sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lepoviikon treenejä

Tämä viikko oli lepoviikko, ja tuli ihan hyvään aikaan. Keskiviikkona uin tonnin testin, mutta harmikseni kello näytti uiduksi matkaksi 975 m. Se ei voi olla oikein, sillä uin 25 metrin radalla ja päätin uinnin samaan päätyyn, joten uin joko 950 tai 1000 metriä. 16:44 meni aikaa, mutta en nyt uskalla sitä ennätykseksi laskea. Uimalakkia jouduin muutamaan otteeseen laittamaan paremmin päähän, mutta muuten uinti sujui kivasti. 

Torstaina olin taas seuran treeneissä Pirkkolassa, ja ekan kerran myöhästyin. Kehä Ykkösellä oli sattunut peräänajo, ja Leppävaaran tunneli oli jonkun aikaa kokonaan suljettuna. Seisovat autojonot ulottuivat tänne meille parin kilsan päähän saakka. Eipä siinä auttanut kuin odotella. Alkuverra jäi välistä, lämmittelysarjaan ehdin jo mukaan.

Perjantaina oli seuran kuntopiiri ja lauantai-aamuna lähdettiin Peten kanssa Märskyyn. Menin ensin vesijuoksemaan puoleksi tunniksi hyppyaltaaseen. Siellä mummojen seassa aika sujui ihan kohtuullisen nopeasti, kun välillä spurttailin ja kokeilin loikkia. Tapiolassa viime viikolla näin, kun yksi tyttö  teki vedessä ristiaskelia kylki edellä ja juoksi taaksepäin. Kokeilin niitäkin muuveja, mutta ei se oikein tuntunut omalta. Vesijuoksun päätteeksi huokaisin helpotuksesta ja menin uimaan kilsan samalle radalle Peten kanssa.

Tänään kävin kokeilemassa uusia lenkkareita sauvakävelylenkillä. Laitoin jalkaan myös uudet nilkkasuojat, jotta nilkat ja varsinkin akillesjänteet pysyvät lämpimänä. Ne olivatkin yllättävän kivat, toisin kuin uudet lenkkarit, joista varsinkin vasen hankasi ikävästi akillesjännettä. Voikohan koko tämä akillesongelma  johtua vain hankauksesta? Newtoneilla juostessa oli nimittäin vähän samaa hankausongelmaa. Täytyy varmaan yrittää venyttää kenkiä jollain lailla tai sitten leikata osa pois, jotta pääsen tästä vaivasta kokonaan eroon.

Uudet lenkkarit ja nilkkasuojat.

Otin kuvan aina kilsan täyttyessä, tässä pari esimerkkiä loskaisesta Espoosta:

Haukilahden rannassa.

Westendissä.
Vähän ennen Karhusaarta kokeilin juoksuakin. Asicset tuntuvat kyllä Newtoneitä aika paljon jäykemmiltä kengiltä muutenkin. Ei tuntunut askel rullaavan yhtään. Koska akilleksessa oli taas tuntemuksia, vaihdoin parin sadan metrin jälkeen takaisin kävelyyn. Kokeilu sai kyllä mielen hetkeksi matalaksi, varsinkin kun kotiin oli vielä matkaa.

Keilaniemessä.

Otaniemessä harkitsin bussikyytiä kotiin, kun akilleksessa vähän tuntui, mutta kävelin kuitenkin lyhintä mahdollista reittiä kotiin. Keskimäärin juoksu on kuitenkin kävelyä kivempaa, joten niitä lenkkejä odotellessa...

7 kommenttia:

  1. Nuo ristiaskeleet ja taaksepäin juoksut sekä esim. tasajalkahypyt(!) ovat ainakin kuntoutusohjelmassa... Todella haastavia, ainakin jos on jotakin kuntoutettavaa. Muistan aina kun 7 vuotta sitten fyssari pisti tekemään ensimmäisen tasajalkahypyn vedessä. Hahahaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, ne ovat siis ihan oikeita ja kehittäviä juttuja. Täytyypä kokeilla uudemman kerran, tasahyppyjen kera tietenkin! Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Nappasin näköjään ton Ahaan alla olevasta kommentista... Niin sitä sokeutuu tekstille ja kopioi kivoja ilmauksia.

      Poista
  2. Ahaa, muakin vois kiinnostaa vesijuosta, jos siellä voi tehdä muutakin kuin mennä perusjuoksulla eteenpäin! Vesijuoksu varmaan auttais myös palautumiseen? On välillä nuo koivet niin tukossa, mutta jotain olis silti kiva tehdä.
    Minkämerkkiset nilkkasuojat hommasit? Mulla olis kanssa ostoslistalla nimittäin, hyvät ja halvat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmeisesti ne muutkin jutut ovat ihan suositeltavia. Ainakin mulla vesijuoksu tuntuu mukavan palauttavalta, ja vesi hieroo kivasti jalkojen lihaksia. Kantsii kokeilla.

      Nilkansuojukset ovat Goren. Löysin ne 4Runners-liikkeen alesta, muistaakseni noin 35 euroa. Tämän linkin löysin googlailemalla: http://www.runningwarehouse.com/GORE_X-Running_Shoe_Gaiter/descpage-GOGAIT1.html Yhden kokeilukerran perusteella tuntuvat hyviltä!

      Poista
  3. Hei, tuosta 1000m uinnista. Näyttääkö mittarisi altaanväliin kuluneen ajan? Sieltähän helposti selaat, onko joku altaanväli selvästi tavallista pidempi, esim. lähes kaksinkertainen (=Uit oikeasti 50m!) vai näyttääkö jotkut kaksi altaanväliä huomattavasti lyhyemmiltä/nopeammilta kuin keskimäärin (=uit oikeasti 25m näiden kahden aikana).

    Sellaista sattuu itsellekin joskus, etenkin erilaisia yhden käden uinteja/potkuja yms. tehdessä, joten tuollain tarkistan asian, vaikkei sillä niin merkitystä perusuinnissa ole versus testiuinnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yritin kyllä niitä kierroksia tarkemminkin tutkailla, ja siellä olikin joitakin epäilyttäviä juttuja: kaksi kierrosta, joiden pituus oli 50 m ja sitten yksi, joka oli -25. Noiden 50 metrin kierrosten ajat olivat 52 ja 23 sekuntia, jälkimmäisessä olin uinut varmasti vaan sen 25 m. Yhden kierroksen kesto oli vain 12 sekuntia, eikä se voi pitää paikkaansa. Nyt ei mulla päättelykyky riitä, pitää varmaan uida uudelleen se testi.

      Poista