tiistai 24. toukokuuta 2011

Seikkailun makua

Treenikalenterissa oli tänään 10 km tempo, joten päätin ajella töihin vähän pitempää reittiä Länsiväylän vartta. Jotenkin se matka kuitenkin loppui kesken, koska kilsoja tulikin vain 12. Ei se pitempi reitti sitten niin paljon normaalia pitempi ollutkaan, joten verrat jäivät verrattain lyhyiksi. Keskustassa alkoi kyllä vähän ottaa päähän, kun oli vaikea päästä perille pyöräteitä pitkin. Ne näyttävät ainakin Kampin kulmilla alkavan ja päättyvän ihan miten sattuu, eikä missään ole mitään ohjausta pyörätien mahdolliselle jatkolle. Vähän poukkoillen pääsin perille.

Tein aamulla pikapidot ja pienen selkäjumpan ennen pilatesta. Heti työpäivän jälkeen lähdin bussilla Klaukkalaan, jossa pääsin melomaan jo toisen kerran viikon sisällä. Tällä kertaa melottiin inkkarikanooteilla, ja mukana olivat Jola ja Sarianna seikkailijatiimi Team Mam Adventuresta sekä Jolan ystävä Aino, jonka tapasin jo HelTrin leirillä pari viikkoa sitten.

Vuokrasimme kanootit Welhonpesästä, ja kärräsimme ne muutaman sadan metrin päähän joelle. Melominen oli vähän erilaista kuin kajakilla, varsinkin takana ohjaaminen oli aika haastavaa - pääasiassa meloin siis edessä. Ainon kanssa jäimme pari kertaa jumiin kivien päälle, ja joitakin kertoja piti nousta kanootista jokeen, jotta pääsimme muutaman pienen kosken tai kaatuneen puun yli. Kerran koskessa seisoessani tennarini yli hypähti pieni hopeakylkinen kala. Oli hieno fillis meloskella paikoin lähes tyynellä koskella, kun veden pinnassa oli satoja pieniä tuomenkukkia. Näimme myös pari pientä poikaa äiteineen ongella ja todella monia lintuja, ainakin sorsia ja västäräkkejä. Olen kai aikaisemminkin maininnut, ettei minussa ole ornitologin vikaa...



Meloimme Luhtajoelta Vantaanjoelle ja takaisin, noin kaksi ja puoli tuntia. Mahtavaa tuntea ihmisiä, joiden kanssa voi tehdä näin upeita juttuja ihan tavallisena tiistaina! Kiitos Jola, Aino ja Sarianna!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan loistavalta! Lisää tuollaisia upeita päiviä, mulle myös. :)

    VastaaPoista
  2. Ninni, loistavaa oli. Ja tuleehan niitä ihania päiviä, kun pistää toimeksi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pia reissusta! Unohdit mainita löytämämme pullopostin :-) Laitoin juuri sen lähettäjälle viestin löytymisestä - yli vuosi lähettämisen jlk.

    VastaaPoista
  4. Jola - ai niin! Unohdin muuten mainita senkin, että eksyimme vähän Ainon kanssa...

    VastaaPoista