Käyn tiistai-aamuisin uimassa Märskyssä. Mukana on aina vähintään Pete, usein myös joitakin muita trikavereita. Viime tiistaina meitä oli samalla radalla viisi ja saimme ihan oman radan. Jipii!
Yleensä uimme kaikki samaa treeniä, mutta nyt minulla oli ohjelmassa CSS (Critical Swim Speed) -testi. Siinä uidaan alkuverran ja tekniikoiden jälkeen 400 m niin kovaa kuin jaksaa ja sitten kunnon palauttelun jälkeen vielä 200 m vähän kovempaa.
Onhan tämä testi ohjelmassa ollut joskus ennenkin, mutta vasta nyt sain sen uitua. En oikein muista, miten onnnistuin testin edellisillä kerroilla välttämään, mutta nyt oli alla lepopäivä eikä mitään hyvää syytä enää vältellä sitä. Edellinen 400 m noteeraukseni oli vuodelta 2012. Silloin uin HelTri Cupin uinnissa nipinnapin alle 7 minuutin, 6:59. Nyt kolmen vuoden lisätreenailun jälkeen odotin tietysti melko paljon parempaa aikaa.
Lämmittelyn aikana ei ollu mitenkään erityisen hyvä olo, mutta ei kai sen kuulu ennen testiä aina sellainen ollakaan. Mietin, että tuleepa sitten ainakin jonkinlainen perustaso selville, jota sitten parannella. Lähdin uimaan, ja yritin alusta saakka uida kolmosvauhtia. Sadan metrin väliaikoja ei valitettavasti ole, mutta 400 m meni nyt aikaan 6:32. Vedin vähän henkeä altaan päässä ja uin vähän verraa ennen uutta kellotusta. 200 metriä tuntui etukäteen mielessä jo paljon lyhyemmältä ja jotenkin hallittavammalta matkalta, mutta ei se hapotus uidessa niin kamalan kivalta tunnu lyhyemmälläkään matkalla. Kahteensataan metriin meni aikaa 3:10.
Laskurin avulla selvisi, että CSS-vauhtini on 1:41/100 m. Käsittääkseni tämä vauhti on suunnilleen sama kuin uinnin kynnysvauhti. Siitä tiedosta on varmasti hyötyä nyt tulevien uintitreenien suunnittelussa. Märskyn kaupassa on myynnissä sellainen uimalakkiin laitettava piipparikin, jonka voisi laittaa piippaamaan esim. aina kun olisi aika kääntyä jos meinaa tavoitevauhdissa pysyä. Vielä en ole sellaista hankkinut, vasta harkinnut.
Eihän tässä uikkarissa voi uida hitaasti! |
Viikon toinen uintitreeni oli eilen Pirkkolassa Heltrin vuorolla. Uimme treenin loppupuolella pitkästä aikaa hypoksiadrillejä, siis vähän vähemmällä hapella. Tätä voisin kokeilla joskus uudelleenkin, niin paljon siinä tuntui olevan parannettavaa:
50 m hengitys joka viidennellä vedolla
50 m hengitys joka seitsemännellä vedolla
25 m sukellus (jouduin nousemaan pinnalle hengittämään ihan liian monta kertaa)
25 m uinti
25 m sukellus
25 m uinti
25 m sukellus
25 m uinti
ja sama uudestaan.
Noista hypoksiadrilleistä en oo kuullutkaan, kuulostaa mielenkiintoiselta! Pitääpä koittaa joku kerta.
VastaaPoistaKokeilepa - happivajeen kertyessä alkaa vauhti selvästi hidastua ja meno tuntuu tukalammalta.
Poista