lauantai 18. kesäkuuta 2011

Kotikisat

Naapuri toi Peten pyöräkengät kolmen jälkeen, ja pian sen jälkeen lähdimmekin omaan pikku triathlon-skabaamme mökkimaisemissa. Hyvä, ettei naapuri tullut mökilleen aikaisemmin, sillä muuten olisimme kyllä kisailleet sateessa. Nyt sää oli juuri ehtinyt seljetä. Lähdimme uimaan omasta rannasta, ja reitti kiersi kahden pienen saaren ympäri. Talvella mittasin matkaksi 1250 metriä, pitänee paikkansa suurin piirtein. Samaa vauhtia lähdimme uimaan, minä ehkä metrin-kaksi edellä ennen käännöstä. Yksi ikävä juttu sattui matkalle, kun uin vahingossa johonkin matalaan kohtaan ja siinä oli jotain vesikasveja. Jaiks! Mielellään yritän uidessa välttää kaikenlaista kosketusta. Pete osui pari kertaa jalkoihini, taisi peesata! Kotilaiturille tulimme ihan peräkkäin, uintiin vierähti 23.22.
Vaihtopaikka.
Juoksin rannasta portaat ylös vaihtopaikalle, ja sain märkäpuvun nopeasti riisuttua. Korvatulpatkin tulivat talteen. Kuivasin vähän kasvoja ja hiuksia ja laitoin lyhythihaisen paidan päälle, kypärän päähän ja pyöräilykengät jalkaan. Vaihtoon meni kolmisen minuuttia, ja pääsin pyöräosuudelle johdossa. Parin kilsan jälkeen Pete kuitenkin paineli ohi. Ajoin hybridipyörällä, ja kyllä tuli maantiepyörää ikävä. Pyörä vielä nitisi ja natisi, pitäisi varmaan siitä pitää vähän parempaa huolta. Nopeusmittari on pari viime päivää näyttänyt liian hyviä lukemia, joten minulla ei ollut kunnon käsitystä vauhdista. Ajoimme vajaan 40 kilsan lenkin Nummelle, sieltä vähän matkaa Pusulaan ja Saukkolan kautta takaisin. Kun toiseen vaihtoon oli matkaa noin kilometri, Pete tuli jo juosten vastaan. Pyörän päällä vierähti 1:33, Petellä varmaan kymmenisen minuuttia vähemmän.

Toinen vaihto meni vähän nopeammin, kahdessa minuutissa. Juoksureitti kulki Kylänalanen-järven ympäri. Alussa pohkeet ja etureidet tuntuivat kipeiltä, varsinkin kun reitin alkuosassa on yksi tosi jyrkkä ylämäki, mutta noin vartin juoksun jälkeen se alkoi sujua. Viimeisellä kilsalla yritin ja ehkä vähän onnistuikin kiristämään vauhtia. Olen joskus mitannut matkaksi 6,2 kilsaa, ja tänään siihen meni 37:01, Petellä ehkä viisi minuuttia vähemmän.

Tosi kiva oli kokeilla vähän pitempiä kisamatkoja, ja nyt on vähän luottavaisempi olo Kiskoa ajatellen. Tasan kahden viikon päästä sekin kisa on jo ohi!

5 kommenttia:

  1. Ooo, onpa teillä ollut hieno kisa. Ja juossutkin oot tosi reipasta vauhtia muitten koitosten jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä tosi kivaa, vaikka se lähteminen tuntuu aina olevan mulle hankalaa. Juokseminen tuntui ihan hyvältä, olisin varmaan jaksanut vielä jonkun matkaa. Mietin vaan, että käsiä koukkuun ja nosta nyt niitä jalkoja...

    VastaaPoista
  3. Upea treeni! On se kyllä rikkaus, että voi treenata oman miehensä kanssa! :)

    VastaaPoista
  4. Noniin! Mahtavastihan se treeni on mennyt! Bravo!!

    VastaaPoista
  5. Ninni - niin totta! Yhdessä treenaaminen on paljon kivempaakin, tulee helpommin lähdettyä eikä toisen tarvitse jäädä kotiin odottelemaan.

    Jupis - ja hauskaa on ollut! Kiitos hyvästä ohjelmasta!

    VastaaPoista