tiistai 16. helmikuuta 2010

Lounasuinnilla

Jätin tänään lounaan väliin ja kävin sen sijaan työpaikan kellarissa uimassa noin puolen tunnin treenin. Siellä on noin 12 metrin pituinen allas, jonka vesi on kyllä melko viileää. Käännösten treenaamiseen allas on kuitenkin omiaan, sai kerrankin kääntyillä ihan sydämensä kyllyydestä. Muita ei ollut lounasaikaan näkösällä.

Lounaan korvaaminen juustosämpylällä ja smoothiella kostautui sitten iltapäivällä, kun väsytti ihan kamalasti eikä ajatus oikein kulkenut. Ehkä sittenkin olisi parempi käydä uimassa työmatkapyöräilyn jälkeen heti aamulla. Silloin säästyisi myös aikaa, kun ei tarvitsisi kotona käydä suihkussa. Täytyy joskus kokeilla sitäkin.

Töiden jälkeen olikin jo kiire kotiin, kun takkahuoneen tavarat piti siivota pois huomenna klo 8 alkavan remontin alta. Kirjoja varten oli oli vähän naftisti 20 pahvilaatikkoa. Nyt on kuitenkin kaikki laatikot hienosti saunassa tallessa ja vesivahinkoremontti voi alkaa.

5 kommenttia:

  1. Sä oot kyllä ahkera ja osaat löytää noita kohtia liikkumiselle. Ihailtavaa!

    Ja tiedän just ton fiiliksen tavaroiden siirtämisestä, mulla on nyt kierrätyssiivous edennyt siihen pisteeseen, että kaikki kaapit on revitty auki ja sisältö otettu ulos ja vain osa siitä kamasta on laitettu takaisin sinne kaappiin -> käytävä- ja lattiapinta-ala on aika iloisesti erilaisen sälän ja romun peitossa. Kyllä se tästä :D

    VastaaPoista
  2. Hrr, näyttää hyiseltä toi vesi! Huh, aika reipasta touhua kyllä tommonen lounasuinti.

    VastaaPoista
  3. Juliana, oonkin seurannut sun projektia. Vähemmän on oikeasti enemmän eli eroon vaan. Me vietiin kamat myyntiin Akseli-kirpparille ja hyvin toimi.

    Laura, oli just niin kylmää kuin miltä näyttääkin. Ens kerralla yritän jotenkin syödä sen lounaankin.

    VastaaPoista
  4. Joo, paleltaa kun katteleekin tota allasta ja ajattelee lounasaikaa, mutta reipasta touhua käydä työpäivän aikana liikkumassa.

    VastaaPoista
  5. Kylmää on, mutta vesijuoksuun toi allas sopisi tosi hyvin. Vesijuoksua on mulle nyt suositellut jo muutama asiantuntija, joten ehkä sille pitää sittenkin antaa uusi mahdollisuus. Olen aikaisemmin hylännyt sen ihan ultratylsänä lajina.

    VastaaPoista