Vein pyörän ensihuoltoon tiistai-iltana, ja tänään oli suunnitelmissa hakea se taas kotiin. Huolto olisi pitänyt tehdä 300-400 kilsan jälkeen, mutta epähuomiossa pyörän mittariin oli ehtinyt kertyä jo 530 km. Aina kun ajelen, on niin pimeää, etten ole kauheasti matkamittaria räplännyt saati sitten kokonaiskilsoja seuraillut. Muuta viilattavaa pyörässä ei tietääkseni ollut, paitsi että takavaihtaja piti säätää ja levyjarrut puhdistaa, koska märällä kelillä ne kitisivät. Tällä kertaa myös soitin pyöräfirmaan varmistaakseni, että pyörä on siellä edelleen ja että kaikki on kunnossa.
Lähdin matkaan kävellen. Katsoin Google Mapsista, että matkaa on vajaat 8 kilsaa ja kyllä siinä kävelyssä tunti ja vartti menikin. Läheskään kaikkia kevyen liikenteen väyliä ei oltu vielä aamupäivällä aurattu, mutta onneksi Länsiväylän laitaa pääsi hyvin kävelemään.
Sain pyörän ja maksoin huollon (28 eur). Tämä huolto on kai joku edellytys takuun säilymiselle, joten sain ohjeen liittää maksukuitin takuulappuun. Nyt pitäisi vaan enää löytää se takuulappu... No on se jossain tallessa. Kun lähdin ajamaan, huomasin ettei matkamittari toimi ja että renkaissakin voisi olla enemmän ilmaa. Vähän aikaa pohdin, että viitsinkö kääntyä takaisin ja mennä antamaan palautetta ja kyllä sitten viitsin. Molemmat puutteet korjattiin nopeasti ja pääsin vihdoinkin kotimatkalle.
Länsiväylän laitaa oli hyvä auratulla tiellä. Tapiolassa käännyin pohjoiseen, ja siitä eteenpäin olikin aikamoista pöperöä se alusta, kun lunta oli tullut kymmenisen senttiä. Hiljaa ja pienellä vaihteella pääsin kuitenkin kotiin kunnialla.
Alkuillasta kävimme Peten kanssa Mäkelänrinteessä uimassa. Uintiin lähteminen on nykyään nopeaa, koska mulla on pieni nesessääri aina valmiina lähtöön. Siellä on kaikki, mitä uimapuvun ja pyyhkeen lisäksi mukaan tarvitsen. Ei sitten unohdu uimalasit tai saippua. Meillä oli 25 metrin rata käytössä ihan kahdestaan, ja uimme noin 1,5 kilsaa. Harjoittelin sitä käännöstä ahkerasti, ja uinti tuntui paljon raskaammalta. Aikaisemmin taisin kääntyessä vähän hengähtää ja katsella ympärilleni, nyt tuntuu että se kääntyminen on kaikkein vaikeinta ja vie paljon energiaa, kun pitää vielä miettiä hengittämisetkin, että pystyy puhaltamaan ilmaa ulos nenästä käännöksen aikana.
Lähdin matkaan kävellen. Katsoin Google Mapsista, että matkaa on vajaat 8 kilsaa ja kyllä siinä kävelyssä tunti ja vartti menikin. Läheskään kaikkia kevyen liikenteen väyliä ei oltu vielä aamupäivällä aurattu, mutta onneksi Länsiväylän laitaa pääsi hyvin kävelemään.
Taas yksi hieno talvipäivä! Pete lähti hiihtämään pitkää lenkkiä Oittaalle, Solvallaan ja ties minne, minä taas suuntasin lyhyemmälle pätkälle ihan lähimaastoon. Mankkaan kaatopaikkaa kunnostetaan, ja sen päälle rakennetaan golf-kenttä. Kaikki tämä meiltä reilun kilsan päässä. Golfin peluu ei kuitenkaan ole suunnitelmissa, mutta klubilla voisi tietysti joskus käydä syömässä, jos se on kiva.
Tapiolassa huomasin, että toinen linssi on jo jäässä, ja pistin rillit taskuun kun näin ilmankin paremmin. Ihan mahtavaa oli hiihdellä, ja lenkkikin oli juuri sopivan pituinen tänään. Lenkin ja suihkun jälkeen tein makaronilaatikkoa ja tiikerikakkua. Yksi liikunnan hyvistä puolista on ehdottomasti se, että voi syödä myös herkkuja. Nam!
Eilen ei kukaan muu tullut pyörällä töihin... ja minäkin keplottelin pyörän kotimatkan ajaksi äidin autoon, jonka lainasin viedäkseni tyttären perjantai-iltana ratsastamaan. Luovuttuani omasta autosta reilu vuosi sitten on vastaan tullut vain muutamia tilanteita, joissa sitä olisi ihan oikeasti tarvittu. Onneksi äidin auto on siis joskus käytettävissä, ettei tarvitse mennä taksilla. Tallille Oittaalle ei meiltä oikein julkisilla pääse.
