Sateenkaaren päässä

Juhannus on mennyt letkeästi mökkeillessä. Perjantaina kävin uimassa noin puolen tunnin lenkin, ja tänään sunnuntaina vajaat 40 minuuttia. Kevät ja alkukesäkin menivät ohi ihan hujauksessa, ja Kisko Triathloniin on aikaa enää vajaa viikko. Ei tarvitse edes katsella harjoituspäiväkirjaa, kun tiedän ilmankin että olen pyöräillyt ja juossut liian vähän. Työmatkapyöräilyä on sentään jonkun verran kertynyt, mutta sitä en laske varsinaiseksi harjoitteluksi.

Kiskon kisa pitää nyt ottaa vaan oppimisprojektina. Viimeisen viikon aikana on ihan turha hötkyillä, kun ei kuntoakaan pysty enää parantamaan. Suunnitelmissa on syödä hyvin, uida vähän, ehkä käydä kokeilemassa juoksemista jollain lyhyellä lenkillä. Uimista ajattelin kokeilla myös ilman märkäpukua, koska kuulemma jonain vuonna vesi oli ollut niin lämmintä ettei märkäpuvulla uiminen ollut sallittua. Uutta pyörää odotan edelleen saapuvaksi ensi viikolla, mutta varmuutta sen ehtimisestä ajoissa ei tietenkään vielä ole. Huomenna ajattelin sitä myyjältä kysäistä...

Kisa on alkanut jännittää ihan oikeasti, ja vähän mietityttää sekin mihin on tullut ilmoittauduttua. Miksi harjoitteluun käytettävä aika tuntuu aina loppuvan kesken? Miksen ole käynyt ahkerammin pyörälenkeillä ja niiden päälle vähän juoksemassa? Ensi lauantain urakkaan menee varmasti reilusti yli kolme tuntia. Siitä olen kyllä iloinen, että selkä on jo sellaisessa kunnossa että voin osallistua kisaan. Viime syksynä oli päiviä, joina en pystynyt kunnolla edes kävelemään, juoksusta puhumattakaan. Pete on luvannut odottaa minua maalissa, ja se riittää!

Eilen järven yllä oli ihan mielettömän hieno sateenkaari, josta vain osa mahtui kuvaan. Ja juhannusruusutkin kukkivat.