keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Inspiraatiota

RoadID-lähetys tulikin sopivasti synttäripäivänäni. Tilasin kapean, mustan rannekkeen (The Wrist ID Slim) kokoa S. Se sopii just, ei onneksi ole liian tiukka oikeassakaan kädessä.


Peteltä sain lahjaksi Matti Rämön kirjoittaman kirjan Polkupyörällä Jäämerelle. Takakansitekstin perusteella tosi mielenkiintoista luettavaa! Olen kevään aikana inspiroitunut parista muustakin asiasta. Kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Kansanhiihto-näytelmän. Varsinkin ensimmäinen puoliaika ja "Marja-Liisan" vuodatus jäi mieleen. Aina teatterissa käydessä tulee mieleen, että pitäisi käyd siellä useammin. Onneksi meillä onkin muutamia ystäviä, jotka saavat meidätkin liikkeelle. Toukokuussa menemme katsomaan Sarasvatin hiekkaa.

Dean Karnazesin Ultramaratoonari-kirja puolestaan oli nopealukuinen ja mielenkiintoinen kuvaus yhden ultramaratoonarin elämästä. Paljon muuta ei siitä kyllä jäänyt mieleen kuin se, minkälaisia määriä hän pystyi (ja joutui) syömään juostessaan useita vuorokausia putkeen. Vähän pitemmän muistijäljen jätti elokuva 127 tuntia. Käsittämätöntä päättäväisyyttä ja mielen lujuutta vaati pelastautuminen tilanteesta, jossa kiipeilijän toinen käsi oli jäänyt jumiin kivilohkareen alle. Tositapahtumiin perustuvan leffan traileri löytyy täältä.

Eilen olin toimitsijana HelTri-cupin kuuden kilsan juoksussa Pirkkolassa. Atte ja Pete olivat molemmat juoksemassa, tässä tilanne ekan kolmen kilsan jälkeen.

13 kommenttia:

  1. Synttärionnea! :)

    Ja juoksukuvasta jäi kiinnostamaan, kuinkas lopulta kävi?

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia onnitteluista! Vuosien mittaan olen yhä enemmän sitä mieltä, että vanheneminen, varsinkin terveenä, on etuoikeus ja oikein mukavaa. Tänään siis 44 vee!

    Terpu, kyllä Pete lopulta voitti lähes minuutilla. Voi olla, että ensi vuonna osat ovat jo toisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana asenne :) Näin 34-vuotiaana välillä huvittaa lukea 25-vuotiaiden ikäkriiseistä... :D

      Poista
    2. Sitä ikäkriisiä odotellessa... Ehkä siksi on helppo olla tyytyväinen, kun asiat ovat menneet tähän saakka ihan suunnitellusti.

      Poista
  3. Paljon Onnea synttärin johdosta!! :)

    VastaaPoista
  4. Arja, Eero ja Hanne: paljon kiitoksia onnitteluista!

    VastaaPoista
  5. Nyt kun omaa päivitystäni kirjoittelin, mietiskelin samalla, että milloinkas se olikaan Pian synttäripäivä... Täältähän se selvisi! Myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Päivikki, ja onnittelut huomisen johdosta!

    VastaaPoista