Yöllä oli satanut vähän lunta, ja maassa näkyikin kivasti muiden pyörien jälkiä. En seitsemältä lähtiessäni ollut likimainkaan ensimmäinen Kehä Ykkösen laitaa pyöräilevä työmatkailija! Kuvan ottamista harkitsin vähän, mutta en malttanut pysähtyä ja valoakin olisi varmasti ollut liian vähän.
Pikkuisen piti reittiä hakea Paciuksenkadulla, jossa rakennetaan kevyen liikenteen alikulkua. Keskustaan päin ajaessa kevyen liikenteen väylä loppui yhdessä kohdassa kokonaan, ja piti kääntyä takaisin ja vaihtaa toiselle puolelle katua.
Vaikka hitaasti ajelinkin, matkaan meni vain jokunen minuutti enemmän kuin bussilla tai junalla kulkiessa. Ehkä tämä työmatkapyöräily taas lähtee tästä uuteen nousuun haparoivan keskitalven jälkeen!
Ajettuani kotiin vaihdoin nopeasti pitkät pyöräilytrikoot juoksutrikoisiin ja kävin kokeilemassa, miltä tuntuisi juosta 2x10 min. Ennen lenkkiä olin vaihtanut kenkien pikanauhat alkuperäisiin, ja nyt kengät istuivat paremmin jalassa. Laitoin jalkaan myös nilkansuojat, jotta akillesjänteilläkin olisi lämmin. Edellisen kymmenen minuutin juoksukokeilun tein lauantaina Esportilla juoksumatolla.
Kuten niin usein pyöräilyn jälkeen, juoksu tuntui helpolta ja kivalta. Kun akillesjänteeseenkään ei sattunut, alkoihan se hymyilyttää. Eihän se lenkki pitkä ollut, mutta tästä se juoksu taas alkaa! Melkein koko lenkin juoksin kuivalla asfaltilla, eikä liukastumisen vaaraa ollut.
Pete sai viime viikolla postissa kivan, ison paketin. Sieltä kuoriutui uusi ohjaamo (ohjaintanko ja aerobarit) Felttiin. Hän on sillä jo kolme vuotta ajellut, joten onhan se jo korkea aika sitä vähän päivittää ylöspäin...
Paketti Petelle. Melkein kuin itsekin olisin saanut jotain. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti