi jostain kiva tuulenvire ja eteen avautuivat mielettömän hienot vuori- ja merimaisemat. Kannatti hikoilla. Oli se vaan silti aikamoinen luulot pois -reissu, eikä minulla ainakaan tuon jälkeen ole mitään harhakuvitelmia omasta pyöräkunnosta, sen verran jalkoihin jäin ihan joka mäessä. Treenattavaa riittää.

Tässä olen just ajanut Llucin nousun etelän suunnasta. Pete ehti odottaessaan ottaa kamerankin esiin.

Kotimatkalla sykemittari simahti oltuaan päällä reilut kuusi tuntia. Olin aamu-uinnin jälkeen vielä ladannut sen uudelleen täyteen välttyäkseni tältä. Harmitti, sillä nyt olimme kotimatkan vain kartan varassa ja vähän sitten etsimmekin oikeaa reittiä ensin Pollencassa ja sitten vielä vähän lähempänä hotellia. Käsittääkseni tuolle sykemittarille luvataan tehokasta peliaikaa 8 tuntia, kun se on satelliitteihin yhteydessä kerran sekunnissa kuten reittejä käytettäessä käsittääkseni kannattaa olla. Ihan ei täyttänyt odotuksia se.

Tästä näkee, miten mittari simahti ennenkuin minä, joka poljin sentään hotellille asti. Pitkälti toistakymmentä kilsaa jäi siis rekisteröitymättä. Nousumetrit eivät nekään pidä paikkaansa, koko reitillä niitä lienee ollut parituhatta. Hassusti nousumetrit kertautuvat Strava-siirrossa, olen tästä virheestä laittanutkin Suunnolle jo meililä.



Tänään olikin sitten vähän kevyempi päivä, kun aamu-uinnin jälkeen ajoin 40 kilsan palauttavan lenkin tasaisella ja juoksin sen päälle puolisen tuntia. Iltapäivällä kävimme ostoksilla Festival Park Outletissa ja Decathlonissa Palman pohjoispuolella. Jotain pieniä juttuja löytyi ja lapsille tuliaiset. Tänään on myös pyykkipäivä, kun meillä kummallakin on vain kolmet ajokamppeet, kaikki nyt hotellin koneessa pyörimässä.

Huomenna on tarkoitus ajaa Solleriin, taas parituhatta nousumetriä. Jaloissa tuntuu jo tähänkinastiset nousut ihan hyvin, ja portaidenkin nouseminen tuntuu kivasti etureisissä. Alaselkä ei sen sijaan ainakaan vielä ole tullut kipeäksi, olen ehkä oppinut ainakin vähän jo pyörittämäänkin.

Hyvää synttäriä mulle

Täytän tänään 47 vuotta. Monesti lasten ollessa pieniä mietin, että minkälaista elämäni on 20 vuoden kuluttua vuonna 2015, kun poika on armeijassa ja tyttärestä tulee täysi-ikäinen. Osasin tietysti laskea, että olen silloin juuri tämän ikäinen, mutta oli mahdotonta kuvitella mitä vuodet tuovat tullessaan. Varmasti olisin silloin ollut iloinen, jos olisin kuullut mitä kaikkea elämääni kuuluu nyt. Triahtlonia harrastuksena en olisi osannut keksiä, vaikka olisin yrittänyt enkä kuvitella sitä miltä tuntuu olla kahden aikuistuvan nuoren vanhempi ja päästää irti. Useimmat haaveeni ovat toteutuneet, mutta on minulla vielä muutama toteutumattakin.

Heti herättyäni luin äidiltä tulleen tekstiviestin synttärionnitteluineen, ja sen jälkeen soittivat isäni ja kummisetäni Saksasta. Isänpuoleisessa suvussa on vielä tapana laulaa onnittelulaulu, joten sain kuulla sen tuplasti. Kummisedän soittoa en oikein osannut odottaakaan, sillä hän sai vuosi sitten aivoverenkierron häiriön, eikä vähään aikaan pystynyt kommunikoimaan sanallisesti lainkaan. Nyt se sujuu häneltä jo kahdella kielellä jopa puhelimessa, toki välillä kangerrellen. Hienosti tsempattu toipuminen!

Olen todella onnekas, kun minulla vielä on vanhemmat lähelläni vielä nyt, kun lapseni alkavat jo pikku hiljaa kokeilla omia siipiään ja suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Nyt ollaan Peten kanssa kahdestaan lentokentällä matkalla Mallorcalle pyöräilemään viikoksi, ja lapsillakin on kaikki hyvin. Olen kiitollinen ja nostan maljan pitkälle iälle tänään jossain Alcudian rantakuppilassa.

Reitit Ambitiin

Suunto Ambit2 S -sykemittarissani on monta ominaisuutta, joita en ole juurikaan käyttänyt. Yksi niistä on reitit ja reittisuunnittelu. Viime viikolla sen kokeiluun tarjoutui hyvä mahdollisuus, kun minun piti ajaa maastopyöräni kotiin huollosta Itä-Helsingistä. Katsoin ihan ensiksi, mitä kevyen liikenteen reittiopas tarjoaisi. Olen käyttänyt sitä usein ennenkin etsiessäni lyhimpiä reittejä, ja todennut sen toimivaksi. Ehdotettu reitti vaikutti hyvältä, ja sain sen ladattua ensin koneelle gpx-muodossa ja sitten siirrettyä Ambitiin.

Reitin seuraaminen oli helppoa, kun alkuun pääsi. Kellossa ei näy  karttaa, pelkästään valittu reitti viivana ja oman sijainnin merkiksi pieni nuoli. Ajelin paikoissa, joissa en varmaan koskaan aikaisemmin ollut käynyt, ja minne en ilman reittiä olisi osannut mennäkään. Kotimatkaa oli 20 kilsaa, ja reitiltä poikkesin vasta Perkkaalla, jossa osa kevyen liikenteen väylistä oli suljettu remontin vuoksi. Onneksi ne kulmat olivat jo tuttuja.

Koska innostuin reittiominaisuuksista vähän enemmäkin, päätin tehdä jo etukäteen reittisuunnitelmat ensi viikon Mallorcan-reissua varten. Viime vuonna ajoimme siellä pari päivää Toffen kanssa, joka jo silloin osasi tämän reittihomman ja hoiti suunnistushommat. Myöhemmin kahdestaan Peten kanssa ajellessamme jäimme pari kertaa joidenkin kaupunkien keskustoihin pyörimään, kun emme tienneet mitä kautta olisimme päässeet jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Oli meillä tietysti karttakin, mutta siitä ei pikkukujilla ollut hyötyä.

Ihan ensiksi kokeilin Movescountin reittisuunnitteluohjelmaa, mutta se tuntui vähän hankalalta, enkä saanut sitä zoomattua riittävän tarkkaan voidakseni valita lähtöpaikan hotellin läheltä. Jo valitun reitin muuttaminen oli niinikään hankalaa, kun reittiä ei voinut muuttaa drag-and-drop-tyylillä. Turhauduin ja kokeilin seuraavaksi Google Mapsia. Siellä kaikki toimi, mutta en löytänyt nappia, jolla olisin voinut tallentaa reitin gpx-muodossa siirtääkseni sen kelloon. 

Sitten keksin Stravan ja sieltähän löytyi heti se tosi hyvä reittisuunnitteluohjelma, jota kaipasinkin. Suunnittelin meille reitin ensi sunnuntaille, kun ajamme katsomaan triathlon-kisaa Portocolomiin. Kartta skaalautui niin, että sain lähtöpisteen laitettua hotellin kulmalle. Maalin laitoin Portocolomin satama-aluelle, ja niin vain sain näkyviin ja kelloonkin ladattua ihan kelpo reitin, jonka suunnittelussa oli käytetty apuna Strava-segmenttien suosituimmuutta ja jossa oli nousumetrejäkin melko maltillisesti, alle 500.

Esimerkissä on Etelä-Suomi, mutta klikkaamalla pääsee Mallorcalle!

Stravasta on helppo kopioida myös siellä seuraamieni ystävien ajamia reittejä Ambitiin, samoin tuo yksi omatekemä siirtyi kelloon ongelmitta. 

Kiitos etenkin Toffelle reittien ajamisesta Mallorcalla viime ja tällä viikolla, meidän on nyt helppo kopioida niistä meille sopivimmat emmekä varmasti eksy, kun saan siirrettyä ne Ambitin muistiin odottamaan aurinkoisia pyöräilypäiviä!

Pyörä suihkuun ennen kuskia

Harva juttu saa minut niin iloiseksi, kun ParkToolin pyörän huoltoteline. Ihan totta, melkein joka lenkin jälkeen laitan pyörän telineeseen ja pesen sen kunnolla. Kuivalla kelillä ei pyörää tarvitse pestä niin usein kuin nyt näillä ikävän märillä kevätkeleillä, kun hiekka lentää ja rapa roiskuu.

Oma standardini on se, että pyörän pitää olla aina moitteettomassa kunnossa: ihan puhdas ja ajettaessä äänetön. Vain voimansiirron tasainen kevyt hyrinä on sallittu.

Maastopyörä telineessä.

Muistaakseni innostuin huoltotelineen hankinnasta ennen Peteä, joka vasta jonkin ajan kuluttua oli hankintapäätöksen kannalla. Lähinnä kysymys oli telineen varastoinnista. Meillä on ihan pikkuruinen pihavarasto, jonka kulmaan se onneksi mahtuu eikä lopulta vie edes kovin paljon tilaa. Siitä sen saa nopeasti nostettua pihalle ja takaisin. Ihan loistojuttu, varsinkin kun aikaisemmin sain selän kipeäksi pyörän pesusta ja varsinkin ketjujen puhdistus oli minusta hankalaa.

Niin, ne ketjut. Ostimme keväällä entistä pienemmän ja nyt jo uskallan sanoa että myös kätevämmän ketjupesurin. Se kiinnitetään ketjunpesuainepulloon ja kätsästi puhdistusainetta ruiskautetaan suoraan ketjulle ja sitten vaan pyöritetään sitä riittävän kauan harjojen syleilyssä punaisen muovikotelon sisällä. Aika helppoa, ja siksi ketjujakin tulee varsinkin näillä vähän kosteammilla keleillä pestyä tämän tästä.

Ketjupesuri.

Pari kertaa olen vahannutkin pyörät pesun jälkeen. Aika kivan kiiltävää jälkeä tulee melko helposti ja ainakaan teoriassa lika ei tartu ihan niin helposti vahattuun pintaan.

Vaikkei minusta nyt varsinaista pyörän rassaajaa ole tullut (siis niin, että ihan huvikseni pyörää laittelisin), on näiden "pakollisten" huoltotoimenpiteiden tekeminen helpottunut huomattavasti tuon huoltotelineen hankinnan jälkeen.  Seuraavaksi olen ajatellut varovaisesti perehtyä vaihteiden säätämisen ihmeelliseen maailmaan.

Vielä kun säät tästä vähän lämpenisivät, ettei tarvitsisi aina ihan jäässä lenkin jälkeen pihalla puuhastella!

Flunssanpoikanen ja perhostelua

Viime lauantaina minulla oli ennätyskorkea ortostaattinen syke, ja epäilinkin mittausvirhettä. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa mittailla uudelleen, enkä ajatellut asiaa enää sen kummemmin. Olo tuntui kyllä aamupäivän uintitreeninkin jälkeen väsyneeltä, joten jätin päivälle suunnittelemani toisen treenin tekemättä. Ortostaattisen sykkeen mittauksesta Suunnon sykemittariin lataamallani sovelluksella on ollut minulle se hyöty, ettei enää tarvitse miettiä olenko tulossa kipeäksi vaiko vain laiska, kun syke näyttää reagoivan melko helposti sairastumiseen.

Sunnuntai-aamuna tuntui sitten kurkussa kipeältä, ja  olo vaan heikkeni iltaa kohden. Jopa niin, että jouduin perumaan maanantai-aamulle sovitun kovasti odottamani uinnin yksityistunnin. Se harmitti, kun olin sitä jo useamman viikon ehtinyt odottaa. Paranemisen nopeuttamiseksi halusin kuitenkin mieluummin nukkua vähän enemmän ja välttää ylimääräistä rasitusta.

Kuumetta tai muita flunssan oireita ei ole ollut, joten töissä olen käynyt normaalisti. Maanantai ja tiistai olivat liikuntojen puolesta lepopäiviä molemmat. 

Keskiviikkona olo oli jo parempi, ja menin perhosuintikurssille. Nyt yhdistettiin käsiveto, hengitys ja potkut. Ihan tuli rinulin peruskurssi mieleen joidenkin vuosien takaa, kun ope kertoi, että perhosta uidessa pitää samalla tavalla vähän ajatellakin kuin rintauintia uidessa. Muistin samassa, etten koskaan ole saanut rinulissa ajoitusta tai oikeastaan montaa muutakaan asiaa kohdalleen. Johtuikohan se ajattelun puutteesta sekin? 

Kyllä se perhosuinti räpylät jalassa jotenkin sujuu ainakin hetken, mutta ilman apuvälineitä meinaa tulla liian kiire kaiken kanssa. Ensi kerralla yritän pitää mielessä ainakin nämä jutut:

• joka toinen potku vähän reippaammin, joka toinen kevyemmin. Reippaamman potkun jälkeen hengitys.
• muista lopputyöntö molemmilla käsillä navan kohdalta taaksepäin
• älä nouse hengittäessä liian korkealle, leuka pinnan ylle riittää. Hengittäessä leuka eteen, sukeltaessa leuka rintaan. 
• koko kroppa mukaan potkuun, muista lantio
• kädet rentoina palautuksessa

Kurssilla on ollut tosi mukavaa, kun meitä oppilaita on vain muutamia. Eilen jo uitiin yhteensä joitakin satoja metrejä, enkä ihan koko aikaa palellut. Olin myös ottanut mukaan omat räpylät, mikä oli pieni mutta tärkeä mukavuustekijä. Perhosta olisi kiva oppia niin, että sitä voisi uida joskus putkeen 25-50 metriä.