tiistai 30. kesäkuuta 2009

Örebron hikileiri

Kuvassa on Örebron keskustassa oleva ikivanha linna.

Palasimme tänään Nellin kanssa Örebrosta aamulaivalla Helsinkiin. Lähes viikon matka on nyt onnellisesti ohi, ja kaikki sujui kommelluksitta. Nellin joukkue voitti alkulohkonsa (4 voittoa, 1 tasapeli), mutta hävisi ensimmäisen A-jatkosarjan ottelunsa 0-1 ja putosi näinollen jatkosta. Se harmitti vähän aikaa.

Majoituimme Nellin joukkueen kanssa Karolinska skolaniin, meitä oli yhdessä luokkahuoneessa 14 pelaajaa, 2 valmentajaa ja 2 vanhempaa. Ostin jo huhtikuussa meille molemmille ilmatäytteiset kunnon patjat, joissa on oma moottori. Töpseli vaan seinään ja patja täyttyy ilmalla. Siinä oli yllättävän hyvä nukkua, oikeastaan vain kuumuus joskus häiritsi. Suihku oli eri rakennuksessa ja vessa käytävässä, ja siihenkin tottui ehkä toisin kuin joka päivä tarjolla olleeseen kouluruokaan...

Örebrossa oli tavoitteena juosta kolme lenkkiä, ja niin teinkin. Torstaina juoksin Nellin matsiin majoituskoululta. Lenkin pituudeksi arvioin noin 8 kilometriä, ja sen juokseminen hellesäässä kesti reilut 56 minuuttia. Keskisyke oli 151. Vähän meinasin jossain vaiheessa hermostua, koska kartta ei näyttänyt ihan koko reittiä perille asti, ja eteen tuli jatkuvasti teitä, joilla oli jalankulku kielletty. Perille löysin kuitenkin ja matsia katsellessa oli hyvä venytellä.

Perjantaina lähdin aamulenkille ennen aamuseitsemää. Juoksin läheiseen saareen ja löysin sieltä 1,1 kilometrin pituisen lenkin sen ympäri. Reitti oli ihanan tasainen, ja syke pysyi helposti tosi alhaalla; keskisyke oli vain 138. En ole koskaan ennen juossut noin alhaisella sykkeellä! Lämpötila oli jo heti aamusta noin 20 astetta, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Sunnuntaina oli edelleen hellettä, kun lähdin aamuyhdeksän jälkeen juoksemaan kanaalin rantaa luonnosuojelualueelle. Maisemat olivat lähes kuin Otaniemessä konsanaan; märkää rantaa, polkuja ja lintutorni. Lintujen lisäksi näin pienen kauriin, pari käärmettä ja lehmiä kahdessa eri paikassa. Ensimmäiset puolitoista tuntia juoksin pk-sykkeellä (keskiarvo 151), seuraavan puolituntisen aikana annoin sen nousta maratonvauhtiin (ka 161) ja kahden tunnin juoksun jälkeen pistin kävelyksi. Syke pysyi kävellessäkin noin 10 minuuttia 140:ssa, eli helle kyllä tuntui. Pressbyrånista kävin lenkin päätteeksi ostamassa suklaa-Gainomaxin ja jonkun ihanan vitamiinijuoman, johon oli lisätty mm. magnesiumia. Se oli ihan jättihyvää!

Ainoa miinus koko matkalla oli kotimatkan hytit Viking Mariellalla. Hyteissä ei ollut ikkunaa, ja meidän hytissä haisi inhottavasti tupakalle. Ei tee kyllä ihan heti mieli uudelleen risteilylle, vaikka Tukholman sisustuskaupat (mm. Room ja Bruka) jäivätkin tällä kertaa käymättä.

Maratonharjoittelu jatkui tänään kotimaisemissa tutulla 10,3 km:n lenkillä, joka sekin sujui hyvin ja muutaman minuutin nopeammin kuin viime viikolla helteessä.

Ihanaa olla kotona!

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Hellelenkki ja hetki blogihiljaisuutta

Nellillä oli tänään vikat treenit ennen huomista turnausmatkaa Örebrohon. Kävin treenien aikana noin kympin lenkillä. Lämmin ilma tuntui kyllä aluksi vähän tukalalta ja heti alkuun suukin tuntui kuivalta, mutta kyllä se siitä sitten lähti.

Lenkin jälkeen venyttelin Silkkiniityllä seuraillen samalla Nellin treenejä. Vapaapotkuja ja rankkareita treenailivat. Örebrohonkin on luvattu ihan mahtavan aurinkoista ja lämmintä säätä. Vähän erilaista kuin alkukuun Stadi Cupin sateiset +6... Majoitun Nellin joukkueen kanssa koululle, eikä siellä todennäköisesti ole nettiä, joten jätämme läppärinkin kotiin. Toivottavasti siellä ainakin on suihku!

Örebrossa pitäisi juosta kolme lenkkiä: torstaina kevyt 50-70 min, perjantaina kevyt 40 min + lihaskuntoliikkeet sekä huipennuksena sunnuntaina noin 20 km. Blogi jää nyt vajaan viikon päivitystauolle, raporttia seuraa kunhan kotiudumme Ruotsista! Nyt pitää jo alkaa pakkailla, ettei kaikki jäisi ihan siihen viime tippaan...

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Piriformis oireilee

Kaikkea tässä juoksuharjoittelun lomassa oppii. Jokin aika sitten en edes tiennyt, että minulla on piriformis-niminen lihas, jopa kaksi. Nyt olen oikean puoleisesta välillä ihan viiltävän tietoinen. Joskus kipu säteilee takareiteen saakka, joskus lihasta jomottaa muuten vaan esim. ennen nukahtamista sängyssä maatessa. Näin on ollut nyt parina viime iltana. Juostessa tai kävellessä kipua ei tunnu lainkaan, mutta sitten se yllättäen taas muistuttaa olemassaolostaan esim. töissä tuolista noustessa.

Tuntemuksia minulla on ollut jo joitakin kuukausia silloin tällöin, mutta nyt tuntuu, että sattuu enemmän ja useammin kuin ennen. Kipu ei näköjään mene ohi sillä, että jätän sen huomioimatta (tätä yritän usein ikävien juttujen kanssa ensimmäiseksi). Ihan aluksi luulin, että kipeytyminen johtuu joogasta, mutta nyt kun en ole ehtinyt joogaamaan se on mennyt vain huonompaan suuntaan. Joogan hyvät venytykset voisivat ehkä auttaa paranemisessa myöhemmin.

Kävin tänään varaamassa ajan tutulle ja erittäin taitavalle fysioterapeutille. Ensimmäinen vapaa aika oli 1.7. Siihen asti treenailen ihan normaalisti. Toivottavasti kipeytymisen syy selviää, ja saan pakaran kuntoutettua huolettomaan juoksu- ja varsinkin maratonkuntoon!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Kaksi kolmesta

Kolmen viikon harjoittelujaksosta on nyt kaksi viikkoa takana. Viikko päättyi 25 km pitkään ihanteellisissa olosuhteissa: Lähes tyyntä, puolipilvistä ja noin 17 astetta. Lenkki kulkikin tosi hyvin, mukana oli pitkähköjä maantieosuuksia. Niitä juostessa ajattelin herra Kankaansyrjää, joka tänään päättää Euroopan halkijuoksu-urakkansa. Pitkät suorat on ihan kivoja juosta, mutta ehkä kumminkin aika pieninä annoksina... aika hyvin on tultava itsensä kanssa toimeen ultrajuoksijan toimessa.

Harjoittelu etenee melko vakaasti. Vauhti on ehkä aavistuksen verran parantunut, mutta alkukevään hyppäyksenomainen nopeuden kasvu on hidastunut - tämä ei kyllä ole ollut mikään yllätys. Mutta juoksu maittaa hyvin ja ongelmia ei ole, joten tyytyväisenä jatketaan HCM:ää kohti!

Loppuun taas tämä excel. Vaikka näyttää että kilsat on jäänyt vajaaksi niin oikeesti ei oo, kun exceliin ei oo pariin viime viikon osalta merkitty vk-lenkkien verryttely-osioita. Tämän vuoksi myös vauhti näyttää kasvaneen enemmän kuin se oikeasti onkaan.

Kesäpäivän seisauksen pitkä


Atte lähti pienen houkuttelun jälkeen pyörällä mukaani pitkälle lenkille. Juoksin mökkitietä pitkin vanhalle ykköstielle ja sieltä takaisin mökille yhteensä 15,4 km. Aikaa kului 1.42. Yritin pitää sykkeen alle 150:n lukuunottamatta viimeisiä kilometrejä, jotka juoksin vähän kovempaa sykkeellä 155-160.

Kuljimme molemmat tien vasenta laitaa, ja Atte väisti aina taakseni kun autoja tuli vastaan. Jossain vaiheessa hoksasin, että hänenhän pitäisi pyörineen ajaa toisella puolella tietä. Loppumatkan etenimmekin tien vastakkaisilla puolilla. Oli kiva jutella (huudella!) niitä näitä.

Join taas Dexalia säännöllisin väliajoin. Mukana oli nyt ensimmäistä kertaa Maximin passionhedelmä-vadelma -geeliä. Se ei kyllä vedä vertoja maultaan eikä koostumukseltaankaan Dexalin kolageelille. Luulenpa, että pitäydyn vain siinä jatkossa. Lisäksi tuntui hölmöltä ostaa pakkaus, jossa on kolme annosta samassa, kun tällaisella lenkillä tarvitsen vain yhden. Hukkaan menee.

Tällä viikolla juoksua tuli yhteensä 44,6 km, keskivauhti oli 6,21 min/km.
Posted by Picasa

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Kahden järven ympäri

Pieniä ovat järvet täällä Varsinais-Suomessa, kun 10,4 kilsan lenkillä ehdin kiertää kaksi. Juoksin mäkisen lenkin metsässä ja kyläteillä. Melko vilkasta oli täällä sivuteilläkin, ja mukavaa kun autoilijat moikkailevat. Tihkusadetta tuli vähän, ja lämpötila oli noin 13 astetta - ihan normi juhannusaattosää siis!

Juhannussaunan jälkeen katsotaan, saisimmeko kokon ensin kasattua ja sitten sytytettyä. Tässä välillä tuli vettä ihan kaatamalla, ja kaikki näyttää juuri nyt melko märältä.

Hyvää juhannusta!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Möksällä taas

Heti mökille päästyämme säntäsin vk-lenkille, koska muuten olisin lösähtänyt sohvalle ilman mitään toivoa reippailemaan lähtemisestä. Kymmenen minuutin verran ja pienen venyttelyn jälkeen juoksin 30 minuuttia vk-sykkeellä (160-165) out-and-back metsäteitä pitkin.

Alussa syke nousi hyvin, kun vk-osuuden alkuun sattui sopivasti ylämäki. Syke oli ihan hetkessä 166, ja piti vähän rauhoitella vauhtia. Noin kymmenen minuutin jälkeen alkoi vähän pistää oikeaan kylkeen, mutta juoksemalla sekin meni ohi noin viidessä minuutissa. Takaisin tullessa tuli Petrikin fillarilla vastaan, vaikka oli lähtiessäni jäänyt mökille loikoilemaan. Mukavaa.

Lenkin jälkeen kävin saunassa ja uimassa. Veden lämpötila on viime viikonlopusta laskenut (nyt +14). Sehän menee ihan väärään suuntaan! Nyt on jo syötykin, ja lupa lösähtää. Treeniohjelmasta selvisi, että mulla on ennen maratonia enää kaksi vk-harjoitusta. Aikalailla pk-painotteista on aloittelijan treenailu.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kympin aamulenkki

Illaksi oli luvassa menoa, joten päivän kymppi piti juosta jo aamulla. Kello soi klo 5.30, ja juoksemaan pääsin noin kymmenessä minuutissa. Kiersin Mankkaan kaatopaikan kautta Tapiolan asukaspuiston ohi ja sieltä Terijoentietä takaisin kaatopaikan kiertävälle reitille. Pituutta lenkillä on noin 9,8 km ja aikaa meni tunti ja 58 sekuntia. Keskisyke oli 148, maksimi 160.

Juoksu tuntui kevyeltä ja syke pysyi hyvin alhaalla. Kivaa, kun vauhti nousee ja sykkeet laskevat. Harjoittelu alkaa vihdoinkin tuottaa tulosta! Onhan tuossa vauhdissa toki melko paljon parannettavaakin... Jännä kokeilla torstaina, miltä tuntuu juosta vk-lenkki vähän korkeammalla sykkeellä.

Koko päivän on päätä särkenyt, johtuneeko tästä matalapaineesta. Toivottavasti juhannuksena sentään aurinko paistaisi ja olisi vähän lämpimämpi. Loman alkuun on vielä yli kolme viikkoa, mutta sitä ennen pidän kolme päivää vapaata ja lähden Nellin kanssa Örebrohon futisturnaukseen. Siellä pitäisi juosta kolme lenkkiä, myös 20 km pitkä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Jännää valoa ja 14 km lenkki

Eilen illalla ennen sadetta ja ukkosta paistoi vähän aikaa aurinkokin. Alla muutama kuva terassilta myöhään illalla. Löysin kamerastani valotuksen säädönkin, lähes vahingossa. Kuvista ei ihan välity illan taianomainen tunnelma, mutta ehkä melkein.


Aamupäivä meni loikoillessa ja keksejä syödessä. Puolenpäivän maissa ryhdistäydyimme ja lähdimme lenkille. Juoksin reilut 14 km melko alhaisella keskisykkeellä 145 aikaan 1.28. Vaikka ennen lenkkiä olikin vähän saamaton olo, juoksu kulki hyvin ja syke pysyi alhaalla. Pulloissa oli Dexalia, ja mukana oli myös yksi geeli. Squeezyn kolageelissä on myös kofeiinia, eikä se maistu mielestäni yhtä hyvälle kuin Dexalin kola. Itse asiassa se on melko pahaa ja muodoltaankin vähän hankalampi; pitkulaisesta paketista on vaikea puristaa viimeiset arvokkaat energiapisarat.

Pete juoksi vähän pitemmän lenkin (20 km), ja siihen meni aikaa 1.50, keskisyke 149.

Lenkkien jälkeen kävimme saunassa ja uimassa. Atte ja Nelli leikkivät vesitrampalla ihan kuin kesällä. Ai niin, nythän on jo kesä! Loman alkuun on vielä neljä viikkoa, sisko tulee onneksi Suomeen tyttärineen jo vajaan kolmen viikon kuluttua! Tervetuloa Nina, Chloe ja Sophie!

Posted by Picasa

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Mökkitriathlon

Järjestimme tänä vuonna jo kolmannen kerran mökkitriathlonin. Vieraiksi saimme kaksi ystäväperhettä lapsineen. Aamu alkoi vesitrampoliinin täytöllä, alla Nelli pumppaushommissa.
Uintimatka oli tänä vuonna vain noin 80 metriä, koska vesi oli 15-asteista. Uintimatkalla piti kiertää vesitrampoliini rannan puolelta. Lainasin märkäpukuni Atelle. Sammakkoa pääasiassa sain uitua, ja kynnys painaa pää veden alle oli korkealla. Vasta järvessä huomasin laittaa sykemittarini päälle. Vaatteiden vaihdossa meni paljon enemmän aikaa kuin viime vuonna. Silloin minulla oli märkäpuvun alla jo valmiiksi juoksushortsit ja toppi, eikä tarvittu kuin sukat, lenkkarit ja t-paita niin olin valmis pyöräilyosuudelle.

Pyöräkalusto oli tänäkin vuonna melko vaihtelevaa. Koska torstaina 14 vuotta täyttänyt Attekin halusi näyttää kisassa kyntensä, Petri ajoi fillariosuuden Jopolla ja minä sain Petrin yleensä käyttämän "hienon" Ragazzi-maastopyörän. Atte ajoi meidän toisella maastopyörällämme. Pienen etsinnän jälkeen kaikille löytyi kypäräkin, onneksi. Fillarireitille oli vastikään ajettu paikoitellen paljonkin hienoa hiekkaa, joten kukaan ei selvinnyt molempia pyöräilykierroksia taluttamatta. Sain Aten kiinni ensimmäisellä kierroksella, ja ajelimmekin yhdessä kunnes ketjut irtosivat Ragazzista. Helposti sain ne kuitenkin takaisin ujutettua. Siitä olen kyllä vieläkin ihmeissäni, etten saanut Petriä kiinni, enkä edes näkyviin koko matkalla. Itse asiassa en tainnut pyöräilyosuudella ohittaa ketään.


Juoksuosuudelle lähdin jaetulla viimeisellä sijalla. Sain Aten vajaan kilsan kohdalla kiinni ja menin ohi. Muut menivät siinä vaiheessa jo niin kaukana edessä, ettei toiveita muista ohituksista liiemmälti ollut. Siitä olen iloinen, että mäkinen 5 km taittui alle puolessa tunnissa. Syke huiteli välillä 160-165. Koko kisaan minulta meni aikaa 1.40 ja hävisin voittajalle (Jopo-Pete) 14 minuuttia.

Kisan jälkeen kävimme saunassa ja söimme. Pöydässä oli grillattua broileria, lihapullia, ruotsalaisia uusia perunoita, salaattia ja uunikasviksia sekä jälkkäriksi chilisuklaakakkua, keksejä ja karkkeja. Kaikki meni. Nam. Samalla tuli tankattua hyvin huomiselle 14 km lenkille.

Täällä on juuri nyt todella jännä ilma; ukkostaa ja salamoi, muttei sada ja aurinko paistaa vastarannalle. Lämpöäkin on melkein vielä parikymmentä astetta.
Posted by Picasa

torstai 11. kesäkuuta 2009

Eltsussa

Vein tänään Nellin ystävänsä kanssa Stadikalle katsomaan pellehyppyjä. Alkuperäinen ajatus oli, että tekisin samaan aikaan tekniikkatreenin Eläintarhan urheilukentällä. Se oli kuitenkin niin täynnä nuoria urheilijoita piikkareissaan, että parin lämmittelykierroksen jälkeen siirryin suosiolla pururadalle. Jotenkin tuntui, etten ihan kuulunut joukkoon ja lähes joka rata oli oikeasti varattu.

Pururadalla mahtui juoksemaan. Tuli ihan mieleen kouluaikaiset juoksut samoissa maisemissa. Eltsun kentällä olen muistaakseni joskus juossut Cooperin testinkin. Tulos on jo armeliaasti painunut unholaan. Noin 50 minuutin juoksun jälkeen tein kolme kiekkaa lihaskuntoliikkeitä ja venyttelin.

Alla olevan kuvan otin vasta kahdeksan aikaan, kun kentällä alkoi jo hiljetä.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Junnaa junaa

Sama lenkki kuin viime viikolla kahdesti; Otaniemeen, Tapiolaan ja takaisin kotiin. Tällä kertaa aikaa meni vajaa minuutti pitempään kuin viime viikolla. Sykkeet olivat suunnilleen samalla tasolla. Lenkki on kiva, koska sillä on vain kahdet liikennevalot, eikä niissäkään tarvitse läheskään aina pysähtyä. Pikkuisen tihkui vettä, ja henki kulki hyvin. Jalat tuntuivat aavistuksen väsyneiltä, johtuen varmaan työmatkapyöräilystä eilen ja tänään.

Ehkä ylihuomenna menemme Peten kanssa sinne Otaniemen kentälle... Saas nähdä vieläkö saamme itsestämme irti sen, että tekisimme tekniikka- ja lihaskuntotreenejä yhdessä.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

10 viikkoa maratoniin

Eilen olin lähes koko päivän Stadi Cupissa katsomassa Nellin joukkueen pelejä. Pelit päättyivät häviöön rankkarikisassa tänään sunnuntaina. Voittajajoukkue pääsi B-finaaliin, me lähdimme kotiin.

Pikaisen lounaan jälkeen lähdin lenkille. Juoksin noin 16,5 kilometriä Munkkiniemeen, Lehtisaareen ja Kaskisaareen, josta Lauttasaaren kautta kotiin Länsiväylän ja Kehä I:n reunaa. Matkalla pysähdyin neuvomaan yhtä ulkomaalaista pyöräilijää, joka etsi tietä Turkuun Hanasaaren kohdalla. Hänellä ei ollut edes karttaa mukana. En tiedä, oliko neuvoistani apua. On kyllä tosi vaikea neuvoa kevyen liikenteen reittejä ilman karttaa ja eksymisen vaara on ilmeinen. Noh, ehkä joku muu osasi myöhemmin neuvoa paremmin ja pyöräilijä pääsi perille... Oma lenkkini kesti tunnin ja 53 minuuttia, keskisyke oli 151 ja maksimi 165.

Join taas noin 15 minuutin välein puoli pulloa urheilujuomaa. Tunnin ja puolentoista tunnin kohdalla otin veden kanssa Dexalin kolageelit. Eiköhän taas Kaskisaaressa joku naispyöräilijä sanonut, että "on kyllä ihan pakko sanoa, että juoksuvyösi on hassu; näytät ihan itsemurhapommittajalta". Ihmeellistä, että vaikka muuten tuskin kukaan edes tervehtii, juoksuvyö kirvoittaa kommentteja.

Tällä viikolla juoksin yhteensä 44 kilsaa, ensi viikolle on kalenterissa 47. Yritän houkutella Peten tiistaina tekniikka- ja lihaskuntotreeneihin Otaniemen kentälle. Saas nähdä, onnistunko!

perjantai 5. kesäkuuta 2009

16. hääpäivä

Olemme tänään olleet naimisissa tasan 16 vuotta. Kylläpäs se aika rientää! Vihkivalat on ehditty jo kerran uusiakin, pari vuotta sitten. Kohta lähdemme kahville ja kakulle Bulevardin kahvisalonkiin, jossa kävimme ensitreffeillämme 22 vuotta sitten. Kahvila on sittemmin muuttanut isompiin tiloihin, mutta on kuitenkin edelleen Bulevardilla. Nellin otamme mukaan kolmanneksi pyöräksi. Heh.

Ennen illan maltillista juhlintaa kävimme molemmat lenkillä. Juoksin noin 7 kilometrin lenkin ja mukavalta tuntui juosta kahtena peräkkäisenä päivänä. Vettäkään ei tullut niskaan ihan niin paljon kuin eilen.

Välillä maraton tuntuu ihan hurjalta tavoitteelta, se on niin kauhean pitkä matka ja mitä tahansa voi sattua. Olen varma, etten ilman selkeää tavoitetta ja harjoitusohjelmaa olisi tullut juosseeksi näin säännöllisesti. Olen kyllä ennenkin yrittänyt aloittaa juoksuharrastusta, mutta vasta tämä tavoitteellisuus on saanut minut pysymään suunnitelmassa. Onneksi vielä on pari kuukautta aikaa treenailla!

torstai 4. kesäkuuta 2009

Sataa sataa ropisee

Koko päivän on tullut vettä, välillä ropisten ja toisinaan kuin kaatamalla. Töiden jälkeen kävin katsomassa Nellin matsin Käpylässä ja voi että kun oli KYLMÄ. Olin jäätyä. Samaa voi kai sanoa myös Nellistä, joka odotti pelivuoroaan shortseissa.

Kotiin päästyämme Nelli kävi pitkässä (erikoisluvalla >2,5 min!) ja kuumassa suihkussa ja minä lähdin lenkille. Juoksin saman kympin lenkin kuin tiistaina. Keskisyke oli pari pykälää alempi, 150 ja aika puoli minuuttia nopeampi eli 1.06:33. Kivasti kulki juoksu, ja tällä kertaa ei tarvinnut väistellä muista juoksijoita puhumattakaan pyöräilijöistä. Kotiin tullessa oli kyllä kaikki kuteet ihan likomärkiä.

Kävimme kolmistaan syömässä Sellon Classic Pizzassa ja vielä SpiceIcessa jälkkärillä. Nyt on masu täynnä! Äsken soitimme Atelle, ja musiikkileirilläkin on kaikki hyvin. Life is good!

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Ei tullutkaan sadetta

Sääennusteista huolimatta en tänään kastunutkaan pyöräillessäni kotiin töistä neljän jälkeen. Pikaisen välipalan (reissumiestä, juustoa, kurkkua) jälkeen lähdin lenkille. Kiersin Otaniemen ja Tapiolan kautta kotiin, yhteensä kymmenisen kilometriä. Lenkin alussa oli kamala nälkä, mutta se väistyi juoksun edetessä.

Vastaan tuli jos jonkinlaista lenkkeilijää ja pyöräilijää, aika ajoin oli lenkkipolulla jopa ahdasta. Otaniemen rannassa oli lisäksi niin paljon valkoposkihanhien jätöksiä, että piti oikein katsoa, mihin lenkkarinsa laittaa. Olipa yksi hanhipariskunta kävelylläkin kuuden poikasensa kanssa. Urheilukentällä oli menossa jotkut yleisurheilukisat ja kuulutukset kuuluivat rantaan asti.

Yritin pitää sykkeen alle 150:n, mutta lopun ylämäissä se kuitenkin nousi niin, että koko lenkin keskisyke oli 152 (maksimi 162). Aikaa kului 1.07.

Tekniikkatreenejä ei ole tullut vähään aikaan tehtyäkään, jonain iltana olisi kiva mennä Otaniemen tai Leppävaaran kentälle treenaamaan.

Petrin veli ja Ninan mies ovat myös tulossa Helsingin maratonille. Meillä alkaa olla jo aika kiva joukkue kasassa!