112

Hyvää 112-päivää!

Kun työpaikalla tarjottiin mahdollisuutta osallistua päivän mittaiseen hätäensiapukoulutukseen, lähdin mukaan. Työpaikoilla pitää olla tietty määrä ensiaputaitoista väkeä, jota pitää kouluttaa säännöllisesti. Olen joskus yli kolmekymmentä vuotta sitten käynyt ensiapukursseja ja lasten ollessa pieniä myös lasten hätäensiapukoulutuksen, mutta tiedot ja taidot ovat vuosien varrella päässeet rapistumaan.

Nyt tuli päivässä rautaisannos auttamisosaamista. Teorian opiskelun lisäksi teimme myös käytännön harjoituksia Anne-nukella ja toisillamme: kokeilimme erilaisia nosto-otteita ja niskan tukemista. Ehkä tärkein oppi oli se, että tajuttoman loukkaantuneen henkilön ilmatiet pitää avata ettei hän tukehdu. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa pahimmat vammat ovat tulleet jo törmäyksessä, eikä asiantunteva auttaminen niitä todennäköisesti pahenna. Kuulemma puolet liikenneonnettomuuksien uhreista kuolee tukehtumalla, ja ainakin osan heistä olisi voinut pelastaa helposti laittamalla pää sellaiseen asentoon, ettei kieli tuki nielua.

Pitää olla rohkeutta auttaa, ja siinä tällainen päivänkin koulutus kyllä puoltaa paikkaansa. Tärkeintä on tietysti soittaa hätänumeroon 112, ja sieltä saa myös hyviä neuvoja tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Aika moni asia on muuttunut siitä, kun näitä asioita viimeksi opettelin, mm. puhallus-paineluelvytyksen rytmi on nyt 30:2 eli kolmeakymmentä painallusta kohti kaksi puhallusta. Kylkiasentokin on nykyään erilainen kuin silloin ennen. Uutena juttuna kurssilla kokeiltiin myös defibrallaattorin käyttöä. Sellainen löytyy nykyään usein lentokoneista, ostoskeskuksista ja varmasti pian myös meidän toimistolta. Nyt kun tiedän miten se toimii ja miten sitä käytetään, uskallan toivottavasti ryhtyä toimeen jos tilanne tulee eteen.

Eloton Anne-nukke.

Automme ensiapuakkausta en ole vielä tsekannut, kuulemma joku sellainen siellä on. Autosta olisi hyvä löytyä myös turvavyöleikkkuri. Hyvä paikka sille voisi olla vaikkapa kuljettajan aurinkolipan takana, jos vaikka ajaa itse auton ympäri eikä saa vyötä sen jälkeen auki. Parin euron heijastinliivitkin olisi hyvä autossa olla, ettei auttajasta itsestään tule uhria pimeissä olosuhteissa.

Kurssin keskusteluissa kävi ilmi, että yksi työkaveri pakkaa aina pitemmälle hiihtoretkelle mukaan avaruuslakanan, jolla voi tarvittaessa pitää loukkaantunutta lämpimänä. Kyllä sellainen minunkin vyölaukkuuni mahtuisi hiihtoreissuilla. Kesän pitkille pyörälenkeilläkin sellainen olisi hyvä olla mukana.